Sivut

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Tammikuinen Torronsuo

Viime lauantaina suuntasimme Annen ja koirien kanssa päiväretkelle Torronsuolle. Lähdimme liikkeelle Riihivalkaman puolelta ja kuljimme lumikengillä pitkin avosuota. Päivä oli kaunein mahdollinen, kuvat puhukoot sen osalta puolestaan.


Päivä oli todella keväinen ja jo alkumatkasta tuntui, että retken aikana voisi saada kasvoille vuoden ensimmäiset rusketukset!


Koko koiraretkue - Enne ja Lysti sekä Annen Geea, Soyka ja Kaima. Annen koirilla oli käytössä pulkka, omat koirani saivat retkeillä rennosti, koska reppujen lainaanhakuaikataulut eivät kohdanneet. Pojat tykkäsivät ;)




Kuva Anne Kiijärvi.

 Testiin pääsivät ekaa kertaa oikeasti RevolutionRacen housut.



Meidän retkeilyn tärkein osuus on (lähes jo vitsimäisesti) ruokailut. Tällä kertaa päätettiin sentään kohde ennen ruokia! Pääruuaksi päädyimme tekemään vartaita (kesäkurpitsaa, kirsikkatomaatteja, gluteenittomia lihapullia sekä halloumijuustoa). 


 Ja sitten se tärkein - jälkiruoka! Tälä kertaa otimme testiin partioilaisten sivuilta löytyneen suklaakakkuohjeen muokattuna omaksi versioksi. Käytännössä kakku tehdään tyhjäksi koverrettuun appelsiiniin - ja olipa muuten huippuhyvää!

 Kun mukana on paimen, oli pakko vähän pelleillä kuvissa ;)




Lähdimme liikkeelle ja palasimme Riihivalkamaan. Sieltä kuljimme suota pitkin Katavasaaren nuotiopaikalle ja evästauon jälkeen hieman eri reittiä takaisin. Kokonaisuudessaan matkaa kertyi kymmenisen kilometriä. Aurinko paistoi ja oli kiva pikkupakkaskeli - oivallinen retkeilysää siis!

perjantai 27. tammikuuta 2017

Lystille superhyvä EVL3


Eilen suuntasimme Tampereelle iltakokeeseen Lystin kanssa. Pieniä lisäsydämentykytyksiä haettiin kiireisestä työpäivästä, ruuhkasta Tampereen päässä ja hallin viereisessä metsässä pimeän hiipiessä lenkkeillessä mieltä vallanneesta "mistähän me muuten tultiin...?" -ajatuksesta. Kaikesta selvittiin ja ajallaan oltiin odottamassa kehän laidalla! Lysti reagoi tosi vahvasti mun (ihan jäääätävääään, jo aamulla alkaneeseen) jännitykseen, ja oli vähän kireänä vieraille koirille. Jäi vähän kiinni silmillä ja olisi mieluusti kertonut mielipiteitään - tämä ei ole koskaan ollut koetilanteessa ongelma Lystin kanssa. Ei kuitenkaan mitään typeriä murinoita ja ylireagointeja. En toisaalta muista, koska olisin viimeksi jännittänytkään noin, ja tuo koira nyt vaan on sellainen mielialapeili mulle... EVL:ssa seitsemän koiraa, paikkikset kahdessa osassa ja yksilöliikkeet kaikki putkeen. Lysti oli luokan viimeinen.

Paikkaistuminen 8,5 - oli kuulemma ihan korppikotkana haistellut maata mun lähtiessä!! Mitä ihmettä?!

Paikkamakuu ja luoksetulo 9 - vähän hidas maahanmeno ja vähän hidas luoksetulo. Kesti hyvin muiden maahankäskyt häiriintymättä ja luoksetulon jälkeen napotti hienosti kontaktia pitäen sivulla muiden tullessa luo.

--

Ruutu 0 - lähti vinoon oikealle merkittömälle, mutta ei edennyt ihan kymmeneen metriin saakka. Korjailin pari kertaa ja hyvän korjauksen jälkeen vapautin luokse. Tämä nolla oli tiedossa, pääasia että korjauksista jäi hyvä fiilis!

Kiertohässäkkä 9 - lähti mun makuun tooosi laajalle kierrokselle, mutta paluu tiivis. Istuminen hyvä. Otti kapulan (oikea) hienosti, hyppy hyvä. Laski raville hiukan ennen palautusta, tästä tuomari huomautti. Palautus kuitenkin varmasti sivulle.


Zeta 7 - istu, maahan, seiso. Asennot kaikki ok, seurasi aika poikittaen, mutta ei ääntä. Kämmäsin itse hienosti kävelyn kääntymällä yhdellä tötsällä väärältä puolelta... Huoh.

Ohjattu 9 - vasen. Meni hyvin merkille, mutta jäi edelleen vähän poikittain. Hienosti kuitenkin bongasi kapulan ja toi. Laski taas raville ennen luovutusta ja tästä huomautus.

Luoksetulo 7 - ihan kamalan hidas ja stopit venyi holtittomasti. Maahanmenossa mietin jo, meinaako se mennä maahan lainkaan.

Seuraaminen 7 - vähän pärski ja köhisi, mutta ei haukkunut! Ei parasta Lystiä, mutta äänettömyys sai hymyn itselle! Peruuttaminen ihan kamala, puolet ajasta koiran rintamasuunta oli 90° omaani... Niin, ja sehän on se Lykän bravuuri yleensä.

Kaukot 9 - liikkui kengänmitan, vaihdot hyvät. I-s -vaihdossa mulle tuli totaalioikosulku käskystä, onneksi koira teki pelkällä käsimerkillä...

Tunnari 6 - meni kivasti, haisteli ja nosti varmasti oman. Toi ravilla ja PUDOTTI kapulan. Nosti ja palautus ok, mutta Lysti hei... eipäs ihan noin takki auki mennä!

Yhteensä 222 pistettä ja kolmas sija. Ykköstuloksia ei EVL:ssa eilen tullut lainkaan. Tuomarina Tiina Heino.

Nyt on vikalista haettu (ruutu selviönä, sekä pikkujutut niin koiran kuin ohjaajan toimissa), treenit käyntiin ja uutta koepaikkaa metsästämään! Itselle pitäisi taas kirkastaa nuo koerutiinit, mm. se, ettei Lysti halua riehua kesken liikkeiden. Eilen tuli ahaa-elämys asiasta - nyt kun ollaan vireasiaa ja haukkumattomuutta treenattu, onko se omaehtoisesti löytänyt sen sopivan mielentilan, josta ei lähde houkutuksiin mukaan? Seuruun jälkeen vastasi sosiaaliseen palkkaan kivasti, kun sai kiivetä syliin liikkeen jälkeen. Ilmahyppyihin ei lähtenyt lainkaan, vaikka treeneissä niistä innostuu. Kokonaisuudessaan jäi ihan huippuhyvä fiilis, ja kokeen jälkeen leikittiin, syötiin ja hymyiltiin vaan molemmat. Vähän jäi polte päästä uudelleen kehään ;)



sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Viiden lajin viikko

Ollaan treenattu. Kaikenlaista. Kirjoittamiseen ei ole lohjennut aikaa, ja melkein harmittelen (taas), etten pidä ihan käsinkirjoitettua treenipäiväkirjaa muistaakseni varmasti kaiken. Tuntuu vaan niin vaikealta rajata, mitä kaikkea kirjoittaisi (onko olkkarin viiden minuutin treeni treeni? Entä kirjaisinko kaikki kaikkien lajien treenit ylös vai vain osan? Entä jos aksassa teenkin välissä vähän tokoa, onko se sitten kirjattava tokotreeni?), joten looginen (nauran itsekin!) ratkaisu on olla kirjaamatta mitään. Huoh. Tällä viikolla ollaan kuitenkin...

- käyty potkukelkkailemassa kicksparkilla. Kennelyskän jälkeen Enne on ollut aivan liekeissä vetohommista. Se tekee töistä kivalla asenteella vauhdissa kuin vauhdissa ja suurimmat kiihkomurinatkin ovat jääneet pois. Pari kertaa olen joutun kieltämään, mutta pääasiassa homma toimii oikein kivasti. Lysti sen sijaan... No, Lysti on löytänyt uuden lähestymistavan koko lajiin, ja sen myötä meillä on ollut "vähän" erimielisyyksiä. Lysti on tällä hetkellä sitä mieltä, että potkukelkan kanssa mennään täysillä tai ei lainkaan. Jos vauhti hiipuu, Lykän ratkaisu on kääntyä ympäri ja alkaa huutaa. Ilmeisesti tällä hetkellä tuon koiran päässä ravi ei ole etenemistä lainkaan... Tästä oli viitteitä jo viime talvena, ja sen vuoksi syksyllä olikin tarkoitus tehdä vauhtitreenien ohessa myös raskaampaa treeniä renkaan kanssa. Koska koko syksyn treenit menivät kuitenkin ihan... no, en voi sanoa edes penkin alle, koska käytännössä treenejä ei juuri ollut. Hiihtäessä vauhti on toki hyvä ja tärkeä juttu, mutta pidemmillä potkukelkkareissuilla olisi käytännössä mahdotonta (ja aivan turhaa!) mennä täyttä laukkaa koko matka. Viime reissulla jouduin kerran murahtamaan Lystille ihan kunnolla, minkä jälkeen homma toimi heti paremmin. Sitä en sitten tiedä, kantaako tämä enää seuraaviin treeneihin... Matkat ovat tällä hetkellä todella maltillisia, pääasiassa 3-5 kilometriä, sillä kennelyskä selvästi verotti koirien kuntoa rankalla kädellä. Tämä talvi mennee siis ihan vaan hassuttelussa ja mielenvirkistystreenatessa.

- aksattu ekat treenit yskän jälkeen. Mietin pitkään ennen aksatreenejä, otanko Lystiä tällä viikolla lainkaan treenaamaan. Tokokoe lähenee, enkä kaipaa yhtään ylimääräistä buustausta äänen suhteen. Päädyin kuitenkin ottamaan, ja arveluni mukaisesti meitä oli radalla kolme - minä, Lysti ja Ääni. Tähän pureuduttiin palkkaamalla ja palkkaamalla, äänestä koira jäähylle (maahan) ja hiljaisesta suorituksesta pakkopalkka (juu, ihan on oma termini, tarkoittaen koiran palkkaamista ruualla niin, että sen täytyy syödä namit maasta päästäkseen jatkamaan). Kolme estettä päästiin hiljaa, ja siihen jätettiin treenit hyvillä mielin. Taas kerran mietittiin kouluttajan kanssa, mikä sen haukun oikeastaan aiheuttaa. Pidin tarkasti huolta, että koira ei unohdu ja jää taakseni ilman ohjeita, ja toisaalta Lysti rauhoittuu makuulle ihan käsittämättömän hyvin. En enää tiedä, onko haukkumisen syynä korkeat kierrokset (ihan oikeastiko se osaa laskea itsensä samantien alas?!), huono ohjaus vai onko haukusta vaan tullut tapa. Vai onko syy jossain ihan muualla, mun ymmärryksen ulkopuolella?
Herra Enne oli oikein näppärä, viiletti vauhdilla, haki ohjauksiin hyvin eikä hilppinyt omille teilleen! Odotin pahoja hepulikohtauksia, mutta paketti pysyi tosi kivasti kasassa ja koira hanskassa. Kontaktit otti varmasti (A ja keinu), kepeille haki hienosti. Selvästi yskä oli verottanut kuntoa, ja Epen vauhti laski nopeammin kuin aiemmin, mutta saatiin tehtyä pari kertaa rata kivalla vauhdilla ja tekemisen meiningillä. Oli myös todella kiva huomata, että pikkuhiljaa alkaa omat ohjaukset kohdata koiran hakeutumisen kanssa - välillä jopa tuntuu, että osaan valita meille sopivimman ohjauksen!

- noseworkattu kera Enteen. Nose work ja Enne on kyllä edelleen sellainen kombinaatio, että tuijotan touhua suu auki! Ollaan kotona tehty etsintätreenejä, joista Enne selviytyy hienosti. Torstaina siirsin etsinnät ekaa kertaa hallille, johon vein neljä hajua piiloon. Tosi, tosi vaikea ympäristö Enteelle, mutta hienosti tsemppasi ja teki töitä! Kaikki neljä hajua löytyivät, vaikka haasteita matkassa olikin. Pyrin itse olemaan mahdollisimman eleetön ja antamaan koiralle tilaa, kun olin vienyt sen summittaiseen paikkaan seuraavaa hajua ajatellen. Epes tykkäsi, ja malttoi yllättävän hyvin keskittyä, vaikka Outi käytti kentällä vinkulelua! Ilmaisua täytyisi kai alkaa miettiä, tällä hetkellä Enne tuo hajunlähteen minulle, mikä ei ehkä jatkoa ajatellen ole se toimivin juttu... Toisaalta tässä vaiheessa tuonti ainakin takaa, että koira on paikantanut hajun loppuun saakka. Mietittävää, mietittävää...

- pudotettu esinettä Lystille. Pitkästä aikaa. Syksyllä Juslinin Annen koulutuksessa sain palautetta siitä, miten vahvasti Lysti hakee esineen silmillä nenää käyttämättä. Nyt olikin oivallinen mahdollisuus treenata nenän käyttöä - maassa on lunti, ja meidän esineemme on valkoinen vauvan villasukka. Sukka kevysti lumen alle koiran nähden, kävely pois (hienosti muuten Lysti tarjoaa riittävää seuraamista!), lähetys. Ly etsi tosi kivasti, juoksi piilotuspaikalle ja nenällä etsi loppuun. Hienoa! Oikeastaan juuri sellainen suoritus kuin tässä vaiheessa toivoinkin, sillä vauhti en halua menomatkalta kadottaa. Toistojen myötä alkoi vauhti vähän hiipua, mutta edelleen eteni reippaalla laukalla.

- tokoiltu Lystin kanssa. Koska koe on tulossa, oli pakko ottaa itseä niskasta kiinni. Kotona ollaan saatu tehtyä kivasti kaukoja, vähän jääviä ja tunnaria. Torstaina suunnattiin hallille tekemään isompia liikkeitä. Ohjatussa ensin pelkkä merkki, sen jälkeen oikea. Meinasi mennä keskikapulalle, palautteesta korjasi. Näkee taas, että ollaan oiottu opetusvaiheessa, eikä Lysti osaa lähteä kaarelle. Toisaalta oikea kapula oli myös hieman haastavassa paikassa keinun jalan vieressä, mutta näitäkin pitäisi vaan treenata lisää. Toisella toistolla palkkasin yllärinä merkistä, sen jälkeen vasen hienosti.
Merkitöntä merkkiä treenattiin palkkalautasilla etenemisestä kehuen. Vähän oli hakemista, ensimmäiselle lautaselle en meinannut saada Lysti millään, vaan suuntasi koko ajan viiden metrin päässä olevalle toiselle lautaselle. Täytyy nyt miettiä, pitäisikö ottaa ennen koetta kuitenkin kuuri kosketusalustalla, vaikka se vähän tuokin lisähaastetta. Kivoja etenemisiä saatiin kyllä myös, vaikka useamman palautteen jälkeen alussa jouduin lyhentämään matkaa reilulla kädellä.
Liikkeestä maahanmenoon kivoja putoamisia vartaloavulla ja lelulla. Jalosen ehdottama alustatreeni on ainakin tällä hetkellä poissa kuvioista, katsotaan mikä on mieli kokeen jälkeen. Luoksarin stoppeja muutama lelupalkalla. Päädyin jättämään pomppustopin ainakin toistaiseksi hattuhyllylle, se vaatisi vielä paljon treeniä varmaksi tullakseen.
Tunnari ok, lähti ensin jonnekin aivan omille teilleen, mutta ilman lisäkäskyä suuntasi kapuloille ja tosi nätisti etsi ja toi.
Ruutuun lähetyksiä ilman alkua ja loppua. Ekalla meni halpaan, kun lähetin yhden merkkilautasen vierestä, säntäsi lautasta kohti. Korjauksella bongasi ruudun. Muutama toisto, vähän jäi turhan eteen, mutta korjasi hyvin taakse. Viimeisellä toistolla yllärilelu takareunassa.
Paikkis yhdessä Hesen kanssa, kerran liikutti istumisessa etujalkaa, muuten hieno. Istumisesta meinasi pudota maahan omalla huijauskäskylläni ("mansikka"), ehti liikuttaa etujalkaa kun tajusi käskyn olleen väärä, mutta hyvin pysyi loppuajan toinen tassu edempänä korjaamatta. Maahanmeno ok, makuu varma ja luoksetulo hyvä.
Kokonaisuudessaan kivat treenit, tällä tasolla on kiva lähteä hakemaan vikalistaa kokeesta!

Lisäksi vietettiin eilinen päivä talviretkellä Torronsuolla, mutta tästä kirjoittelen oman erillisen postauksen, jahka saan kuvat siirrettyä töissä nettiin (tai ostettu uuden koneen, jossa ongelmana ei olisi liian vanha käyttis :D). Tänään olisi tarkoitus käydä treenailemassa Lystin kanssa lisää tokoa, katsotaan pääseekö Epes tekemään rallya, nose workia vai kenties aksaa...


sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Mika Jalosen tokokoulutus

Tänään kävimme Lystin kanssa Jalosen Mikan tokokoulutuksessa. Mika oli kouluttamassa JANKK:lla ja koulutusaikaa oli puoli tuntia per koirakko. Aamun kunniaksi meidän vuoromme aikaistui usealla tunnilla, joten suuntasinkin jo aamupäivästä hallille. Jalosen lähestymistapa koulutukseen oli selvästi erilainen kuin muissa vastaavissa koulutuksissa - hän kävi asioita läpi myös kuuntelijoiden kanssa, välillä omaan makuuni jo liikaakin. Meitä ennen olleiden koirakkojen kanssa tehtiin aika perusjuttuja, ja niistä Mika puhui aktiivisesti kuuntelijoille. Itse vähän jopa meinasin ärsyyntyä kun mietin, miltä tuntuisi oman koulutusajan kuluminen kuuntelijoiden kysymyksiin vastailuun... (Lisäksi täytyy sanoa, että olin muutamasta jutusta aika eri mieltäkin, lähinnä esimerkiksi naksun käytöstä tällaisissa koulutuksissa. Naksu on tosi hyvä, mutta mun mielestä olisi reilua sekä koiraa että ohjaajaa kohtaan käydä läpi harjoituksen tavoite ja ohjaajan toivottu toimintatapa ennen harjoituksen aloitusta eikä kesken kaiken. Myös perusasiat kun palkkaus naksusta olisi hyvä olla oikeasti selkeinä ennen niiden käyttöä. Mutta, toki syynä näihin ajatuksiin voi olla se, että itsellä on ajatus ja tietty tapa palkata koiraa, joten ehkäpä siksi näytti hassulta omaan silmään erilaiset toimintatavat.) Mika selvästi pyrki tekemään koiran aktivoitumisen ja tarjoamisen kautta (ja siksi sanoikin moneen kertaan, että mun kanssa tehty setti oli ihan muuta kuin mitä hän yleensä ohjeistaa :D)

Meidän vuorolle pääsin Erittäin Innokkaan Lystieläimen kanssa. Se puhkui tarmoa ja oli valmiina mihin vain. Ennen meidän vuoroa tein kaukot (tosi hyvät, pelkällä käsimerkillä vaihdot maahanmenoa lukuunottamatta). Lisäksi tehtiin vähän kiertoa läheltä, mutta tötsän vieressä ollut treenikassimme ja kapulakasa tekivät tehtävästä to-del-la haastavan. Saatiin sieltä lopulta kokonainen kiertokin kaivettua...

Varsinaiseen koulutukseen olin päättänyt kolme teemaa: ensin tehdään kiertohässäkkä kokeenomaisena, ihan vaan nähdäkseni sen tilanteen. Sen jälkeen keskitytään jäävien asenteeseen. Lopuksi otetiin ruutuun juoksu ilman alkua tai loppua, ihan vaan että taas näen missä mennään. Aloitettiin kierrolla, Lysti teki tosi hienosti! Kierrossa olisi voinut olla enemmän asennetta, mutta meni kuitenkin hyvällä vauhdilla, kiersi hyvin ja pysähtyi (seiso) kivasti. Odotti hienosti käskyä, nouto, hyppy ja luovutus hyvät. Mikalta Lysti sai erityiskehuja kapulan kauniista nostosta.

Jäävät Lysti luonnollisesti osaa, mutta toivoisin niihin vähän sähäkkyyttä. Erityisesti maahanmenon se tekee herkästi hiipimällä, kun itse toivoisin enemmän maahan putoamista. Treenattiin alkuun lelun kanssa niin, että itse peruutan lelu kädessä ja sillä houkuttelen Lystin sukeltamaan maahan. Ly tajusi homman juonen nopeasti, mutta ohjaajansa oli vähän kujalla... Saatiin kuitenkin huippuhienoja toistojakin, hyvä Lysti! Testattiin luoksarin maahanmeno ajatellen samaa niin, että jätän koiran makaamaan ja kutsun luokse, kunnes koiran ollessa muutaman metrin päässä vedän sen samaan tapaan lelulla maahan. Vaan tämähän ei sujunutkaan ihan niin näppärästi - Lysti ehti lelun nähdessään miettiä seisomisen tarjoamista eikä tullut luokse suoraa ja vauhdilla, vaan selvästi käskyä odottaen. Matkaa lyhennettiin, mutta sama ongelma yritti nostaa päätään koko ajan. Tämän jälkeen tehtiin tarjoamisen kautta maahanmenoa niin, että itse olin polvillani kädet jalkojen välissä maassa, ja Lysti sai tulla siihen makaamaan. Todella kaunis tekniikka ja nopea maahanmeno oli Lystin ensimmäisenä tarjoama asia, joten kyllä se teknisesti tämän osaa... Mika halusikin nähdä, miten Lysti menee maahan jos itse peruutan - ja kas, vallan kaunis, nopea ja teknisesti hieno maahanmeno. Peiliin katsomisen paikka siis, ihan itse olen Lystin opettanut tuohon hiippailuun kokeenomaisessa liikkeessä!

Mitä jatkossa: Mika ehdotti, että Lystille voisi luoksarin maahanmenoa ajatellen opettaa oikeanlaisen ja nopean maahanmenon esimerkiksi matolla, jota käytettäisi aluksi luoksarissa. Kun tekniikka olisi oikea polvillaollessani, voisi etäisyyttä kasvattaa ja ottaa maton lopulta liikkeenä tehtävään luoksariin. Ja sen jälkeen luonnollisesti häivyttää pois. Tarvittaessa vastaavan maton (eri värisen ja muotoisen) voisi ottaa myös luoksarin seisomiseen, jolloin saisi koko liikkeen tehtyä kokonaisena mattojen avulla. Mietitään, mietitään... Lisäksi lelulla maahanmeno kuuriluontoisena, samoin kuin tekniikkaa polvillaan.

Lysti sai kovasti kehuja tekemisen meiningistä ja tunnetilastaan. "Ei ainakaan tarvi pelätä, että sillä loppuisi moottori kesken" - ei tarvi ei! Ja oli todella kiva huomata, miten treenit ovat tuottaneet tulosta, ja selvittiin koko koulutussetistä ilman ääntä, vaikka siihen sisältyi runsaasti lelun kanssa toimimista ja kutsuja odottamasta tekemään. Lysti myös ehti näyttii vaikka minkälaisia temppuja tarjotessaan asioita, myös nämä sekä koiran aktiivisuus saivat ihastelua osakseen. Ohjatun settimme jälkeen oli lounastauko, ja koska kaikki muut kaikkosivat, käytin tilaisuuden hyväksi ja tein ne suunnitellut ruutuun lähetykset. Ajatus lähtöön oli hyvä, mutta kentällä olleet esteet veivät huomion ja jouduin antamaan uuden käskyn. Kun bongasi ruudun, hakeutui tosi hyvää paikkaan ja pysähtyi nätisti. Sama uudelleen, taas hämääntyi esteistä, mutta toisella käskyllä haki hienosti itse ruutuun. Tässä toisessa toistossa vähän kämmäilin ohjauksessa, sillä käskyä antaessani katsoin koiraa... Jatkossa voisi vaikka muistaa katsoa sinne kohteeseen, kuten olen opettanut koiralle tekeväni ;) Kolmas toisto eri suunnasta, lähti hienosti suoraa, joskin jäi vähän eteen. Toisella käskyllä korjasi hienosti oikeaan paikkaan. Lopuksi pöljäiltiin muutamia pomppustoppeja - ei ole ihan vielä koekunnossa ne! :D Ehkäpä pitäydytään ihan vaan perusstopissa ja katsotaan, jos niihin saisi näillä eväillä vähän lisäpotkua myös.

Päivän tärkeimpänä antina kuitenkin se, että meillä oli ssssairaan kivaa, nautittiin tokosta ja itse löysin (ainakin hetkeksi) kokonaan sen kateissa olleen kipinän lajin tekemiseen. Lystin kipinä ei onneksi ole koskaan kadonnutkaan ;)

perjantai 13. tammikuuta 2017

"Hups!"

Tällä viikolla kysäisin kerhomme tokovastaavalta, onko meiltä lähdössä SM:iin joukkuetta. Lopputulema oli vähän eri kuin ajattelin - nyt on käynnissä arpapelikone sen suhteen, olisiko Lysti treenattavissa koekuntoon  ja (tärkeämpänä tässä kohtaa) saisiko sille vaadittavat tulokset ajoissa kasaan. Vähän veikkaan, että ei (ääniongelman taso on tällä hetkellä tuntematon, eikä liikkeitä ole kokonaisuudessaan tehty aikapäiviin), mutta mutta... siitä se ajatus sitten lähti, ja jotenkin meillä on yhtäkkiä koepaikka parin viikon päähän. Hupsista! Sittenpähän katsotaan, mikä on tilanne tekemisen suhteen.


Koepaikan kunniaksi treenattiin tänään vähän kotioloissa. Kaukot ok, oikea takatassu liikkui pari senttiä. Vaihdot hyvät ja muuten puhtaat, kesti hyvin eri mittaiset vaihtovälit. Lopetin seisomiseen, hienosti piti asennon vapautukseen saakka, kävelin viereen vapauttamaan. Jäävät hienot, nopeat asennot ja pysyi hyvin, vaikka pyörin ympärillä useampaan otteeseen. Seuraamisessa (joka tehtiin pienellä olohuoneen matolla, melkoista kieputusta siis) aivasti kaksi kertaa, muuten hyvä asenne ja keskittyminen. Aivastelujen jälkeen seisoi perusasennon, josta palaute. Taisi olla vain vähän pihalla, koska käskystä istui tosi nopeasti ja hyvälle paikalle. Tiedä mikä aivokämmi sitten oli...

Vaikeassa tunnarissa otti viereisen, ei oltu aikoihin tehty noin haastavaa eikä malttanut tarkentaa loppuun saakka. Korjasi itse ilman huomauttamista. Toisella toistolla uudelleen vaikea, meni taas vipuun, palautteesta pudotti ja etsi uudelleen, nosti oikean mutta tiputti ja odotti ohjeita. Käskystä toi. Kolmannella vaikea, meni tosi rauhassa ja pohtien, vähän kysellen otti ja toi oman. Ei kuitenkaan tarvinut lisäohjeita. Neljäs helppo (paljon kapuloita mutta reilummat välit), tämä hieno ja varma.

Nyt täytyy vaan alkaa panostaa treeneihin niin, että saadaan tsekattua isompien liikkeidenkin tilanne. Merkitön merkki on suurin kysymysmerkki, mutta tätä ei kokeessakaan jäädä junnaamaan, jos ei onnistu. Katsellaan!

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Väsytetyt koirat

Kennelyskä on selätetty ja palattu lenkkeilyn osalta normaaliin arkirytmiin siltä osin kuin oma vointini antaa myöten. Tänään kaivoin kaapista Naturis-pötkön ja puuhailtiin vähän olkkarissa.

Enne ei arvosta retkien suunnitteluvaihetta, vaan haluaa suoraa toteutukseen.


Enne sai ensin pitkästä aikaa virkistää muistiaan nose workin suhteen. Kerrankin olin kaukonäköinen, ja kävin piilottamassa neljä hajua ennen namien pilkkomista. Kaikki hajut olivat eri huoneissa niin, että sain lähetettyä koiran aina tietylle piilolle. Ekalla kesti tovi muistaa homman juoni, mutta kun Eps vahingossa törmäsi hajuun ja sai palkan, alkoi homma luistaa. Ensimmäisenä löysi makuuhuoneen piilon (lattialla olleen käsipyyhkeen kulman alla), toisena lähetin etsimään eteisen kätköä, mutta Enne oli tosi vahvasti kiinni makkarin kätkössä. Siirtyi lopulta Lystin huoneeseen ja löysi sieltä piilon. Tarjosi ilmaisuksi tassukosketusta! Palattiin takaisin eteiseen, ja työvoittona löytyi haju sieltäkin. Viimeinen piilo oli vessassa, ja sen Epe löysikin todella suvereenisti.

Ihana pakkaslenkki!

Enteen jälkeen oli Lystin vuoro, mutta herra huksis oli sitä mieltä, ettei ollut saanut riittävästi aktiviteettia. Lysti sai siis välillä tehdä vähän seuruuta, jäävien asennetta ja muutaman eteentulon. Kerran Ly joutui jäähylle, kun pääsi haukku - kierrokset oli tauon jälkeen aika tapissa, mutta yllättävän hyvin hillitsi itsensä. Haukku tuli, kun hetsasin ihan tosissaan kokeilumielessä. Uudella kokeilulla ei ääniongelmaa.

Koska Enne oli edelleen täynnä virtaa, sai se tehdä välissä saksalaisen, jääviä ja pari eteentuloa. Teki tosi kivalla asenteella! Saa tosin nähdä, millä asenteella päästään starttaamaan aksailut tauon jälkeen - veikkaan, että tuo asenne radalla tuo pieniä lisähaasteita... Muutamat kaukotoistot tehtiin kimppatreeninä, ja harjoiteltiin istumista nami maassa nenän edessä. Olipa vaikeaa! :

Lopuksi Lysti vielä treenasi maahanlässähdystä - haluaisin sille vähän enemmän asennetta liikkeestä maahanmenoon. Jotenkin kummasti kuitenkin kävi niin, että pääsin palkkaamaan Lykää pompulla tehdystä maahan-seiso -kaukovaihdosta. Jännä nähdä, miten tämä etenee - en ajatellut, että olisi noin näppärästi ylipäätään mahdollinen! Jatketaan treenejä siis...

Nyt onkin ollut vallan hiljaista loppuilta. Molemmat koirat ovat selvästi tyytyväisiä normaaliin arkeen, ja toivottavasti saadaan nyt pidettyä tästä kiinni!

Lauantain metsälenkillä sai nauttia ihan omasta rauhasta.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Retkeily koiran kanssa, osa 2

Ensimmäinen koiran kanssa retkeilyyn liittyvä postaukseni on luettavissa täällä. Ensimmäisessä osassa kirjoittelin koiran pään sisäisistä asioista ja näiden ominaisuuksien vaikutuksesta retkeilyyn. Tällä kertaa keskitynkin enemmän ulkoisiin seikkoihin.

(Kuva: Ruskareissu 2015, Kilpisjärvi, Saana-tunturin takana)

   
(Kuva: Ruskareissu 2015, Kolmen valtakunnan rajapyykki. Kuvassa Suvin Charles-husky.)

Kun lähden retkeilemään koiran kanssa, oletusarvona itselläni on, että koira pystyy pitämään huolen itsestään. Käytännössä se tarkoittaa meillä sitä, että koiraa ei tarvitse kantaa, nostaa ja puljata joka välissä. Tarvittaessa totta kai autan ja hätätilanteet ovat aina erikseen - silloin luonnollisesti koira vaikka kannetaan (tai ainakin yritetään...) jos tilanne sitä vaatii. Esimerkiksi syksyn reissussa Barrakselle kiivetessämme mietimme, että vastaavalle reitille olisi aivan tuskaista lähteä pienen koiran kanssa. Korkeuseroja oli niin, että itsekin sai välillä harppoa yltääkseen seuraavalle jalansijalle, eivätkä pienen koiran jalanmitat välttämättä olisi riittäneet selvittämään reittiä turvallisesti. Totta kai tämäkin riippuu paljon koirasta, ja on aivan eri asia lähteä reissuun sitkeän terrierin kuin pienen seurakoiran kanssa. Vaan onko se terrierin "vaikka läpi harmaan kiven" -asennekaan se kaikista paras... 

Haluan siis, että koira on kohtuullisen kokoinen, muttei kuitenkaan liian suuri. Aina voi tulla tilanne, jossa koiran joutuu nostamaan/kantamaan, ja haluan tällöin olla varma, ettei esteeksi tule ainakaan koiran koko. Enkä nyt tarkoita ainoastaan painoa - pitkäselkäinen koira voi olla yllättävän haastava kannettava (no, itse asiassa olen sitä mieltä, että selkeiden polkujen ja teiden ulkopuolella jo pienempikin koira voi kannettaessa tuoda omat haasteensa). Lisäksi keskikokoinen koira pärjää isompien korkeuserojen lisäksi hieman syvemmässä lumihangessakin. Toisaalta itse tykkään sporttimallin koirista, enkä voisi kuvitella hankkivani kovin raskastakenteista koiraa - tällaisen kanssa retkeilykin olisi taas omalla tavallaan haastavaa, jos koiran liikkuminen oli kömpelöä, se uppoaisi kovasti umpihankeen eikä kykenisi suoriutumaan esimerkiksi kiveltä toiselle hypyistä. Tähänkin toki vaikuttaa jälleen kerran koiran arkielämän liikunta ja sen kyky käyttää kroppaansa tehokkaasti. Itse haluan koirieni voivan liikkua luonnollisesti ilman erityistä vaivannäköä, joten toimiva rakenne on minulle itsestäänselvä asia.

(Kuva: Kesäreissu 2016, Kainuu, Tiilikkajärven kansallispuisto)

(Kuva: Kesäreissu 2016, Kainuu, Tiilikkajärven kansallispuisto)

Kohtuullinen koko koiralla mahdollistaa myös reppujen kantamisen. Varsinkin pidemmillä reissuilla on ihan paikallaan, että koira itse kantaa omat tavaransa, ruokansa ja muut tarpeensa. Itse olen ollut (liian) laiska reputtamaan koiria, koska retkemme ovat pääasiassa päiväreissuja, eivätkä koirat esimerkiksi syö reissun päällä. Suurimpana syynä reputtomuuteen on kuitenkin viime aikona ollut se, etten yksinkertaisesti ole löytänyt kelvollisia reppuja! Näitähän löytyy kyllä vaikka ja minkälaisia, mutta kaikissa on jotakin, mistä en itse pidä. Kaipa sitä täytyy vaan tilauksena teettää juuri ne oikeanlaiset (ja todeta sen jälkeen niissäkin olevan jotain vialla!). Kuvissa Enteellä on Ruffwearin Approach Pack, jossa suurimpana ärsytyksenä oli valjaissa kiinnioleva reppuosa. Tauoilla, jokien ylityksissä ja muissa haastavissa paikoissa olisi huomattavasti näppärämpää, kun reput saisi irroitettua valjasosasta ja koiraa talutettua tarvittaessa vain valjaasta.
  
