Sivut

lauantai 16. tammikuuta 2016

Kiinnitys arkeen

Autolla liikumiseen tottuneen koiraharrastajan arki on aika monimutkaista, kun autoa ei yhtäkkiä olekaan käytettävissä. En muista koska olisi ollut yhtä vaikea pysyä housuissani kuin perjantaina, jolloin kävin hieromassa kaupat uudesta autosta. Vihdoin! Ilo ollaankin otettu heti irti, ja käyty sekä eilen että tänään kicksparkailemassa poikasten kanssa. Pitkästä aikaa on kotonakin ollut rauhallista ;)

Viime aikoina ollaan muuten eletty aika lenkkipainotteista arkea sen kummempia treenailematta. Jotain hölmöjä temppuja on molemmat pojat tehneet, lisäksi Lysti treenaillut vähän tokojuttuja. Enne on lomaillut aksasta, taidan ottaa taas lahjattomat treenaa -linjan ja ilmoittaa sen vaan suoraa kisoihin :D

Viikko sitten oltiin Sirken toko-opissa. Aloitettiin Lystin kanssa häiriökoirakkona alo-paikkiksessa, ja todellinen häiriö oltiinkin! Näemmä paikkiksen virittelyt yhdistettynä viime aikojen evl-paikkikseen saivat aikaan sen, että maahanmeno oli aivan sula mahdottomuus. Huoh. Hyvin alkoi siis treenit! EVL-paikkiksessa istuminen ok, maahanmenoon taisi tarvia taas kaksi käskyä (!!), luoksariosuus ok. Treenattiin myös sitä, että Lysti jääkin makaamaan ja mun pitäisi saada se nostettu istumaan. Eipä ole tätä juuri treenattu, koska "siis jos mä jätän koiran istumaan, tottakai se istuu kun tulen takaisin". Vaan entäpä jos ei istukaan? Ei paljon naurata nollata molempia osia liikkeestä siksi, etten saa koiraa nostettu kymmenestä metristä istumaan, jos on ehtinyt maata sen lähemmäs kaksi minuuttia...

Omalla vuorollaan Lysti sai tehdä viretreenit. Seuraamisen ongelmaa haettiin sarjalla tunnari-ohjattu-kaukot-luoksari-seuruu. Koko treenien ajan tuntui, että mukana on jonkun ihan muun koira - Lysti teki todella rauhallisesti, kaikki sähäkkyys ja asenne loisti poissaolollaan. Seuraamisessa saatiin kyllä vireongelmaa esiin, mutta näkyipä aika monta muutakin pielessä ollutta asiaa... Kaikista järkyttävintä oli, ettei Lysti vastannut sosiaaliseen palkkaan. Siis minun Lystini! Joka voisi elää sosiaalisella palkalla! Meni kyllä jauhot totaalisesti suuhun itselläkin... Seuraamisen osalta lähdetään työstämään hommaa niin, että kerron koiralle selkeästi mitä ollaan menossa tekemään ja mitä haluan sen tekevän. Kunnon silmästä silmään puhuttelun kautta ainakin alkuun. Liikkeiden välissä pidän koiran liikkeellä koko ajan. Katsotaan, miten lähtee sujumaan. Ei olla ehditty testata näitä vinkkejä treenien jälkeen, joten nähtäväksi jää, millainen show saadaan aikaan...

Onneksi nyt on auto ja hyvät ulkoilukelit, saadaan aloitettua vetotreenit taas toden teolla. Ehkäpä siis taas pikkuhiljaa päästään normaaliin arkeen kiinni.  Pojatkin ovat selvästi kaivanneet raskaampaa tekemistä kuin kävelylenkit ja hangessa tarpominen, vaikka Lystikin juoksee lähes päivittäin lenkkipätkiä irtikin...




Tämän päivän vetolenkillä ja sen jälkeen oli liikkeellä melkoinen kuuraparta. Harmillisesti kuvat eivät tee oikeutta Lystin hienoille jääposkille - ilmeisesti juostessa vähän kuolaantui posket pakkasellakin, kun lenkin jälkeen oli kunnon kuorrutteet koko kaulurissa.


Alla pätkä tämän päivän lenkistä, vähän alkoi poikia jo hapottaa tässä kohtaa :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti