Sivut

perjantai 13. tammikuuta 2017

"Hups!"

Tällä viikolla kysäisin kerhomme tokovastaavalta, onko meiltä lähdössä SM:iin joukkuetta. Lopputulema oli vähän eri kuin ajattelin - nyt on käynnissä arpapelikone sen suhteen, olisiko Lysti treenattavissa koekuntoon  ja (tärkeämpänä tässä kohtaa) saisiko sille vaadittavat tulokset ajoissa kasaan. Vähän veikkaan, että ei (ääniongelman taso on tällä hetkellä tuntematon, eikä liikkeitä ole kokonaisuudessaan tehty aikapäiviin), mutta mutta... siitä se ajatus sitten lähti, ja jotenkin meillä on yhtäkkiä koepaikka parin viikon päähän. Hupsista! Sittenpähän katsotaan, mikä on tilanne tekemisen suhteen.


Koepaikan kunniaksi treenattiin tänään vähän kotioloissa. Kaukot ok, oikea takatassu liikkui pari senttiä. Vaihdot hyvät ja muuten puhtaat, kesti hyvin eri mittaiset vaihtovälit. Lopetin seisomiseen, hienosti piti asennon vapautukseen saakka, kävelin viereen vapauttamaan. Jäävät hienot, nopeat asennot ja pysyi hyvin, vaikka pyörin ympärillä useampaan otteeseen. Seuraamisessa (joka tehtiin pienellä olohuoneen matolla, melkoista kieputusta siis) aivasti kaksi kertaa, muuten hyvä asenne ja keskittyminen. Aivastelujen jälkeen seisoi perusasennon, josta palaute. Taisi olla vain vähän pihalla, koska käskystä istui tosi nopeasti ja hyvälle paikalle. Tiedä mikä aivokämmi sitten oli...

Vaikeassa tunnarissa otti viereisen, ei oltu aikoihin tehty noin haastavaa eikä malttanut tarkentaa loppuun saakka. Korjasi itse ilman huomauttamista. Toisella toistolla uudelleen vaikea, meni taas vipuun, palautteesta pudotti ja etsi uudelleen, nosti oikean mutta tiputti ja odotti ohjeita. Käskystä toi. Kolmannella vaikea, meni tosi rauhassa ja pohtien, vähän kysellen otti ja toi oman. Ei kuitenkaan tarvinut lisäohjeita. Neljäs helppo (paljon kapuloita mutta reilummat välit), tämä hieno ja varma.

Nyt täytyy vaan alkaa panostaa treeneihin niin, että saadaan tsekattua isompien liikkeidenkin tilanne. Merkitön merkki on suurin kysymysmerkki, mutta tätä ei kokeessakaan jäädä junnaamaan, jos ei onnistu. Katsellaan!

5 kommenttia:

  1. Tampereelleko suuntaatte kokeeseen? Netissä ainankin kuuluteltiin ylempiin luokkiin osallistujia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sinne juuri. Saa nähdä, miten pitkä treenauslista käydään hakemassa - iltakokeiden toimivuuskin on vähän kysymysmerkki :D

      Poista
  2. Jee, tulossa siis paljon tokopäivityksiä! :D Tsemppiä treeneihin ja kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai vaihtoehtoisesti tulossa on tukastelua ja toteamus, ettei toko vaan oo meidän laji :D
      Kiitos! Toivotaan, että saadaan treeneissä paketti kasaan ja kokeissa pääsee sitten näkemään sen todellisen osaamistason ja jatkamaan siitä :)

      Poista