Sivut

maanantai 25. tammikuuta 2016

Tuskien tunnari(ko?)

Jostain syystä tosi monissa blogeissa ja treeneissä on viime aikoina näkynyt ja kuulunut tuskastelua tunnarin suhteen. Tästäpä syttyi kipinä kirjailla ylös itselle, miten tunnari on meillä opetettu - jos vaikka tulisi seuraavan koiran kanssa mieleen kurkata täältä opetusvaiheet alusta asti.


Olen aloittanut tunnaria molempien koirien kanssa. Entsun kanssa ei pienenä ilmeisesti oltu tehty nenähommia, koska mulle tullessaan se oli... no, kauniisti sanottuna aika kujalla hajumaailmoista (muista kuin niistä, jotka itse koki kiinnostaviksi). Enne aloitti tunnarijutut etsimällä piilotettua kapulaa, ja saikin sitä kautta yllättävän hyviä toistoja (ennemittakaavalla siis). Jossain kohtaa totesin, ettei meidän tokouramme tule jatkumaan niin pitkälle, että pääsisin tunnaria tekemään kokeessa, joten nyttemmin treenit on olleet lähinnä mielenvirkistystä ja huvittelua. Edelleen piilottelen kapuloita, Enne etsii niitä enemmän tai vähemmän mielellään, kuun asennosta, tuulensuunnasta ja tähdenlentojen määrästä riippuen. Lisäksi Enne on tehnyt tunnaria laudalla ja nelikulmaisella alustalla, joissa on vieraat kapulat kiinni. Enne on erittäin vahva tassujen käyttäjä ja herkästi menee kapulalle kuin kapulalle tassut edellä. Tästä johtuen yhdestä kapulasta useampaan siirtyminen tapahtui kiinnitettyjen kapuloiden kanssa. (Lisäys jälkikäteen: kiinni olevilla kapuloilla mun itseni on vieressä ollessani helpompi puuttua kapuloiden huitomiseen tassuilla. Irtokapuloilla mustavalkoisuus olisi vaikeampaa, kun kapulat voivat myös vahingossa siirtyä tassun osuessa niihin. Loppuun asti alustalla ei varmasti saa tunnaria opetettua tassuja käyttävälle koiralle, sillä etäisyyden lisääntyessä ainakin Enne varmasti ottaisi ilon irti siitä, miten se voi kokeilla, mikä kapuloista on oikea. Yksi vaihtoehto voisi olla laittaa kiinteiden kapuloiden lisäksi oma irtokapula, mutta myös vieraita irtokapuloita, jolloin kokeilu ei auta asiassa eteenpäin. Tätä täytyykin ehkä testata itse...) Enteelle on haastavaa avata nenä ja haistella, kun olisi paljon hauskempaa paiskoa kapuloita pitkin maita ja mantuja omasta välittämättä... Näitä treenejä jatketaan kuitenkin omaksi iloksi myös tulevaisuudessa.


Lystin kanssa aloitettiinkin sitten enemmän ajatuksen kanssa. En oikein tiedä, onko Lys luontaisesti lahjakas nenän käyttäjä vai onko se oppinut treeneissä käyttämään nenäänsä hyvin. Tunnari aloitettiin Lystin kanssa kävyillä. Lenkillä otin kävyn, pitelin sitä hetken aikaa ja heitin pois. Pieni Lysti-pentu lähti tohkeissaan sitä etsimään, ja sai valtavat kehut tuodessaan kävyn polleana takaisin. Tai no, taisi se saada kehut toi tai ei, mutta muistaakseni tuomisen suhteen ei meillä ollut juuri haasteita - Lysti mielellään on pienestä alkaen tuonut esineitä mulle. Pikkuhiljaa kävyn paikka muuttui haastavammaksi, ja lopulta heitin sen koskemattomien käpyjen joukkoon. Tässä vaiheessa en puuttunut siihen, toiko Lynks oikean kävyn vai ei - enkä myöskään käyttänyt mitään käskyä lähettäessäni koiran etsimään omaa käpyä. Pelkkä lupa lähtemiseen riitti.


Kun käpytreeni alkoi toimia, vaihdettiin ympäristä lenkistä treenipaikkaan ja kävyt kapuloiksi. Edelleen vein oman kapulan alkuun itse, koiran näkemättä mihin sen asetin. Pieni paimen oli samantien kartalla, ja oma alkoi nousta hyvinkin varmasti.

Jossain vaiheessa toki tuli ongelmaksi se, että tunnari oli ehkä maailman siisteintä, ja vauhti kapuloille mennessä oli turhan huima. Tähän paneuduttiin namittamalla - lähellä kapuloita oli namialusta, jolla ruokaa. Lähetin koiran ensin syömään, ja vasta alustalta kapuloille. Pikkuhiljaa siirsin namialustaa lähemmäs itseäni, jolloin alustalta kapuloille oli aina hieman pidempi matka. Lopulta annoin namit kädestäni ennen koiran lähetystä. Tämä toimi hienosti tässä koulutusvaiheessa, joskin näin jälkikäteen mietin, olisiko joku muu vaihtoehto voinut olla kuitenkin järkevämpi jatkoa ajatellen...

Pitkään tunnaria tehtiin kokeenomaisena, liike pysyi suhteellisen hyvässä kuosissa, joskin jossain vaiheessa vähän otettiin yhteen siitä, mikä homman nimi olikaan. Paljon tehtiin tuolloin töitä oikeastaan kaikkien liikkeiden kanssa, pääpointtina pitää koira liikkeellä ja saada se sitä kautta jatkamaan töitä.

Voittajan kokeissa tunnarit sujui vahvoilla virittelyillä kivasti. Opetin Lystin todella tyyneen ja rauhalliseen mielentilaan ja rauhoitin sen vahvasti ennen liikkeen alkua. Palautukset menivät tästä johtuen herkästi raville. TK3:n jälkeen totesin, että rauhoittelulla olen tehnyt melko pahan karhunpalveluksen itselleni - EVL:ssa kun ei oikein ole mahdollisuutta rauhoitteluun. Ja entäpä, jos koira ei rauhoitteluista laskekaan toivotulle tasolle? Ensimmäisessä EVL-kokeessa tunnari tehtiin ilman virittelyä, ja se meni ihan mallikkaasti. Toisessa kokeessa pakka sitten levisikin käsiin: Lystillä on herkästi tapana rauhoitella itseään ottamalla jokin esine (lelu, roska, keppi, mikä vaan) suuhunsa. Ja tämähän kävi myös kapuloilla - ensimmäinen kapula suuhun, rauhoitus sen avulla, poissylkeminen ja etsintä. Olimme siis uuden haasteen edessä: entä, jos koira tosiaan ei olekaan oikeassa mielentilassa tunnarille mennessään?


Näinpä aloitettiin ihan uusi juttu, jonka toimimisesta olen erityisen onnellinen. Aloin siis tehdä treeniä niin, että kapuloiden ollessa valmiina, leikitin koiraa taisteluleikillä. Kesken leikin lähetin sen kapuloille etsimään omaa. Alkuun juoksi kapuloille ja takaisin, jouduin muutamassa ekassa treenissä lähettämään uudelleen, kun ajatukset jäivät leluun. Jossain vaiheessa treeniä maisteli vieraita, mutta tätä kesti vain muutaman toiston enkä huolestunut asiasta. Välissä Lysti juoksi kapuloille, pysähtyi hengittelemään ja varmistelemaan halusinkin todella tunnaria ennen kuin alkoi etsiä omaa. Tästä siirryttiin lujaa kapuloille juoksuun, kapuloilla edestakaisin kulkemalla itsensä rauhoitteluun ja sen jälkeen nenän avaamiseen. Kokonaisuudessaan kuitenkin todella hyvä treeni - koira oppi, että haistella täytyy, oli kierrokset miten tapissa tahansa. Tätä tullaan varmasti muistelemaan myös jatkossa! Tästä treenistä testattiin variaationa myös Nina Mantereen kouluttamana luoksetulotunnaria niin, että hetsasin koiraa lelulle luokseni, mutta matkalla pitikin pysähtyä etsimään kapula. Toimi Lystillä tosi hyvin!

Kokonaisuudessaan tuntuu, että valitsin Lystille todella sopivan tien tunnaria ajatellen. Treeni aloitettiin puhtaasti leikin kautta, ja haistelusta tuli sitä myöten ihan parasta hommaa. Nyt, kun kierrokset aletaan saada kasaan, on odotukset koetunnareiden suhteen korkealla :)


Tässä vielä muutama perussääntö, joita noudatan tunnaritreeneissä AINA:

- oma kapula on aina uusi. Samaa omaa kapulaa ei koskaan käytetä uudelleen. Haluan, että koira etsii aina kapulaa, joka haisee minulta - ei koiran omalta kuolalta haisevaa kapulaa.
- jos käytän häiriönä esim. leluja, kartioita yms. ne eivät koskaan ole omia. Haluan, että koira etsii aina omaa hajua riippumatta siitä, onko kyseessä kapula, lelu tai joku muu esine. En halua koiran oppivan etsimään silmillään KAPULAA.
- kosken omaan kapulaan niin pestyillä käsillä, namisilla käsillä, kuolaisilla käsillä, likaisilla käsillä... En koskaan voi taata, että käsien haju on sama joka kerta koetilanteessa, joten haluan jo treeneissä tarjota koiralle eri variaatioita hajusta.
- en koskaan kehu koiraa sen nostaessa oman kapulan. Haluan, että koira oppii, ettei ohjaaja voi auttaa etsimisessä, vaan vastuu on kokonaan koiralla.

Ja vielä huomio: siinä missä olkkaritreeni muuten on koiralle yleensä helpompaa kuin treeni vieraassa paikassa, tunnarin kanssa tilanne ei ole yhtä simppeli. Kotonahan kaikki haisee vähän "omalle", joten treeni on koiralle haastava omien tavaroiden keskellä.

Kuvituksena tätä postausta varten otetut kuvia muutamasta erilaisesta tunnariasetelmasta, joita Lystin kanssa on käytetty.

5 kommenttia:

  1. Olitkohan lukenut meidän viime postauksen tätä kirjoittaessasi? :) Oma tulee, mutta maistelun kautta. Itse olen miettinyt sitä alustaa, mutta toisaalta käy mielessä ajatus, että koira oppii vain kokeilemaan mikä näistä lähtee irti ja tuo sen ja kokeessa ei tällä pitkälle pötkitä. Olen nyt tehnyt muutaman kerran tunnaria siten, että lähetän koiran ja kun koira saapuu kapuloille niin suhisen, jotta koira laskee viettiä. Ja vähitellen olen aikaistanut suhinaa niin, että sanon suhinan heti käskyn perään. On toiminut treeneissä, mutta koekuntoon saaminen ottaa toistoja. Mutta sepä olisikin jotain, kun saisi kovemmassa vietissä pelkän nenän auki maistelun sijaan. Täytyy miettiä, miten kannattaisi soveltaa omaan koiraan näitä juttuja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän koekertomusta luin facesta, mutta pakkohan se oli heti mennä blogiakin kurkkaamaan ;) Jotenkin tuntuu tunnari olevan nyt tosi tapetilla, tai sitten vaan satun itse sopivasti lukemaan juuri tunnarijuttuja :)

      Alustan kanssa tosiaan on tuo liikutteluongelma. Entsulla se auttoi sikäli, että mun oli helpompi vieressä valvoa, ettei se pääse huitomaan tassuillaan kapuloita (vrt. irtokapulat). Pidemmän päälle tuo ei olisi toimiva ratkaisu, ja pitkään alustan käyttöönottoa mietinkin. Mutta koska kyseessä on testikoira, voi kaikkea kokeilla pilaamatta mitään :D

      Tuossa koiran laskemisessa kannattaa muistaa, että EVL:ssa sulla ei ihan oikeasti välttämättä ole aikaa sitä tehdä - ja toisaalta rauhoittelusta itse kapuloille lähettämiseen menee tovi. Tämän takia otin itse sen toisen suunnan ja päätin, että treenataan kapuloille päätymistä eri tunnetiloissa, ja koiran on kyettävä myös korkealla ollessaan keskittymään työhön.

      Ootko kokeillut verkkoa, auttaisko se maisteluun teillä? Mä en itse sitä ole kokeillut enkä oikein tiedä mitä mieltä sitä olen (ts. voiko koira oppia etsimään silmillään verkkoa käytettäessä tai kehittää jonkun muun toimintamallin)...

      Poista
  2. Kokeilin joskus uuniritilää.. se oli hyvin lyhyt kokeilu.. Saida jotenkin turhautui ja yritti sen läpi vain raapia kapuloita.. toki se oli silloin aika alkuvaiheessa, joten nyt kun sille on selvää, mikä pitää hakea, niin varmaan voisi sekin taas toimia :) Ja tosiaan tuo monessa tunnetilassa liikkeiden osaaminen olisi se kisavarmin tie..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koittaisin ite ehkä pehmeällä verkolla. Sellainen, joka ei rajoittaisi koiran liikkumista (ts. voi astua päällekin), mutta kapulat olisi silti selkeästi näkyvissä.

      Poista