Sivut

perjantai 30. syyskuuta 2016

Retkikoirat: syysreissu Kilpisjärvelle ja Norjaan

Viime viikon torstaina odotti kauan kaivattu lähtö kohti pohjoista. Jännä, miten kovasta odotuksesta huolimatta lähtöpäivänä oli jää-tä-vä kiire ja osa suunnitelluista asioistakin jäi tekemättä. Huoh. Mukaan lähti tällä kertaa koirista vain Lysti, sillä totesin olevan turvallisempaa liikkua alas tunturien rinteitä yhden kuuntelukykyisen koiran kanssa kuin että mukana olisi myös fanaattinen sopulinmetsästäjä ja poronbongaaja. Näin jälkikäteen ajateltuna reissusta olisi ollut tämä toteutunut rentous kaukana, jos mukana olisi ollut myös Enne - harmi, sillä tuon riistavietin ulkopuolella se on mitä mainioin reissukoira!

Matkaan lähdettiin torstai-iltana kahden ihmisen ja kahden koiran voimin. Ajelimme illan aikana Oulun korville saakka, nukuimme muutaman tunnin ja jatkoimme eteenpäin. Perjantaina olimme perillä Kilpisjärvellä alkuillasta. Kävelimme mukavan pirteässä (...) tuulessa Saanajärvelle paistamaan makkarat (jotka tuulesta johtuen päädyimme lämmittämään päivätuvan kaminassa nuotion sijaan) ja ruuan jälkeen palailimme autolle nukkumaan.

Barraksen rinteellä, lopun kivirakan alettua

Lauantaina suuntasimme aamupalan jälkeen Norjan puolelle. Majapaikkana toimi parkkis Barraksen juurella - aika pieneksi tunsi itsensä siinä tuntureiden keskellä! Kotiutumisen jälkeen pakkailtiin tavarat reppuihin ja suunnattiin tunturiin, päivän tavoitteena oli Barraksen huiputus. Huipulle kulki 8 kilometrin merkattu reitti, jota lähdimme seuraamaan. Alkumatka oli leppoisasti jonkinlaista tienpohjaa, joka nousi kevyesti kulkiessamme. Koska aamupalasta oli jo aikaa, pidimme pienen ruokatauon parin kilometrin jälkeen kuohuvan kosken jylistessä vieressä. Tieltä matka jatkui polulle tunturin rinteeseen, ja samalla tuli selväksi, että reissun kevein osuus oli ohi :D Olin itse karkoittanut flunssaa ja sen vuoksi ollut tekemättä mitään viimeisen reilun viikon ennen reissuun lähtöä, ja jyrkässä rinteessä tuntui happi olevan jossain aivan muualla kuin keuhkoissani... Rauhallista tahtia jatkettiin kuitenkin ylöspäin reittimerkkejä (maahan isketyt puupaalut) seuraten. Tuskaisen aloituksen jälkeen saimme hetken helpotuksen, kun välissä kuljimme loivaa, aukeaa rinnettä ylöspäin. Kulkiessamme ihailimme tunturien yllä ja ylärinteillä roikkuvia pilviä - tuntui hassulta, että oikeasti kuljemme pilvien korkeudella! Varsinaisen ruokatauon pidimme tunturipuron varrella ehkäpä kilometri ennen huippua. Reitti alkoi muuttua selvästi kivisemmäksi, ja reittimerkitkin ilmeisesti muuttuivat paaluista ja seitamaisiksi kivikasoiksi (näin ainakin oletimme, kun paaluja ei yhtäkkiä näkynytkään enää lainkaan). Ruokataukomme aikana alueelle nousi tiheä sumu, ja reitti katosi kokonaan näkyvistä niin alas- kuin ylöskin päin. Kävimme pienen keskustelun toimintasuunnitelmasta (mielipiteemme olivat hieman eriävät :D), itse olin sitä mieltä, että turvallisuuden takia ei ole järkevää lähteä tuollaisessa sumussa yrittämään huipulle asti. Hetki istuttiin ja mietiskeltiin, ja sumu alkoikin hälvetä. Jatkoimme siis ylöspäin varsinaiselle kivirakka-alueelle. Arviolta muutama sata metriä ennen huippua alkoi sumu taas vallata alaa, eikä nouseminen koirien kanssa tuntunut kovin turvalliselta. Tai no, ylöshän sitä aina pääsee, mutta enemmän hirvitti alastulo sumussa, liukkailla kivillä louhikkomaisessa maastossa. Pienen taktiikkapalaverin jälkeen päätimme käyneemme jo riittävän korkealla ja varsinaisen huiputuksen jäävän tulevaisuuteen. Kivikko-osuudesta selvittyämme alastulo sujui melko jouhevasti, vaikka näin polvivammaisena vauhti alaspäin ei ollutkaan ihan niin reipas kuin maasto olisi antanut myöten. Takaisin autolle selvittiin valoisan aikana, mutta illan ruokaosuutta kokkaillessa alkoi pimeys (ja sade) ottaa hyvin nopeasti valtaa.

Ruokatauolla Markos-Mallan rinteessä
 
Sunnuntaina suuntasimme Barraksen toiselle puolelle Stordalenin suuntaan. Suvin toiveesta olin katsellut meille merkattuja reittejä kuljettavaksi, ja Annen vinkistä olinkin surffaillut ut.no -sivustolla lukuisia hetkiä sopivia reittejä etsien. Sunnuntain reitti kulki ensin Signaldalen-Stordalen -akselilla vuonon pohjalla, kunnes päätyi kulkemaan Markos-Mallan rinnettä ylös Stordalenin suuntaisesti. Tällä kertaa nousu oli käytännössä siksakkia ylös rinnetta, ja se tuntuikin huomattavasti helpommalta kuin edellisen päivän Barraksen rinne ;) Ruokatauon pidimme kesken matkan ihaillen Vastarannan Barraksen huippua. Huipun profiilista oli helppo nähdä, mihin matkantekomme oli edellisenä päivän tyssännyt. Jatkoimme matkaa rinnettä nousten, joskin nouseminen ei ollut kovin tehokasta jatkuvasta "oota mun on pakko ottaa kuva!" -pysähtelystä johtuen... Ylhäällä rinteessä päädyimme sota-ajan bunkkerille, jonka läheisyydestä löytyikin lounaspaikka upeilla maisemilla. Lounastamisen lomassa pohdimme paluuta. Norjassa useampi merkitty reitti on tylsästi edestakaisin kuljettava, ja se ei oikein sopinut meidän intresseihin. Niinpä päätimme, että marssimme lounaspaikaltamme rinnettä alas vuonon rantaan ja katsomme, onko sen ylitys mahdollista ennen aiemmin käyttämäämme siltaa - tiesimme, että toisella puolella kulkee tiepohja, jota pääsemme takaisin aiemmalle kulkureitillemme. Alas mennessä kiittelin mielessäni, että matkassa oli vain Lysti, joka kulki vapaana pätkän, pysähtyi odottamaan ja eteni taas itsenäisesti. Alasmeno oli aika... mielenkiintoinen, ja vauhti omalta osaltani todella hidas polvivammojen pelossa. Lähestyessämme vuonon pohjaa totesimme vastarannan olevan pystysuora seinämä, josta olisi turha millään mielikuvituksella yrittää ylös. Jatkoimme siis vuonon suuntaisesti kohti siltaa sopivaa ylityspaikkaa katsellen. Maasto oli melko mielenkiintoista, ja välissä meinasin ottaa jo kuvat meno- ja tulosuunnistamme - tunturissa tykkään aukeasta, puuttomasta maastosta, ja siellä me rämmimme pahimmassa mahdollisessa koivikossa! Muutama rannaltaan sopiva ylityspaikka löytyi, mutta näissä joko virta oli turhan voimakas tai emme nähneet veden todellista syvyyttä. Tuntureilla vesi oli uskomattoman kirkasta, ja helposti parimetriä syvän puron pohjaan näki täysin vaivattomasti. Lopulta päädyimme hylkäämään ylityssuunnitelman turvallisuudesta johtuen, ja rämmimme koivikossa aina sillalle saakka. Sillan luona pidimme viimeisen evästauon, jonka jälkeen marssimme viimeiset kilometrit autolle. Koska autopaikkamme oli vallan loistava (parkkiksella oli vessa, nuotiopaikka ja ruuanlaittoon sopiva katos sekä vieressä tunturipuro), päätimme jäädä vielä sunnuntai-maanantaiyöksi samaan paikkaan.

Vasemmalla reittimerkki(kö), oikealla Lysti ;)
 
Maanantaiaamuna suuntasimme auton keulan kohti Lyngeniä. Pienten navigointihaasteiden jälkeen löysimme perille Steindaleniin, jossa sielläkin saimme auton vallan mukavalle paikalle yötä ajatellen. Paikassa oli jonkinlainen retkeilykeskus, mutta siellä ei saapuessamme ollut paikalle ketään. Ilmeisesti kyseessä oli lähinnä mökkejä, saunaa ja paljua vuokraava taho. Pakkasimme tavarat ja suuntasimme tuntureille, tällä kertaa kohteenamme Steinalsbreen-jäätikkö. Reitti kulki mukavaa metsäistä polkua ylös rinnettä, massiivisen kosken kumistessa vieressä. Siinä missä aiemmilla reissuilla olimme saaneet olla hyvin rauhassa, tapasimme nyt jokusia muitakin retkeilijöitä. Vähän alkoi nuorta suomalaista huimata, kun katseli norjalaisia mummoja, jotka vetivät rinteitä ylös ja alas todeten, että "tulee vähän kuuma". Meikäläisen kuntokuuri alkaa heti tänään! :D Ensimmäisen tauon pidimme polun varressa pauhaavaa vettä ihaillen. Maisemat reitillä olivat upeat - ensin kuljettiin metsäistä polkua rinnettä ylös, sen jälkeen kivistä polkua veden pauhunaa kuunnelleen, jatkettiin lammaslaitumelta näyttävää aukeaa, ruohoista tunturin juurta, ylitettiin kunnon kivirakkaröykkiöt ja viimeisenä kulkettiin hienossa, savimaisessa hiekassa jäätikölle asti. Ensikertalaiselle jäätikkökävijälle kokemus oli huima - jäätikön näki jo kaukaa, ja sen lähestymisen tunsi huimasti viilenevässä tuulessa. Jäätikön edustan lampi hileili jäästä, ja vedessä kellui isoja jäälohkareita. Aika pysäyttävä kokemus! Paluumatkalla kuljettiin hieman kauemmas jäätiköstä ja jäätiin syömään lounasta - ihan hetkeen ei varmaan tarvi haaveilla yhtä upeista ruokailumaisemista kuin tällä reissulla! Loppumatkasta jäätiin vielä pienelle näköalapaikalle syömään reissun viimeiset eväät ja ihan vaan hengailemaan - edessä siinsi meri ja sen takana kohoavat tunturit.

Steindalen
 
Tiistaiaamuna jatkoimme retkeilyä Lyngenissä, mutta siiryimme Elvevolleniin. Tavoitteena oli lähteä kiertämään lenkki Elvevoll-Elvevolldalen-Borri-Langdalen-Elvevoll, mikäli jalat kestävät. Päätimme suunnata Elvevolldaleniin ja katsoa tilannetta siellä (Suvin kantapäät olivat aika karun näköiset, ja toinen polvikin aristi kulkemista). Ensimmäinen kilometri oli helppoa, sen jälkeen lähdimme taas muutaman kilometrin mittaiseen nousuun. Elvevolldalenissa pidimme evästauon vesiputousta ihaillen, jonka jälkeen jatkoimme matkaa. Jo aiempina päivinä olimme huomanneet, etteivät norjalaisten merkatut reitit ole tehty ihan samalla periaatteella kuin Suomessa - siinä missä Suomessa on käytännössä mahdotonta eksyä reitiltä, Norjassa merkkejä on joskus ja jouluna (tämä toki toimii selkeällä polulla, mutta esimerkiksi Barraksen rinteillä pysähtelimme kurkkimaan seuraavaa merkkiä useampaan kertaan... omat tunturisuunnistustaitoni kun ovat vähän heikot maamerkkien vähyydestä ja karttojen mittakaavoista johtuen). Paljon puhuttuja punaisia T-kirjain maalauksia en nähnyt reissulla yhtäkään! :D Jatkoimme kuitenkin lounaspaikaltamme selkeintä löytämäämme polkua tulevaa joen ylityspaikkaa etsien. Lounaspaikkamme tietämillä oli mielenkiintoinen, osissa ollut siltasysteemi, jonka totesimme kuitenkin olevan mahdoton ylittää koirien kanssa - siinä ensin oli hyvä, siltamainen pätkä, sen jälkeen olisi pitänyt hyppiä kiveltä toiselle kosken keskellä ja jatkaa sen jälkeen tikapuumaisella sillalla. Muttamutta, mitä ilmeisimmin tämä olisi ollut se oikea reitti, vaikkemme sitä vielä tässä vaiheessa käsittäneet. Sen sijaan lähdimme jatkamaan polkua eteenpäin ja kiertämään tunturijärveä. Järven reunustalta löytyi suomaista vetisyyttä, josta itse selvisin kuivin jaloin, mutta koska Suvi ei voinut vaelluskenkiä enää käyttää, kastuivat hänen jalkansa kokonaan. Kuljimme polkua hyvän tovin, kunnes sitä ei enää selvästi erottanut. Päätimme jatkaa eteenpäin etsimään sopivaa ylityspaikkaa - tässä vaiheessa oli jo selvää, että reittimme on jossain vaiheessa siirtynyt veden toiselle puolelle. Vettä tuntui kuitenkin olevan joka paikassa sen verran runsaasti, ettei kahlaaminen ylitse olisi onnistunut. Yhdestä paikkaa Lysti löysi sopivan ylityspaikan (on muuten hieno tunne, kun koira sinkaisee toiselle puolelle tuollaista jokea eikä jyrkästä uomasta johtuen ymmärrä, miten pääsisi takaisin oikealle puolelle... No, loppujen lopuksi valitsi sitten huomattavasti syvemmän ja voimakkaammin virtaavan paikan, josta ui ylitse. Huoh.), mutta toisen puolen ranta näytti sen verran suomaiselta, että päädyimme palaamaan takaisin siltaviritelmän luo. Aika tehokkaasti saatiin kilometrejä kasaan, kun tämä ylimääräinen seikkailumme toi kuutisen kilometriä lisää aivan väärään suuntaan! Matkalla sillalle Suvin päivä kuitenkin pelastui, kun Lystin bongattua poron sarven tajusimme olevamme poromiesten alueella, ja Suvikin löysi itselleen sarven. Sarvet tiukasta reppuuni kiinnitettynä iloisesti jutellen pääsimme takaisin sillalle todeten kellon olevan niin paljon, että tuskin ehdimme valoisalla kiertää koko suunniteltua lenkkiä ja sillan olevan edelleen melko mahdoton koiralle. Päädyimme siis syömään loput eväät putouksen huumaa kuunnellen ja talsimaan takaisin autolle.

Retken lähtöpaikka oli jonkinlaisen työkeskuksen tai vastaavan pihassa, eikä se houkutellut lainkaan yöpymiseen. Niinpä päätimme lähteä ajelemaan kohti Kilpisjärveä ja katsomaan matkalta sopivan yöpaikan, jonkun kivannäköisen reitin vierestä keskiviikkoa ajatellen. Tulomatkalla oli reittejä tuntunut olevan pilvin pimein, mutta palatessa silmiin sattui vain yksi, joka "kuulostaa ihan lasten reitiltä" (jälkikäteen ajateltuna tämä olisi ehkä ollut meidän tasolle juuri se sopiva reitti - ja oikeasti tuskin ylipäätään mikään lasten reitti :D). Jatkoimme siis ajamista, ja tovin kuluttua tajusimme olevamme Suomen rajalla. Jatkoimme siis tutulle paikalle Kilpisjärven puolelle, ja onneksemme ihana viime reissun tuttavuus Mikko tarjosi meille saunamahdollisuuden - viikon tunturipuropesujen jälkeen melkoista luksusta!

Steindalen
 
Keskiviikkona harkitsimme Saanan huiputtamista, mutta koska sää oli vain pari astetta viime vuotista parempi (tänä vuonna puuttui järkyttävä sade, mutta tuuli ja pilvet olivat paikallaan), totesimme näkyvyyden olevan tälläkin kertaa nolla ja jätimme huiputuksen tekemättä. Sen sijaan suuntasimme kurkkaamaan Tsahkaljärven ja sen jälkeen kiipesimme Salmivaaran huipulle. Salmivaaralta oli yllättävän hienot näkymät, vaikkei se itsessään kovin korkea olekaan! Takaisin autolle päästyämme alkoi sadella, ja koska sadetta olikin luvattu koko loppuviikoksi, päätimme suunnata etelää kohti. Tarkoituksenamme oli poiketa vielä huiputtamassa Särkitunturi, mutta sateinen ja pilvinen sää sai jatkamaan matkaa eteenpäin. Eihän sateessa muuten mitään vikaa ole, mutta autossa yöpyessä märät koirat ja varusteet saavat aikaan turhan kostean ilmaston myös autoon sisälle... Huiputuksen sijaan poikkesimme Äkäslompoloon syömään ja jatkoimme sen jälkeen ajelua aina Siikalatvalle saakka. Muutaman tunnin yöunien jälkeen matka jatkui, ja kaikista suunnitelmista poiketen olinkin kotona jo torstaina iltapäivällä perjantai-illan/lauantaiaamun sijaan.

Lyngeniin johtavan tien varrelta 
 
Kokonaisuudessaan reissu oli hurjan hieno! Maisemat olivat upeita ja Lystin kanssa oli ilo retkeillä, vaikken edelleenkään voi aussieta suositella, jos ensisijaisesti hakee retkikoiraa. Monitoimikoirana sen sijaan toimii vallan mainiosti. Ekana päivänä Lysti oli lenkkimoodissa, mutta jo toisena päivänä muisti homman juonen, ja hakeutui itsenäisesti nukkumaan taukojemme ajaksi. Tassut pysyivät ehjinä, ruoka maistui (joskin ensi kerraksi voisi miettiä vielä raskaampaa ruokaa - eihän tuo määräänsä enempää pysty syömään kuitenkaan) eikä kulkemisesta tullut jumeja tai muita ongelmia. Muutoin ensi vuoden varustelistaa täydentämään pääsevät ainakin pihkasalva, urheiluteippi ja suurempi reppu. Mun Osprey on paras reppu, jota olen ikinä käyttänyt, mutta valitettavasti eväät, järkkäri, taukovaatteet, ea-laukut jne. eivät vaan tuohon Talon 22:een mahdu. Täytyy siis lähteä reppuostoksille, ja ihmettelen, jos mukaan lähtee jotakin muuta kuin Osprey, vähän isompana vain. Tuo reppu on puhdasta rakkautta!

Lisää kuvia reissusta tulossa myöhemmin, nämä jouduin pyöräyttämään Facebookin kautta, ja laatu kärsi melkoisesti...

torstai 22. syyskuuta 2016

Epelle kakkosluokan nollatulos!

Viime sunnuntaina käytiin Entsun kanssa juoksemassa pari aksastarttia Janakkalassa. Ensin hyppäri, sen jälkeen agilityrata. Enne oli ihan liekeissä ja puhkui intoa, ihana Eps :)


Hyppärillä Enne meinasi ryhtyä vallattomaksi heti toisella esteellä (tai oikeastaan jo ennen ekaa estettä - korjasin polvitukea ennen kakkosta, ja herra tulkitsi sen lähtömerkiksi...). Kakkosella alkoi hillitön hepulimurina, mutta hienosti malttoi pysyä näpeissä! Nelosesteestä meni kuitenkin ohi oikealta, kun koitin asemoida omaa valssiani sopivasti... 5-6-7 jäin sen verran pahasti jälkeen, että Enne ehti käydä hyppäämässä 15. hypyn ennen keppejä. Eihän sen kanssa tuollaisia keppikulmia ole treenattu, enkä hetkeäkään uskonut saavani sitä takaa ohjattua oikeaan väliin. Ainoa vaihtoehto olis ollut juosta yhtä kovaa sen kanssa, mutta polvivammaiselta sekään ei oikein onnistu, vaikkei Enne äärettömän nopea olekaan. Loppurata päästiin puhtaasti loppuun, ja mikä tärkeintä - ilman hepuliralleja!


Agilityrata oli selvästi meille sopiva - jouduin keskittymään ohjaamiseen niin, etten ehtinyt miettiä miten hyvin tai huonosti rata on mennyt :D melkoista varmistelua se oli, mutta omaan mieleen ei jäänyt yhtään läheltä piti -hetkeä. Erityisesti pelkäsin puomille tuloa - a-este kun oli houkuttelevasti vieressä, ja mun valsseilla on tapana vähän venyä holtittomasti... Siitäkin kuitenkin selvittiin, eikä Enne edes yrittänyt varastaa kummallakaan kontaktilla. Huippu Eps! Meillä oli niin siistiä! Tuloksena tosiaan nolla, mutta LUVAan aika ei riittänyt. Mutta sehän ei haittaa, kun en sinne kolmosiin halajakaan :)

lauantai 17. syyskuuta 2016

Etsintäkokeen koulutuspäivä

Olen jo tovin ollut todella kiinnostunut etsintäkokeesta, ja sen osa-alueita ollaankin treenailtu omaksi iloksi jäljen ohessa. Suurinta pään vaivaa on tuottanut haku, mutta myös erikoisosuudet (tarkkuusetsintä ja pudotettu esine) ovat mietityttäneet - käytännön tiedot kun niistä ovat olleet "vähän sinne päin". Päätin sitten ottaa härkää sarvista, ja järkkäsin meidän seuralle ek-tutustumispäivän, jossa käytiin läpi etsintäkoe teoriassa ja sen jälkeen tehtiin käytännön treenejä erikoisosuuksien osalta. Kouluttajana päivässä oli Anne Juslin.

Alla muistiinpanoni (joissa ei näemmä ole päätä eikä häntää nyt uudelleen katsottuna :D), jotka on kirjoitettu lähinnä itseäni varten - vastuu on siis lukijalla ;)

Jälki, 60 pistettä:
- lyhyt, usein laatikkomainen
- alo: 20 m jana ja 300 m jälki/avo: 30 m + 400 m/voi: 40 m + 500 m
- aina neljä keppiä
- eri aikaisten jälkien ajo, ei vain vanhoja voi-jälkikokeen tyyppisiä, erilaisia treenejä, jottei koira oleta jäljillä olevan pitkiä välejä, suoria jne.
 - yleensä jälki on ensimmäisenä kokeissa, mutta osioiden järjestys voi olla mikä vain

- lajeja voi treenata ristiin -> virittelyt lajeittain
- toistojen määrä ratkaisee oppimisen

- koiran nesteytys ja energiataso huomioitava, koepäivät pitkiä

Haku, 70 pistettä:
- 100 metrin hakurata, 2 maalimiestä (molemmat maalimiehet löydettävä!)
- etsintäaika alo 10 min/avo & voi 8 min
- koiran oltava kuulolla! Lyhyestä radasta huolimatta ei voi juosta ekalta pistolta radan loppuun maalimiehelle
- noin 3-4 pistoa, kulmat katsottava tarkasti
- jos ohjaaja kaatuu näytöllä, lisäkäskyjä ei saa antaa!
- hakuosuus on monesti ek-kokeessa ratkaiseva osuus
- myös radan loppu merkitty (vrt. hakukoe)

Esineruutu normaali koeruutu.

Tarkkuusetsintä, 20 pistettä:
- 3x3 metriä, esine kevyesti peitetty
- ruudun opetuksessa kosketeltava maata käsin -> ruudussa paljon käsien hajua
- etsintäaika alo 5 min/avo 4 min/voi 3 min
- eri painoisia esineitä harjoiteltava!
- ruutuun saa mennä tuomarin luvalla auttamaan, esim. jos koira pudottaa esineen, voi kehoittaa uudelleen tuomaan
- herkkäsuiselle koiralle paljon erilaisia esineitä, materiaaleja jne.
- treeneissä koealuetta suurempi tallattu alue -> treenit aina vaikeampia kuin koesuoritukset
- jos koira kiihkeä/mälvää/nieleksii paljon, tuomalla ilmaisussa riski esineen nielaisemiseen - HUOM! Riski nielaisuun on aina, oli koira millainen vain!

Pudotettu esine, 20 pistettä:
- oma esine, lähes mikä vaan (pehmeä/kova koiran otteen mukaan)
- paalulla odotettava lupaa seuruuseen (50 metriä)
- tuomari esim. kivellä/kalliolla -> näkee koko suorituksen
- kävelylinja merkitty
- koiran oltava hyvin hallinnassa
- koira ei saa nähdä pudotusta (paras pudotus selän takaa keskellä kulkureittiä)
- hakumatka alo 50 metriä/avo 100 metriä/voi 150 metriä
- EI käsimerkkejä lähetettäessä!!
- maasto vaihtelevaa! Linja voi kulkea esim. mäkisessä maastossa ylös ja alas mäkiä.
- opetus noudon kautta
- kaatumisen harjoittelu!! Kaatumisesta jää vahva hajujälki.
- luovutus vapaa (edessä/sivulla)
- treeniä erilaisissa paikoissa, pellot ym.
- kokeissa mahdolliset toisten koirien poikkeavat hajutunnelit häiriönä
- seuruu normaalivauhtia (metsässä voi olla hieman hitaampaa)

Teoriaosuuden jälkeen päästiin käytännön treeneihin, jotka aloitettiin pudotetulla esineellä. Lysti sai olla ensimmäinen koira, ja taisi olla eka kerta ikinä, kun tehtiin pudotettua oikeasti liikkeenä. Onhan tätä paljon treenattu lenkeillä, muttei koskaan ihan näin "virallisesti". Alun seuruu oli ehkä 15 metriä, pudotuksen jälkeen ensin seuruuta vajaa 50 metriä. Hienosti haki, vähän pyöritteli palautuksessa. Anne halusi nähdä, miten toimii pidemmällä matkalla, ja tokalla kierroksella tuplattiin pudotuksen jälkeinen matka. Tuuli painoi hajutunnelin vähän kiemuraan, ja Lysti koukkasikin sivukautta palaten kuitenkin itse takaisin polulle. Etäisyys esineeseen oli huomattavasti pidempi kuin ollaan treenattu, ja Lystille meinasikin iskeä epäusko. Annen mukaan oli näyttänyt siltä, että meinaa käänty takaisin, mutta hienosti tsemppasi, juoksi esineelle asti ja palautti kovaa vauhtia.


Muiden koirien kanssa taisi olla eka kerta pudotettua, ja olikin kiva päästä seuraamaan eri tyyppisten koirien alkeistreeniä. Hyvin samalla kaavalla asiaa lähestyttiin kaikkien kanssa - lyhyt kävely, selvä näyttö esineen pudotuksessa, hyvin lyhyt kävely ja koiran lähetys. Luovutuksia tekivät vain koirat, joilla oli nouto jo kuosissa, muut palkattiin vauhdista. Pudotusta edeltävää ja sen jälkeistä kävelymatkaa säädettiin koiran tason ja iän mukaan - mukana oli aikuisten koirien lisäksi pentujakin.

Pudotetun jälkeen siirryttiin tarkkuusetsintään. Ensimmäinen ruutu tehtiin heinittyneelle kentälle, ehkä 1x1 metrin alue. Tarkkuutta Lysti on tehnyt paljon erilaisissa paikoissa ja alustoilla, muttei koskaan ennen vieraan laittamalla esineellä. No, ongelmahan se ei ollut (esine, piilotus ja muutama "huijauspiilostus" näytettiin Lystille), oli hyvässä moodissa menossa tekemään oikeaa asiaa, korjasi itse harhautumisen ulos ruudusta, etsi ja palautti varmasti.


Toisella kierroksella isompi ruutu metsässä, tällä kertaa ruutu oli tehty näkemättäni ja esine jo piilossa, kun tulimme paikalle. Lysti pysyi hienosti alueella, teki hyvällä asenteella töitä, ja nopeastihan se esine taas löytyi. Luovutus hyvä, joskin itseni täytyy muistaa, etten nostata koiran päätä ylöspäin (pienen metalliesineen nielemiseen on tällöin suuri riski).

Muiden kanssa tehtiin niin valmista ruutua kuin ilmaisuakin. Käytännössä ilmaisvaihtoehtoina mietittiin tuomista, maahanmenoa sekä kuonokosketusta (yhdistettynä maahanmenoon). Kosketusta naksuteltiin muutamalle koiralle. Meillä tuominen oli päivänselvä valinta, sen kautta on tarkkuutta tehty jo pitkät tovit, mutta kyllähän se vähän pisti miettimään, mikä olisi järkevin ilmaisutapa, jos alusta aloittaisi. Tosin, maahanmenossa ja kosketuksessa esineen löytämisen vastuu jäisi ohjaajalle, enkä kyllä tiedä olisinko itse valmis moiseen :D Koiran nenä on kuitenkin taatusti monta kertaa tarkempi kuin silmäni ikinä!


Muutamalle koiralle tehtiin tarkkuutta isommalla esineellä (lusikka) piilottamalla esine, tämä voisi myös osaavalle koiralle olla tosi hyvää treeniä. Ei välttämättä ihan lusikan kokoisella esineellä, mutta vaikkapa kahden euron kolikolla... Muutenkin täytyy käydä kyllä mutteriostoksilla ja etsiä mahdollisimman eri kokoisia, muotoisia ja painoisia esineitä tähänkin lajiin. Välineurheilua ;)


Palo lajiin kyllä syttyi, vaan kyllähän tuo hakuosuus oikeasti vaatii aika paljon, ennen kuin oltaisi ek-koekunnossa. Täytyy katsoa, jos sitä ensi kesäksi koittaisi jälkiryhmän lisäksi saada paikan hakuryhmään...

