Sivut

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Onnistumisten määrä on vakio

Viime viikolla sain jonkunlaisen tokobuustin. Tokomotivaatio on ollut lomailemassa, eikä kiirettä lajin pariin ole ollut. Vähän puskista iski sitten into juuri tokojuttuihin, joten torstain kisaavien ringin treeneissä tehtiinkin ihan oikeaa tokoa.

Lysti teki seuraamista, joka alkaa näyttää aika hyvältä! Peruutusaskeleet oli jostain syystä aivan kamalia, mutta muuten saatiin varsin kivaa ja aika pitkääkin pätkää tehtyä. Alkaa tuntua, että ehkä tästä seuraamissuosta vielä noustaan! Nyt täytyy vaan keksiä hyviä treenejä tuohon peruuttamiseen, tällä hetkellä se on aika hirveää ja holtitonta - jos nykyiseen peruutukseen iskee mukaan käännöksen, en halua edes arvailla, kummalla meistä on luita poikki... Ly teki myös ruutua merkin (merkkinä kumisaapas, koska tämän tositokoilijan auto on totaalirikki eikä laina-autossa ole puoliakaan elämästä - eli treenitavaroista) kautta (tyhjää ei olla vielä tehty ollenkaan, odotan sen suhteen inspistä...), aika hyvin hahmotti ekalla (lelu ruudussa). Tokalla taisi vähän soveltaa, kun ehdittiin välissä tehdä uuden kiertohässäkän alkujuttuja, ja tarjosi puiden kiertämistä ruudun sijaan. Hyviä onnistumisia saatiin kuitenkin, ja koira oli hyvin kuulolla (=pysähtyi käskystä heti väärään suuntaan mennessään). Kiertohässäkässä treenattiin itse kiertoa (en kylläään ole vielä päättänyt, opetanko tätä varten Lystin kiertämään tötsän eri suunnasta kuin normaalissa kierrossa) ja sen jälkeisiä asentoja. Ja hetkinen, miten täpäköitä pysähdyksiä tulikaan! Varsinkin seisomiset oli tör-ke-än hienoa, tuo täytyy siirtää luoksariinkin! Liekö sitten se käsimerkki, joka vaikutti noin paljon... Paikkaistuminen oli hieno, jäi ryhdikkäästi eikä liikuttanut tassuja yhtään, todella rennon ja rauhallisen oloinen, mutta silti terävän tarkkaavainen. Varmaan tehtiin muutakin, mutta unholaan on näemmä jäänyt muut jutut.


Enne teki vanhan avoimen kokeenomaisena, hyppyä lukuunottamatta. Tosi hienoja pätkiä, vähän alkoi poltella kokeisiin ilmoittaminen! Harmi, että tuo kevät meni ohi doping-varoaikojen takia! No, täytyy katsoa, josko saisi uudet liikkeet järkevästi kasaan... Seuraaminen hyvä, jäävien asennot hitaat mutta pysyivät, luoksari hyvä! Stoppasi käsimerkistä hienosti, mutta edelleen epäilyttää tuo merkki sanallisen sijaan... Toisaalta, jos uusilla säännöillä mennään kokeeseen, ei tarvisi tätä hetkeen miettiä. Käsimerkki toimii paremmin, mutta näinköhän tuo oikeasti riittävän keskittyneesti katsoo mua koko ajan... Kaukoissa ajatukset vähän muualla, mutta taidettaan selvitä yhdellä kaksoiskäskyllä. Nouto ok, vähän hitaasti ja tassuilla kapulalle, mutta hieno tuonti.


