Sivut

perjantai 16. syyskuuta 2016

Raivon kautta

Tiedättekö sen tunteen, kun koiran kanssa treenatessa voi sanoa koiran olevan äärettömän huumorintajuinen? Vähän niin kuin Enne. Sitten on koiria, jotka ovat tosikkoja, ja joiden mielestä treenaaminen on kaukana huvista. Aivan niin kuin Lysti.

Entsulla oli ihan hirrrrveen rankkaa tehdä muutamaa hyppyä ja keppejä

Enne on sellainen hyvänmielen harrastuskoira. Jos tulee virhe ja sitä toruu, se

a) hyvänä päivänä (=päivänä, jolloin namit on riittävän hyviä ja minä riittävän kiinnostava) heiluttaa häntää, läpsii tassuillaan ja yrittää uudelleen. Se, mitä se yrittää, onkin sitten eri asia - aika harvoin kyseessä on sama toiminto, josta ollaan lähdetty liikkeelle... Tai sitten Eps tarkoituksellisesti keksii jotain kepposteltavaa, ihan vaan jotta kaikki nauraa.

tai b) huonona päivänä (=päivänä, jolloin minua ja huonoja nameja enemmän kiinnostaa mm. kaikki, kuten rusakot, tuulen tuomat tuoksut, aukeat juoksualueet...) lähtee etsimään mielenkiintoisempaa tekemistä, eikä juuri korvaansa lotkauta käskyille ja kehotuksille.

Lysti onkin sitten toista maata. Se on äärettömän työorientoitunut, ja treeneissä onkin tarkoitus tehdä Täysillä. Kyllä, sillä on kivaa ja se on innoissaan, mutta se on myös äärettömän tosikko. Kukaan ei saa häiritä sen treenejä, kukaan ei saa tehdä virheitä sen treeneissä. Virheen tehdessään se tsemppaa hullunlailla ja pyrkii varmistamaan, ettei missään tapauksessa tee samaa erhettä uudelleen. (Mitäkö tekisi huskyeläin? No heiluttaisi häntäänsä, oli korjauksen lopputulema mikä vain.)

Jos treenaan molempia koiria vuorotellen eikä Enne ymmärrä mitä haluan/osaa tarjota mitään (tapahtuu usein, vaikka nykyään Enne välillä jo tarjoaa muutakin kuin maahanmenoa!)/kyllästyy odottamaan omaa vuoroaan, on sen mielestä ihan ok ottaa Lystiä niskasta kiinni ja repiä sitä leikkimään. Lysti on vähän eri mieltä, mutta koska treenit on kesken ja tilanne on totisinta totta, se yleensä tyytyy seisomaan paikallaan ja tuijottamaan mua, jos en ehdi häätää häirikköä ajoissa takaisin aloilleen.

Niin. On sillä kai jonkinlainen huumorintaju? Vaikka tosissaan se taisi tässäkin olla!

Maanantaina janatreeneissä Lystin tosikkopuoli pääsi esiin ihan urakalla. Tallasin sille kaksi janaa, eka ehkä 30 metriä, toinen arviolta 15 metriä. (Täytyy muuten muistaa treenata myös noita lyhyitä janoja, nykyään tykitetään vaan kamalasti niitä lähes 50 metrisiä, vaikka jälkihän voi mennä vaikka heti janan alussa...) Lähdettiin eka pidemmälle, Lysti oli kovin innoissaan saamastaan tehtävästä. Eteni hyvin, nappasi tarkistamatta takajäljen ja oli oikein tyytyväinen. Suunnitelman mukaisesti annoin sen jäljestää takaisin tielle ja heitin sen autoon vähän ääneen tilannetta ihmetellen. Annoin olla hetken autossa, jonka jälkeen suunnattiin lyhyemmälle janalle. Luvan saatuaan häkistä sinkosi raivokas tulisalama, jonka ilmeestä näki, että tilanne oli kaikkea muuta kuin mieluisa. Lähetin sen janalle, pieni sinkosi hullunlailla eteenpäin, nappasi jäljen, tarkisti hyvin ja lähti hirveää kyytiä oikeaan suuntaan. Ilme oli sellainen, ettei juuri olisi tehnyt mieli yrittää kääntää sitä oikeaan suuntaan, jos olisi takajäljen ottanut :D Ekan kepin jälkeen sai purkaa kunnolla leluun, ja siihen purkuun menikin hetki.  Tämän jälkeen otettiin uusiksi ensimmäinen jana. Tarkoitus oli lähettää hieman eri kohdasta, mutta metsämaasto päätti toisin. Koska en ollut merkannut ekaa keppiä (jäljet oli vain ehkä sata metriä), en halunnut ottaa riskiä, että janalla saisi hajun takajäljellä olevasta kepistä. Siispä lähetys samasta kohdasta, lähti vähän ihmetellen ja huomattavasti tavallista rauhallisemmin, vähän oikaisi jäljelle, mutta varmasti lähti oikeaan suuntaan. Eka keppi taas hyvällä asenteella, kunnon purut.

Toiset treenaa ilon kautta, meillä kantava teema näyttää olevan raivon kautta... Tiedä sitten miten hyvänmielen treenejä nuo lopulliset onnistumisetkaan on, kun koirasta huokuva raivo on aistittavissa hyvän matkan päähän. Välillä ihan naurattaa, miten tosissaan tuo pieni voi kaiken ottaa, ja ero koirien välillä onkin kuin päivä ja yö. Onneksi on se hassuttelukoira, jonka kanssa tärkeintä on hyvä mieli, ja sitten tuo toinen, jonka kanssa voi Treenata Vakavasti ;)

Kelpasi ihailla taivasta maanantaina treenien jälkimainingeissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti