Sivut

perjantai 6. tammikuuta 2017

Retkeily koiran kanssa, osa 2

Ensimmäinen koiran kanssa retkeilyyn liittyvä postaukseni on luettavissa täällä. Ensimmäisessä osassa kirjoittelin koiran pään sisäisistä asioista ja näiden ominaisuuksien vaikutuksesta retkeilyyn. Tällä kertaa keskitynkin enemmän ulkoisiin seikkoihin.

(Kuva: Ruskareissu 2015, Kilpisjärvi, Saana-tunturin takana)

   
(Kuva: Ruskareissu 2015, Kolmen valtakunnan rajapyykki. Kuvassa Suvin Charles-husky.)

Kun lähden retkeilemään koiran kanssa, oletusarvona itselläni on, että koira pystyy pitämään huolen itsestään. Käytännössä se tarkoittaa meillä sitä, että koiraa ei tarvitse kantaa, nostaa ja puljata joka välissä. Tarvittaessa totta kai autan ja hätätilanteet ovat aina erikseen - silloin luonnollisesti koira vaikka kannetaan (tai ainakin yritetään...) jos tilanne sitä vaatii. Esimerkiksi syksyn reissussa Barrakselle kiivetessämme mietimme, että vastaavalle reitille olisi aivan tuskaista lähteä pienen koiran kanssa. Korkeuseroja oli niin, että itsekin sai välillä harppoa yltääkseen seuraavalle jalansijalle, eivätkä pienen koiran jalanmitat välttämättä olisi riittäneet selvittämään reittiä turvallisesti. Totta kai tämäkin riippuu paljon koirasta, ja on aivan eri asia lähteä reissuun sitkeän terrierin kuin pienen seurakoiran kanssa. Vaan onko se terrierin "vaikka läpi harmaan kiven" -asennekaan se kaikista paras... 

Haluan siis, että koira on kohtuullisen kokoinen, muttei kuitenkaan liian suuri. Aina voi tulla tilanne, jossa koiran joutuu nostamaan/kantamaan, ja haluan tällöin olla varma, ettei esteeksi tule ainakaan koiran koko. Enkä nyt tarkoita ainoastaan painoa - pitkäselkäinen koira voi olla yllättävän haastava kannettava (no, itse asiassa olen sitä mieltä, että selkeiden polkujen ja teiden ulkopuolella jo pienempikin koira voi kannettaessa tuoda omat haasteensa). Lisäksi keskikokoinen koira pärjää isompien korkeuserojen lisäksi hieman syvemmässä lumihangessakin. Toisaalta itse tykkään sporttimallin koirista, enkä voisi kuvitella hankkivani kovin raskastakenteista koiraa - tällaisen kanssa retkeilykin olisi taas omalla tavallaan haastavaa, jos koiran liikkuminen oli kömpelöä, se uppoaisi kovasti umpihankeen eikä kykenisi suoriutumaan esimerkiksi kiveltä toiselle hypyistä. Tähänkin toki vaikuttaa jälleen kerran koiran arkielämän liikunta ja sen kyky käyttää kroppaansa tehokkaasti. Itse haluan koirieni voivan liikkua luonnollisesti ilman erityistä vaivannäköä, joten toimiva rakenne on minulle itsestäänselvä asia.

(Kuva: Kesäreissu 2016, Kainuu, Tiilikkajärven kansallispuisto)

(Kuva: Kesäreissu 2016, Kainuu, Tiilikkajärven kansallispuisto)

Kohtuullinen koko koiralla mahdollistaa myös reppujen kantamisen. Varsinkin pidemmillä reissuilla on ihan paikallaan, että koira itse kantaa omat tavaransa, ruokansa ja muut tarpeensa. Itse olen ollut (liian) laiska reputtamaan koiria, koska retkemme ovat pääasiassa päiväreissuja, eivätkä koirat esimerkiksi syö reissun päällä. Suurimpana syynä reputtomuuteen on kuitenkin viime aikona ollut se, etten yksinkertaisesti ole löytänyt kelvollisia reppuja! Näitähän löytyy kyllä vaikka ja minkälaisia, mutta kaikissa on jotakin, mistä en itse pidä. Kaipa sitä täytyy vaan tilauksena teettää juuri ne oikeanlaiset (ja todeta sen jälkeen niissäkin olevan jotain vialla!). Kuvissa Enteellä on Ruffwearin Approach Pack, jossa suurimpana ärsytyksenä oli valjaissa kiinnioleva reppuosa. Tauoilla, jokien ylityksissä ja muissa haastavissa paikoissa olisi huomattavasti näppärämpää, kun reput saisi irroitettua valjasosasta ja koiraa talutettua tarvittaessa vain valjaasta.
  
(Kuva: Talvireissu 2015, Tankavaara)

(Kuva: Talvireissu 2015, Pyhä-Luoston kansallispuisto, Ukko-Luosto)

Koska elämme Suomessa, on oikeastaan vuoden ajasta riippumatta tärkeää, että koira sietäisi edes jossain määrin kylmää. Nykyään löytyy vaatetta ja vermettä jos minkälaista, ja ohuempiturkkisen koirankin kanssa varmasti pärjää. Itselle kuitenkin on tärkeää, että tiedän voivani lähteä liikkeelle pakkassäässäkin ilman, että koira paleltuu matkalla. Kylmemmillä keleillä voin varata taukotakin mukaan myös koiralle, jolloin paikallaan ollessamme saan lämmikettä itseni lisäksi myös reissukaverille. Enne on nykyään vähän herkkis tassuistaan, ja lenkkeilee alle -15°C lämpötiloissa tossut jalassa. Muutoin en pue koiriani ulos, ellei kyseessä ole esimerkiksi juurikin tauko. (Ja joo, arjessa saatan kaatosateessa laittaa koirille sadevermeet 10 minuutin aamulenkin ajaksi, ihan vaan etten joudu pesemään niitä ennen töihin lähtöä. Muuten sadevaatteet roikkuvat naulakossa käyttämättä.) Jos lähtisin talvella yön yli kestäville retkille, joihin sisältyy pymistä teltassa, pukisin molemmille koirille varmuuden vuoksi takit päälle yön ajaksi - ne kuitenkin ovat sisäkoiria, vaikka suuri osa ajasta ulkona vietetäänkin.


(Kuva: Ruskareissu 2015, matkalla Kolmen valtakkunan rajapyykiltä Kilpisjärvelle.)

(Kuva: Suokenkäretki keväällä 2016, Hämeenlinna, Heinisuo)

(Kuva: Ruskaretki 2015, Kilpisjärvi, Saanan huippu)

Jossain määrin samaan kategoriaan kylmän kanssa menee myös märkä. Monilla reissuilla vastaan on tullut pakollisia jokien ylityksiä, joissa koira kastuu. Ja pahimmillaan näiden jälkeen koirahan onkin aivan märkä... Läpimäräksi kastumiseen ei aina tarvita mitään sen erikoisempaa, esimerkiksi Saanan huiputuksessa ilma oli sellainen, että aussien muuten sään kestävä turkki kyllä kastui läpeensä... Huskyn turkki vielä taisi pysyä pohjimmiltaan kuivana (tosin Ennettä pestessähän saakin aina tuskailla, kun turkki ei meinaa kastua pohjiaan myöten, vaan vesi vaan valuu pois), mutta Lystin turkille piiskaava tuuli ja sade vaakatasossa olivat huono yhdistelmä. Ilma ei toki muutoinkaan ollut kovin ihanteellinen retkisää - kovassa tuulessa ei meinannut pystyä kävelemään suoraa, puhuminen oli huutamista eikä vieressä kulkenut kaveri silti kuullut, mitä yrität sanoa, vesipisarat olivat kuin vaakatasossa kasvoihin heitettyjä tikareita ja ilma niin kylmä, että huipulla viihdyttiin tasan sen verran, että saatiin otettua pari hassua kuvaa - ja jo niiden jälkeen kädet olivat niin jäässä, että niitä lämmiteltiinkin loppuilta. Oma vaatekertani oli läpimärkä reissun jälkeen - tokikin oma valintani oli lähteä astetta huonommilla varusteilla huiputtamaan, sillä mielessä siintivät tulevien päivien reissut ja tavaroiden kuivaamisen mahdottomuus, mikäli sää jatkuisi samanlaisena.

Mutta asiaan: itse pidän tärkeänä sitä, että koira ei kastu sateessa ja tuulessa nahkaa myöten, eikä myöskään ala herkästi palella päällikarvan kastuttua. Käyttishuskyn turkki on mun mittapuulla ihanteellinen - ei liian pitkä, hylkii tehokkaasti vettä ja lämmittää koiraa tehokkaasti. Aussien turkki kyllä lämmittää (en muista nähneeni Lystin koskaan palelevan), mutta tuulisessa sateessa se ei enää toimikaan yhtä ihanteellisessa. Itse en ollut tätä tajunnutkaan ennen tuota Saana-reissua - enpä ollut koskaan elämässäni sellaiseen keliin joutunutkaan, vaikka meillä liikutaankin säällä kuin säällä. Tuuli tunturin huipulla oli kyllä ihan omaa luokkaansa... Lisäksi pitkä turkki on hankala esimerkiksi risukossa ja takiaispuskissa. Siinä missä lyhyestä turkista napsii siihen harvoin tarttuneet roskat näppärästi pois, voi pidemmän karvan kanssa olla edessä tuntien selvitysoperaatio.

(Kuva: Kesäreissu 2016, Kainuu, Tiilikkajärven kansallispuisto)

Siinäpä lienee ne tärkeimmät ulkoiset ominaisuudet: sopiva koko, riittävä, toimiva turkki ja toimiva rakenne. Riippuu totta kai retkeilijästä, reiteistä, matkan pituuksista ja monesta muusta asiasta, millainen koira matkassa pärjää. Uskoisin, että päiväretkillä oikein varustettuna pärjää koira kuin koira, jos omistaja on valmis tarvittaessa auttamaan, vaatettamaan ja odottamaan koiraa. Itselle koira on tärkeä retkikaveri, mutta en kuitenkaan ole valmis suunnittelemaan ja toteuttamaan retkiäni vain koirien ehdoilla, vaan haluan koiran kykenevän tulemaan mukaani, minne päätänkin mennä (poikkeuksena totta kai selvät kohteet, joihin koira ei syystä tai toisesta pääse turvallisesti tai jotka muuten jo kohteina rajoittavat koiran mukaanottoa), Pidemmille reissuille lähtiessä kannattaa kuitenkin miettiä, onko valmis päivän vaelluksen jälkeen väsyneenä ja nälkäisenä uhraamaan yöpaikalla ensimmäiset hetket koiran pukemiseen ennen omaa huoltoa. Itse en todennäköisesti olisi, ja siksi haluankin tällaisia ulkomuotonsa puolesta toimivia retkikoiria. (Ja edelleen, AINA voi tulla vastaan tilanne, jossa koiran hyvinvointi täytyy laittaa oman edelle, ja luonnollisesti silloin näin tehdään. Lähtökohtaisesti itse kuitenkin haluan retkeillä koiran kanssa, joka pärjää mukana ilman sen suurempia toimenpiteitä ja nauttii siitä yhtä paljon kuin minäkin.)

2 kommenttia:

  1. Löysinpä teidänkin blogiin! Mielenkiintoisia juttuja retkeilystä ja hienoja kuvia, onpa Lysti muuten tosi nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lysti on oikein näppärä pikkumies, joka korvaa puuttuvaan koon luonteella ;)

      Poista