(Kuva: Talvireissu 2015, Tankavaara)

(Kuva: Talvireissu 2015, Pyhä-Luoston kansallispuisto, Ukko-Luosto)

Koska elämme Suomessa, on oikeastaan vuoden ajasta riippumatta tärkeää, että koira sietäisi edes jossain määrin kylmää. Nykyään löytyy vaatetta ja vermettä jos minkälaista, ja ohuempiturkkisen koirankin kanssa varmasti pärjää. Itselle kuitenkin on tärkeää, että tiedän voivani lähteä liikkeelle pakkassäässäkin ilman, että koira paleltuu matkalla. Kylmemmillä keleillä voin varata taukotakin mukaan myös koiralle, jolloin paikallaan ollessamme saan lämmikettä itseni lisäksi myös reissukaverille. Enne on nykyään vähän herkkis tassuistaan, ja lenkkeilee alle -15°C lämpötiloissa tossut jalassa. Muutoin en pue koiriani ulos, ellei kyseessä ole esimerkiksi juurikin tauko. (Ja joo, arjessa saatan kaatosateessa laittaa koirille sadevermeet 10 minuutin aamulenkin ajaksi, ihan vaan etten joudu pesemään niitä ennen töihin lähtöä. Muuten sadevaatteet roikkuvat naulakossa käyttämättä.) Jos lähtisin talvella yön yli kestäville retkille, joihin sisältyy pymistä teltassa, pukisin molemmille koirille varmuuden vuoksi takit päälle yön ajaksi - ne kuitenkin ovat sisäkoiria, vaikka suuri osa ajasta ulkona vietetäänkin.


(Kuva: Ruskareissu 2015, matkalla Kolmen valtakkunan rajapyykiltä Kilpisjärvelle.)

(Kuva: Suokenkäretki keväällä 2016, Hämeenlinna, Heinisuo)

(Kuva: Ruskaretki 2015, Kilpisjärvi, Saanan huippu)

Jossain määrin samaan kategoriaan kylmän kanssa menee myös märkä. Monilla reissuilla vastaan on tullut pakollisia jokien ylityksiä, joissa koira kastuu. Ja pahimmillaan näiden jälkeen koirahan onkin aivan märkä... Läpimäräksi kastumiseen ei aina tarvita mitään sen erikoisempaa, esimerkiksi Saanan huiputuksessa ilma oli sellainen, että aussien muuten sään kestävä turkki kyllä kastui läpeensä... Huskyn turkki vielä taisi pysyä pohjimmiltaan kuivana (tosin Ennettä pestessähän saakin aina tuskailla, kun turkki ei meinaa kastua pohjiaan myöten, vaan vesi vaan valuu pois), mutta Lystin turkille piiskaava tuuli ja sade vaakatasossa olivat huono yhdistelmä. Ilma ei toki muutoinkaan ollut kovin ihanteellinen retkisää - kovassa tuulessa ei meinannut pystyä kävelemään suoraa, puhuminen oli huutamista eikä vieressä kulkenut kaveri silti kuullut, mitä yrität sanoa, vesipisarat olivat kuin vaakatasossa kasvoihin heitettyjä tikareita ja ilma niin kylmä, että huipulla viihdyttiin tasan sen verran, että saatiin otettua pari hassua kuvaa - ja jo niiden jälkeen kädet olivat niin jäässä, että niitä lämmiteltiinkin loppuilta. Oma vaatekertani oli läpimärkä reissun jälkeen - tokikin oma valintani oli lähteä astetta huonommilla varusteilla huiputtamaan, sillä mielessä siintivät tulevien päivien reissut ja tavaroiden kuivaamisen mahdottomuus, mikäli sää jatkuisi samanlaisena.

Mutta asiaan: itse pidän tärkeänä sitä, että koira ei kastu sateessa ja tuulessa nahkaa myöten, eikä myöskään ala herkästi palella päällikarvan kastuttua. Käyttishuskyn turkki on mun mittapuulla ihanteellinen - ei liian pitkä, hylkii tehokkaasti vettä ja lämmittää koiraa tehokkaasti. Aussien turkki kyllä lämmittää (en muista nähneeni Lystin koskaan palelevan), mutta tuulisessa sateessa se ei enää toimikaan yhtä ihanteellisessa. Itse en ollut tätä tajunnutkaan ennen tuota Saana-reissua - enpä ollut koskaan elämässäni sellaiseen keliin joutunutkaan, vaikka meillä liikutaankin säällä kuin säällä. Tuuli tunturin huipulla oli kyllä ihan omaa luokkaansa... Lisäksi pitkä turkki on hankala esimerkiksi risukossa ja takiaispuskissa. Siinä missä lyhyestä turkista napsii siihen harvoin tarttuneet roskat näppärästi pois, voi pidemmän karvan kanssa olla edessä tuntien selvitysoperaatio.

(Kuva: Kesäreissu 2016, Kainuu, Tiilikkajärven kansallispuisto)

Siinäpä lienee ne tärkeimmät ulkoiset ominaisuudet: sopiva koko, riittävä, toimiva turkki ja toimiva rakenne. Riippuu totta kai retkeilijästä, reiteistä, matkan pituuksista ja monesta muusta asiasta, millainen koira matkassa pärjää. Uskoisin, että päiväretkillä oikein varustettuna pärjää koira kuin koira, jos omistaja on valmis tarvittaessa auttamaan, vaatettamaan ja odottamaan koiraa. Itselle koira on tärkeä retkikaveri, mutta en kuitenkaan ole valmis suunnittelemaan ja toteuttamaan retkiäni vain koirien ehdoilla, vaan haluan koiran kykenevän tulemaan mukaani, minne päätänkin mennä (poikkeuksena totta kai selvät kohteet, joihin koira ei syystä tai toisesta pääse turvallisesti tai jotka muuten jo kohteina rajoittavat koiran mukaanottoa), Pidemmille reissuille lähtiessä kannattaa kuitenkin miettiä, onko valmis päivän vaelluksen jälkeen väsyneenä ja nälkäisenä uhraamaan yöpaikalla ensimmäiset hetket koiran pukemiseen ennen omaa huoltoa. Itse en todennäköisesti olisi, ja siksi haluankin tällaisia ulkomuotonsa puolesta toimivia retkikoiria. (Ja edelleen, AINA voi tulla vastaan tilanne, jossa koiran hyvinvointi täytyy laittaa oman edelle, ja luonnollisesti silloin näin tehdään. Lähtökohtaisesti itse kuitenkin haluan retkeillä koiran kanssa, joka pärjää mukana ilman sen suurempia toimenpiteitä ja nauttii siitä yhtä paljon kuin minäkin.)

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Retkeily koiran kanssa, osa 1

Viime aikoina olen selaillut retkikohteita melkoisen aktiivisesti, mielessä niin lähiretkeily kuin Lapin ihanat keväthanget. Koska itse sairastan edelleen ja koiratkin ovat yhä yskäkaranteenissa, on kerrankin ollut aikaa surffailla ja tutkia retkikohteita ja muuta retkeilyyn liittyvää melkolailla paljon. Samalla olen törmännyt useisiin koiran kanssa retkeilyyn liittyviin keskusteluihin, joissa lähinnä mietitään, millainen on ihanteellinen retkikoira. Päädyinpä sitten itsekin asiaa pohdiskelemaan, ja menneiden reissujen retkikuvia selatessa hurahdin kirjoittamaankin aiheesta. Meidän retkemme ovat pääasiassa päiväretkiä, pidemmilläkin reissuilla yövytään aina tukikohdissa, joista liikutaan päiväseltään. Syynä on ihan puhtaasti omat, kovin rikkinäiset polveni, jotka eivät salli rinkan kantamista. Nyt tosin vähän pyörii mielessä, josko pääsisi vaikka tupia hyödyntäen vähän pidemmällekin reissulle.

Sekä Enne että Lysti ovat kunnostautuneet (ja tulevat jatkossakin kunnostautumaan) retkikoirina, vaikkei kumpikaan aivan ihanteellinen tähän puuhaan olekaan. Jokaisen ihanneretkikoira varmasti vaihtelee omien mieltymysten mukaan, ja seuraava onkin lähinnä omia pohdintojani aiheesta. Karusti jaan sisällön kahden otsikon - luonteen ja ulkonäön - alle. (Ja luonnetekstin puolivälissä voin todeta, että taidan jakaa nämä ihan omiin postauksiinsakin. Ja oheen on suunnitteilla vielä erillinen varustepostaus, katsotaan saanko sellaisenkin aikaan!) Tekstin johdonmukaisuudesta en anna takeita...

Aloitetaan luonteesta (tosi huono sana tähän... olisko joku "sisäiset asiat" parempi? :D). Jonkun verran luonteeseen vaikuttaa koiran rotu, mutta uskon, että enemmän merkitystä on tässä asiassa yksilöllä. Molemmat koirani on hankittu ensisijaisesti muuhun rooliin kuin retkikoiriksi, ja siksi niiden ei-niin-soveltuvat luonteenpiirteet täytyy vaan hyväksyä retkelle lähtiessä. Jos hankkisin ensisijaisesti retkikoiraa, toivomani luonteenpiirteet olisivat hyvin erilaisia kuin harrastuskoiraa hankkiessani.

(Kuva: Ruskareissu 2016, Norja, Lyngen)

(Kuva: Ruskareissu 2015, Kilpisjärvi, taustan tunturi Saana)

Varmasti se tärkein kriteeri toimivalle retkikoiralle on halu kulkea. Jatkuvasti mietiskelemään pysähtyvä tai kyljellee heittäytyvä koira on varma tunnelman tappaja, jos tavoitteena on päivän aina edetä tavallista lenkkiä pidemmälle. Itse pidän retkeillessä koirat vyöllä (mahdollisuuksien mukaan Lysti saa olla myös vapaana), valjaat päällään. Haluan koirien kulkevan edelläni ja pitävän tuntuman liinaan koko ajan (ts. mun koirani vetävät :D). Tämä helpottaa mun elämää huomattavasti - ei tarvi pelätä liinaan kompastumisia, haastavammatkin kiipeämiset sujuvat näppärästi koirien kulkiessa edellä ja omien mahdollisten horjumisten alle ei jää tassuja. Koirilla on joustavat liinat käytössä, jolloin omat kohellukseni eivät nyppäisi niin ikävästi koiraa. Tarvittaessa molemmat koirat osaavat kulkea käskystä takanani, jolloin esimerkiksi haastavammat laskut, jokien ylitykset ym. sujuvat hallitusti. 

Osaltaan kulkuhaluun vaikuttaa toki myös koiran kunto. Jos koiran normaaliin arkielämään kuuluu lenkit korttelin ympäri, ei ole reilua vaatia sitä kulkemaan viikon ajan 20+ kilometriä päivittäin. Jokainen toki retkeilee mieleisillään alueilla, mutta itse pyrin kotioloissakin lenkkeilemään epätasaisilla poluilla ja umpimetsässä, jolloin koirien tasapaino ja kropanhallinta kehittyy ja ne pärjäävät reissussa huonommillakin alustoilla. Itse koen monipuolisen liikunnan osaksi koiran normaalia arkea, enkä koe tarpeelliseksi "treenata" koiria reissuja varten. Monesti tulee kuitenkin ennen reissuja tehtyä pidempiä lähiretkiä varusteita testaillessa, jolloin koirat kulkevat toki mukana.

 (Kuva: Ruskareissu 2016, Norja, Markos-Malla)


(Kuva: Juhannusreissu 2016, Loppi, Poronpolku)

Itselleni yksi tärkeimmistä asioista innokkaan kulkemisen lisäksi on koiran kyky rauhoittua. Omista tauoista ei tule mitään (tai no, ainakaan tauot eivät ole kovin rentouttavia), jos koira hyppii, kiljuu ja riehuu hihnan päässä tai kiinnitettynä. Omat koirani hahmottavat yleensä +15 kilometrin kohdalla homman juonen itse, tai vaihtoehtoisesti useamman päivän reissuilla viimeistään toisena päivänä. Jos tauot meinaavat mennä hulinaksi, puutun itse asiaan. Pääsääntöisesti koirat kuitenkin tietävät mistä on kyse ja osaavat (nykyään) käyttäytyä, jos taukoa ei ole luvassa ihan heti viiden kilometrin päässä lähtöpaikasta. Kuvissa koirat ovat itse, käskemättä, asettuneet lepäämään omien ruokailujeni ajaksi.

(Kuva: Juhannusretki 2016, Loppi, Poronpolku. Kuvassa Annen Fanta-husky)
  
(Kuva: Ruskareissu 2016, Norja, Stordalen) 



(Kuva: Kuusamo, Pieni Karhunkierros 2011)

Retkikohteesta riippuen mulle on tärkeää, että koira on tietyllä tapaa rohkea. Se kykenee kulkemaan erilaisilla alustoilla korkeallakin, se kykenee juomaan tavallisesta poikkeavista paikoista ja toisaalta se tarpeen vaatiessa luottaa omistajaansa ja sen pystyy nostamaan/laskemaan/kantamaan, mikäli tarve niin vaatii. Mielestäni retkikoiran ei tarvitse olla yltiöpäisen rohkea (siitä on jopa enemmän haittaa kuin hyötyä), mutta esimerkiksi riippusiltojen ylitystä voi olla paikallaan harjoitella ennen pidemmälle, siltoja sisältävälle reissulle suuntaa ;) Myös esimerkiksi jyrkät rinteet ja kuohuvat kosket voivat tuntua koirista hurjilta.

Myös vesialueiden ylityksiä kannattaa harjoitella, jos koiralla on taipumusta reagoida veteen. Itse en ole selvinnyt yhdeltäkään Lapin reissulta ilman jonkinlaista veden ylitystä - pääasiassa kyseessä on ollut kengät jalassa onnistuneet purojen ylitykset, mutta onpa sitä parhaimmillaan mietitty, täytyykö kenkien ja sukkien lisäksi riisua housutkin, jotta pääsee kuivin varustein joen yli. Vesi ei kesäaikaankaan ole lämmintä virtaavissa tunturipuroissa, virtaus voi olla kova ja syvyyttä sen verran, että koira pahimmillaan ui ylitykset. Pohjan kivien ollessa liukkaita on tärkeää, että koira pysyy näpeissä eikä saa hepulikohtauksia.

 (Kuva: Ruskareissu 2015, Pallas - Enne haistaa porot!)

(Kuva: Ruskareissu 2015, Pallas)

Monilla koirille on riistaviettiä, ja myös vähemmän vietikkäät koirat voivat Lapissa, porojen valtakunnassa, löytyy riistahajujen sulotuoksut. Enne olisi mitä mainoin retkikoira, mutta sen riistavietin vuoksi pohjoisen reissut sen kanssa ovat toisinaan vähemmän rentouttavia. Se bongailee poroja jo kaukaa, metsästää sopuleita ihan urakalla ja reagoi ylipäätään kaikenlaiseen riistaan voimakkaasti. Lapin reissujen jälkeen olen huomannut, että riista jää sille jollain tapaa "päälle" myös etelään palattuamme. Lystikin reagoi poroihin, mutta pysyy aloillaan ja kykenee luopumaan niistä käskystä. Onpa se joskus irtiollessaankin selvästi saanut hajun porosta (joka olikin aika lähellä, ihmisretkeilijät eivät vaan sitä nähneet...), mutta ei ole tehnyt elettäkään lähteäkseen perään. Siitä huolimatta olen aika varovainen irtipitämisen suhteen poroalueilla, koska a) en todellakaan halua mun koirien ajavan yhtäkään poroa ja b) hajut tuolla ovat ihan eri volyymeissä kuin etelässä, ja normaalisti maltilla riistaan suhtautuva koira voi löytää poroista aivan uuden ulottuvuuden elämään.
Riistavietti on myös yksi syy siihen, miksi Enne jäi kotiin tämän syksyn reissusta. Ei paljon olisi naurattanut tulla Barraksen rinnettä alas sopulia metsästävän huskyn perässä...


(Kuva: Kesäreissu 2012, Saariselkä, UKK-puisto)


(Kuva: Kesäreissu 2012, Saariselkä, UKK-puisto)

Lystin kautta olen tajunnut, miten merkittävässä asemassa retkeillessä on koiran suhtautuminen kanssaretkeilijöihin. Lysti on siinä mielessä aito aussie, että sillä on voimakas vahtivietti eikä se rakasta silmittömästi vieraita ihmisiä. Normaaliarjessa tykkään tästä piirteestä (se on myös yksi syys aussien valintaani), mutta retkeillä se tuo oman lisähaasteensa kulkemiseen. Kun takana on kolme päivää, joina ei ole näkynyt ristinsielua, ja yhtäkkiä Aussien Omalla Tunturilla kehtaakin kulkea joku, on asiasta ilmoitettava välittömästi. Varsinkin, jos ajattelee pidempiä reissuja ja vaikkapa teltassa yöpymistä, ei olisi kovin kivaa mahdollisia lähellä yöpyviä kanssaretkeilijöitä ajatellen, jos pitkin yötä kuuluu jokaisen rasahduksen aiheuttamaa puhinaa ja kunnon mekkalaa, mikäli joku suvaitsee kulkea lähistöllä. Enteen kanssa tällaista ei koskaan ole tarvinut miettiä - sillä on aivan se ja sama, ketkä samoilla reiteillä kulkevat, se antaa mieluusti halukkaiden rapsuttaa itseään ja sen voi huoleti jättää odottamaan, kun käy itse vaikka puskan puolella. Lystin kanssa saa olla aivan erilailla tarkkana. Olen huomannut, että monet eivät ihan ymmärrä, millaisia lisävaatimuksia ja kuinka paljon lisähuomiota vahtiva koira reissuissa vaatii - monelle tämä on kirkastunut siinä vaiheessa, kun on nähnyt sen oikeasti vahtivan koiran ja huomannut, millaista sellaisen kanssa kulkeminen on. Ei se mahdotonta ole, mutta retkiä ajatellen ehdottomasti Lystin huonoin puoli ;) Tämänkin kanssa tulee hyvin toimeen, joten sinänsä se ei meidän retkeilyämme vähennä.

(Kuva: Kesäretki 2015, Isojärven kansallipuisto)

 (Kuva: Kesäretki 2015, Isojärven kansallipuisto)

Jotta retkeily sujuu, on olennaista, että koira syö ja juo kunnolla. Kuulostaa itsestäänselvältä, mutta ei valitettavasti kaikkien koirien kohdalla sitä ole. Pitkät, monen peräkkäisen päivän retket kuluttavat yllättävän paljon energiaa. Itse olen huomannut ongelmaksi erityisesti Lystin kohdalla (kiitos Epen kastraation, se kyllä saa riittävästi energiaa!) riittävän suuren ruokamäärän. Ruokaa pitäisi saada uppoamaan koiraan lähestulkoon tupla-annos normaaliin nähden, ja kyllähän se mahalaukun kapasitetti jossain kohtaa tulee vastaan. Viimeisimmillä reissuilla olen antanut kuivaruuan kissan märkäruualla höystettynä, jolloin saan määrällisesti ruokaa uppoamaan hieman enemmän. Täytyy puntaroida jatkossa, ehtisikö ruokailusta kulua riittävän kauan, jos heittäisi koirille kunnon tuhdit aamupalat heti herättyämme. Tarpeen vaatiessa kannattaa syömistä vieraissa paikoissa harjoitella - monille koirille se on yllättävänkin vaikeaa.



(Kuva: Ruskareissu 2016, Norja, Barraksen rinne)


(Kuva: Ruskareissu 2016, Norja, Lyngen)

Ja loppuun pieni kevennys: retkillä ei tarvi olla tottelevaisuusvalio, mutta on se tietynlainen tottelevaisuus ihan plussaa! Totta kai helpottaa kulkemista (ja ennen kaikkea on turvallisempaa kulkea!) kun koira tottelee käskyjä ja osaa esimerkiksi kulkea ihmisen takana tai pysähtyä käskystä. Tällaiselle kuvaajaluonteelle on myös kovin näppärää, kun voi päästää koiran irti ja todeta "meeppä tonne kivelle! Ja hei istu vaikka, se näyttää kivemmalta! Siirry vähän tonne päin. Kiipeä vielä korkeammalle. Nosta tassut siihen." :D Muutamaan kertaan olen saanut vähän pitkiä (mutta myös ihailevia! Ainakin olen tulkinnut ne niin...) katseita, kun olen ohjaillut Lystiä parhaimmillaan useamman kymmenen metrin päästä eri suuntiin ja asentoihin. Kyllähän sen asemmassakin voisi käydä, mutta kun helpommallakin voi päästä...

Tällaisia mietteitä alkuun. Saa nähdä, miten monta kertaa käyn lisäämässä/korjaamassa/muokkaamassa tekstiä. Millaisia mietteitä muilla koiran/koirien kanssa retkeilevillä on aiheesta?