Sivut

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ongelmakoirasta monitoimikoiraksi

Eilen koitti päivä, jolloin Enne (ja ohjaajansa myös!) pääsi korkkaamaan rallytokon koeuran. Lajin harrastamisemme on ollut tosi vähäistä, eikä tarkoitukseni ollut ihan vielä kokeisiin asti mennä - vaan suunnitelmat muuttuivat, ja näin kävi kuitenkin. Koepaikalla olin tyyni ja innoissani, rata näytti juosten tehtyä spiraalia ("ai niin nää voi olla juostenkin?!") lukuunottamatta oikein kivalta - vain yksi eteentulo (Entsulle vaikea) ja ratapohja selkeä ja helposti seurattava. Jotenkin stressasin kamalasti sitä, että kyseessä on agilityrada tyyppinen kiermurtelu, jossa en pysy itse kartalla radalla edetessäni. Yhdessä kohdassa lyhyt kylttiväli toi pientä lisähaastetta, muutoin rata tuntui selkeältä.

Omaa vuoroa odotellessa...

Olemme Enteen kanssa viime aikoina kisanneet vaan aksassa, ja huomasinkin rutiinien koepaikalla olevan aivan hukassa - miten paljon voi tehdä viimeistelytreeniä (toistokestävyys "vähän" eri luokkaa kuin Lystillä), miten paljon aiemmin koira kannattaa hakea sisälle (no, niin no, tämähän ei kyllä kamalasti stressaa ja nosta kierroksia), miten paljon koiraa ylipäätään pitäisi liikuttaa ennen koetta, pitäisikö sille antaa aamulla ruokaa ja monta muuta kysymystä. Ratkaisin viimeiset kysymykset käymällä reilun puolen tunnin lenkin ja olemalla antamatta ruokaa. Koepaikalla tehtiin namipalkalla muutama eteentulosta takakautta sivulletulo (kyltti nro 2 radalla) sekä muutama liikkeestä maahanmeno (kyltti nro... ehkä 6 ehkä?), jotka Enne kovasti halusi tehdä melkeinpä eteeni poikittain. Ja sitten vaan hengailtiin... Alokasluokassa oli reilu 20 koiraa, ja meidän vuoromme oli muistaakseni 5. viimeisinä. Odotteluaikaa siis oli - enpä tajunnutkaan, miten kauan ihan oikeasti täytyy odottaa! Itse suorituksethan ovat tosi nopeita, mutta niin vaan siinä tuomarin kirjoittamisessa ja muussa meni yllättävän kauan aikaa.

Ja odotellessa...
 
Rataantutustuminen oli vähän turhauttaa isosta kisaajamäärästä johtuen. Koska mun on vähän vaikeaa hahmottaa oikeaa suorituspaikkaa (treenejä takana kylttien kanssa kaiketi kuusi?), olisin mieluusti mallaillut jo rataantutustumisessa itseni oikealle paikalle. Näin teki kuitenkin moni muukin, eikä etenemisestä meinannut tulla mitään... Päätin sitten, että kunhan muistan kävellä kylttien läheltä, ei homma voi pahasti pieleen mennä, ja keskityin tutustumisessa ohjauksellisiin juttuihin, käskyihin ja käsimerkkeihin. Päätin ottaa varman päälle ja ohjata maahanmenonkin kädellä, ettei menisi istumisen kautta - tämäkin nähtiin, kun en sallinut poikittamista. Rataantutustumisen jälkeen olo oli rento ja mieli hyvä, muutaman suorituksen katsottuani hain Enteen autosta ja jäimme hengailemaan sopivan rauhalliseen nurkkaan ja odottamaan omaa vuoroamme.

Ja odotellessa :D Tällä kertaa tosin jo palkintojen jakoa ja kisakirjan saamista.
 
Loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen vuoromme koitti. Suoritusalueelle astuttuamme hävisi rentous kuin tuhka tuuleen, ja tilalle iski jäätävä jännitys. Todella mystistä, yleensä jännitys on läsnä koko ajan, ja nyt tulikin aivan puskista näin yhtäkkiä. Enne vähän kuulosteli tilannetta, selvästi käskyni olivat epäselviä ja jouduin keskittymään rauhalliseen ohjaamiseen hosumisen sijaan. Heti ensimmäisellä kyltillä (täyskäännös oikealle) Enne haisteli (-1 piste) kylttiä, mutta palasi hyvin kontaktiin. Kakkoskyltti (eteen, takakautta sivulle, istu) yllättävää kyllä ei pahoja ongelmia. Kolmosella juoksuun (ei ongelmaa), nelosella se pahuksen spiraali juosten. Yllättävän hyvin Eps pysyi mukana, vaikka vähän meinasi lähteä keulimaan (-1 kontrollin puute). Vitosella palattiin kävelyyn (-1 vino - ilmeisesti siis hidastin niin nopeasti, ettei Enne ehtinyt ihan mukaan), kutosella maahanmeno (-1 vino). Seiska käännös vasempaan, kasilla istu, askel istu, kaksi askelta istu, kolme askelta istu, ei ongelmaa. Tämän jälkeen istumisen kautta maahan ja koiran kierto, tämä oli hyvä ja suora! Kasilla 270 astetta oikeaan, ysillä en muista yhtään, mitä tapahtui :D Kymppi täyskäännös vasemmalle (-1 haisteli kylttiä) ja 11 pujottelu (-1 vino).

Pätevä huskyeläin suorituksensa jälkeen.
 
Pujottelusta maalisuoralle Enne seurasi tanssien ja häntää kovasti heiluttaen - tämä oli ensimmäinen kerta, kun itse huomasin tämän. Palkintojen jakoa odotellessa Enteen iloista tekemistä tultiin kuitenkin kehumaan, ja kuulemma oli heiluttanut häntää ja ollut tohkeissaan koko ajan. Arvostelulomakkeessakin lukee "Kivan näköistä yhdessä tekemistä!". Ja tämähän se tärkeintä onkin, että on kivaa! Vielä, kun pääsisin itse tästä jännittämisestä vähän selvemmille vesille, voisi tekeminen olla vielä kivempaa omalta kannaltanikin ;) Kokonaisuudessaan saatiin siis 94/100 pistettä.

Suorituksen jälkeen alkoi jo vähän hymyilyttää - Enne, pieni höpöhöpö-harrastelukoirani, on nyt saanut virallisen tuloksen neljästä eri harrastuslajista! Ei pöllömmin koiralta, jos on mulle tullessaan ollut "ongelmakoira", aggressiivinen ihmisiä ja koiria kohtaan, tuhonnut kaiken ja ollut ylipäätään ihan mahdoton. Ihan en itse kaikkea tätä allekirjoita, mutta nyt voin todeta, että omalta kannaltani ihan hyvä, ettei ole edelliseen kotiinsa sopeutunut, vaan päätynyt luokseni. Maailman rakkain huskyeläin.
(Ja niin, tokikaan tässä ei pyritä saavuttamaan tuloksia lajeista vain määrän vuoksi, vaan kokeillaan ja tehdään sitä, mikä kulloinkin tuntuu hyvältä, ja pidetään yhdessä hauskaa.)

 Raskaan päivän jälkeen kotona.

torstai 24. marraskuuta 2016

Mikä ihmeen palkattomuustreeni?

Vitsit, miten paljon on taas jäänyt kirjoittamatta! Käytiin Korrin Pekan opissa tokoasioissa, ollaan tokoiltu, ralleiltu, aksattu ja jäljestetty. Koerupeamakin alkaa häämöttää edessä, kun ylihuomenna korkataan Epen kanssa rally-tokoura Ylöjärvellä (tästä tulee varmaan vuosisadan vitsi koko reissusta!) ja joulukuussa käydään Lystin kanssa temppuilemassa tokokokeessa. Paljon olisi tekemistä - Entsun suhteen olen jo luovuttanut (huskyn turnauskestävyys ei oikein enää salli treenejä tässä vaiheessa...), Lystin kanssa pitäisi panostaa pa-aa-aljon häiriötreeniin kierrossa, muistella ruutua ja miettiä toimintasuunnitelma seuraamiseen. Josko kuitenkin koittaisin kirjoitella vähän jotenkin järkevästi asioita ylös...

Aksassa Enteen sisäinen kilpajuoksija on vähän ottanut valtaa, ja treeneissä se onkin aika tehokkaasti häipynyt suorittamaan putkia omia aikojaan. Pitkään tämä ongelma oli poissa, mutta veikkaan, että kiireiset aikataulut (=en ehdi töiden ja treenien välissä väsyttää sitä esim. pallolla) ovat johtaneet ongelman uusimiseen. Tällä viikolla testasin koiran pois ajoa hepulin ollessa päällä, alkuun tietysti sai vaan uutta pontta juoksemiseen, mutta jossain kohtaa ilme muuttui ja Enne tajusi, että pieleen meni. Kiva huomata, että tämäkin työväline on löytänyt tiensä meidän pakkiin! Hepulin jälkeen saatiin ihan kivaakin pätkää tehtyä, joskin huskyeläin huomasi palkan tulevan kovin kovin useasti A:n alastulolta, ja sieltä löytyi sitä myöten koirakin vähän turhan usein :D Keppikulmat tuottivat taas pään vaivaa, mutta koska en tiedä, mikä rintarangan tilanne tällä hetkellä on (toinen fyssariaika siirtyi ensi viikolle), päätin olla junnaamatta ihan hirveästi tätä. Lysti ei tehnyt aksaa ollenkaan, sen sijaan se katseli muita koiria radalla, ihan tyynenä hengaillen. Edelleen vaan niin hämmentävää.

Rally-tokossa teimme avoimen luokan juttuja: puolen vaihtoja ja houkutusta. Tein tällä kertaa vain Entsun kanssa, sillä treenit päättyivät rataharjoitukseen, joka oli enemmän kuin tarpeen tulevaa koetta ajatellen. Kyllä siinä vaan on jo alokasluokassa paljon vaikeita asioita - siis Enteelle vaikeita, ei opetuksellisesti vaikeita. Enne ei esimerkiksi yhtään tykkäisi tulla mun eteen istumaan, enkä rehellisesti sanottuna ihan tiedä, miten se mahtaa kokeessa onnistua, jos näin pitäisi tapahtua :D Kivasti se kuitenkin jaksoi tehdä koko radan läpi!

 Tokoa ollaan tehty lähinnä Lystin kanssa. Muisteltu tunnaria (tekee tosi hyviä toistoja), seuraamista (ääntä meinaa edelleen herkästi pukata), jääviä (pitäisi tehdä paljon myös yleistä kuuntelutreenejä kierrosten ollessa korkealla), kaukoja (mm. JANKK:n hallilla niin, että koira on katsomotasanteella ylhäällä ja käskytän sitä alhaalla seisten). Ohjattu, kierto ja ruutu ovat selvästi heikoimmissa kantimissa, ja niihin täytyykin nyt paneutua tulevan kokeen kunniaksi. Olen tehnyt muutaman treenin niin, että palkkana on ollut pelkkä sosiaalinen palkka ja on ollut ihana huomata, miten hyvin Lysti vastaa siihen - eikä edes kaipaa ruokaa tai lelua. Toki se kummankin ottaisi, jos tarjolla olisi, mutta sille sosiaalinen palkka on palkka siinä missä kaksi muutakin. Tästä johtuen olenkin ollut vähän hämilläni, kun ihmiset puhuvat palkattomuustreeneistä. Varmasti olen itsekin termiä käyttänyt, mutta nyt silmät ovat auenneet ihan uudella tavalla sosiaaliselle palkalle. Miksi koira kokisi sosiaalisen palkan palkkana, jos ohjaajakin ajattelee tekevänsä palkatonta treeniä? Mun mielestä on huippuhienoa huomata, että joku palikka kaiken keskellä on mennyt oikein, kun Lynksin mielestä onnistuneen treenin jälkeen parasta on ollut päästä mun syliin. Ihan tokokokeisiin sopivassa, maltillisessa palkkauksessa ei siis tällä hetkellä olla - mutta koska Lysti on treeneissä ja erityisesti kokeissa tosi totinen eikä esimerkiksi kokeissa tykkää että kosken siihen, on jännittävä nähdä, onko tämä tilanne kehittynyt näiden treenien myötä johonkin suuntaan. Jatkossa tehdään varmasti paljon lisää näitä treenejä joka tapauksessa! Lelupalkka sen sijaan taidetaan siirtää vasta liikkeiden jälkeiseen aikaan, se kun nostaa kierrokset niin, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sykettä ja tekemisen meininkiä tulee vähän enemmän kuin itse kaipaisin.

Lumien sulettua ollaan päästy pariin otteeseen myös jäljelle. Ennen lumia tehtiin harhajälkitreeniä, ja nyt lumien sulettua päädyttiin tekemään ihan perusjälkeä. Ja hyvä niin, sillä huomasinkin perustavan laatuisen haasteen: harhajuttuja ollaan tehty Ramin kanssa, ja kun ajettavana olikin ekaa kertaa Ramin jälki, haki Lysti kamalasti vaihtoehtojälkeä - viimeksi kun Ramin jäljen seuraaminen oli ihan nou-nou. Janalla takuttiinkin ekalla kerralla ihan urakalla koiran yrittäessä kaikkialle muualle kuin oikealle jäljelle... Kun vihdoin päästiin jäljelle (aikalailla kädestä pitäen vietynä) jäljesti kyllä hyvin ja keppejä nousi 7/8. Hyvin siihen nähden, etten itse enää hetki janan jälkeen tiennyt, mihin suuntaan olimme kulkeneet ja mahtaako koiran suunta olla alkuunkaan oikea...
Tänään sitten uudella yrityksellä jälleen Ramin jäljelle, janalla eteni ravilla, mutta tarkasti lähti epäröimättä oikeaan suuntaan. Keppejä jälleen 7/8, ilmeisesti Lysti oikaisi yhden piikin ja keppi jäi sen vuoksi. Muut kompakepit ja kepposet Ly selvitti hienosti, vaikka itse välillä vähän raavinkin päätäni miettien, mitähän ihmettä tapahtuu... Onneksi oppi on kantanut hedelmää - kun koira osaa jäljestää, kannattaa siihen hyvin pitkälti luottaa! :D

Esineruutuakin tehtiin alkuviikosta, noin 20 x 20 metrin ruutu ja pienet esineet. 3/4 nousi hienosti, neljäs ei millään. Onnistuttiin ilmeisesti valitsemaan joko esine tai paikka (tai molemmat) niin, ettei hajua noussut koiran nenään lainkaan. Kolmella koiralla kokeiltiin, eikä kukaan nostanut nelosesinettä, vaikka kävi hyvinkin lähellä. Näinkin voi käydä... Tänään jätettiin esineruutu tekemättä ja otettiin sen sijaan tarkkuusruutu. Vähän reilun kokoinen ruutu, ihan sammalmaasto. Rami jätti esineen niin, etten nähnyt - näitä treenejä on tosi kiva saada! Hienosti Ly teki töitä, bongasi rajat itse hienosti ja löysi esineen niin, etten meinannut edes huomata nostoa. Pätevä Ly!

Vetotreenit ovat nyt olleet säiden vuoksi tauolla, mutta tänään kävin optimistisena ostamassa monot ja sauvat. Lunta odotellessa siis!

lauantai 12. marraskuuta 2016

Lauantain retkipäivä

Eilen pojat kävivät fyssarilla. Lystillä oli normaali tsekkaus, Enne pääsi pitkästä aikaa katsottavaksi. Enne ei käy säännöllisesti hoidossa, koska ei sitä tarvi, mutta nyt ajattelin olevan hyvä hetki käydä Epekin läpi: se ei vetolenkeillä ole ollut niin innokas kuin odotin, ja toisinaan se ei haluaisi hypätä autoon. Lysti pääsi hoidosta puhtain paperein, pientä kireyttä lannenikamissa, mutta SI-nikamat liikkuivat hyvin ja lannekin vastasi loistavasti hoitoon ja aukesi hyvin. Enne sen sijaan olikin eilisen murheenkryyni! Sillä oli tosi jumissa rintaranka, ja sen käsittelyä vähän vastustikin. Lisäksi sen ranka oli käytännössä s-mutkalla... Voi huoh! No, onneksi Epekin vastasi hoitoon hyvin, mutta rintarangan pahasta jumista johtuen Epes pääsee uudelleen hoidettavaksi 1,5 viikon päästä. Enne liukastui agilitytreeneissä joku aika sitten, mutta koska se nousi ja jatkoi ihan normaalisti, en asiasta huolestunut enempää. Veikkaan kuitenkin, että nämä jumit ovat ainakin osittain sieltä peräisin. Nyt onkin jännittävä nähdä, vaikuttaako hoito vetohaluihin ja arkeen ylipäätään - joskin vetotreenit näillä keleillä ovat olleet tauolla...

Koska eilen oli hoitopäivä, ei tänään treenailtu. Sääennusteen näyttäessä melkoisen ikävältä ensi viikkoa ajatellen, päätin eilen pyhittää tämän päivän retkeilylle. Makkarat kaupasta mukaan, ja tänään suunta metsään! Retkikertomus alla kuvin ;)


Matkaan lähdetiin Suvipielisitä Ilves-reittiä pitkin. Suuntasimme kohti Katiskoskea - tätä väliä en koskaan ole kulkenut kokonaisuudessaan, vaikka pätkin kummastakin suunnasta olen kyllä kulkenut. Alkumatka olikin kivaa, pitkospuita suolla ja mukavaa metsää. Poluille oli ehtinyt muitakin, lumesta oli kiva seurailla jälkiä.


Heinisuon jälkeen muita kulkijoita ei enää ollut liikkunut, ja no, enpä kyllä voi ihmetellä! Tässä kuvassa vielä helppokulkuista osuutta reitistä... Pahimmilta paikoilta en ottanut edes kuvia, tavoitteenani oli vain selvitä hakkuuaukeista katkaisematta jalkaani.


Kuvasta ei ihan välity tunnelma, mutta suomaisemat olivat myös kivoja kuljettavia! Aurinkokin vähän kurkisteli :)


Reittimerkit olivat selkeät...


...jos niitä vaan oli! Noiden tolppien lisäksi reittiä oli merkattu keltaisin kuitunauhoin. Vaan etsipä kuvasta seuraava merkki! No, mä en ainakaan sitä löytänyt, ja koska polun taso oli suurelta osin juuri kuvan tasoa (=tietoa polun paikasta ei ollut, kun päälle oli satanut lumi), oli kulkeminen välillä melkoisen haastavaa. Ja kyllä, tuota kivikkoa oli matkan varrella enemmänkin... Onneksi on Retkikartta netissä, sen avulla on selvitty monesta pulasta ;) Josko joululahjaksi se GPS?


Selvittiin kuitenkin Katiskoskelle, paistoin makkarat poikien odotellessa nätisti. Aiemmin ovat odotelleet ilman takkeja, mutta tänään otin verkkoloimet mukaan eilisen fyssarin takia. Ei kyllä olisi jatkossakaan huono ajatus!


Paluumatkalla pojat ehtivät kulkemisen lisäksi jo poseeratakin. Kuvaa ei ole lavastettu, siihen ne itse kapusivat rintarinnan :)


Paluumatka kuljettiin suosiolla tietä pitkin. Matka oli saman pituinen, mutta huomattavasti helpommin kuljettavissa. Olin vain onnellinen, että kukaan meistä kolmesta ei satuttanut itseään menomatkalla, joten päätin olla riskeeraamatta paluumatkalla tätä onnistumista :D

Kaikesta säädöstä huolimatta oli ihanaa viettää päivä ulkona liikkuen. Ihan ei valmistelut menneet putkeen omalta osaltani (hakkuissa rämpiessä tuli niin hiki, ettei edes taukovaatteet lämmittäneet kunnolla - vasta jälkikäteen tajusin unohtaneeni kotona perustopin kerraston alle, ja sehän ei tietenkään ihan toivotulla tavalla hikeä siirtänyt eteenpäin..., narulliset Icebugini odottavat suutarille korjattavaksi pääsyä ja vetoketjulliset ovat kyllä aika nou-nou maastossa - vetoketjut eivät yksinkertaisesti pysy kiinni, koirille olisi hyvä varata pannat, jos meinaa laittaa niille takit päälle - vähän meni säätämiseksi virittää hihnoja valjaisiin, kun päällä oli takit ja mitä näitä muita nyt oli :D), mutta selvittiin kuitenkin kaikki ehjinä ja tyytyväisinä takaisin kotiin, joten plussan puolelle jäätiin!

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Ahaa-elämyksiä

Maanantaina treenailtiin rally-tokoa.  Treenien teemana oli spiraalit ja pujottelu, ja Enne pääsi ensin suorittamaan näitä yksittäisinä liikkeinä. Huksis oli tohkeissaan ja tanssi menemään, välillä piti vähän muistutella oikeassa paikassa pysymisestä, mutta muutoin toinen oli niin kovin innoissaan. Treenien loppupuolen radalle otin Lystin, jonka kanssa ei kyllä taida olla tulevaisuutta tässä lajissa :D Tuo melkoisen lisähaasteen, kun koira on niin sukkela, etten ehdi edes kissaa sanoa. Esimerkiksi "liikkeestä maahanmeno" tässä lajissa tuottaa kovin suurta pään vaivaa: kyllä se osaa mennä  liikkeestä maahan, tai istumisen kautta pysähtyessäni. Mutta mitenkäs se tulisalaman nopeudella toimiva koira pitäisi saada maahan pysähdyksestä ilman, että se ehtii istua? Voi puuh! Varmaanhan se onnistuisi ihan simppelisti niin, että sanon käskyn juuri ennen pysähdystä, mutta vaikka kuinka yritin, ehti Ly silti istua ennen käskyä... Muuten ei Lystin kohdalla mitään kovin kummallista ollut, juoksuseuruussa yksi hau ja muuten epämääräistä pikkuääntä, lähinnä sellaista puhinakorinaa. Todennäköisesti johtu ihan puhtaasti siitä, ettei "hetkeen" olla ehditty toko- tai tottisjuttuja treenata ihan oikeasti. Radan jälkeen tehtiinkin vähän seuruuta, jääviä ja kaukoja.

Eilen olikin aksapäivä, ja tein sotasuunnitelman valmiiksi. Enne saisi ensin mennä radalle ja käyttää koko aikamme kerralla. Rata oli kiva, mutta jotenkin kamalan vaikea itselle. Kamalasti olisin halunnut olla koko ajan nenä samaan suuntaan koiran kanssa, mutta se ei ohjauksellisesti ollut mahdollista, vaikka kuinka yritti ja väänsi. Lopulta, kun saatiin ohjausajatukset reilaan, sujui rata kivasti. Erityistreenattavaa Entsulla on näemmä pujottelun hakemisessa eri kulmista - omasta mielestäni helppo kulma ei eilen jostain syystä auennut sitten millään... Videota radoista on olemassa, mutta puhelin ei nyt jostain syystä suostu syöksemään ulos kuvia eikä videoita.

Enteen jälkeen otin Lystin halliin tokoilemaan, sen mitä pienessä odotustilassa mahtui. Jälleen seuraamista, jääviä ja kaukoja. Vähän kiertoa (lyhyeltä matkalta) ja pomppustoppia. Tunnaria piti ottaa, mutta unohdin kapulat (=kotona mietin, että ovat varmaan autossa ja hallilla unohdin tarkistaa asian, joten koko treeni jäi). Koska kaikki aksaryhmäläiset olivat tavallista nopeampia, kysyivät, josko haluaisin Lystin kanssa tehdä. No, kaikki suunnitelmat mäkeen ja kentälle - joskin järki sentään pysyi mukana. Tehtiin eleettömällä ohjauksella yhtä estettä, palkka rauhallisesta suorittamisesta. Kouluttajan kehoituksesta koitetiin putki-hyppy -yhdistelmää, ja paketti levisi samantien. Vaan niinpä Lysti pääsi yllättämään: otin sen heti eleettämään seuraamiseen,ja se rauhoittui välittömästi tekemään todella kivaa seuruuta. Kouluttajakin katsoi suu auki ja pohti ääneen, miten koira voi vaihtaa moodia noin nopeasti. Niinpä, yllärinä tuli itsellekin! Ehdin jo vähän epätoivoistua asian suhteen jo siihen pisteeseen, että ajattelin Lystillä olevan kuitenkin palikat vähän väärässä järjestyksessä/ylipäätään väärä määrä palikoita pääkopassaan, mutta kyllä tuo osoitti, että tästä ei tarvi huolehtia. Ongelma on enemmän siinä, millaisen mielentilan koira yhdistää mihinkin lajiin. Tämä treeni oli jotenkin aivan huikea kokemus itselle ja vahvisti entisestään ajatusta siitä, että meidän agilityradan tekemiset on toistaiseksi jäähyllä ja jos jotakin lajiin liittyvää tehdään, tehdään vain yksittäisiä esteitä. Ja faktahan on, että Lystin kanssa mun intressit on vallan muissa lajeissa - muutaman minuutin treeni kerran viikossa ei kovin pitkälle vielä vie... (Niin ja myös alun tokoilut sujuivat tosi keskittyneesti, vaikka vieressä juostiin kahdella kentällä aksaa!) Lisää tällaisia treenejä, kiitos!

lauantai 5. marraskuuta 2016

Uusia tuulia ja uusintatuulia

First things first: marraskuussa meidän menoa voi seurata myös Back on Track Finlandin Instagramissa (backontrackfinland) ja Facebookissa. Tulin valituksia BoT:n marraskuun stalkkaajaksi Janakkalan Koirakerhon edustajana. Näin syksyllä BoT:n verkkoloimet on meillä ahkerassa käytössä, ja onkin kiva päästä kuvin ja tekstein näyttämään meidän arkea tuotteiden kanssa :)

Viime aikoina ollaan treenailtu. Ja taas on monet treenit jääneet kirjaamatta (ja Epen viimeisimmät kisastartitkin!), koitan siis saada pääkohdat kirjailtua ylös. Voi, kun löytyisi enemmän aikaa blogille!

Viime sunnuntaina käytiin Enteen kanssa juoksemassa kaksi rataa JANKK:lla.



Ensimmäisellä radalla napattiin hylly heti kepeiltä - Enne tuli tosi lujaa (näin jo lähdössä, että haltuun otto ei todellakaan tule onnistumaan niin, että vauhti hiljenisi riittävästi), haki kepeille hyvin, mutta ei taipunut toiseen väliin ja veti suoraa kolmanteen. Tiedän, ettei se vaikeista kulmista yksinkertaisesti taivu, joten jatkettiin matkaa uusimatta keppejä. Seuraavista esteistä ei ole mitään havaintoa, sen verran haipakkaa oli meno :D Ysiputken meni väärään päähän, sen muistan. Loppu taisi mennä kivasti, joskin 15. esteellä olin aivan koiran linjalla, jonka seurauksena putosi rima (!! Riman pudotus Enteellä tarkoittaa ohjaajan mokaa. Enne ei todellakaan hyppää niin täpärästi, että pudotusriski olisi...). Pelasteltiin loppuun asti rata kuitenkin.

Agilityradalla meno oli lähes yhtä hulvatonta, ja tuntui että pääsin tekemään pelastuksia pelastuksen perään. Enne osasi kuitenkin lukea loistavasti mun epämääräiset takaaheitot ja ohjausyritykset - ei ihan riittänyt rikkinäisten polvien vauhti huskyeläimen menoon tällä kertaa. Hylly saatiin tältäkin radalta, koska Entsun kaarros 10-11-12 -esteillä venyi niin, että se juoksi 11 ja 12 välissä keppien läpi. Muutoin puhdas rata, huippuhienoja irtoamisia ja ennen kaikkea Eps pysyi näpeissä, vaikka meno olikin aivan hulvatonta. Enteen kanssa on vaan niin kiva kisata!


Tiistain treeneissä koin pienen ahaa-elämyksen. Tai no, oikeastaan elämys itsessään muotoutui lopulliseen muotoonsa vasta keskiviikon aikana. Olen käynyt treeneissä molempien koirien kanssa, kumpikin on saanut tehdä oma pienen pätkänsä. Lysti on aloittanut, koska silloin tiedän pääseväni lähtemään treeneistä hyvällä mielellä, kun Enne on jälkimmäisenä. Olen viime aikoina huomannut, ettei agility oikeasti taida olla mun ja Lystin laji. Treenien alettua meillä on vähän kaikki tekeminen mennyt alamäkeä, enkä keksi muutakaan syytä kuin agility, joka ei ehkä tällä hetkellä sovi arkeemme. Entsu on radalla elementissään, nauttii joka hetkestä ja etenee häntä heiluen, Lystin kanssa radat taas tuntuvat tahtojen taistolta huonojen ohjauksieni vuoksi. Niinpä ajattelinkin, että lienee parempi jättää aksa hetkeksi Lystin kanssa (tai ainakin jättää radat tekemättä ja keskittyä yksittäisiin esteisiin ja suoritusasenteeseen) ja ottaa koko treeniaika käyttöön Enteelle. Katsotaan, miten kauan tämä päätös pitää...




Vetotreenejä ollaan tehty kickbikella ja renkaalla. Molemmat koirat on päässeet tekemään molempia lajeja - Lystille haetaan hiihtokautta silmällä pitäen vauhtia kikkarilla ja toisaalta lihaskuntoa renkaalla, Enne nyt lähinnä kasvattaa kuntoaan kesän jäljiltä. Tuntuu suorastaan koomiselta, että minä, joka en ennen viime talvea kyennyt hiihtämään luisteluhiihtoa lainkaan, suunnittelen koiran treenejä hiihtokautta ajatellen! :D Niin sitä maailma muuttuu, kun sattuu oikeat, inspiroivat ihmiset ympärille!
(Kuvissa Lysti lenkkien jälkeen ja Enne lenkkien jälkeen.)


Perjantaina aloitettiin aamu jälkitreenillä. Pieni lumimäärä ei haitannut, kun suunnitelmissamme ole häiriötreeni. Talloin itse ensin M-muotoisen jäljen neljällä kepillä, sen jälkeen päälle tuli harha. Jäljen vanhetessa Enne sai etsiä heitettyjä keppejä metsästä, ja olikin hurjan taitava! Meinasi myös varastaa Tepon odottaneelle jäljelle - hups! Olen tosi tyytyväinen siitä, miten Enne on oppinut ja ymmärtänyt nenän käytön ja miten innoissaan se nykyään on treeneissä. Jälkijuttuja aloitellessa sen nenän käyttö oli aivan onnetonta ja se joutui näkemään hurjan paljon vaivaa seuratakseen jälkeään. Myös namien etsintä ym. oli sille todella vaikeaa. Jotain on tehty treeneissä oikein, kun Eps nyt on noin liekeissä!

Lystin osalta jälki ei mennyt ihan putkeen - se nappaili harhoja välillä ihan urakalla eikä meinannut luopua niistä millään. Parissa kohtaa meni yli ilman ongelmia, mutta muutoin oli todella haastavaa. Liekö sitten syynä Ramin tekemät harhat (Lystin on kesän aikana ajanut Ramin tallaamia jälkiä aika usein), ohut lumikerros, jälkeä tuoreempi harha vai mikä, tiedä sitä sitten. Seuraavaa kertaa varten tehtiin uusi suunnitelma, katsotaan, josko muutoksilla saataisi vähän ehjempi suoritus. Ja itselle muistutukseksi koiran päästäminen irti, jos lähtee harhalle. Kiellolla sain Lystin lopulta ihan totaalilukkoon, ja tovi meni, että se ymmärsi mitä haluan sen tekevän. Ja niin, väliin yksi helppo jälki, jossa ei ole mitään kommervenkkejä!


Tänään olimme Lystin kanssa EK-koulutuspäivän jatko-osassa. Päivä aloitettiin pudotetulla esineellä. Lysti oli ensimmäinen koira, ja sen ensimmäinen toisto meni mallikkaasti. Toisella toistolla matkaa pidennettiin huomattavasti, ja lähellä pudotuspaikkaa seisseet ihmiset (=kouluttaja ja treenikaverit) aiheuttivat sen verran epävarmuutta, että Lysti ei edennyt esineelle asti. Uusi lähetys, mutta lähti hyppelehtimään metsän puolelle ja alkoi etsimään lähistöltäni. Siirryin lähemmäs, ja kyllähän Lysti sitten useamman mutkan kautta päätyi esineelle asti. Viimeiseksi tehtiin vielä lyhyemmältä matkalta toisto niin, että saatiin onnistuminen. Kouluttaja Anne Juslin totesi, että Lysti etsii todella vahvasti silmillä eikä nenällä, niin kuin toki olisi tarkoitus. Tähän täytyy siis jatkotreeneissä kiinnittää huomiota. Lisäksi treenit täytyy siirtää polulta metsään, jolloin ongelma voi poistua "itsestään". Myös lenkillä tehtäviä treenejä täytyy miettiä ja suunnitella etukäteen vähän uudella tavalla.
Seuraavana oli vuorossa tarkkuusetsintä. Ensimmäisen esineen (iso mutteri) Lysti löysi suhteellisen helposti. Toinen esine (prikka) oli huomattavasti vaikeampi, ja oman lisähaasteensa toi maahan satanut lumi - hajut kun tietysti liikkuvat eri tavalla kuin sulalla maalla. Työvoitolla prikkakin löytyi, ja oli ilo huomata, että Lystin työmotivaatio ja jaksaminen riittivät, vaikka se joutui tekemään töitä ka-aa-auan löydön eteen. 


Viimeisenä treeniosiona oli haku. Päädyimme tekemään lähinnä ilmaisullisia treenejä, Lysti näki metsään lähtevän maalimiehen, mutta ei tarkkaa piiloa. Lysti toimi hienosti, joskin ohjaaja oli taas aikalailla kuutamolla... Muistilistalle tuli rullan luovutus (luovutusasento siistiksi, ei mitään hätäisiä edessä luovutuksia, vaan varma pito sivulla), liinan käsittely (yllätyyyys... Tällä kertaa huomion arvoisena asiana myös se, miten kauan mulla menee rullan luovutuksesta näytölle lähtemiseen.) ja ääntely. Kiitos agilityn, ääni on tunkenut nyt lähes lajiin kuin lajiin, ja tähän on puututtava. Ekan maalimiehen jälkeen aloin syöttää koiraa ennen lähetystä, ja se selvästi rauhoitti niin, että pahimmat äänet jäivät.

Nyt jännäillään, meinaavatko lumet jäädä maahan, ja päästääkö jatkamaan maastokautta vai voiko jo alkaa haaveilla siitä hiihdosta. Tokoakin täytyisi alkaa treenailla, saatoin vähän katsella koekalenteria sillä silmällä, josko saisi tälle syksylle vielä kokeen tai kaksi...