Sivut

torstai 4. elokuuta 2016

Asfaltti polttaa

No, ei onneksi sentään polta, mutta asfaltilla ollaan päästy tutustumaan ihan uuteen maailmaan - asfalttijälkeen!

Jälkikouluttajamme kysyi, olisinko kiinnostunut lähtemään hänen kanssaan tekemään asfalttijälkeä, eikä tarvinut asiaa sen enempiä miettiä. Ajatuksena siis saada tukea metsäjäljelle ja opettamalla koira seuraamaan pelkkää ihmisen hajua (metsässähän suuri osa hajusta tulee rikkoutuneesta maasta). Hurjan mielenkiintoista! Ekalla kerralla Lysti lähti jäljestämään hyvin, mutta ei tajunnut esineinä toimineita avaimia, ja kun otin uudelleen, hävisi ajatus jäljestämisestä ja alkoi etsiä avaimia silmillä. Toisella kerralla homma näyttikin jo ihan erilaiselta! Hienosti lähti jäljestämään ja nappasi kaksi ekaa esinettä. Kolmannen ja neljännen jätti, koska ei kulkenut niiden kohdalla aivan jäljellä vaan palasi juuri takaisin jäljelle avaimen jälkeen. Viimeinen taas hienosti.

Maanantaina jälkitreeneissä Lystille hyvä jälki, janalla loppupätkä hieman vino, mutta eteni hyvin ja lähti varmasti oikeaan suuntaan. Jäljellä tarkisti muutaman harhan, mutta pysyi hyvin jäljellä ja eteni hyvää vauhtia. Lelupalkka toimi hyvin, joskin jatkossa täytyy muistaa ottaa mukaan pallo, jonka heitän taakseni enkä niinkään leiki repimisleikkejä - lämpimällä ilmalla ne ovat tosi rankkoja. Viimeinen keppi jäljellä oli pudonnut kuoppaan ja oli pystyssä, se jäi Lystiltä huomaamatta. Täytyy muistaa tehdä enemmän tällaisia treenejä, pystykepit on aiemminkin olleet haaste Lystille.


Myös Enne sai jäljestää, ehkä 30 metrin jälki muutamalla välipalkalla ja kahdella kepillä. Eps oli aivan liekeissä ja ilmaisi kepitkin! Hienosti jäljesti koko jäljen tarkasti. Jäljen jälkeen vielä muutama kepin etsiminen, ja häntä heiluen pieni huksis metsästeli kadonneet kepit takaisin käteeni. Toki nakkisilla käsillä (ja sitä myöten hyvin hajustetuilla kepeillä) saattoi olla tekemistä asian kanssa :D

Esineillä Lysti oli ensimmäinen koira. Eka esine hyvin, mutta paluumatkalla juoksi toisen esineen vierestä, sai hajun ja pysähtyi vaihtamaan. Kielsin, jolloin jätti molemmat esineet ja tuli luokse. Voi huoh :D Uudella lähetyksellä haki ensin toisen ja sitten ensimmäisen. Tämän jälkeen kaksi seuraavaa esinettä hienosti. Lelupalkka.

Treenien jälkeen molemmat koirat vaikuttivat kovin tyytyväisiltä, pitäisi jatkossa tehdä säännöllisemmin Entsullekin jälkihommia :)



 Mites nää Enteen kontaktit :D Ainakin se ottaa koko kontaktin!

 Etsi kuvasta pujotteleva husky



Kuvat kesäisiltä Ojangon agilitytreeneiltämme, kaikki kuvat Jenni Sohlberg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti