Sivut

torstai 7. heinäkuuta 2016

Aussiemestikset - jättiharppaus jälkipolullamme

Aika harvassa on ne kerrat, kun kokeen keskeyttämisestä seuraa näin loistava fiilis!

Lähdimme perjantaiaamuna kohti Kainuuta, suunnitelmana retkeillä perjantaina ja lauantaina kevyesti ja suunnata sunnuntaiksi aussien pk-rotumestisten jälkikokeeseen. Reissuyöt vietettiin (liian) lämpimissä oloissa autossa ja päivät matkattiin joko autolla tai jalan.

Lauantaina tein pienen tottistreenin koekentällä. Ilma oli tosi paahtava, mutta Lysti teki lyhyen treenimme kivalla asenteella.

Sunnuntaina lämmin ilma jatkui. Koe alkoi osaltamme maastoilla, ja arvonnan (saimme viimeisen, eli nelosjäljen) jälkeen suuntasimme jäljille. Jäin odottelemaan janapaikalle ja totesin metsän olevan täynnä jättimäisiä paarmoja. Kyllähän me Lystin kanssa liikkuessa pärjäisimme, mutta autoon jäävä Enne vähän huoletti - ötökkäverkoista huolimatta.

Nähdessäni janan ajattelin sen olevan vaikea meille - janamerkit kiinni kannoissa, ja koko janapaikka aivan aukea. Lysti lähti vähän vinoon vasemmalle (seisoin taas aivan kierossa), mutta eteni hyvin pysyen "uralla". Otti takajäljen, näemmä viime kokeen janasekoiluni näkyi, sillä Lysti ei lähtenyt täysin varmasti kääntämisen jälkeen oikeaan suuntaan (mitäs viimeksi lähetin sen itse jatkamaan janaa...). Kun varmistui jäljestä, lähti varmasti ja hyvällä asenteella jatkamaan. Neljä keppiä nousi mahtavalla asenteella. Nelosen jälkeen tuli pieni riistaharha (riistaa oli selvästi kulkenut paljon, Lysti joutui tarkistamaan jälkeä monessa kohdassa useaan kertaan), sen jälkeen kuumaan ilmaan helpotusta tuonut tuuli katosi ja ilma oli todella paahtava ja hiostava. Lystillä oli selvästi todella kuuma ja se väsyi totaalisesti. Takana olleet kuumat ja huonosti nukutut yöt (Lysti läähätti puolet öistä, vaikka auton peräluukku ja kaksi ikkunaa olivat auki - enempää ei voinut hyttysten takia savat, sillä ötökkäverkkoja ei ollut enempää) vaativat veronsa kuuman ilman lisäksi, ja loppujäljellä Lysti urheasti seurasi jälkeä, mutta pää ylhäällä läähättäen. Vitos- ja kutoskepit siis jäivät metsään, mutta selvisimme ajan puitteissa takaisin autolle.


Keppejä palauttaessani mietin, mikä olisi järkevä toimintatapa. Teki mieli soittaa jollekulle ja kysyä apua päätöksen tekoon, mutta samaan aikaan tiesin, ettei kukaan muu päätöstä voi tehdä - ja toisaalta myös sen, että on olemassa vain yksi oikea päätös. Niinpä esineruutu- ja tottispaikalla saapuessamme ilmoitin, että keskeytämme kokeen. Mahdollisuus tulokseen (saati ykköstulokseen oli mennyt - se meidän ainoa tavoitteemme, jos olisimme mielineet PKSM:iin) enkä halunnut laittaa koiraa työskentelemään puoliteholla ja läkähtyneenä.



Harmittaa, totta kai. Samalla tiesin tehneeni juuri meidän kannalta sen ainoan oikean ratkaisun. Kyllähän se älytöntä on ajaa kokeeseen Kajaaniin ja keskeyttää, vaikka koira varmasti olisi pisteitä esineiltä ja tottiksesta saanut, mutta tulevaisuuden kokeet ja niissä työskentely painoivat vaakakupissa huomattavasti enemmän. Matkalla juttelin meidän kouluttajan ja muutaman kaverin kanssa, ja kaikki olivat samaa mieltä kanssani. Vaikkei muiden mielipiteillä olekaan väliä, oli kiva todeta oman harrastuksen ja ohjauksen kehittyneen niin, että osaan tehdä tällaisen ratkaisun. Tiedän, kuulostaa ihan pikkujutulta, mutta minulle se ei sitä ollut :D Kuopion ABC:llä ruokaa odotellessa meinasin purskahtaa itkuun ihan vain siitä helpotuksesta, että tein näin oikean päätöksen yksin, omien kokemusteni perusteella. Vakaasti uskonkin, että tämä oli se ratkaiseva askel meidän harrastuksen etenemiselle ja sille, miten jatkossa toimitaan. Koiran etu ennen kaikkea! Muutama päivä kokeen jälkeen yksi kaveri kysyi, joko pettymys on laantunut. Oli aika siistiä voida rehellisesti todeta, että ei pettymystä ole tullutkaan.

3 kommenttia:

  1. Parasta on se matka kohti päämäärää. Päämäärät on vaan sivuseikkoja, aina niitä tulee uusia, mutta matka niihin on se mistä kannattaa nauttia :)

    VastaaPoista
  2. Komppaan edellistä, että parasta on matka kohti päämäärää ja teidän matkasta on kiva lukea aina välillä :). Ilman mitään taka-ajatuksia ja muita: tästä tekstistä vain pitää kysyä, että oliko teillä vielä tulosmahdollisuus? Jos kaksi viimeistä keppiä jäi metsään, eikö se tee 50 pistettä. Ja luetun perusteella janalta ei ole tullut täysiä pisteitä, joten jos esim. 51 pistettä puuttuu maastosta, tulokseen ei käsittääkseni ole enää mahdollisuuksia (pitää saada vähintään 75 % maastosta ja 70 % tottiksesta)? Eli kaikilla mittapuilla ratkaisusi oli järkevin mahdollinen tuommoisella hellekelillä :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä, matka on se tärkein! Kisoja ja kokeita tulee aina lisää, mutta ne matkat ovat ainutlaatuisia :)

    Ja anonyymi, ei tosiaan ollut mahdollisuutta tulokseen. Helle oli sekoittanut mun laskut metsässä, enkä enää uudestaan laskenut pisteitä ja siksi tai tekstissäkin alunperin puuta heinää :D

    VastaaPoista