Sivut

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Retkikoirat: Teijon kansallispuisto

Eilen suuntasimme Annen ja koirien kanssa kohti Teijon kansallispuistoa päiväretken merkeissä. Alunperin suunnitelmissa oli lähteä tutkimaan Pukalan virkistysmetsää, mutta koska kevätsäät ovat olleet kovin vaihtelevia, päädyimme viime tipassa muuttamaan kohteen eteläisemmäksi Teijoksi. Itselleni Teijo oli uusi tuttavuus, joten samalla kasvoi myös kansallispuistopistesaldo yhdellä :)

Matkaan lähdimme aamulla, ajomatkaan sai varata reilun pari tuntia per suunta. Karttamestari Anne oli suunnitellut reitin valmiiksi ja hoitanut ruokaostokset, joten omaksi tehtäväkseni jäi selvitä paikalle Trangian kannen ja psylliumin kanssa :D Matkaan lähdimme Teijon luontokeskukselta suunnaten ensin kohti Kalasunttia. Reitti kulki vaihtelevasti polkuja, pitkospuita sekä leveämpiä metsäautotiemäisiä pätkiä. Koirilla oli vähän haasteita pitkospuilla - pitkokset olivat kapeat, eikä reppuja kantaneen Enteen viereen mahtunut toista koiraa (tuskin olisivat ilman reppujakaan kovin sujuvasti vierekkäin mahtuneet). Lystin kulkiessa edellä Enne kävi pari kertaa tiputtamassa (!!) Lystin tyynesti pitkoksilta päästäkseen itse johtamaan porukkaa. Lystikään ei erityisemmin tykännyt kulkea taaemmaisena, muttei sentään pudottanut Ennettä suohon... Kamalasti ei voinut itsekään samaan aikaan kuvailla tai muuten säätää, jottei astunut ohi pitkoksilta.

Matka Kalasuntille meni varsin joutuisasti, vaikkakin vähäisissä määrin maisemia katsellen - ajatuksena oli pääasiassa ruoka (se retkeilymme tärkein elementti...). Ennen Kalasunttia poikkesimme vielä läheiselle näköalapaikalle ihastelemaan maisemia. Aurinkoiset kalliot houkuttelivat lounastauolle, mutta tällä kertaa oli maltettava jatkaa matkaa tulipaikalle saakka. Kalasuntti sijaitsee saaressa, jonne pääsee jäiden sulettua käsilossilla. Meillä kävi hyvä tuuri - vastaan tulleet retkeilijät osasivat kertoa, että vielä pari päivää aiemmin järvi oli ollut jäässä! Lossi tällaisena oli uusi tuttavuus niin itselle kuin koirillekin. Lysti hyppäsi lossiin kuin merikapteeni ja pääasiassa katseli maisemia häntä heiluen, Enne vähän jännitti, mutta tyynesti matkusti, vaihteli vähän paikkaa ja katseli maisemia. Häntäkin vapautui koipien välistä melko nopeasti. Omat käsivoimat pääsivät kyllä hommiin lossia hinatessa... Onneksemme vastarannalla sattui olemaan joku odottamassa lossia, ja kyseinen retkeilijä auttoikin meitä valtavasti hinaamalla meitä kohti rantaa omien vetojemme lisäksi. Kiitos siitä!

Kalasuntilla oli sopivasti tulet valmiina, joten pääsimme ruokien suhteen tositoimiin samantien. Tällä kertaa ruokalistallamme oli nuotiopitsaa sekä -korvapuusteja - molemmat taikinasta alkaen metsässä valmistettuna, tietysti. Koska nuotiolla oli muitankin, jätimme koirat suosiolla vähän kauemmaksi. Tästähän omani eivät erityisemmin piitanneet, vaan Enne meinasi vallan pistää ranttaliksi riehuen, ja Lysti kovasti vahti tilannetta ja ilmoitti kaikki muut liikkujat. Positiivisena Lystistä kuitenkin mainittakoot, että eräs retkeilijä pariskunta ehti huomaamattani siirtyä polulta (useamman metrin päässä koirista) kulkemaan aivan koirieni vieritse (kovasti katselivat kiinnostuneina ja juttelivat koirille mukavia), ja Lysti vain katseli tilannetta kommentoimatta tai hölmöilemättä mitään. Enteellä oli oma shownsa meneillään... Evästauko lohkaisi melko suuren osan retkeilyajastamme, sillä "tavallaan" nuotioruokien tekeminen alusta loppuun ei ole ihan hirvittävän nopeaa. Lopputulemana kuitenkin saatiin äärimmäisen herkulliset pitsat ja makoisat korvapuustit, joten jälleen kerran tavoite saavutettu! Paluumatkalla (kuljimme samaa reittiä kuin tullessa) mietimmekin, miten hyvä tuuri ruokien suhteen on käynyt: kaikki katastrofin ainekset on annettu käsiin, ja jollain ihmeellä kaikki kokeilumme ovat onnistuneet maastossa, vaikkemme ole niitä aiemmin esimerkiksi kotiolosuhteissa testanneet.

Kalasuntilta palattuamme kiersimme päälle vielä Matildajärven kierroksen sekä Jeturkastin kierroksen. Itse sekosin jo laskuissa matkan pituuden suhteen, mutta reipas parikymmentä kilometriä taidettiin saada kasaan (olisiko ehkä ollut 22?). Matildajärven kierroksella oli muutama kosteampi paikka, muutoin matkan pärjäsi lenkkareilla oikein mainiosti. Matildajärven tulipaikalla pidimme korvapuustitauon. Tuntui hassulta, että koko päivän vietettyään metsässä näkyi vastarannalla useampia taloja hyvin lähellä taukopaikkaamme. Jeturkastin kierroksella poikkesimme tutustumaan pirunpeltoon (muinaisranta, jonka mukaan reittikin on nimetty) ja jatkoimme takaisin luontokeskukselle.

Paikkana Teijo vaikutti mukavalta retkikohteelta, jossa varmasti olisi nähtävää vielä tulevaisuudessakin. Muutamia ihmisiä tuli vastaan (omalla mittapuullani turhan monia, mutta oikeasti ei nyt kuitenkin hirvittävän monia), useammalla koirat mukana. Omat koirat saivat kovasti ihailuja ja rapsutuksia, jotka molemmat ottivat häntä heiluen vastaan. Maastollisesti Teijo oli melko helppoa kuljettavaa, ja vauhti meillä olikin reippaampi kuin olisi ollut haastavammissa maastoissa.

Kuvina muutama räpsy eiliseltä - loput kuvat eivät vielä suostuneet siirtymään kamerasta koneelle, joten ne toivottavasti kuvituksena myöhemmissä postauksissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti