Sivut

perjantai 16. joulukuuta 2016

Kuulumisia

Puuh. Viimeiset kaksi viikkoa on meillä vietetty rauhallisissa merkeissä. Onnistuin saamaan kunnon flunssan, ja sen seurauksena onkin veto ollut aikalailla poissa. Ollaan sentään vähän puuhailtu kotona, ennen pahinta flunssavaihetta käytiin aksaamassa ja sunnuntain koetta varten ollaan vähän tokoiltu. Toissapäivänä koin ahaa-elämyksen ja muistin omistavani kicksparkin - eilinen lenkki hoituikin kätevästi itse seisten ;)



4.12. suuntasimme Annen ja Suvin kanssa päiväretkelle Lopen Ilvesreitille. Retkenjohtaja-Anne oli suunnitellut reitin ja hoitanut kauppareissun, me Suvin kanssa vain saavuimme (vähän harhaillen...) paikalle. Ihana aurinko otti meidät vastaan, ja alkutaival saatiinkin kulkea mukavasti aurinkoisia rantoja pitkin. Ensimmäisellä tauolla ehti vähän viileys iskeä (ihana flunssani teki jo tuolloin tuloaan), varsinkin sormet palelivat pahasti... Toinen tauko pidettiin nuotion ääressä, jolloin sai itseäkin lämmitettyä kivasti. Huomasi taas, että kengät ovat tosi merkittävä osa pukeutumisessa, laitoin tutut Icebugit jalkaan varsinaisten talvikenkien sijaan, ja sen huomasi. Kiva päivä oli joka tapauksessa seuraavaa reissua odottelen jo innolla!



Agilityssä ollaan Lystin kanssa tahkottu äänettömyyttä, ja tällä hetkellä saadaan tehtyä pientä radanpätkää, kun itse keskityn ohjaamaan koiraa kropallani enkä käsilläni. Aika pätevä koirahan se on, mutta ei meidän vauhdit radalla ihan kohtaa :D Onneksi Lys irtoaa hyvin... Mutta, katsotaan nyt, mitä tuleva tuo tullessaan.

Enne treenasi ensi itsenäisyyspäivänä mun kanssa keppikulmia ja muita pikkujuttuja, ja tällä viikolla itse yskiessäni juoksi pari rataa kouluttaja-Milkan kanssa. Vähän Epes oli hämillään ja piti pari kertaa juosta mun luokse ihan varmuuden vuoksi, mutta saivat tehtyä hienoakin pätkää. Vähän meni kyllä hepuloinnin puolellekin, tähän täytyy nyt alkaa tosissaan puuttua, jahka olen itse taas juoksukunnossa.



 Lystin kanssa ollaan treenattu myös tokojuttuja sunnuntain koetta varten. Vähän mennään taas kasaanteippausmetodilla, mutta katsotaan... Paljon on tekemisessä hyvää, mutta ne merkittävät pikkujutut tuottavat haastetta - merkille jää tosi vinoon, luoksarin stopit vähän venyy, luovutukset on vähän hitaita (tuo kaikki suoraa sivulle, mutta vähän epäröi ja se näkyy vauhdissa), ruudun paikka ei ole ihan satavarma, ohjatun suunnat on vähän epävarmat ja muuta pientä. Kaikki on ihan tehtävissä, mutta paljon olisi viilattavaa. Vähän pitäisi motivaatiota saada nousuun ennen näitä kokeisiin ilmoittautumisia :D Onneksi lähinnä naurattaa, meillä on ollut treeneissä hyvä fiilis, ja kaikki liikkeet on suoritettavissa ilman, että se olisi koiralle epäreilua. Sunnuntaita odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti