Sivut

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Onnistumisen iloa - Lystin tokokoe

Tänään järjestettiin Etelä-Hämeen Kennelpiirin piirinmestaruustokokoe Hyvinkäällä. Pari viikkoa sitten lupasin, että olemme Lystin kanssa käytettävissä joukkueeseen, mikäli joukkueen kokoaminen jää kiinni ylemmän luokan koirasta. Ja kokeeseenhan sitä päädyttiin...

Viimeiset pari viikkoa on treenattu aika vaihtelevasti. On tehty kokonaisia liikkeitä ja pieniä osia liikkeistä. Muutama liike oli parin kuukauden tokotauon jälkeen aika hukassa, joten siinähän sitten muisteltiin ruudun merkitöntä merkkiä, ohjattua ja luoksarin stoppia. Aika moni olennainen asia jäi tällä aikataululla jalkoihin, joten tänään aamulla koefiilis ei ollut ihan paras mahdollinen. Kun vielä liikejärjestys selvisi, alkoi epätoivo iskeä - seuraaminen jo neljäntenä ja jotenkin huonossa kohdassa meille. Pelkäsinkin, että pääsen keskeyttämään koko kokeen heti alkajaisiksi - seuraamisen ääntely (siis se kunnon haukkuminen, ei piippaus tai muu "pieni" ääni) on ollut tosi iso ongelma jo pitkään, ja sen eteen on tehty hurjasti töitä. Treeneissä onnistumisia on saatu, mutta kokeissa paletti on levinnyt käsiin (ja siksi jäimmekin tokotauolle keväällä kokonaan). Tuomarina kokeessa oli ensimmäisen kokeensa tuomaroinut Kaarina Pirilä - aivan ihana tuomari, todella miellyttävä ja mukava. Pisteitä antoi ja vähensi ansaitusti. Tykkäsin!


Tunnari - 9,5: meni rauhallista vauhtia, aloitti reunasta, otti oman kivasti, palautti eteen, tuli hyvin sivulle
Zeta - 8: oikeat asennot, seuraaminen taisi vähän poikittaa
Ohjattu nouto - 9: vasen, merkille olis voinut mennä vähän ripeämmin, lähti hyvin oikeaan suuntaan ja toi hyvin. Luovutti edessä turhan kaukana. Sivulletulo ok.
Seuraaminen - 8: SE OLI HILJAA!! Vähän irtosi ja teknisesti parannettavaa on, mutta hälläkö väliä - se oli hiljaa! Pari kertaa aivasti ja hengitti raskaasti (enteilee ääntä), mutta kun otin oman zen-tilan ja hiljensin käskyt kuiskaukseksi, pysyi kuosissa. Seuruu alkoi peruutuksella, mikä taisi olla meille hyvä - Ly joutui keskittymään heti alusta asti kunnolla.
Ruutu - 0: lähti merkittömälle vinoon, ja päätyi ringin oikealle puolelle. Korjasin kerran, ei päätynyt rinkiin, joten kehuin ja kutsuin luokse. En halunnut jäädä junnaamaan, kun takana oli loistofiilis seuruusta. Loistava päätös.
Kaukot - 8: teki hyvin vaihdot, kaikki ekalla käskyllä. Liikkui ehkä 15 cm.

--

Luoksari - 7,5: molemmat stopit vähän venyi ja tuli luokse vinoon eteen. Sivulle siirtymä ok.
Kiertohässäkkä - 0: katseli maisemia, liikkuria ja vaikka mitä, mutta ei kyllä pätkääkään tötsää :D Juoksi hypylle, käskystä korjasi toiselle hypylle ja haki kapulan. Voi Lykä, täähän on sun lemppari ja bravuuri! :D

--

Paikkaistuminen - 10: no, eipä siitä ole juuri kommentoitavaa.
Paikkamakuu ja luoksari - 9: saisi tulla ripeämmin luo. Tässä taisi tulla suoraa sivulle...

Kokonaisuudessaan ihan hirveästi hyvää! Enemmän kuin osasin odottaa, ja tuon seuraamisen huippuonnistumisen jälkeen millään muulla ei oikeastaan ole väliä. Luoksarin asennot ja noutojen luovutukset oli alunperinkin tiedossa ongelmalistalla - nyt tottista jankatessa nämä on tehty eteen, ja tokossa suoraa sivulle. Viikolla alkoi koko paletti olla sellainen sillisoppa, että päätin koiran antaa itse valita, miten tulee tai palauttaa. Tiedän, kuulostaa hassulta, mutta uskon että Lystin kannalta hyvä vaihtoehto - se osaa molemmat, vaikka välillä sotkeekin näitä keskenään (kuten nyt luoksarissa, kun tuli vinosti eteen). Parempi kuitenkin vino eteentulo kuin paikalleen miettimään jäänyt koira! Elokuussa meillä on Sirken tokokoulutus, ja siellä ajattelinkin ottaa teemaksi nämä asiat. Onpahan sitten selkeä linja molempiin lajeihin, kun vahvistetaan eteentulot tokoonkin, jos joskus vaikka innostutaan vielä kokeisiin... 

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Tokomotivaatiokato

Luvassa sellaista sepustusta, etten tiedä mahtaako perässä pysyä - en tiedä pysyisinkö itsekään, jos tätä ajatuksella lukisin uudelleen :D
Meidän tokoilutaipale Lystin kanssa on ollut aika vaihteleva. Lystin ollessa pieni, oli toko sen päälaji jäljen ohella. Alokas- ja avoin luokka menivät vielä (muistaakseni hyvällä motivaatiolla), voittajassa taisi ekan kerran tulla ne tunteet, ettei laji tuntunutkaan enää niin omalta. TK3:een asti koularit saatiin ykkösputkella, mutta koesuorituksissa oli paljon sellaista, mihin en itse ollut tyytyväinen (hurjan paljon hurjan hyvää toki myös!). Jo tuolloin alkoi vahvistua tunne, ettei tuloksella oikeasti ole niin merkitystä, vaan että itse suoritus merkkaa enemmän. EVL:n osalta alkoivat haasteet sikäli, että ensimmäinen EVL-koe tuli hieman turhan aikaisin - uudet säännöt olivat olleet voimassa vain pienen hetken, joten liikkuroinnissa, kokeenomaisissa suorituksissa ja uusissa rutiineissa oli vielä aika paljon opittavaa ja epäselvääkin. Lystin osalta EVL toi mukanaan myös ääntelyongelman seuraamiseen - Lysti ei ole koskaan ollut piippaaja, vaan sen sijaan se alkaa seuraamiskaavion jatkuessa ja jatkuessa maailman päättymiseen saakka haukkua. Ihan kunnolla. Tätä ongelmaa työstettiinkin EVL-starttien välissä koetauolla. Yksi EVL1 saatiin ennen tätä, toisen kokeen jouduin perumaan Lystin silmätulehduksen takia. Treenillä saatiin paljon edistymistä aikaan, mutta edelleen ääniongelma on vahvana läsnä.


Ensi viikon lauantaina on piirimme piirinmestaruustokot. Koska kerhomme joukkuetta ei olisi saatu kasaan ilman Lystiä, ilmoitin meidän olevan käytettävissä, jossa on ehdoton tarve ja jos muut joukkuelaiset todella haluavat kisata (lue: joukkuetta ei väännetä väkisin kasaan). No, niinhän siinä kävi, että joukkueessa ollaan... Aluksi olin todella innoissani. Pitkästä aikaa tokokentille, vähän erilaista tekemistä kuin viime aikoina muuten, ja toisaalta näkee minkä verran merkitystä viime aikojen treeneillä on ollut ja miten vanhat asiat ovat muistissa. Mutta nyt... Rehellisesti voin sanoa, että mielen on vallannut pahemman luokan tokomotivaatiokato. Lysti tykkää kyllä tehdä ja aina valmiina, se ei ole ongelma. Ongelma on se, että näen miten laji on koiralle "turhanpäiväistä temppuilua". Se tekee täysillä ja nauttii tekemisestä. Mutta se ei koe olevansa töissä. Töissä se on maastolajeissa ja paimentaessa. Tokoa se ei koe työksi, mitä se ei tietenkään olekaan.

Olen tämän vuoden edennyt ajatuksella, että katsotaan jatkoa tokon suhteen, kun saadaan valionarvoon vaadittavat tulokset kasaan. Tänään aamulla heräsin ratkaisevaan ajatukseen - miksi se valionarvo oikeastaan pitää edes saada? Koularit niiltä ajoilta, kun tokossa oli meille joku pointti, on olemassa ja näyttämässä koiran osaamisen. Lysti ei sillä valionarvolla tee mitään, mutta teenkö minäkään? Ihan oikeasti? Tällä hetkellä omassa arvojärjestyksessä korkeammalla on niin moni laji, ettei TVA-arvo tunnu "oikein miltään". Älkää käsittäkö väärin - hienoahan olisi saada koirasta TVA, mutta eihän se nyt ainoa motivaattori lajin harrastamiseen voi olla? Aiemmin olen panostanut treeneihin, suunnitellut haasteita ja muokkaillut liikkeitä saaden niistä monia erilaisia variaatioita. Tällaiset treenit tuntuvat nyt todella kaukaisilta, kun lajitreenejä tehdään vain niiden puuttuvien ykkösten saamiseksi.

En ole koskaan tykännyt harrastuksista ja harrastajista, joiden tärkein tavoite on hyvät tulokset. Kyllä, tulokset kertovat jotakin, mutta niin moni asia jää niiden ulkopuolelle. Meidän EVL:n epäonnistuneissa kokeissa on ollut niin äärettömän paljon hyviä juttuja, että... niin, en tiedä. Tuntuu väärältä olla arvostamatta näitä tuloksia? Tuntuu väärältä, että vain ne ykköset merkkaavat, vaikka kokeissa on saattanut tapahtua mitä vain?


Tällä hetkellä tuntuu, että mitä syvemmälle lajeihin pääsen, sitä enemmän käsitys asiasta muuttuu. Ja sitä enemmän olen itsekin pihalla siitä, mikä on oma tavoite, mitä haluan, mitkä asiat merkkaavat. Sen kuitenkin tiedän, että niin kauan kuin Lysti ei tee samalla sykkeellä tokoa kuin se tekee esimerkiksi jälkeä (haha, eli ei koskaan!), ei tämän hetken ajatuksissa toko enää tule nousemaan kärkipäähän meidän harrastuksissa. Lauantain kokeeseen treenataan ja mennään, mutta tuskin ykkösjahtiin. Sen jälkeen, kuka tietää? Ehkä katson syksylle kokeita, ehkä en. Tavallaan harmittaa - toko on ollut oikeastaan se ensimmäinen laji, johon olen hurahtanut. Se, josta on kaikkien koirien kanssa lähdetty liikkeelle. Tavallaan tuntuu helpottavalta ymmärtää, että jos laji ei tunnu hyvältä, se ei tunnu hyvältä. Sitä ei tarvitse jankata turhaa. Siihen ei tarvitse kuluttaa energiaa vain, koska koirasta pitäisi saada valio/sitä on tehty niin kauan/siihen on laitettu niin paljon energiaa. Se ei tarkoita, etteikö vaikka sitten se valionarvo olisi saavutettavissa.

Joskus kasvetaan erilleen, ehkäpä meille alkaa nyt tokon kanssa käydä niin?

(Kuvat vanhoja, muistaakseni viime syksyltä. Halusin kuitenkin tokokuvia eikä äkkiä löytynyt tuoreita, joten näillä mennään.)

torstai 21. heinäkuuta 2016

Rullia ja leluja

Kyllä vain, meillä innostuttiin hausta! Tänään sain kaverin mukaan aamutreenimeininkeihin - Lystille hakua ja Outin koirille jälkeä ja esineruutua. Lystin teemana oli nenänkäyttö, ja kerrankin olin tehnyt vallan treenisuunnitelman etukäteen.

Päädyin ottamaan Lystille kuusi maalimiestä, kahdessa erässä. Ajatuksena oli, että ensimmäiset kolme tehdään niin, että Lysti näkee maalimiehen lähtevän rullien kanssa metsään, maalimies merkkaa piilonsa mua varten. Suunnitelma hyvä, mutta unohdin kokonaan maalimiehen näkemisen, joten alkuvirittely jäi siltä osin puolitiehen. Ääntä, vauhtia ja intoa riitti kuitenkin muutenkin, joten ehkä ihan hyvä näin ;) Käveltiin Lystin kanssa tuulen alapuolelle ja lähdettiin nousemaan vastatuuleen maalimiestä kohti. Kun Lysti selvästi sai hajun, peruutimme muutaman metrin, ja lähetin Lystin maalimiehelle. Ensimmäisellä eteni varmasti, toi rullan ja kiisi vauhdilla leikkimään. Toisella pisto oli vino, ja koira katosi näkyvistäni. Totta kai oltiin vielä niin päin, että lähetin koiraa kohti tietä, joten varmuuden vuoksi huutelin sitä takaisin päin. Koska keskenkaiken huutelu on aina tooosi järkevää, ajoitin nytkin huutoni hetkeen, jolloin Lysti oli juuri tulossa maalimiehelle. Eipä pieni huudosta paljon välittänyt, oli hoitanut rullan oton normaaliin tapaan ja palautti vauhdilla. Näyttö erittäin vauhdikas. Kolmannella vauhdettiin paikkaa, koska aloimme päätyä hakkuuaukealle, jolla ei ollut oikein piiloja. Löydettiinkin hyvä paikka viimeiselle maalimiehelle, tämä toisto hyvä. Outi sanoi, että Lysti ei etsi silmillään (pelkäsin tätä haamujen jälkeen), mutta enemmän vaatii näitä hajuharjoituksia, jotta nenänkäyttö vahvistuu. Viimeisellä taisin lähettääkin vähän huolimattomasti, kun koira oli niin tohkeissaan lähdössä - tiedä sitten oliko nenä oikeasti auki.



Toisessa setissä halusin Outin piiloutuvan naamioverkon alle. Lysti on hieman epäileväinen vieraiden ihmisten suhteen (sellainen perusaussie), joten halusin mahdollisimman nopeasti kunnolla piilossa olevat ihmiset mukaan. Ajattelin, että lähetän koiran läheltä ja kuljen itse sen perässä, jotta tarvittaessa pääsen näkemään mitä tapahtuu, puuttumaan tilanteeseen, rohkaisemaan (koiraa joka ei ole peltännyt käytännössä koskaan mitään...) tai muuten vain olemaan ajan tasalla tilanteesta. Jo ensimmäisestä maalimiehestä Lysti todella avasi nenäänsä, nyt alkoi homma näyttää siltä, miltä kuuluukin! Ensimmäisellä oli ihmetellyt ja epäillyt Outia, ja rullaa oli joutunut tarjoamaan - Lysti oli sitä miltä, että tuollainen avaruudesta sädetetty olio voi olla vaikka myrkyttänyt rullan... Näytölle lähti hyvin eikä leikissä ollut mitään ongelmaa. Toisella jäin hieman kauemmas, edelleen hieman kummasteli, mutta muuten hyvä. Viimeisellä helpotettiin ja jätettiin Outin pää näkyviin, joskin Lysti tuli Outin luo selän takaa, joten enpä tiedä oliko tällä koiran kannalta mitään merkitystä... Otti kuitenkin rullan varmemmin, palautti loppuun asti (jäin lähetyspaikalle odottamaan) ja näyttö oli hyvä. Tänään Lysti viihtyi maalimiehelläkin hyvin, ja vaikka itse tulin paikalle, haki se Outia leikkiin uudelleen. Jes!

Nyt pitäisi vaan saada kokoon hakuporukka, jotta pääsisi treenaamaan edes suunnilleen säännöllisesti. Muutama kaveri on jo vähän innostunut, joten toiveet on korkealla! Mihinkään ohjattuun ryhmään rahkeet ja aika eivät tällä hetkellä riitä. Syksylle ajattelin kuitenkin etsiä vielä ainakin yhden koulutuksenkin, jotta päästään lajin parissa oikeaan suuntaan. Jos lukijoissa sattuu olemaan joku hakuseuraa vailla Etelä-Suomessa, jättäkää jälkenne :D


sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Jälkilomalla ehtii muun muassa hakumetsään

Kajaanin jälkikokeen jälkeen Lysti jäi jälkilomalle. Ajattelin tauon tekevän hyvää, ja loman aikana olemmekin keskittyneet ihan vallan muihin lajeihin. Aika hauskaa, että tässä ajassa olemme ehtineet paitsi tokoilla ja aksata, myös paimentaa, hakuilla ja kokeilla vesipelastusta!

Jälkiloman hakuosuus toteutui eilen, kun suuntasimme Inkooseen mudiyhdistyksen kesäleirille. Eilisen hakukoulutuksessa oli tilaa, ja kun asiasta huudeltiin paikallisen koirakerhon sivuilla, enempiä ajattelematta päätin hypätä mukaan joukkoon. Kouluttajana toimi Sirpa Tähkä ja paikalla oli kymmenisen koirakkoa. Koulutus oli mielenkiintoinen jo rotu- ja tasokirjonkin vuoksi: mudileirillä kun oltiin, paikalla oli belgejä, bortsuja, vesikoira, Lysti ja pari niitä mudejakin. Koirat olivat tasoltaan aivan aloittelevista KVA-arvon saaneisiin.


Lystin kanssa hakuilu on "vähän" jäänyt, kun koko kevät ja kesä on keskitytty vain jälkeen. Edelliset ilmaisutreenit on tehty viime marraskuussa(ko?) ja etsintää... no, ei koskaan :D Ekalla kierroksella päätettiin siis katsoa, millä tolalla ilmaisu on ja miettiä sen jälkeen toisen kierroksen sisältöä.

Tehtiin maalimiehet ensin pakenevina. Lysti oli heti mukana hommassa, se jopa vähän kitisi maalimiesten perään (Lystihän ei mitenkään erityisemmin rakasta vieraita ihmisiä, joten tämä oli todella yllätys!). Lähtikin sitten kuin tykinkuula, haki irtorullan hienosti ja palautti hyvällä vauhdilla. Lähti näytölle ensimmäisellä ja toisella maalimiehellä tosi hyvin. Kolmannella ja neljännellä liikuin itse sivusuunnassa, ja se vähän aiheutti päänvaivaa näytölle lähdössä. Hienosti Ly kuitenkin selvitti ongelman ja maalimiehelle päätyi melkoista vauhtia. Kolmosella joutui käyttämään nenää löytääkseen maalimiehen, hienosti selvitti ongelman. Näytöllä vei ensin samaan paikkaan, josta oli aloittanut maalimiehen etsinnän, sieltä bongasi maalimiehen. Neljännen näytöllä kouluttaja juoksi perässämme, ja sen takia täytyi kesken matkan pysähtyä ja ihmetellä tilannetta :D Ilman lisäkäskyjä tai kehotuksia jatkoi kuitenkin matkaa.


Toisella kierroksella jatkettiin haamuilla. Ekalla maalimies oli ehkä 40 metrissä. Melko lähellä Lystin juoksulinjaa oli umpparina toiminut häkki, jossa olin ollut piilossa edellisen kierroksen koiralle. Lysti nappasi hajun häkiltä ja jäi pyörimään ja etsimään sen luo. Lopulta palasi takaisin, kun ei maalimiestä löytynyt. Toisella lähetyksellä (haamu edelleen) upposi hyvin ja varmasti. Toinen ja kolmas haamu hienosti. Ennen neljättä maalimiestä katsottiin, onko Lystille tullut ajatusta hajulla etsimisestä. Ei osoittanut merkkejä hajun ottamisesta, sen sijaan katseli keskilinjalla kauempana meistä seisseitä kanssatreenaajia :D Tehtiin siis viimeinenkin haamuna, joskaan Lysti ei katsonut haamua lainkaan. Ilmeisesti kuitenkin kuuli askeleet, sillä eteni hienosti ja etsi lopun nenällä.


Jatkoon tehdään siis ilmaisua, mutta myös vahvistetaan nenällä etsimistä. Ly yllätti kyllä täysin, en olisi uskonut, että muutaman yli puoli vuotta sitten tehdyn treenin jälkeen se noin suvereenisti hoitaa ilmaisun. Hajuhaun kanssa on toki paljon töitä tehtävänä, mutta pieni hakukärpänen saattoi puraista ;) Hurjan kiva päivä!


Kuvissa pojat pelastuskoiraesteillä kesäkuun alussa - hellepäivänä keksittiin vähän erilaista aktivointia, kun samaisella kentällä olin sopivasti kouluttamassa. Ja olipa muuten molemmilla koirilla kamalan kivaa!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kaikki aksaa!

Jonakin heikkona hetkenä, sen enempiä miettimättä, lupasin lähteä Agirodun huskyjoukkueeseen Enteen kanssa. Viime viikon alussa iski kuitenkin tajuntaan, että Epes on kisannut viimeksi huhtikuun alussa eikä sen jälkeen ole edes nähnyt esteitä - hups! Keskiviikkona otettiinkin suunta Janakkalaan, jossa järjestettiin EO-tukiepikset. Ilmoitin Entsun mölliradalle sekä Agirodun Open-radalle, tavoitteena purkaa mölliradalla pahimmat kierrokset ja keskittyä Open-radalla jo vähän tekemiseenkin :D

Möllirata oli helppo, mutta toisaalta sen suoruuden vuoksi meille haastava - hirvittävän monta paikkaa, joissa koiralla oli mahdollisuus ottaa ritolat ohjaajan myöhästelyn takia. Arvelinkin, että päästään tuurilla kaksi ekaa hyppyä, ja sen jälkeen koira ei kääny putkeen. No, kääntyihän se, mutta ohjaaja oli juossut liian pitkälle ja ohjasi koiran ohi. Vaan pieni Epes totesi, että putkeen oli käsky, ja peruutti putken vierestä takaisin oikealle suuaukolle. Että mitähän ihmettä?! Ihan kaikkiin ohjauksiin en ehtinyt, mutta hienosti Enne toimi kauempaakin ohjaten. Enne puomia karjaisin turhan kovaa käskyn ja pysähdyin itse, siitä Enne ei oikein piitannut ja otti pienen omatoimiringin. Puomin alastulolta varasti, mutta päätyi ennen sitä varmasti kontaktille asti (voitto jo tämäkin, yleensä se hyppää puolivälistä suorilla alas...).

Ennen kisarataa oli hirrrvittävän pitkä odotus, sillä luokat etenivät säkäluokkien mukaan, ja minejä ja medejä oli ihan vaan muutama... Tehtiin siis Lynksin kanssa pitkästä aikaa vähän tokoa. Seuraamista, jäävät ja kaukot, kaikki superhyviä. Luoksarin stoppi parempi kuin ikinä. Luoksarin maahanmeno vähän valui, tähän täytyy keksiä joku asennetreeni. Mutta ehkäpä se piirinmestistoko heinäkuun lopussa ei ole ihan mahdottomuus...

Vihdoin, taisi kello olla jo yhdeksän, päästiin kisaavien radalle. Koko rata on vähän hämärän peitossa, muutama hylly sieltä kerättiin, mutta paketti pysyi kasassa ja koira näpeissä - kunnes taas ennen kontaktia sanoin liian kovaa ja pysähdyin. Mutta hirvittävän hyviä pätkiä mahtui radalle paljon, ja luotto koiran tekemiseen kasvoi huimasti.

Lauantaina koitti päivä, jota en ihan hetkeen uskonut näkeväni. Olin ilmoittanut Lystin Koskelman Riinan agilitykoulutukseen :D Eihän siitä aktiivisesta aksatreenaamisesta Lystin kanssa ollut kuin... kaksi vuotta? Paikalle tullessani ja radan nähdessäni en voinut kuin nauraa - rata oli jo itselleni todella haastava, saati sitten koiran kanssa, jonka taidot olivat aivan ruosteessa ja moni perusasiakin kateissa. Päädyttiinkin sitten treeaamaan alkuun ohjauskuviota ihan vaan kahdelle ensimmäiselle esteelle ja en jälkeen tekemään keppejä erillisenä esteenä. Kepeille täytyy saada lisää vauhtia tai poistaa palkka keppien päästä, fokus palkalle oli turhan suuri ja pienestäkin kehusta Lysti jätti pujottelun ja ampaisi Riinan luo lelulle. Ekan setin lopuksi tehtiin vielä pujottelun jälkeistä hyppy-putki-putki -kuviota niin, että Riina palkkasi lelulla toisen putken jälkeen.

Tauon jälkeen toisella pätkällä jatkettiin hyppy-putki-putki -linjalla, tarkoituksen jatkaa eteenpäin hyppyjen kautta puomille. Vaan hupsista, kun pikkuaussie olikin tauon aikana löytänyt ihan uuden vaihteen tekemiseen, ja vauhti oli moninkertainen edelliskierroksen lämmittelyyn verrattuna :D Pieni suunnitelman muutos ohjaukseen, ja kyllähän se oikea kuviokin alkoi löytyä. Ennen puomia saatiin muutama räyhähaukkuhetki, otettiin pienet jäähyt ja jatkettiin uudella asenteella. Puomilta oli tarkoitus jatkaa eteenpäin niin, että itse peruutan vähän taaksepäin Riinan syöttäessä nameja Lystille kontaktilla (koska eihän napero mitään kontaktilla pysymistä muistanut, vaan lähti peruuttamaan ylös puomia jos liikuin itse). Ihan ei tämä toiminut, sillä Lystihän ei todellakaan voi syödä nameja vieraalta, vaan kyseessä on vähintäänkin ufojen salaperäinen juoni kaapata Lysti namien avulla... Niinpä Riina tiputti namin kerrallaan maahan ja itse annoin luvan syödä sen. Ei ehkä ihan tarkoituksenmukaista? Puomin jälkeen jatkettiin rataa diagonaalisesti takakulmaan, ja tällä suoralla Lysti yllättikin ihan urakalla - niin vaan työnnöllä kävi hyppäämässä muurin, vastasi takaaleikkaukseen ennen putkea ja putken jälkeen takaaohjattuna suoritti loppupätkän suorasta. Enpä tiennyt opettaneeni tällaisiakin juttuja joskus historiassa!

Kokonaisuudessaan mahtava koulutus, tykkäsin Riinan koulutustavasta todella paljon ja saatiin todella hyviä pätkiä myös alkeistason koiralle. Riinan sanoin "huomaa, että sen kanssa on tehty, mutta huomaa että on ruosteessa", "vitsi se irtoaa hyvin" ja "se on niin kuuliainen". Ehkä sitä vaan täytyy alistua kohtaloon ja antaa Lystiaksalle vielä uusi mahdollisuus ;)


Eiliselle koira vaihtui taas, kun oli Agirotu ja sitä myöten huskien rotuviestit. Harmillisesti oma polveni oli oikutellut pari päivää ja kuullessani kentän pohjan olevan kuin perunapelto, tehtiin extempore-ohjaajanmuuton ja Jenni starttasi Entsun kanssa kisaavien huskien ankkurina. Radalla oli muutama haastava paikka Ennettä ajatellen, ja Jennin kanssa käytiin muutama kohta yhdessä läpi. Lämppäesteillä onneksi oli taas huomannut, miten hyvin Enne vastaa ohjauksiin, joten luotto parivaljakon yhteistyöhön oli kunnossa. Itse radalla tuli pieni, koko yleisöä huvittanut sattumus, mutta muutoin rata meni vallan sujuvasti. Tässä rata videolla, Enne tosiaan joukon viimeisenä.

Koska Lysti oli Agirodun ajan kotona nukkumassa, päätin vielä tehdä sen kanssa illalla pienen tokotreenin. Päädyin tunnariin ja ohjattuun. Ensin tunnari, ilmeisesti valitsin maasta todella hajuisen paikan, sillä Lystillä kesti todella kauan löytää kapula (välissä haisteli myös ihan maata kapuloiden ympärillä, mikä lie eläin sopivasti pyörinyt siinä kohtaa). Ei kuitenkaan koskenut vieraisiin tai sählännyt, vaan löysi varmasti lopulta oman. Luovutus oli kamala, toi alun hyvin, mutta perusasentoon tullessa kapula putosi mun jalkoihin - taas tätä turhaa huolimattomuutta! Toisella toistolla löysi nopeammin, edelleen varma suoritus, palkka vauhdista ennen luovutusta.

Ohjatun merkki oli tosi hyvä, ekasta lelupalkka kädestä. Toisella palkkasin nameilla merkille. Oikean haki ongelmitta, mutta vasen oli vähän piilossa eikä meinannut millään bongata kapulaa. Lopulta työvoittona löytyi sekin. Halusin haastavat olosuhteet myös toisin päin, joten vaihdoin kapulat lähetyspuolella ja siirsin lähetyksen keskikapulalle. Lysti kulki mukana lelun kanssa viedessäni kapuloita, eikä ilmeisesti katsonut yhtään vientiä - merkille lähti kyllä, mutta sen jälkeen tuijotti vaan mun molemmille puolille, jossa kapulat olivat edellisellä kerralla. Tätä saatiinkin sitten säätää ihan tosissaan, mutta kyllä ne kapulat lopulta vääntämisen jälkeen löytyivät ja palautuivat. Lopuksi vielä ihan vaan kahdella kapulalla vauhtinostoja puolittain, lelupalkka heti nostosta kädestä. Treeni päätettiin erillisillä luoksarin stopilla (hyvä!) ja maahanmenolla (hei, nyt alkoi olla asennetta putoamiseen!). Tästä sitä taas lähdetään liikkeelle!

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Retkikoirat - Tiilikkajärven kansallispuisto


Kainuun reissua suunniteltaessa oli päivänselvää, että matkaan sisältyy myös retkeilyä. Harmillisesti ulkopuoliset tekijät pakottivat lyhentämään reissua, joten matkaan lähdimme perjantaiaamuna ja paluu oli suunniteltu maanantaille. Myös alkuperäiset reittisuunnitelmat muuttuivat reissun lyhentyessä, joten perjantaina tarkoitus oli ajella Tiilikkajärvelle pysähtyen jaloittelemaan Kuopioon (pikapissatukset toki tämän lisäksi). Kuopioon saimme pysähtymisvinkin, jonka seurauksena päädyimme Neulamäelle - ja olipa muuten mukava paikka pysähtyä, kätevän lähellä moottoritietä, mutta ihanaa metsää kulkea. Alkuillasta saavuimme Tiilikkajärvelle, josta jatkoimme autolla etsimään lähtöpaikkaa Pumpulikirkolle. Pumpulikirkko oli Virvatulten polun varrella, mutta harmillisesti aikataulu ei antanut periksi kulkea koko polkua. Reitin puolivälissä olevan parkkipaikan löytäminen oli aivan oma haasteensa, ja lopulta netin Retkikartta-sivusto pelasti ja navigoi meidät perille.

Autosta noustessa kävi heti selväksi, miksi Kainuuseen ei kannata tähän aikaan vuodesta lähteä. Hyttysten ja paarmojen määrä oli aivan käsittämätön, ja matkalla Pumpulikirkolle ei todella tehnyt mieli juuri pysähdellä. Autosta nousu, sinne pakkautuminen, koirien kyytiin saaminen ja muu ovien avausta vaativa muodosti jo ensimmäisestä hetkestä alkaen aivan oman taiteenlajinsa :D


Pumpulikirkko löytyi parkkipaikalta vaivattomasti, ja sinne oli hyvät opasteet. Itse Pumpulikirkko oli aika vaikuttava, vaikkei - yllätysyllätys - hyttysten takia kovin pitkäksi aikaa tehnyt mieli jäädä tutkimaan paikkaa. Takaisin autolle kuljettiin aika haipakkaa tahtia... Pumpulikirkon jälkeen siirryttiin Tiilikkajärven kansallispuiston eteläiselle parkkipaikalle, Sammakkotammelle. Päätin pitää ruokatauon ja kaivaa Trangian esiin, optimistina ajattelin järven rannassa tuulevan mukavasti ja ruokailupaikan olevan hyttysvapaata aluetta. Ja voi, kuinka väärässä olinkaan! Myös ruuanlaitosta tuli ihan uudenlainen rituaali, kun koitat yhtäaikaa hämmentää keitoksia, huitoa hyttysiä ja liikkua. Niin epäretkeilijämäiseen tapaan päätin nauttia ruokani autossa, suljettujen ovien takana :D Hyttysmyrkkyjä koitin vältellä viimeiseen asti (ja hei! Edelleen en tämän vuoden puolella ole myrkkyjä käyttänyt lainkaan!), sillä sunnuntaina olisi Lystin jälkikoe, enkä halunnut oudoilla lisätuoksuilla sekoittaa sen nenää. Illalla kuljettiin pätkän matkaa molempiin suuntiin parkkikselta lähtevää Uitonkiertoa, mutta matkat jäivät yhteensä muutamaan sataan metriin.


Yö nukuttiin kovin lämpimissä tunnelmissa autossa. Onneksi olin viime hetkellä kaivanut matkaan toisenkin verkkokankaan, ja sain sen avulla viritettyä myös kaksi ikkunaa auki takaluukun lisäksi. On sitä silti paremminkin nukuttu...


Aamulla suuntasimme aamupalan jälkeen Uitonkierrolle. Uitonkierto on 7 kilometrin lenkki ja kulkee lähes koko ajan järvimaisemissa. Alkumatkasta hyttyset pitivät taas seuraa kovinkin tehokkaasti, mutta kun pääsimme sopivasti järven rantaan, alkoi tuuli helpottaa tilannetta. Tuulessa oli jopa mukavakin kulkea, vaikka lämpötila olikin hieman turhan korkea. Tiilikkajärven erikoisuutena lienee suuret hiekkarannat - sellaiset etelän lomakuvien tyyppiset, vaaleat hiekkarannat. Harmillisesti (joskin ymmärrettävästi) olimme liikkeellä aikaan, jolloin osalla rannoista oli kulkukielto, ja osalla kulkeminen oli sallitua vain merkatuilla reiteillä (käytännössä rannalla kulku ei siis ollut sallittua, mutta rantojen vieressä kulkevien polkujen kyllä). Koska halusin edes nähdä nämä rannat, päädyin poikkeamaan Uitonkierron reitiltä ja kulkemaan kaunista kannasta pitkin Kalmoniemeen. Valitettavasti kuvat eivät anna kannakselle oikeutta, se oli luonnossa huomattavasti kauniimpi!


Kannaksella pidin ensimmäisen ruokatauon ja nautimme auringosta ja tuulesta. Kalmoniemessä sain myös kunnon sydämen tykytykset, kun herra Suuri Metsästäjä - Enteenäkin tunnettu - teki saalistusloikan varvikkoon, ja saalistuksen kohteeksi paljastui kyy. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta melkoista kyytiä ja tarkasti polulla pysyen palattiin takaisin Uitonkierron reitille. Enne oli (ja on vähän edelleen) erityistarkkailussa, mutta mitään merkkiä kyynpuremasta ei ole löytynyt. Joko se siis ilmeisesti ei ehtinyt tikata, tai vaihtoehtoisesti tikkaus oli varoitus ilman myrkkyä. Oli miten oli, Entsun mielestä käärme oli kamalan hauska lelu, kun alkoi kivasti kiemurrellakin... Huoh.


Jatkoimme matkaa Uiton kämpälle, jossa pidimme taas tauon. Lämpötila alkoi olla turhan korkea itsellekin, joten koirienkin kannalta oli mukava pitää tauko järven rannalla. Alkuperäinen suunnitelmani oli jatkaa Uitonkierrolta vielä Autionkierrolle, mutta lämmin sää ja kyyn kohtaaminen (ja tieto siitä, että Autionkierrolle olevista kyistä oli erikseen varoiteltu reittikuvauksessakin) muuttivat suunnitelmaa niin, että lähdimme jatkamaan Uitonkierron loppuun ilman lisälenkkiä.


Paluumatka Uitonkierrolta kulki pitkälti suomaisemissa pitkospuita ja polkuja pitkin. Loppumatkalla ei enää juuri pysähdelty, sillä koirien kannalta hyviä paikkoja (=niitä rantoja) ei tällä pätkällä oikein ollut - yksi kyyn kohtaaminen säikäytti pysymään poluilla aika tehokkaasti. Paikallisen pariskunnan kanssa jutellessani selvisi, että alueella on kyitä todella paljon vuosittain, ja monesti hekin olivat kauhulla katsoneet, kun ihmiset antoivat koirien juosta vapaana. Tottahan se on, että kyllähän kyy väistää ja itselläkin oli molemmat koirat kiinni koko ajan (muutamaa Lystin kuvan ottoa lukuunottamatta), mutta kyllähän se silti mietityttämään pisti. Entä, jos Enne todella olisi saanut osuman? Auto oli useamman kilometrin päässä eikä sitä olisi lähemmäs saanutkaan. Lähimmästä eläinlääkäristä ei ollut mitään tietoa, saati edes mihin kuntaan oli lyhin matka kyyn kohdatessamme. Huomaa taas, että alkaa omat retkeilyt olla saaneet aika huolettomia piirteitä ;)

Tiilikkajärveltä suunnattiinkin jo lauantai-iltapäivällä kohti Kajaania, sillä olo hyttysten keskellä sunnuntaiaamuun asti (ja ajomatka kukonlaulun aikaan koepaikalle) ei houkuttanut. La-su -yön vietimmekin koepaikalla, jossa hyttysiä ei ollut lainkaan, mutta paarmoja ja lämmintä sitten enemmän. Sunnuntaina koe päättyi hämmentävän aikaisin, ja lähdimmekin kotimatkalle jo ennen iltapäiväkahta. Tarkoitus oli yöpyä vielä su-ma -yö Eteläisen Konneveden kansallispuiston tienoilla ja käydä tutustumassa senkin maisemiin. Huonosti nukutut yöt alkoivat kuitenkin painaa, ja päätin ajaa sunnuntaina koko matkan kotiin saakka. Ajatuksena oli käydä virkistämässä mieltä poikkeamalla puistossa joka tapauksessa, mutta koska oikean risteyksen kohdalla vettä tuli saavista kaatamalla ja joka puolella salamoi, katsoin paremmaksi jatkaa suoraa kotiin.


Tiilikkajärvi oli retkikohteena sellainen, että mieluusti palaan sinne uudelleen esimerkiksi jonakin vuonna myöhemmin kesällä, jolloin kulku vapautuu esimerkiksi Venäjänhiekalle. Toki nuo kyyt vähän jäivät kaivelemaan, eikä hyttysten keskellekään ole ikävä... Mutta ehkäpä silti vielä joskus auton nokka kääntyy kohti Kainuuta :)

torstai 7. heinäkuuta 2016

Aussiemestikset - jättiharppaus jälkipolullamme

Aika harvassa on ne kerrat, kun kokeen keskeyttämisestä seuraa näin loistava fiilis!

Lähdimme perjantaiaamuna kohti Kainuuta, suunnitelmana retkeillä perjantaina ja lauantaina kevyesti ja suunnata sunnuntaiksi aussien pk-rotumestisten jälkikokeeseen. Reissuyöt vietettiin (liian) lämpimissä oloissa autossa ja päivät matkattiin joko autolla tai jalan.

Lauantaina tein pienen tottistreenin koekentällä. Ilma oli tosi paahtava, mutta Lysti teki lyhyen treenimme kivalla asenteella.

Sunnuntaina lämmin ilma jatkui. Koe alkoi osaltamme maastoilla, ja arvonnan (saimme viimeisen, eli nelosjäljen) jälkeen suuntasimme jäljille. Jäin odottelemaan janapaikalle ja totesin metsän olevan täynnä jättimäisiä paarmoja. Kyllähän me Lystin kanssa liikkuessa pärjäisimme, mutta autoon jäävä Enne vähän huoletti - ötökkäverkoista huolimatta.

Nähdessäni janan ajattelin sen olevan vaikea meille - janamerkit kiinni kannoissa, ja koko janapaikka aivan aukea. Lysti lähti vähän vinoon vasemmalle (seisoin taas aivan kierossa), mutta eteni hyvin pysyen "uralla". Otti takajäljen, näemmä viime kokeen janasekoiluni näkyi, sillä Lysti ei lähtenyt täysin varmasti kääntämisen jälkeen oikeaan suuntaan (mitäs viimeksi lähetin sen itse jatkamaan janaa...). Kun varmistui jäljestä, lähti varmasti ja hyvällä asenteella jatkamaan. Neljä keppiä nousi mahtavalla asenteella. Nelosen jälkeen tuli pieni riistaharha (riistaa oli selvästi kulkenut paljon, Lysti joutui tarkistamaan jälkeä monessa kohdassa useaan kertaan), sen jälkeen kuumaan ilmaan helpotusta tuonut tuuli katosi ja ilma oli todella paahtava ja hiostava. Lystillä oli selvästi todella kuuma ja se väsyi totaalisesti. Takana olleet kuumat ja huonosti nukutut yöt (Lysti läähätti puolet öistä, vaikka auton peräluukku ja kaksi ikkunaa olivat auki - enempää ei voinut hyttysten takia savat, sillä ötökkäverkkoja ei ollut enempää) vaativat veronsa kuuman ilman lisäksi, ja loppujäljellä Lysti urheasti seurasi jälkeä, mutta pää ylhäällä läähättäen. Vitos- ja kutoskepit siis jäivät metsään, mutta selvisimme ajan puitteissa takaisin autolle.


Keppejä palauttaessani mietin, mikä olisi järkevä toimintatapa. Teki mieli soittaa jollekulle ja kysyä apua päätöksen tekoon, mutta samaan aikaan tiesin, ettei kukaan muu päätöstä voi tehdä - ja toisaalta myös sen, että on olemassa vain yksi oikea päätös. Niinpä esineruutu- ja tottispaikalla saapuessamme ilmoitin, että keskeytämme kokeen. Mahdollisuus tulokseen (saati ykköstulokseen oli mennyt - se meidän ainoa tavoitteemme, jos olisimme mielineet PKSM:iin) enkä halunnut laittaa koiraa työskentelemään puoliteholla ja läkähtyneenä.



Harmittaa, totta kai. Samalla tiesin tehneeni juuri meidän kannalta sen ainoan oikean ratkaisun. Kyllähän se älytöntä on ajaa kokeeseen Kajaaniin ja keskeyttää, vaikka koira varmasti olisi pisteitä esineiltä ja tottiksesta saanut, mutta tulevaisuuden kokeet ja niissä työskentely painoivat vaakakupissa huomattavasti enemmän. Matkalla juttelin meidän kouluttajan ja muutaman kaverin kanssa, ja kaikki olivat samaa mieltä kanssani. Vaikkei muiden mielipiteillä olekaan väliä, oli kiva todeta oman harrastuksen ja ohjauksen kehittyneen niin, että osaan tehdä tällaisen ratkaisun. Tiedän, kuulostaa ihan pikkujutulta, mutta minulle se ei sitä ollut :D Kuopion ABC:llä ruokaa odotellessa meinasin purskahtaa itkuun ihan vain siitä helpotuksesta, että tein näin oikean päätöksen yksin, omien kokemusteni perusteella. Vakaasti uskonkin, että tämä oli se ratkaiseva askel meidän harrastuksen etenemiselle ja sille, miten jatkossa toimitaan. Koiran etu ennen kaikkea! Muutama päivä kokeen jälkeen yksi kaveri kysyi, joko pettymys on laantunut. Oli aika siistiä voida rehellisesti todeta, että ei pettymystä ole tullutkaan.