Lisäksi ollaan tokoiltu kotona: Lysti on treenannut kapulan tuonnin erotteluja (eteen vs. sivulle), tänään alkoi jo hienosti hahmottaa pienillä avuilla. Ja kas, kun otti naksuttimen käyttöön, niin johan suoristui sivulletuonnitkin kummasti! Kaukoja otettiin pussit takajalkojen vieressä,  eikä muuten liikkuneet milliäkään. Ennekin teki kaukoja namijumppana, ja tarjosi i-s -vaihtoa hyppynä! Tähänhän tartuin heti, ja hienoja saatiinkin aikaan! M-s hienosti takajalat paikallaan, alas ei vielä onnistu. M-i pomppaa helposti vaihtaen paikkaa, tarkkaillaan. Molemmat treenasivat myös oikealle puolelle tuloa, oikealla seuraamista ja käännöksiä. Lystillä sujuu jo aika hyvin, Enne tarvii vahvat avut, mutta alkaa hahmottaa!


Lystin kanssa on treenattu myös maastoja. Keskiviikkona ja eilen tehtiin esineruudut. Keskiviikkona kolmion mallinen, lähetyssivu n. 10 metriä, takareuna 20m. Syvyys ehkä 25m, takareuna ylämäkeen. Uudet esineet: lompakko, käyttämätön pieni namipussi ja avaimenperä. Namipussi oikeasta takakulmasta löytyi hyvin, lompakko keskellä oli vaikea mutta löytyi. Avaimenperä selvästi haastavin, vasemmassa takakulmassa kannon juurakon päällä. Useampi tyhjä lähetys, lopulta sai hajun. Treeni heti tallauksen jälkeen.

Eilen nelikulmainen, heinikkoiseen pohjaan tehty, ehkä 25m leveä ja 30m syvä ruutu. Oikeassa takakulmassa hanska (piti jättää keskelle taakse, mutta enpäs muistanut enää esineen jättäessäni...), keskellä lapanen ja vasemmassa etukulmassa avaimenperäpehmolelu. Pehmo uusi, hanska ja lapanen olleet aiemminkin. Ensin nousi takakulma, hyvin ekalla lähetyksellä, vähän joutui tarkentelemaan. Etukulma hienosti suorasta lähetyksestä, jes! Ei siis paahtanut ohi, vaan nenä auki. Keskimmäinen vaikein, mutta nousi sekin. Taas treeni heti tallauksen jälkeen, selvästi levisi haju ruudusta. Keli tosi raskas, lämmin ja kostea. Hienosti pieni tsemppasi!


Tänään oli tarkoitus tehdä jälki. Tallasin itse, tavallista pidempi jana, kuusi keppiä. Tallauksen jälkeen lenkki, jälki vanheni vajaan tunnin. Lähti huonosti, taas ihan kuin olisi ollut menossa esineille. Otin uudestaan ja juostiin yhdessä - toimi hyvin, mutta suvereenisti reilusti yli jäljen. Mitähän ihmettä... Nappasi hajun ja löysi jäljen muutama metri jäljen jälkeen - olisiko tuuli sitten vaan kuljettanut sinne saakka? Eka keppi ok, sen jälkeen haki ja lähti piikistä harhalle. Käskytin pois, aika kauan kesti että nappasi oikean jäljen. En muistanut keppien paikkoja, nousi toinen tai kolmas. Sen jälkeen tuli kuitenkin Tilanne, jonka seurauksena jälki jäi kesken ja lähdimme pelastamaan Entsun kanssa lenkkeillessä itsensä satuttanutta siskoani... Vähän jäi hämärän peittoon, mikä tuo hässäkkä oikein oli - oliko keli liian kuuma ja hiostava, oli lenkki ollut liian raskas, tuuliko hassusti, eikö vain ollut Lystin päivä? Maasto oli heinikkoinen, mutta ei erityisen haastava normaalijälkiin verrattuna. Myöskään jälki itsessään ei ollut liian vaativa normaalitasoon nähden. En tiedä. Katsotaan, jos huomenna ehtisin järkevästi ennen Lykän osteopaattia tehdä jonkun helpon jäljen, näkisi toimiiko homma sellaisellakaan...


Kuvituksena puhelinräpsyjä eräältä menneiden päivien lenkiltä, jossa tutkailtiin uusia polkuja ja temppuiltiin kivillä ja kannoilla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti