Sivut

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Tokomotivaatiota kasvattamassa

Eilen oli kennelpiirin nuorten koirien tokoringin treenit, joissa kouluttajana oli Nina Manner. Lystin kanssa ei olla kamalan aktiivisesti tokoiltu, ja matkalla kentällä oli vielä epäselvää, mitä aion treeneissä tehdä. Lopulta päädyin luoksetuloon, seuraamiseen ja koska aika jäi neljä minuuttia, ruutuun.

Vielä tunnelmakuva reissusta, Pallaksen rinteeltä.
 
Luoksetulossa aloitin kertomalla, että stoppi on nykyään vähän laiska, enkä oikeastaan tiedä tämän hetkistä tilannetta treenitauosta johtuen. Tehtiin ensin kokenomaisena luoksari, ja sehän olikin järkytys potenssiin monta odotuksiini nähden. Vauhti oli kiva, mutta pysähdys venyi heittämällä 3-4 metriä - niin paljon, että epäilin koiran jättävän kokonaan pysähtymättä! Maahanmeno parempi, mutta senkin Lysti saisi tehtyä ripeämmin. Keskityttiin seisomiseen, sillä Nina oli sitä mieltä, että maahanmenon ripeys voi tulla ns. itsestään, kun saadaan seisomisen stoppiin taas oikea asenne. Aloitettiin treenit takapalkalla niin, että kutsuin koiraa, annoin pysäytyskäskyn ja vapautin välittömästi odottamatta pysähtymistä. Ja kyllähän sieltä löytyi samantien se vanha tuttu jarrureaktio. Näitä muutama, sitten luoksari jossa käsky, odotus ja vapautus. Ehdin jo kysyä, mitä teen jos koira säntää jo pysäytyksestä pallolle, mutta eihän Lykä niin tee Pysäytykset joka kerta eri kohdassa, ettei ala ennakoida stoppia tiettyyn vaiheeseen. Tähän täytynee opettaa myös käsky kiertää minut, jotta saan sitä kautta vapautettua taakse myös.

 Potilaskoira

Seuraaminen on ollut meidän murheenkryyni, koska "Lysti ei tykkää, se tylsistyy ja säätää omiaan koska seuraaminen on niin tylsää". Ihan hyvä muuten, mutta vasta useamman ulkopuolisen asiasta sanottua, olen videolta huomannut koiran olevan kaikkea muuta kuin tylsistynyt - se on ihan liekeissä ja haluaa hirveästi tehdä! Ly ei vaan yksinkertaisesti ole riittävän varma seuraaja, ja ongelmat johtunevat suurelta osin tästä. Ninan mukaan seuraamisen tekniikka on puutteellinen, ts. Lystillä ei ole selkeään ajatusta oikeasta paikasta. Tähän saatiin hyviä vinkkejä kotitreeniin: Lysti saa nyt oppia olemaan aina vasemman jalan vieressä, oli jalka edessä, takana tai sivulla. Alkuun kahden askeleen settejä, siitä pikkuhiljaa pidempää pätkää ja käännöksiä. Naksutellen oikeaa paikkaa asteittain vaikeuttaen. 

Loppuun vielä "näytetään nopeasti ruutu, jos siihen on jotain kommentteja". Ajatuksena hyvä, toteutuksena aivan hasardi! Merkitön merkki hieno, koira lähti hyvällä vauhdilla ja asenteella, mutta totaalisen vinoon. Liekö jotain merkitystä vinossa seisseellä ohjaajalla... x( Täytyy näemmä alkaa tehdä tässä samaa kuin jäljen janalla - seistä omasta mielestään aivan vinossa, niin saattaa suunta olla suoraa eteenpäin. Hienosti saatiin kuitenkin korjattua lisäkäskyllä, jes! Muutama merkitön, jotka kaikki ekan tavoin vinoja omasta asennosta riippumatta. Vikasta ruutuun lähetys, lähti kohtuullisesti, mutta juuri ennen ruutua kaarsi ympäri ja lähti tulemaan luokse. Pysäytys ja uusi käsky, hienosti upposi ruutuun mutta suoraa makaamaan. Aargh! Eli tässä liikkeessä näemmä kaikki palikat sekaisin. En kuitenkaan jaksa vaipua epätoivoon - todennäköisesti kyseessä on vaan epävarmuus ja asioiden sekoaminen: ei olla pitkään aikaan treenattu, piirinmestiksiin treenatessa tuli paljon uusia juttuja nopeasti, ja nämä nyt sekoavat kaikki keskenään. Lisää treeniä ja hyvä tulee! :)


 Pieni potilas pääsi maanantaina mukaan töihin.

Kotona oli tietysti pakko kokeilla tuota vasemman jalan opetusta, ja kyllähän Lystillä selvästi on ajatus oikeasta paikasta. Tokotukipuhelu Jennin kanssa, jonka jälkeen testiksi vielä sama juttu peilin edessä - allekirjoittaneella kun on "joskus" "vähän" taipumusta "pieniin" vartaloapuihin... Kyllä se vaan peilin edessäkin toimii, joten katsotaan miten saadaan homma pelittämään jatkossa. Voihan olla, että eilinen oli vain tuuria ja paikka todellisuudessa on hakusessa, treenitilanne on vain liian siisti keskittymiseen tai muuta vastaavaa. Katsellaan. Joka tapauksessa ääntelyyn (maltilliseen sellaiseen siis) en toistaiseksi puutu, koska se näyttäisi johtuvan epätietoisuudesta tekemisen suhteen. Iltapuhteena tehtiin myös kaukoja molempien koirien kanssa samaan aikaan niin, että olin ensin itse istumassa ja sitten makaamassa maassa. Hämmentävää kyllä, huskyeläin selvisi näistä paremmin! Lystille oli kamalan vaikeaa nousta istumaan, jos en itse seiso. Muut vaihdot sujuivat ok. Enne teki kamalalla sykkeellä kaikki vaihdot (niin, sehän ei siis oikeasti edes osaa kaikkia vaihtoja!!) häntä heiluen. Murut



Lystin kanssa koppailtiin kiekkojakin yhtenä päivänä. Ei kerrottavaa jälkipolville, hirveä vauhti ja into kyllä! Lisää treeniä vaan tähänkin lajiin.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Ruskareissu 2015 - Kilpisjärvi, Pallas ja Ylläs


Mistä sitä aloittaisi? Takana on mahtava viikko ulkoilun ja maisemista nauttimisen merkeissä. Viikko, joka sai miettimään, mitä sitä oikeasti elämältään haluaa. Siihen ei kuitenkaan ole tarkoitus keskittyä nyt, vaan runoilla reissu edes pieneltä osin sanoiksi - sanat kun vaan eivät tunnu millään riittävän.


Päivä 1: Ajelua ja ajelua
Lähdimme aiemmasta suunnitelmasta poiketen matkaan torstai-iltana yötä vasten. Matkassa oli kaksi ihmistä ja neljä koiraa, joista yksi matkasi vain mukanamme Tornioon saakka. Suvi toimi kuskina ja jaksoikin ajella meidät aina Tupokselle saakka. Pienet aamu-unet auton ohjaamossa, ja muutaman tunnin päästä matka jatkui kohti Torniota.


Päivä 2: Lisää ajelua ja Saanan huiputus
Torniossa olimme hieman ennen aamukymmentä, jätimme matkalaiskoiran hakijalleen, auton parkkiin rajalle ja kävelimme Haaparantaan - todetaksemme, että Haglöfsin myymälä aukeaa vasta kymmeneltä, ja Ruotsissa tietysti eletään eri aikaa kuin meillä kotimaassa. Siispä päätimme arvottaa matkan teon uusien varusteiden edelle (ja niin, pakettiautohan oli jo täynnä varusteita, joten sikäli varmasti ihan paikallaan oli tämä päätös!) ja suuntasimme auton keulan kohti Kilpisjärveä. Alunperin suunnitelmanamme oli olla muutama päivä menomatkalla Ylläksellä, mutta koska muutimme lähtö- ja paluupäivää, täytyihän reittiäkin muuttaa ;)


Kilpisjärvelle saavuimme alkuillasta, ja mielenkiintoisesta kelistä (järkyttävä tuuli ja lähes kaatosade) huolimatta päätimme lähteä huiputtamaan Saanaa. Päätöksen järkevyydestä voi olla montaa mieltä, mutta tulipahan ainakin koettua jotakin varsin erilaista kuin aiemmin! Tuuli oli niin kova, että suorassa kävely oli mahdotonta, koirat saivat tosissaan tehdä töitä edetäkseen ja puhumisesta ei tullut mitään - edes vieressä seisovan kaverin huutoa ei meinannut kuulla millään. Sade oli kuin kasvoihin iskettyjä tikareita, onneksi satoi ja tuuli sivusta niin, että hupulla sai suojattua kasvoja edes vähäisissä määrin. Eteenpäin ei juuri nähnyt, eikä huipun sijainnista ollut tietoa. Karttaa ei olisi ollut toivoakaan kaivaa esiin, joten kiltisti seurasimme reittimerkkejä ja toivoimme huipun olevan selkeästi havaittavissa. Ja kyllähän se huippu sitten lopulta löytyikin, siinä vaiheessa kun molemmilla alkoi olla sormet jäässä ja kasvot hellänä. Kiipeäminen ylös oli vielä leikin tekoa verrattuna alastuloon (totta kai pimeä alkoi jo laskeutua, koska pääsimme matkaan sen verran myöhään) liukkailla kivillä ja portailla. Autolle päästessä oli melkoinen luihin ja ytimiin ulottuva kylmyys ja märkyys päällä, mutta onneksi yöpymisvarusteet takasivat kuitenkin lämpimän yön autossa.





Päivä 3: Saanatunturin kierto

Kolmospäivän aamu valkeni sateisena, sumuisena ja muuttunein suunnitelmin. Alunperin tarkoitus oli lähteä kolmen valtakunnan rajapyykille, mutta ajoyön jälkeisten univelkojen ja edellisen illan Saana-reissun jälkeen nukkuminen nousi arvoasteikolla sen verran korkealle, että emme jaksaneet herätä rajapyykin suuntaan vievään laivaan. Muutimme siis suunnitelmaa ja lähdimme kiertämään Saanaa - ja onneksi sadekin lakkasi niin, että sain pakata sadevaatteet päältäni reppuun reilun viiden kävelykilometrin jälkeen. Sää oli kuitenkin melko sumuinen, ja parhaat maisemat taisivat siksi jäädä näkemättä. Reitti Saanan ympäri oli mukavaa kuljettavaa, vain muutamassa kohdassa oli haastavampaa rakkamaastoa. Sopuleita vilisi kasvillisuuden joukossa, ja niistäkös Enne innostui... Huoh. Reissun varsinaiset tauot pidimme melko lähekkäin, Saanajärven molemmin puolin.

Illalla pääsimme muutaman paikallisen kanssa saunomaan, ja pitihän painostuksen alla käydä Kilpisjärvessä uimassakin :)

Päivä 4: Kolmen valtakunnan rajapyykki
Tällä kertaa oli jo illalla käyty varmistamassa laivan kulkuaikataulut ja sovittu herätys sopivaan aikaan ennen laivan lähtöä ;) Mietimme ensin kävelyä rajapyykille ja takaisin, mutta päädyimme säästämään aikaa laivamatkan merkeissä - pimeällä kun emme halunneet suunnistella tuntureiden keskellä. Laivamatka sujui vallan hienosti koirien kanssa, ja hetkellisesti jopa aurinko meinasi paistella rajapyykille suunnatessamme. Itse rajapyykillä oli ruuhkaa, mutta suurin osa kävijöistä jatkoi myös takaisin päin laivalla - muutamaa vastaantulijaa lukuunottamatta saimme siis kävellä rauhassa paluumatkan. Grillasimme makkarat ja suklaabanaanit heti rajapyykin vieressä olevalla tulipaikalla, minkä jälkeen suuntasimme Norjan rajaa pitkin kohti Kilpisjärveä. Alkumatka oli kivaa kuljettavaa, maisemat hienot ja matka taittui. Hieman ennen puolta väliä maasto muuttui kivikkoiseksi ja kahden vetävän koiran kanssa kuljettaessa melko haastavaksi. Evästauko pidettiin hieman ennen Kitsiputousta. Matkan ensimmäiset porot näimme Pikku-Mallan tienoilla. Harmillisesti sumu nousi taas siinä määrin, että jätimme Pikku-Mallan huiputuksen tekemättä - huipulta kun ei olisi nähnyt mitään.


Illalla tarkoituksemme oli suunnata kohti Pallasta, mutta kaupunkilaisneidit olivat vallan unohtaneet elämän kiertokulun ja sen, että sunnuntaisin (kyllä, olin ainakin itse myös aivan sekaisin päivissä) kaupat menevät kiinni kuudelta. Koska Pallaksella ei kauppaa olisi ollut, päätimme jäädä Kilpisjärvelle vielä yhdeksi yöksi ja suunnata eteenpäin maanantaiaamuna. Illalla kävimme vielä samaisten uusien paikallistuttavuuksien kanssa pyörähtämässä Norjan puolella poikien kalastaessa ja meidän ihastellessa maisemia ja pitäessä kyselytuntia mm. porojen kilpa-ajoista :D


Päivä 5: Suunta Pallakselle ja Palkaskeron kierros + luontopolku
Maanantaiaamuna otimme suunnan kohti Pallasta. Pallaksella oli alunperin tarkoitus olla vain päivä, mutta vinkkien perusteella päätimme miettiä paikan päällä, jäämmekö kuitenkin kahdeksi päiväksi Pallakselle ja jatkamme vain päiväksi Ylläkselle. (No, oikeasti päätös oli varmaan tässä vaiheessa jo tehty...) Automatkalla nautitun muutaman karkkipussin voimin lähdimme (yllätysyllätys!) sumuiselle Palkaskerolle. Melkoisessa rakassa saimme nousta rinnettä, onneksi ystävällinen pariskunta evästauoltaan vinkkasi huipulla olevista poroista. Henkinen valmistautuminen alkoi siis jo hyvissä ajoin, joskin yllättävän kivuttomasti selvittiin tästä kohtaamisesta (Ennehän on siis todella riistaviettinen, ja jo porojen hajut saavat sen omiin tiloihinsa. Ei siis mikään ihanteellinen Lapin retkille mukaan otettava siinä suhteessa, vaikka muuten mahtava retkikoira onkin. Lystin suhtautuminen poroihin oli aikalailla kysymysmerkki - lopulta se käyttäytyi ihan kohtuullisesti, joskin vapaana olisi varmaan saanut pari kertaa käskeä perästä pois ennen kuin olisi luovuttanut... Vapaana se siis ei kuitenkaan ollut kuin muutaman hetken koko reissun aikana poseerauskuvia otettaessa.). Huipulla oli niin sumuista, että maisemien haaveilusta oli turha unelmoidakaan. Laskeutuessamme alkoi seljetä ja rinteillä saimme otettua jo muutaman aurinkoisenkin kuvan! Kävimme paistamassa Pallas Kodalla makkarat, mutta hyvä ilma houkutteli jatkamaan kävelyä vielä kolmen kilometrin luontopolun (nimestä ei mitään muistikuvaa...) verran.


Päivä 6: Taivaskeron kierros ja kohti Yllästä
Toinen päivä Pallaksella valkeni sumuisena, kuten kaikki aiemmatkin reissuaamut - ne sateiset mukaanluettuina. Suvi onnistui aamutuimaan loukkaamaan polvensa, mutta suuntasimme kuitenkin heti aamusta kohti Taivaskeroa. Alkumatka oli selkeää baanaa, nousun alettua alkoi myös väylä kaveta muuttuen lopulta jälleen rakkamaastoksi, jossa sai taiteilla itseään eteenpäin. Pyhäkeroa (joka ilmeisesti olisi ollut oikein kivaa maisemien osalta) emme sumussa nähneet lainkaan. Huipulla sumu tiheni entisestään, eikä kymmenen metriä huipulta siirryttyään nähnyt enää lainkaan tuota kohtuullisen suurta kivikasaa. Muutama hetki piti huipulta suunnistella, että päästiin oikeaan suuntaan ja löydettiin uran reittimerkit. Maisemallisesti reissu jäi heikkoihin kantimiin, sillä sumun takia emme todella nähneet juuri mitään. Harmi sinänsä, sillä jo Pallakselle saavuttaessa mielen vallannut "mikään ei tunnu miltään" -tunnelma Kilpisjärven jälkeen valtasi mielialan entisestään :D Suvin polvi alkoi loppumatkasta olla aika huonona, ja ilman kunnon pesumahdollisuutta olleina päädyimme jokaisen tosiretkeilijän valintaan - suunta kohti Yllästä ja kylpylähotellia, jossa vietimme mukavasti yön!


Päivä 7: Ylläksen Seitapolku ja kotimatkan alku
Hotelliyön jälkeen heräsimme sateiseen aamuun. Rauhassa syödyn aamupalan jälkeen alkoi kuitenkin kirkastua, ja lähtiessämme kiertämään Seitapolkua pilkahteli aurinkokin välillä. Alunperin tarkoitus ei suinkaan ollut kiertää Seitapolkua vaan suunnata Pirunkurulle, mutta koska allekirjoittanut nti suunnistaja päätti että on ihan ok seurata reittimerkkejä tietämättä mihin ne johtavat, päädyimme reittivaihtoehto b:lle. Suvin polvi oli edelleen vähän huonona, joten tarkoitus oli kulkea maltillisesti ja katsoa, miten pitkästi voimme ylipäätään edetä. Seitapolulla oli mielenkiintoisia infotauluja saamelaiskulttuurista - joku siinä vaan on niin kovin kiehtovaa. Reitillä oli melko paljon pitkospuita helpottamassa kulkemista, ja selvästi huomasi meidän tulleen turistikohteeseen - ihmisiä oli reitillä runsaasti, emmekä oikein saaneet ko. päivän annista irti samalla tavalla kuin aiemmista päivistä. Toki tälläkin reitillä oli nähtävää ja esimerkiksi Varkaankuru oli hieno, mutta jälkikäteen mietimme olisiko alunperin suunnitelmissa ollut Aakenustunturi ja Pyhätunturi olleet kuitenkin enemmän mieleemme. Näillä tosin olisi ollut turhan haastavaa lähteä polvivammaisen etenemään, joten täytynee palata toisen kerran katsastamaan nämä tunturit ;)

Päivän retkiosuuden jälkeen käänsimme auton nokan kohti etelää ja haikein mielin suuntasimme kotimatkalle.

(Päivä 8: Kotimatkaa plaah!)


Koirat retkellä
Tällä kertaa molemmat koirat pääsivät mukaan retkitunnelmaan. Jossain vaiheessa harkitsin tovin, jättäisinkö Entsun hoitoon, mutta olisi tuntunut tosi hölmöltä olla liikkeellä ilman sitä. Ainoa syy hoitoon jättämiselle olisi ollut hillitön riistavietti ja sen aiheuttamat harmaat hiukset porojen ja muiden eläinten kanssa. No, mukaanhan se Epekin lähti, joskin niin lähti kuonopantakin pahimpia hetkiä ajatellen. Porojen suhteen kuitenkin kävi tuuri - Kilpisjärvellä näimme poroja vain kaukaa (joskin Kilpisjärvellä sopulit olivatkin sitten oma lukunsa), Pallaksella kulkeminen toimi poroista huolimatta ihan kohtuudella ja Ylläksellä poroja ei enää näkynytkään.

Ruokana koirilla oli normaalissa arjessakin syötävä Greenheart-kuivaruoka, johon mausteeksi lisäsin päivittäin pussillisen kissan märkäruokaa puoliksi. Upposipa joka päivä koko annos, oli kissanruualla sitten tekemistä asian kanssa tai ei ;) Lysti pääsi taas laihtumaan reissussa hieman, joskaan ei ollenkaan niin pahasti kuin kevään lumikenkäreissussa. Enne on kastraation jälkeen pitänyt tiukasti kiinni grammoistaan ja ennemminkin lisännyt lihaa luiden päälle, joten sen osalta laihtumista ei ole havaittavissa.

Kulkualustana rakka oli koirien tassuille melko raskasta, varsinkin kun omani vetivät lähes koko ajan, elleivät olleet käskyn alla kulkemassa takanani. Tassuissa se sitten näkyikin - kulumia on molemmilla, varsinaisia haavoja tai halkeamia onneksi ei. Repussa oli mukana tossusetti molemmille, mutta näitä ei tarvinut käyttää - lukuunottamatta yhtä yötä, jolloin Enne sai toiseen takajalkaansa tossun suojaamaan. Sillä oli anturoiden välissä pieni hankauma, jota se ennemäiseen tapaa alkoi hoitaa turhankin innokkaasti. Pahempien vahinkojen estämiseksi se sai siis tossun jalkaansa, eikä seuraavana aamuna tassun suhteen ollut enää ongelmia.

Molemmat koirat olivat vyöllä kiinni (käytössä uusi ihana GMN-equipmentin vyö, joka kyllä pesi omassa käytössäni vanhan vyön mennen tullen!) ja valjaat päällä. Harmillisesti Enteen valjaat rikkoutuivat viimeisenä retkipäivänä huomaamattani niin, että olivat hanganneet Epen kaulan vereslihalle. Tätä nyt sitten hoidetaan tovi, onneksi ei käynyt pahemmin ja onneksi uusia valjaita saa helposti ;) BOT-verkkoloimet oli mukana molemmille, mutta koska koirat olivat kosteita joka päivä kävelyn jälkeen, jäivät nämä käyttämättä. Myöskään mukana olleelle toppatakille ei ollut käyttöä (koirien takilla siis, itselläni kyllä oli toppatakkikin välissä päällä!).

Kokonaisuudessaan retki sujui koirien kannalta oikein kivasti, jaksoivat kulkea hyvin joka päivä (ei nyt sinänsä yllättänyt, jaksamattomuus olisi kyllä suorastaan järkyttänyt), rauhoittuivat hyvin tauoilla (tämä hieman yllättä varsinkin Entsun osalta), söivät joka päivä hyvin (tämäkään ei aina meillä ole itsestäänselvyys, Enne nykyään leikattuna on jossain määrin ahne, mutta kumpikaan ei ole mitenkään hulluna ruuan perään) ja nukkuivat autossa rauhassa.

Tällä hetkellä tunnelmat on melko haikeat - uuden reissun suunnittelu alkanee jo heti tänä iltana, jotta saa purettua tätä ahdistuskaipuuta johonkin järkevään :)

lauantai 12. syyskuuta 2015

Syksy tuli ja treenikausi alkoi

Vetotreenien osalta nimittäin! Kaksi kertaa ollaan ehditty käydä kickbikeilemassa, ja kyllä se vaan on meidän kaikkien kolmen juttu. Varsinkin eräs pieni aussie on ollut niin huumassa puuhasta, että kiljuu kuin syötävä. Ihanaa omistaa koira, joka tykkää käyttää ääntään... No, onneksi nyt on kerrankin laji, jossa saa huutaa - varsinkin, kun huutoa ilmenee siis lähtökiihkeydessä ja esim. ylämäissä, kun kiskotaan täysillä että pääsee täysillä. Ja kyllä, se ei ole haukkua, vaan huutoa. Niin kaunista.

Matka on kummallakin lenkillä ollut vitosen luokkaa. Lysti juoksee hyvin, Entsulla ei meinaa kunto riittää tai ylimääräinen kerros kylkiluiden päällä hidastaa sen tahtia ;) Eka lenkki otettiin lähinnä höyryjen päästelyn kannalta, toisella kertaa jo suunnitelmallisempaa treeniä ja vauhdin säätelyä. Laukkavauhtia mentiin vielä kuitenkin, ravipätkät tulkoot ohjelmaan vähän myöhemmin. Nyt vaan toivottavasti jatkuu tällaiset kivat, sopivan viileät kelit, niin saadaan säännölliset treenit ohjelmaan.



Tällä viikolla käytiin pitkästä aikaa jäljellä ja esineruudussa. Esineruutu aika haastava: iso ruutu, jonka etureuna oli tasaista, keskellä jyrkkä isohko mäki ja takareuna mäen toisella puolella niin, että takareunan esinettä varten piti juosta ylä- ja alamäki kokonaan. Viisi esinettä, nostettiin neljä. Lähti hirveällä innolla ja sykkeellä, parhaat onnistumiset etureunan esineellä (juoksi ohi, sai hajun, löi liinat kiinni ja palasi, jes!!) sekä takareunalla (ei oikeastaan mitään tietoa mitä mäen toisella puolella tapahtui, mutta pääasia että irtosi mäen toiselle puolelle, ts. ei nähnyt mua yhtään). Treeniä sille, että voin itse liikkua lähetyssivulla, tällä hetkellä Lysti pitää mua aika tarkasti silmällä ja jos vaihdan sen huomaamatta paikkaa, se pysähtyy bongaamaan mut ennen kuin jatkaa töitä. Ei kuitenkaan mene paniikkiin tai muuten sählää, haluaa vaan tietää missä mä milloinkin olen. Helpossa maastossa tällaisia treenejä, niin eiköhän ala koko paletti hahmottua.


 Jäljellä Lystille tuli vähän ylimääräisiä haasteita, sillä alkupätkällä oli kävellyt motoristi (näimme ko. tyypin jäljelle tullessamme, siksi tiedossa (ja ennen kaikkea ratkaisevassa asemassa :D) on se, että kyseessä oli motoristi) ja sotkenut jäljen. Harhajälkiä ei ole Lystillä vielä treenattu, ja vähän sekaisinhan tuossa alussa mentiin. Lopulta päästiin oikealle jäljelle, ja se sujui kivasti. Keppejä alkupätkälle jäi kolme, mutta loput viisi nousi hyvin. Vähän jäljen tekijä oli tehnyt hämyjä meille, kulkenut loivaa s-mutkaa (olin muuten aivan varma, että koira ei taatusti ole jäljellä, kun kulkee niin kummallisesti! Tai että tekijä on ottanut välissä vähän vahvempia...) ja lopussa kulkenut tietä. Lysti teki upean tien ylityksen kyselemättä mitään, ja joutuikin vähän tarkistelemaan, ennen kuin uskoi jäljen todella kulkevan tiellä. Eka kerta tällaistakin...



 Enne teki myös oman jälkensä, muutaman kymmenen metriä kaartaen, ei nameja. Kauhea tohina ja into, vauhdilla Epe jälkensä suoritti ja kiireessä veteli ohi palkkapurkistakin. Mutta ainakin sillä oli kivaa :D Ja hirveän kiva huomata, miten E on oppinut käyttämään nenäänsä ja tietää, mitä jäljellä on tarkoitus tehdä!


Ollaan myös vähän temppuiltu - ja tietysti retkeilty (Ilves-reitti Hämeenlinnassa ja reitti Vanamajalle Hattulassa on olleet testissä). Kohta päästäänkin jo tositoimiin, kun suunnataan auto kohti pohjoista. En malttaisi enää odottaa...