Kuvat treenien jälkeiseltä poikien leikkihetkeltä.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Raivon kautta

Tiedättekö sen tunteen, kun koiran kanssa treenatessa voi sanoa koiran olevan äärettömän huumorintajuinen? Vähän niin kuin Enne. Sitten on koiria, jotka ovat tosikkoja, ja joiden mielestä treenaaminen on kaukana huvista. Aivan niin kuin Lysti.

Entsulla oli ihan hirrrrveen rankkaa tehdä muutamaa hyppyä ja keppejä

Enne on sellainen hyvänmielen harrastuskoira. Jos tulee virhe ja sitä toruu, se

a) hyvänä päivänä (=päivänä, jolloin namit on riittävän hyviä ja minä riittävän kiinnostava) heiluttaa häntää, läpsii tassuillaan ja yrittää uudelleen. Se, mitä se yrittää, onkin sitten eri asia - aika harvoin kyseessä on sama toiminto, josta ollaan lähdetty liikkeelle... Tai sitten Eps tarkoituksellisesti keksii jotain kepposteltavaa, ihan vaan jotta kaikki nauraa.

tai b) huonona päivänä (=päivänä, jolloin minua ja huonoja nameja enemmän kiinnostaa mm. kaikki, kuten rusakot, tuulen tuomat tuoksut, aukeat juoksualueet...) lähtee etsimään mielenkiintoisempaa tekemistä, eikä juuri korvaansa lotkauta käskyille ja kehotuksille.

Lysti onkin sitten toista maata. Se on äärettömän työorientoitunut, ja treeneissä onkin tarkoitus tehdä Täysillä. Kyllä, sillä on kivaa ja se on innoissaan, mutta se on myös äärettömän tosikko. Kukaan ei saa häiritä sen treenejä, kukaan ei saa tehdä virheitä sen treeneissä. Virheen tehdessään se tsemppaa hullunlailla ja pyrkii varmistamaan, ettei missään tapauksessa tee samaa erhettä uudelleen. (Mitäkö tekisi huskyeläin? No heiluttaisi häntäänsä, oli korjauksen lopputulema mikä vain.)

Jos treenaan molempia koiria vuorotellen eikä Enne ymmärrä mitä haluan/osaa tarjota mitään (tapahtuu usein, vaikka nykyään Enne välillä jo tarjoaa muutakin kuin maahanmenoa!)/kyllästyy odottamaan omaa vuoroaan, on sen mielestä ihan ok ottaa Lystiä niskasta kiinni ja repiä sitä leikkimään. Lysti on vähän eri mieltä, mutta koska treenit on kesken ja tilanne on totisinta totta, se yleensä tyytyy seisomaan paikallaan ja tuijottamaan mua, jos en ehdi häätää häirikköä ajoissa takaisin aloilleen.

Niin. On sillä kai jonkinlainen huumorintaju? Vaikka tosissaan se taisi tässäkin olla!

Maanantaina janatreeneissä Lystin tosikkopuoli pääsi esiin ihan urakalla. Tallasin sille kaksi janaa, eka ehkä 30 metriä, toinen arviolta 15 metriä. (Täytyy muuten muistaa treenata myös noita lyhyitä janoja, nykyään tykitetään vaan kamalasti niitä lähes 50 metrisiä, vaikka jälkihän voi mennä vaikka heti janan alussa...) Lähdettiin eka pidemmälle, Lysti oli kovin innoissaan saamastaan tehtävästä. Eteni hyvin, nappasi tarkistamatta takajäljen ja oli oikein tyytyväinen. Suunnitelman mukaisesti annoin sen jäljestää takaisin tielle ja heitin sen autoon vähän ääneen tilannetta ihmetellen. Annoin olla hetken autossa, jonka jälkeen suunnattiin lyhyemmälle janalle. Luvan saatuaan häkistä sinkosi raivokas tulisalama, jonka ilmeestä näki, että tilanne oli kaikkea muuta kuin mieluisa. Lähetin sen janalle, pieni sinkosi hullunlailla eteenpäin, nappasi jäljen, tarkisti hyvin ja lähti hirveää kyytiä oikeaan suuntaan. Ilme oli sellainen, ettei juuri olisi tehnyt mieli yrittää kääntää sitä oikeaan suuntaan, jos olisi takajäljen ottanut :D Ekan kepin jälkeen sai purkaa kunnolla leluun, ja siihen purkuun menikin hetki.  Tämän jälkeen otettiin uusiksi ensimmäinen jana. Tarkoitus oli lähettää hieman eri kohdasta, mutta metsämaasto päätti toisin. Koska en ollut merkannut ekaa keppiä (jäljet oli vain ehkä sata metriä), en halunnut ottaa riskiä, että janalla saisi hajun takajäljellä olevasta kepistä. Siispä lähetys samasta kohdasta, lähti vähän ihmetellen ja huomattavasti tavallista rauhallisemmin, vähän oikaisi jäljelle, mutta varmasti lähti oikeaan suuntaan. Eka keppi taas hyvällä asenteella, kunnon purut.

Toiset treenaa ilon kautta, meillä kantava teema näyttää olevan raivon kautta... Tiedä sitten miten hyvänmielen treenejä nuo lopulliset onnistumisetkaan on, kun koirasta huokuva raivo on aistittavissa hyvän matkan päähän. Välillä ihan naurattaa, miten tosissaan tuo pieni voi kaiken ottaa, ja ero koirien välillä onkin kuin päivä ja yö. Onneksi on se hassuttelukoira, jonka kanssa tärkeintä on hyvä mieli, ja sitten tuo toinen, jonka kanssa voi Treenata Vakavasti ;)

Kelpasi ihailla taivasta maanantaina treenien jälkimainingeissa!

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Tuurilla ne laivatkin seilaa...

...mutta Lystin jäljestyksestä on kyllä tuuri kaukana!

Tänään suunnattiin Sastamalaan jälkikokeeseen. Ajattelin, että Sastamalassa on varmasti kivat maastot, samanlaiset ihanat mäntykankaat kuin Hämeenkyrössä. Miten väärässä ihminen voikaan olla...

"Ihan kiva kun rapsustat, mutta voitaisko jo mennä?"
 
Arvonnassa nostin meille nelosjäljen, ja metsässä katselin janaa aika tyhjin aivoin - jana oli ylämäkeen (no, onhan näitä treenattu öö ei koskaan!) risukon ja louhikon somassa yhteenliittoutumassa. Pienten hengittelyjen ja vauhdin himmailujen jälkeen sekä koira että ohjaaja olivat ylittäneet tien ja janan välissä olevan ojan ja löytäneet tiensä edes suunnilleen sopivaan lähetyskohtaan. Lysti lähti yllättävän hyvin, se ei näemmä ottanut stressiä olosuhteista lainkaan minun tavallani. Eteni hyvin, joskaan tuollaisessa kivikossa mitään suoraviivaista etenemistä ei ollut mahdollista toteuttaa. Pysyi kuitenkin hyvin janan alueella ja pyrki eteenpäin. Nappasi jäljen, tarkisti, kääntyi ja lähti jäljelle. Takajälki! Mikä ihme tässä nyt on, näitä on tullut nyt useampi treeneissä peräkkäin... (Onneksi tehtiin koutsin kanssa jo suunnitelma ongelman purkuun, tähän palaan jahka ollaan päästy treenien kimppuun!) Kääntyi kuitenkin hyvin käskystä ja lähti hyvällä sykkeellä etenemään. Eka keppi tuntui tulevan ihan ikuisuuden päästä, ajattelin Lystin jo vaihtaneen vieraalle jäljelle/riistalle/hukanneen jäljen. No, olisi pitänyt nautti siitä alusta, sen jälkeen nimittäin katosi maastosta kyllä kaikki ihanuus. Loppujäljestä näin koiran alle puolella jäljestä, muutoin se mennä viipotti liinan mitan edessä louhikossa tai tiheässä varvikossa, jossa itse ei eteen nähnyt saati meinannut päästä liikkumaankaan, kun toinen käsi oli liinassa kiinni. Pari otteeseen otettiin ihan pysähdyskin, kun en vaan päässyt eteenpäin koiran perässä. Keppejä nousi tasaisesti, kakkonen ja kolmonen olivat tosi lähekkäin ja hetken jo mietin, ollaanko jätetty joku pätkä jäljestämättä kokonaan. Matkalla oli paa-aa-aljon ojia, onneksi niiden ylityksiä, pohjalla kulkuja, vieressä seuraamisia ja kaikkea mahdollista on treenattu - melkein kuin olisi kotimetsissä ollut! Kunnes alkoi taas se risukko... Vitoskepin jälkeen Lystikin alkoi selvästi väsyä, se oli koko matkan saanut hyppiä risukoiden ja louhikoiden yli päästäkseen eteenpäin. Hienosti tsemppasi kuitenkin, mutta jatkossa täytyy ehkä varautua kahdella palkkajuomalla - nyt tuntui, että vettä olisi kaivattu enemmän. Vitosen jälkeen maasto alkoi vähän helpottua, ja loppupätkä kutoselle olikin jo ihan kivaa maastoa :D Kaikki kuusi keppiä nousi hyvällä motivaatiolla, vaikka viime ajoista poiketen jouduinkin kakkosesta eteenpäin vaatimaan keppien tuomista käteen - sieltä risukosta niitä ei olisi löytänyt enää millään. Janalle jäi takajäljen vuoksi 5 pistettä, mutta koska kaikki kepit nousivat, saaliiksi jäljeltä jäi 165 pistettä.

Jäljen jälkeen Lysti läähätti tosi kovasti, ja mietin jo millä ihmeellä saan sen työvireeseen ruutua ajatellen. Muiden koirat näyttivät olevan yhtälailla kuumissaan, ja vastaavia maastohaasteita oli ollut muillakin. Itse en sentään mennyt louhikosta läpi, kuten muutamalle oli käynyt!

Näin stressaantunu se oli ennen jäljelle lähtöä... Nollasta sataan ja sadasta nollaan sekunnissa ;)
 
Ruutuun Ly lähti kuitenkin intoa puhkuen. Eka esine nousi aika nopeasti, mutta jostain syystä mun oli kamalan vaikea hahmottaa, mistä se nousi. Lähettelin koiraa siis vähän summa mutikassa, ja pian nousi toinenkin esine. Kolmatta sitten tahkottiinkin, Lysti lähti kyllä hyvin, mutta pysähtyi pariin otteeseen kysymään lisäohjeita. Otin sen toisen pysähdyksen jälkeen luokse ja lähetin uudelleen. Lähetin läheltä oikeaa etukulmaa kohti vasenta takakulmaa. Lykä kuitenkin sinkaisi oikeaan reunaan, ja hyvä että sinkaisi - sieltähän se kolmas esine nousi. 10 sekuntia jäi vielä aikaakin jäljelle... Tuomari antoi koiralle 30 pistettä ja ohjaajalle läksytyksen - olin kuulemma koko ajan lähettänyt koiraa vasemmalle, enkä missään vaiheessa kunnolla oikeaan reunaan. No, Lystiähän ei ole koskaan opetettu pistottamaan, mutta kyllähän se mun oma rintamasuunta varmasti vaikuttaa asiaan kuitenkin. Nyt siis ohjaaja kehonhallintakouluun ja paljon liikkumista vaativia treenejä koiralle.

Viimeisenä siirryttiin tottiskentälle. Meitä voittajan koirakoita oli tottiksessa kolme, joten päästiin ihanan kiertosysteemin kimppuun - huoh! Koska meillä oli suurin numero, oltiin ensin lepovuorossa. Levosta siirryttiin makuuseen. Kentän laidalla jo huomasin, että ilmassa pörräsi ötököitä, jotka selvästi häiritsivät Lystiäkin. Kiitos vaan, kesän maa-ampiaiskeissi - arvasin, että sen illan jälkeen tämä on ongelma :( No, Lysti meni hienosti maahan ja jäi levollisena, mutta heti kun pääsin piiloon (piilossa oli näppärät pienet aukot, joista pystyi koiran näkemättä tarkkailemaan sitä), joku hyökkäsi sen takaosaan ja Ly nousi istuen puremaan ötökkää pois. Ötökkätaiston päätyttyä koiran ilmeestä näki, että nyt meni pieleen, mutta Lysti teki pelimiehen ratkaisun, ja jäi niille sijoille istumaan - kaikki kunnia koiralle, asento nimittäin ei ollut mikään ihan perusistuminen :D Koska koira pysyi kuin liimattu istumassa, saatiin vielä tyydyttävä.

Seuruussa oli kivasti mukana ja uskon, että oli innoissaankin (vaikka taas tuntui jotenkin huonolta). Vähän poikitti ja oli inasen edessä, muuten hyvä. Oisko ollut hyvä?

Liikkeestä istuminen oli jees! Kuulemma oli vähän katsonut vieressä pyöriviä lehtiä, mutta pysynyt nätisti. Ehkä erittäin hyvä?

Liikkeestä maahamenossa seuruu aika rumaa, varsinkin juoksussa taas edisti ja poikitti. Maahan olis voinut mennä nopeammin, mutta loppuliike hyvä. Hyvä?

Liikkeestä seisomisen seuruu oli parempi, seisoi napakasti ja tuli hyvin luokse, mutta eteen vinoon. Hyvä?

Tasamaanoudossa odotti hyvin, lähti hyvin, mutta tuomarin sanoin "näytti hämmästyvän, miten kapula painaa niin paljon" - ja just siltä se näyttikin :D Otti kuitenkin ja luovutti hyvin, oliskohan ollut vielä hyvä?

Hyppynouto oli hieno, samoin estenouto! Erinomainen molemmista.

Eteenmeno hyvä, lähti kovaa (paljon paremmin kuin viime kokeessa), käskyyn reagoi heti, mutta vähän venyi että sai vauhdin stopattua. Odotti rauhassa, nousi hienosti. Erinomainen.

Arvostelut voi olla vähän sinne päin, mutta kokonaisuudessaan saatiin pisteitä tottiksesta 90. Tämän päivän kokonaissaldo siis 285 ja toinen ykköstulos!

Omia ajatuksia: janat täytyy ottaa nyt tehotreeniin, tuo takajäljen valinta on nyt selvästi joku ajatuskatkoksen multihuipentuma. Esineille täytyy saada lisää kestävyyttä - ehkäpä vaan aloittaa kuntokuuri (joka ei omistajallekaan tekisi yhtään pahaa, tämän päivän jälki taas muistutti, miksi molempien täytyy olla hyvässä kunnossa). Tottiksessa on paljon viilattavaa, erityisesti tuo seuraaminen, joka on vaan ikuisuusongelma meille... Lisäksi vahvistaa eteentuloa luoksareissa ja noudoissa, sekä siirtymistä suoraan perusasentoon. Paikkiksesta en jaksa kauheasti stressata, Lystillä ei ollut ajatustakaan lähteä mihinkään, vaan kyseessä oli työtapaturma.

Nyt pitäisi sitten päättää, lähdetäänkö tänä syksynä vielä kokeeseen, vai jätetäänkö kisailut suosiolla ensi vuoteen. Periaatteessa mitään olennaista ei enää tänä syksynä ole saavutettavissa, ja tässä vaiheessa olisi hyvä laittaa tuo tottis ihan kunnolla pakettiin. Toisaalta kokeissa käynti on vaan niin kivaa, että... :D No, täytyy tätä miettiä, onneksi ei tarvitse tänään eikä vielä huomennakaan mihinkään ilmoittautua!

Näin jälkiviisaana on hyvä sanoa, että onneksi ei saatu näitä ykkösiä aiemmin! Jo keväällä sanoin, että ykkönen tulee jos on tullakseen, ja jos ei tule, ei olla vaan vielä valmiita. Eikä me oltukaan. Onneksi, sillä ne tavoitteena olleet SM:t olisi olleet yksinkertaisesti liian paljon liian nopeasti. Tänä kesänä ollaan molemmat kypsytty lajissa ihan hirvittävän paljon, ja nyt tekeminen alkaa näyttää siltä, miltä toivon sen näyttävän. Vielä on paljon tehtävää, mutta nyt tiedän, että olemme varmasti oikealla tiellä.

Miten taitava muru!

lauantai 3. syyskuuta 2016

Lystille ykköstulos voittajajäljeltä!

Rakas Lysti-murunen avasi tänään tiensä kohti käyttövalion titteliä nappaamalla ykköstuloksen jälkikokeesta Lahdesta. Päivä ei ihan ollut optimaalinen, mutta näemmä sekään ei juuri menoa haitannut.

Koevalmistelut olivat hyvin tavallisesta poikkeavat, kun pakon edessä mukaan täytyi raahata mahdollisimman suuri määrä kylmäkalleja ja muuta kylmää hammasleikkauksen jälkihoitoon, sekä samasta syystä omat eväät sosemuodossa. Eilen illalla aloin henkisesti valmistautua siihen, etten välttämättä pysty suorittamaan koetta loppuun saakka, jos suu päättää vetää herneen nenään aktiivisesta päivästä.

Koe alkoi jäljille, ja arvonnassa nappasin meille ykkösjäljen. Omat pasmat menivät vähän sekaisin, kun ei ollutkaan "tavallista" omaa aikaa katsoa janaa etukäteen ja hengailla koiran kanssa. Sen sijaan suunnattiin suoraa lähetyspaikalle. Vähän jouduin muuttamaan virittelyjen jälkeen paikkaakin, kun totesin etten näe janan loppumerkkiä lainkaan (eli tiedä tarkkaa lähetyssuuntaa). Janalla Lysti oikaisi inasen vasemmalle, nappasi jäljen ja vaihtoi suunnan oikealle. Takajälkihän se, en itse osannut sanoa lainkaan, miksi vaihtoi suuntaa. Lähes kaikille jälkikoirille taisi käydä samantyyppisesti, ja joku totesikin tuulen olleen sen suuntainen, että ongelma oli odotettavissakin. Janalta pisteitä 34.

Kaksi ekaa keppiä nousi hyvällä motivaatiolla. Kolmoskepillä iski kuitenkin pikkupaniikki, kun totesin kepin olevan kutoskeppi! Pari minuuttia mietin, mitä ihmettä on tapahtunut - Lysti oli jäljestänyt tosi tarkasti, enkä jaksanut uskoa, että se olisi jossain kohtaa poikennut jäljeltä ja jättänyt jonkun pätkän kokonaan jäljestämättä. Ympärille katsellessani totesin myös olevani aivan keskellä metsää, enkä rehellisesti osannusta sanoa, pitäisikö lähteä vasemmalle vai oikealle päästäkseen mahdollisimman nopeasti tielle ja takaisin janalle (jäljen molemmilla puolilla oli metsäautotiet). Päätin sitten jatkaa matkaa, jos kepit olisivat vain menneet sekaisin jäljentekijällä, ja kyseessä olisikin kolmoskeppi. Pian keppikohtauksen jälkeen tulikin kulma, ja totesin koiran olevan jäljellä ainakin johonkin suuntaan. Ja löytyihän sieltä loput kepitkin! Viimeinen keppi oli lähellä tietä, joten oletin sen olevan oikea kutoskeppi. Jälkikaaviosta tämä kävikin ilmi, kepit olivat tosiaan menneet sekaisin. Eipä ole tällaista ennen tullut vastaan! Mietin myös, mikä onni oli että päätin lähteä eteenpäin enkä esim. takaisin etsimään harhautumiskohtaa. Välikeppejä matkalle ei olisi voinut jäädä, sillä aikaa oli mennyt kolmoskepille tultaessa 10 minuuttia ja matkaa kuljettu huomattavasti vähemmän kuin 1,5 kilometriä... No, ihmisiähän tässä ollaan, mutta omat pasmat menivät kyllä vähän sekaisin. Kaikki kepit kuitenkin nousi, joten jäljeltä pisteitä yhteensä 164.

Seuraavaksi suunnattiin tottiskentälle. Lysti oli aika... kupliva, ja tottiksessa lähes liike kuin liike olisi saanut olla vähän huolellisemmin suoritettu :D koiran into näkyi kuulemma hännässä ja koko kropassa, ja se selvästi halusi innolla noudattaa saamiaan käskyjä. Kiva, jos tuomarille näytti siltä, kun itselle tuntui kuin olisi ollut liikkeellä laaman kanssa :D
Lysti aloitti makuulla, ei tuomarin mukaan huomauttamista. Hakiessani sen piilolle, meinasi väkisin varastaa a-esteelle!
Seuraamisessa Lysti poikitti ja oli vähän väljä. Käännöksiin pitäisi tsempata huomattavasti enemmän. Jostain syystä säpsähdin itse ensimmäistä laukausta (mitääääh :D), ja sen seurauksena Lysti katsoi toisen kohdalla vähän ympärilleen. Henkilöryhmässä toivoisin koiran olevan huomattavasti tarkkaavaisempi ja keskittyneempi.
Liikkeestä istumisen seisoi. Sanoin käskyn jotenkin oudosti niin, että tiesin heti ettei istu. (Oli muuten jännää, että kaikki jälkikoirat seisoivat istumisen!)
Liikkeestä maahanmeno ja seisominen luoksetuloineen olivat ok. Taisi edistää molemmissa seuraamisissa "ihan kivasti"... Vähän hidastaa vauhtia ennen eteentuloa, tähän siis lisätreenejä.
Noudoille lähdettäessä meinasi lähteä suorittamaan hyppyä omia aikojaan. Voi Lykä! Tasamaanouto ok, saisi tulla reippaammin takaisin ja luovuttaa lähempänä.
Hyppynoudossa aristi vierasta hyppyä, mutta hyppäsi molempiin suuntaan. Luovutus parempi!
Estenoudossa meni hyvin, mutta palatessa jäi huipulle kapula suussa. Esteessä oli jännästi kahta eri materiaalia - ensin mattoa, ja huipulla kumia. Lystin etujalat vähän luisuivat kumilla, ja ilmeisesti siksi päätti olevan turvallisempaa jäädä huipulle. Lisäkäskyllä tuli nätisti alas. Luovutus hyvä. Kaikkien noutojen ja luoksareiden sivulletulot muuten ihan super!
Eteenmenossa pikkuaussie alkoikin sitten kuplia ihan kunnolla, vähän tuli ääntä ja edisti taas. Lähti hyvin, vaikka kenttä oli tooosi haastava (ei lainkaan sellainen normaalikenttä, vaan eteenmenon lähetys oli keskellä nurmikenttää kulkevaa tietä pitkin kohti parkkipaikkaa) - pitäisi muistaa treenata mahdollisimman erilaisissa paikoissa. Pisteitä tottiksesta 87.

Viimeisenä esineruutu. Hurjan vaikea paikka, keskellä Salpausselän lenkkimaastoja. Meidän vuorolla ei tuullut käytännössä lainkaan, eikä esineistä noussut hajua. Ekan esineen nostossa meni aika kauan, ja itselle ehti jo ennen sitä iskeä epätoivo. Lysti on tehnyt ihan loistavia esinetreenejä, ja siitäkö se ykkönen nyt jäisi kiinni?! En nähnyt yhtään, mistä Lykä esineen nosti, joten lähettelin sitten ihan summamutikassa. Lystihän ei etsi pistoilla, eli sikäli on sen omalla vastuulla tarkistaa koko ruutu. Ekan ja tokan esineen välilläkin meni aikaa, mutta löytyihän se toinenkin. Sen jälkeen lähetin Lystin huonosti - koitin saada sen kulkemaan lähetussivun suuntaisesti, mutta se kuvitteli että haluan sen tekevän tarkkuusetsintää etureunassa. Onneksi tokeni tästä ja jatkoi etsimistä. Välillä ravaili, ja aloin jo vähän hermostua. Ilmeisesti ravailu johtui kuitenkin vaikeasta ruudusta - koska esineistä ei hajua noussut, ei vauhdista oikein ollut apua, ellei sattunut juoksemaan suoraa esineen yli. Lopulta löytyi se kolmaskin esine, juuri ajan puitteissa. Tuomari totesi koiran vähän kyselevän apua (kyllä, olen samaa mieltä tänään, vaikka treeneissä tätä ongelmaa ei olekaan ollut), mutta toimivan motivoituneesti ja innokkaasti. Pisteitä tänään 30. Itse olisin tuosta muutaman miinustanut, mutta tokihan kaikki otetaan, mitä annetaan :)

Väsynyt jäljestäjä kotona

Yhteensä pisteitä siis 281/300 ja ensimmäinen ykköstulos voittajaluokasta. Maailman taitavin Lysti!

Ps. Aika massiivinen alkoi poski olla loppupäivästä, vähän unohdin sen viilennyksen tottis- ja ruutuaikoina. Onneksi loppuillan voi viettää aikalailla sohvalla...

torstai 1. syyskuuta 2016

Viimeistelytreeniä ja -huoltoa

Kävipä tässä päivänä eräänä kummasti - saimme Lystin kanssa todella extemporepaikan jälkikokeesta! Kyseessä oli tämän viikon lauantain koe, johon en ollut edes yrittänyt saada paikkaa. Treenikaverilta sitten kuulin, että ko. kokeessa on tilaa yhdelle voittajaluoka jälkikoiralle. Aika huimaa, kun paikkoja voittajaluokkaan oli kuitenkin vain kaksi! Pari minuuttia mietin - koe lauantaina, Lystille varattu fyssariaika torstaille (ehtiikö palautua?) ja itselläni kahden hampaan poisto torstaina (olenko itse kunnossa rämpimään metsässä?). Pähkäilin ja tulin siihen tulokseen, että tilanne ei ole ihanteellinen, mutta tehtävissä. Lysti ei ole ollut juminen, joten oletettavasti luvassa oli vain normaali tsekkaus kunnon suhteen. Enemmän arvelutti oma kuntoni - yhden viisaudenhampaan poisto ja samalla toisen hampaan poisto + implanttirungon laitto sen tilalle. Mutta olisihan siinä jo kaksi vuorokautta mennyt...


No, uskomaton tuuri kävi, ja tiistai-iltana koepaikka oli meidän. Pieni paniikki alkoi hiipiä mieleen - koska lie tehty viimeksi tottista, maanantain treeneissä viimeinen jana oli aika hässäkkää, sunnuntaina esineet sentään sujuivat tosi kivasti. Niinpä kokoonnuimme muutaman viikonloppuna kisaavan treenikaverin kanssa tottistelemaan keskiviikkoiltana. Lystille tehtiin ensin häiriötreeniä - vein sen lelun yhdessä Lykän kanssa kentälle, ja sen jälkeen koiran paikallamakuuseen. Kaveri sitten teki jääviä, seuruuta, luoksetuloa jne. lelun ja Lystin välissä. Kerran vieras koira kävi tutkimassa lelunkin, mutta Ly pysyi hyvin. Palkkasin pari kertaa, lisäksi kävin näkyvillä kehumassa. Epäilen siis, että piirinmestiksissä Lystin nousu istumaan kesken makuun johtui siitä, että se jää kiinni eteenmenossa leluun, ja tarkisti tilanteen toisen koiran kulkiessa lelun paikkaa kohti. Tämä sujui hyvin, ei ongelmaa.


Lysti teki myös seuruuta (ei kaaviota), jäävät (annoin käskyt hiljaa ja seisoi makuun... Uudella yrityksellä hyvä) sekä noudot. Noudot kaikki hyviä, paluuhypyssä taisi olla jotain kummaa kun kuulin hengähdyksiä yleisöstä, mutta en nähnyt mitä tapahtui. Puhtaasti tuli yli kuitenkin. Kaikissa noudoissa nätit luovutukset, vain yhdestä pyysin sivulle. Palkkasin kaikki luovutukset (ja varmaan kaikki jäävätkin).


Tottiksen jälkeen kävin tekemässä vielä yhen janan - tosi hieno, eteni lujaa (liiankin lujaa, nimim. unohdin laittaa hanskat käteen), otti jäljen hyvin oikeaan suuntaan ja nosti kepit vauhdilla. Lelupalkka on tuonut kepeille tosi paljon vauhtia, mutta silti Lysti rauhoittuu hienosti odottamaan juomaansa. On myös tosi kiva, että se on selvästi oppinut odottamaan nimenomaan juomaa palkaksi - jes! Helpottaa todella paljon lämpimien kelien palkkausta.


Myös Enne sai tehdä jäljen, ehkä 60 metriä, neljä keppiä, palkka vain lopussa. Ilmaisi ekan, mutta paahtoi eteenpäin, otin takaisin, toi kepin ja palkkasin. Tokan ohitti, koska etsi jälkeä sivummasta - ei varmasti saanut hajua kepistä. Kolmannen meinasi ihan itse tuoda, pudotti ja käskystä nappasi jonkun risun suuhunsa :D Uudella käskyllä muisti etsiä oikean kepin. Neljännellä huomasi kepin, mutta ei olisi viitsinyt tuoda. Loppupalkasta paahtoi tohkeissaan yli. Nuo Entsun ilmaisuthan on mitä sattuu, mutta koska kepit on sillä jäljellä vain tuomassa lisähaastetta ja aivojumppaa, on ihan sama mitä se kepeillä tekee. Maahan sitä ei taatusti saa, ja se on enemmän liikkuva kuin pysähtyvä koira, joten kepeille seisominenkaan ei ole sille paras vaihtoehto. Hölmöillään siis samaan malliin jatkossakin :D


Ja se Lystin fyssari vielä: pieniä hyppyjumejä löytyi, mutta ei mitään suurempaa, jes! Tosi kiva, ettei pk-hypyt ja aksakerrat ole saaneet pahempia jumeja aikaan, vaikka hoitoväli venyikin kolmeen kuukauteen. Ihan hevillä en meidän fyssaria vaihtaisi, ollaan saatu enemmän apua kuin aiemmilta fyssilta, osteopaateilta tai hierojilta, jes!


Kuvituksen tällä kertaa viime syksyn ruskareissun kuvia Kilpisjärveltä. Tämän vuoden reissua odotellessa!