Sivut

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Tokomotivaatiokato

Luvassa sellaista sepustusta, etten tiedä mahtaako perässä pysyä - en tiedä pysyisinkö itsekään, jos tätä ajatuksella lukisin uudelleen :D
Meidän tokoilutaipale Lystin kanssa on ollut aika vaihteleva. Lystin ollessa pieni, oli toko sen päälaji jäljen ohella. Alokas- ja avoin luokka menivät vielä (muistaakseni hyvällä motivaatiolla), voittajassa taisi ekan kerran tulla ne tunteet, ettei laji tuntunutkaan enää niin omalta. TK3:een asti koularit saatiin ykkösputkella, mutta koesuorituksissa oli paljon sellaista, mihin en itse ollut tyytyväinen (hurjan paljon hurjan hyvää toki myös!). Jo tuolloin alkoi vahvistua tunne, ettei tuloksella oikeasti ole niin merkitystä, vaan että itse suoritus merkkaa enemmän. EVL:n osalta alkoivat haasteet sikäli, että ensimmäinen EVL-koe tuli hieman turhan aikaisin - uudet säännöt olivat olleet voimassa vain pienen hetken, joten liikkuroinnissa, kokeenomaisissa suorituksissa ja uusissa rutiineissa oli vielä aika paljon opittavaa ja epäselvääkin. Lystin osalta EVL toi mukanaan myös ääntelyongelman seuraamiseen - Lysti ei ole koskaan ollut piippaaja, vaan sen sijaan se alkaa seuraamiskaavion jatkuessa ja jatkuessa maailman päättymiseen saakka haukkua. Ihan kunnolla. Tätä ongelmaa työstettiinkin EVL-starttien välissä koetauolla. Yksi EVL1 saatiin ennen tätä, toisen kokeen jouduin perumaan Lystin silmätulehduksen takia. Treenillä saatiin paljon edistymistä aikaan, mutta edelleen ääniongelma on vahvana läsnä.


Ensi viikon lauantaina on piirimme piirinmestaruustokot. Koska kerhomme joukkuetta ei olisi saatu kasaan ilman Lystiä, ilmoitin meidän olevan käytettävissä, jossa on ehdoton tarve ja jos muut joukkuelaiset todella haluavat kisata (lue: joukkuetta ei väännetä väkisin kasaan). No, niinhän siinä kävi, että joukkueessa ollaan... Aluksi olin todella innoissani. Pitkästä aikaa tokokentille, vähän erilaista tekemistä kuin viime aikoina muuten, ja toisaalta näkee minkä verran merkitystä viime aikojen treeneillä on ollut ja miten vanhat asiat ovat muistissa. Mutta nyt... Rehellisesti voin sanoa, että mielen on vallannut pahemman luokan tokomotivaatiokato. Lysti tykkää kyllä tehdä ja aina valmiina, se ei ole ongelma. Ongelma on se, että näen miten laji on koiralle "turhanpäiväistä temppuilua". Se tekee täysillä ja nauttii tekemisestä. Mutta se ei koe olevansa töissä. Töissä se on maastolajeissa ja paimentaessa. Tokoa se ei koe työksi, mitä se ei tietenkään olekaan.

Olen tämän vuoden edennyt ajatuksella, että katsotaan jatkoa tokon suhteen, kun saadaan valionarvoon vaadittavat tulokset kasaan. Tänään aamulla heräsin ratkaisevaan ajatukseen - miksi se valionarvo oikeastaan pitää edes saada? Koularit niiltä ajoilta, kun tokossa oli meille joku pointti, on olemassa ja näyttämässä koiran osaamisen. Lysti ei sillä valionarvolla tee mitään, mutta teenkö minäkään? Ihan oikeasti? Tällä hetkellä omassa arvojärjestyksessä korkeammalla on niin moni laji, ettei TVA-arvo tunnu "oikein miltään". Älkää käsittäkö väärin - hienoahan olisi saada koirasta TVA, mutta eihän se nyt ainoa motivaattori lajin harrastamiseen voi olla? Aiemmin olen panostanut treeneihin, suunnitellut haasteita ja muokkaillut liikkeitä saaden niistä monia erilaisia variaatioita. Tällaiset treenit tuntuvat nyt todella kaukaisilta, kun lajitreenejä tehdään vain niiden puuttuvien ykkösten saamiseksi.

En ole koskaan tykännyt harrastuksista ja harrastajista, joiden tärkein tavoite on hyvät tulokset. Kyllä, tulokset kertovat jotakin, mutta niin moni asia jää niiden ulkopuolelle. Meidän EVL:n epäonnistuneissa kokeissa on ollut niin äärettömän paljon hyviä juttuja, että... niin, en tiedä. Tuntuu väärältä olla arvostamatta näitä tuloksia? Tuntuu väärältä, että vain ne ykköset merkkaavat, vaikka kokeissa on saattanut tapahtua mitä vain?


Tällä hetkellä tuntuu, että mitä syvemmälle lajeihin pääsen, sitä enemmän käsitys asiasta muuttuu. Ja sitä enemmän olen itsekin pihalla siitä, mikä on oma tavoite, mitä haluan, mitkä asiat merkkaavat. Sen kuitenkin tiedän, että niin kauan kuin Lysti ei tee samalla sykkeellä tokoa kuin se tekee esimerkiksi jälkeä (haha, eli ei koskaan!), ei tämän hetken ajatuksissa toko enää tule nousemaan kärkipäähän meidän harrastuksissa. Lauantain kokeeseen treenataan ja mennään, mutta tuskin ykkösjahtiin. Sen jälkeen, kuka tietää? Ehkä katson syksylle kokeita, ehkä en. Tavallaan harmittaa - toko on ollut oikeastaan se ensimmäinen laji, johon olen hurahtanut. Se, josta on kaikkien koirien kanssa lähdetty liikkeelle. Tavallaan tuntuu helpottavalta ymmärtää, että jos laji ei tunnu hyvältä, se ei tunnu hyvältä. Sitä ei tarvitse jankata turhaa. Siihen ei tarvitse kuluttaa energiaa vain, koska koirasta pitäisi saada valio/sitä on tehty niin kauan/siihen on laitettu niin paljon energiaa. Se ei tarkoita, etteikö vaikka sitten se valionarvo olisi saavutettavissa.

Joskus kasvetaan erilleen, ehkäpä meille alkaa nyt tokon kanssa käydä niin?

(Kuvat vanhoja, muistaakseni viime syksyltä. Halusin kuitenkin tokokuvia eikä äkkiä löytynyt tuoreita, joten näillä mennään.)

4 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia! Saat siunauksen ainakin multa jättää tokon ja keskittyä muihin lajeihin ;) Ihan pöhköähän se olisi harrastaa jotain, vaikka ei edes kiinnosta, teilläkin on niin paljon tekemistä, vaikka yksi laji jäisikin pois. Jotkut ovat sitä mieltä, että lajit pitää valita koiran mukaan, mutta kyllä mun mielestä ehdottomasti myös ohjaajan mielipiteellä on väliä! Jos jossain jutussa ei ole aidosti mukana, koira kyllä huomaa sen.

    Muakin joskus harmitti se, kuinka meillä on koiranetissä vain 2- ja 3-tuloksia ja kokonaiset 2 ykköstä koko koeuralta. Ja välillä on ollut niitä kokeita, joissa koira on alisuorittanut ja itsekin olen alisuoriutunut. Sitten on niitäkin 3-tuloskokeita, missä on ollut tosi hyvä fiilis ja joissa se itse tulos ei harmita, kun on saatu esim. koetyöskentelyä eteenpäin. Omien tavoitteiden toteutuminen on tärkeintä - ei se, että tuomari on samaa mieltä kaikkien liikkeiden onnistumisesta ;) En ole enää vuosiin katsonut kokeissa numeroita, vaan keskittynyt itse koiraan. Numerot saa tietoon sitten siitä arvostelulapusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä! Tiedä, jos talvikaudella innostun tokoilemaan (sillon kun ei maastoja hirveästi tehdä, ja toisaalta Lysti tarvii kuitenkin jotakin ajatustyötä vaativaa vetotreenien oheen).

      Jotenkin tuntuu, että oon itekin vasta nyt alkanut ymmärtää tulosten "merkityksettömyyden". Tämän päivän koe oli loistava esimerkki tästä - 3-tulos, mutta parempi fiilis kuin ehkä yhdessäkään kokeessa aiemmin! Mä keskityn myös koesuoritusten aikana vain koiraan, en koskaan tiedä yhtäkään saamaamme numeroa kehästä poistuessa :D

      Poista
  2. No ei tokikaan ole pakko harrastaa :D Kurjaahan se ois vaan molemmille, jos väkisin tehdään. Kyse on kuitenkin vain harrastuksesta. En usko, että koira osaa kaivata yhdenlaista tekemistä, kunhan sillä vaan on mielekästä tekemistä tarjolla. Lajejahan riittää.

    Mulle tokossa avautui uusia maailmoja ensin silloin, kun Saran kanssa ylläpidettiin EVL:n pakettia. Samoja liikkeitä treenatessa joutui ihan erilailla työstämään ajatusta, että homman sai pidettyä kasassa. Uuden opetteleminen oli helpompaa kuin vanhan ylläpito. Nyt Rinnan kanssa on lähdetty uuteen tokonousuun mielentiloja treenaten. Rinna pakottaa treenaamaan ennen kaikkia tunnetiloja. Erilaista sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin oikeasti pitäisi tehdä nimenomaan noita tunnetilatreenejä, mutta tuntuu, ettei mun kouluttajan kyvyt vielä riitä siihen. Tein senkin virheen, että asiaa on työstetty usean eri kouluttajan kanssa - ja jokaisen kanssa tietysti vähän erilailla. Taidan siis olla itse sekoittanut palettia entisestään, ja sen korjaaminen tuntuu nyt entistä haastavammalta. Tämän päivän koe tosin antoi vähän uskoa siihen, että tästäkin suosta voidaan vielä nousta! Olis joskus kiva nähdä teidän treenejä ja kuulla vähän lisää teidän treenitavoista ja muista systeemeistä! Meillähän tämä ongelma on tosiaan käytännössä vain tokossa seuraamisessa, Lysti kun kokee sen jotenkin tylsäksi eikä ole töissä liikettä tehdessään.

      Poista