Sivut

torstai 11. helmikuuta 2016

Jälkikauden korkkaus

Enpä olisi syksyllä uskonut, että tämän vuoden eka jälki päästään ajamaan 11.2. Lumitilanne kuitenkin näyttää etelässä todella huonolta, ja vetolajit vaihtuivat ainakin tämän päivän ajaksi ihanaan kesälajiimme - joskin ensi viikolle taidettiin jo ennustaa talven paluuta...

Tänään molemmat pojat saivat omat jälkensä. Enteelle parinkymmenen metrin kaari, alku- ja loppupalkan lisäksi kaksi välipalkkaa. Lystille ihan reilun mittainen jälki kunnon janalla, kolmella kulmalla ja yhdellä piikillä. Lystin jälki vanheni vain Epen jäljen teon ja ajon ajan.

Enne oli tänään oikein pätevä jälkikoira! Nappasi hienosti itse jäljen, keskittyi hyvin alkupalkkaan. Lähti hyvin liikkeelle, ylitti ekan välipalkan. Palasi kuitenkin tarkennellen takaisin, ja hetken kuluttua löysikin nakkikasan. Jatkoi hyvin ja löysi keskittyneesti toisen välipalkan. Lähti jatkamaan vähän harhaillen ja nappasi hajun syrjässä olleesta leivänkannikasta. Luopui hyvin, palasi jäljelle ja löysi hyvin loppupalkalle. Hieno Epes!

Lystin jana oli järkyttävä, reilun viiden metrin jälkeen lähti kamalaa kyytiä oikealle. Otin takaisin, selvittelin liinan ja lähetin tarkemmin uudelleen. Pitäisiköhän se käsilähetys ottaa kuitenkin taas mukaan kuvioon? Toisella kertaa eteni hyvin, mutta tuore haju taisi pyöriä aika pahasti, kääntyi oikealle ennen jälkeä, päätyi jäljelle ja lähti takajäljelle. Kääntö, ja vähän sählingillä lähti oikeaan suuntaan (luopui jäljestä kokonaan, täytyy ottaa joku selkeä toimintatapa noihin takajälkiin - niitä vaan ei Lystillä kovin usein tule). Kun pääsi takaisin jäljelle, lähti työskentelemään hyvällä asenteella ja tarkasti. Kulmat ok, piikissä hukkasi jäljen, mutta malttoi upeasti tarkentaa ja etsiä, kunnes suunta oli selvillä. Ei harkinnutkaan nappaavansa tulojälkeä uudelleen, vaikka kävikin välissä muutaman metrin päässä jäljeltä. Keppejä löytyi kaikki kuusi, eikä muuten ole hetkeen minkään treenin jälkeen ollut mukana yhtä tyytyväistä ja onnellista koiraa. Niin paljon kuin se vetohommista tykkääkin, taitaa nenätyöt mennä niidenkin edelle! Hieno vuoden eka jälki - katsotaan jäikö hetkeksi myös viimeiseksi, vai saadaanko treenejä jatkettua. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti