Sivut

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Ajattelemisen aihetta

Eilen koitti paluu maan pinnalle jälkitreenien muodossa. Aloitettin esineruudulla, sen jälkeen jälki. Tuuli oli kovempi kuin ehkä aiemmissa treeneissä ikinä, mutta ei mikään mahdoton myrskytuuli kuitenkaan - taidetaan olla oltu niin metsässä, ettei tuulikaan kunnolla osu (onneksi, kun viime aikojen tuulia miettii!).

Esineruutu L:n mallinen, etuosa leveä, oikea puoli pitkä. Esineet oikeassa takanurkassa (joku putken pätkä), keskellä edessä (pieni pehmolelun räpyläjalka) ja vasemmassa takanurkassa (=puolivälissä, jos suhteuttaa oikeaan reunaan; lasten kurarukkanen). Lähetin keskeltä, veti suoraa jalan ohi saamatta hajua. 20 sekuntia lähetyksestä palautui rukkanen, jes! (Tässä välissä palkkasinkin koiraa vaatimattomat 24 sekuntia, mikä aiheutti lievää huvittuneisuutta ottaen huomioon ekaan etsintään menneen ajan...) Lähetin uudestaan keskeltä, edelleen lujaa ohi jalasta hajua saamatta. Vaihdoin lähetyspaikkaa, ja lopulta tuuli toi sopivasti nenään hajun jalasta. Palautuksessa pureskeli tosi pahasti, ilmeisesti pieni esine ja roikkuva kieli eivät millään meinanneet mahtua samaan kitaan... Täytyy jatkossa kiinnittää tähän huomiota ja treenata enemmän pikkuesineillä, jos alkaa näyttää siltä, että leuat käy. Vaihtelin lähetyspaikkaa vikaa esinettä ajatellen, kun huomasin vanhan "ongelman" nostavan päätään: jos vaihdan itse paikkaa lähetyslinjalla koiran ollessa töissä, se ei palatessaan hahmota mihin olen siirtynyt. Pariin otteeseen linjaa lähestyikin gaselliloikin päätään pyörittävä aussie, joka lopulta hypyn päätteeksi jähmettyi niille jalansijoilleen ja pöllön lailla kurkki joka suuntaan ohjaajaansa etsien... Viimeistään äänimerkistä bongasi ja joko jatkoi etsimistä tai juoksi sivulle uudelleen lähetettäväksi. Aika kauan tahkottiin, mutta kyllä se viimeinenkin esine lopulta nousi ja palautui. Kokeneemmat osasivat kertoa, että tuollaisella tuulella koiran täytyi mennä ruudusta ulos saadakseen hajun ko. esineestä (joka materiaalinsa vuoksi ei ilmeisesti kovin vahvasti haissutkaan) - ei nimittäin oltu ainoita, joilla tovi vierähti tämän kanssa. Kokonaisaika oli 5min 30 sekunnin kieppeillä, ei siis mitään hätää vielä ;)

Huomiot esineruudusta:
- lisää esineitä eteen, kokoa vaihdellen. Voisi olla hyvä tehdä treeniä, jossa esineitä on vain edessä - nyt monesti kaahottaa menemään niin, etten tiedä onko nenä auki alkumetreillä vai eikö haju vain oikeasti satu sopivasti tulemaan nenään.
- tämä treeni oli tosi hyvä, koska koira selvästi väsyi eikä tekeminen enää ollut maailman siisteintä. Hienosti tsemppasi, lähti ja irtosi - mahtavaa, että takakulman esine sattui jäämään viimeiseksi, jolloin koiran oli pakko edetä pitkälle!
- jostain syystä Lysti on oppinut, että on ihan ok tulla ruudusta välillä pois perusasentoon odottamaan uutta lähetystä. Lähtee hienosti uuden käskyn saatuaan, tämä on meille vain ja ainoastaan positiivinen juttu!
- se pureskelu. Muilla esineillä kuin pehmojalalla en sitä huomannut, mutta silmät auki ja koira tarkkailuun.
- pohdintaan myös tuo ohjaajan kadottaminen - uskoisin, että kokemuksen myötä ongelma häviää itsestään, mutta täytyy muistaa tällaista haastetta olleen jo jonkun aikaa, jos edelleen sama jatkuu.

Ruudun jälkeen jäljelle, joka olikin ehtinyt vanhentua pari tuntia. Luvassa oli aika perusviime aikojen jälki, kulmia ja piikkejä, 7 keppiä. Jana aivan hirveä, Lysti kuvitteli ilmeisesti lähtevänsä esineruutuun (mutta oli muuten hieno, vauhdikas ja pitkä lähtö!). Otettiin uudestaan, edelleen aika kamala. Kolmannella kerralla taisin saada jäljelle, mutta takajälki... Huoh. Treenikaveri kyllä huikkasi, että tuuli voi kuljettaa jälkeä paljonkin niin, että on haastava koiralle. Itse jäljestys ei ollut ihan parasta Lysti. Normaalin luotisuoran etenemisen sijaan koira kaarteli ja kiemurteli, ilmeisesti tuuli siis kuljetti hajua paljonkin. Oikoi kuulemma piikkejä. Yhdellä kepillä joko luopui tai ei saanutkaan kunnolla hajua (vaikka niin luulin) - sen jälkeen hukka. Palasi ja löysi kepin, mutta olin itse sotkenut jäljen aika pahasti (ja luonnollisesti tiputtanut vielä kissan märkäruokaakin kepin löytymispaikan läheisyyteen...). Hetki siinä tarvottiin ja kerran keskusteltiin heinän syömisestäkin, mutta hyvin napero lopulta jäljen löysi (ja ihanasti näki, kun se alkoi tosissaan tehdä töitä hukkapaikassa - tuhina kuului naapuripitäjään ja häntä heilui rauhallista haisteluheiluntaa). Vikasta kepistä meni ohi, ilmeisesti sen verran reilusti ettei saanut hajua ollenkaan, koska ei reagoinut mitenkään, mutta loppugrepin (pari metriä kepistä eteenpäin) kyllä merkkasi.

Mitä tästä opimme? Lisää treenejä vaihtelevissa säissä - nyt on ehkä päästy liiankin helpolla! Tuulella voisi alkuun jättää piikit tekemättä, jotta vältytään turhalta oikomiselta. Äsken ulkona käydessä huomasin jo miettiväni, miten loistava sää nytkin olisi jäljelle - hyvä kun itse pysyin pystyssä tuossa tuulessa :D Oikeasti tämäkään jälki ei siis ollut mitenkään huolestuttava ja moni olisi varmasti ollut tyytyväinen, mutta mutta... Kun tietää, että parempaankin on mahdollisuus ja sen on nähnyt ihan käytännössä, alkaa kriteerit olla aika korkealla ;)

Ja jotta ilta olisi oikein kruunaantunut, päästimme Jonnan kanssa koirat juoksemaan hetkeksi treenien jälkeen. Lysti on oikeasti vähän tosikko nykyään näissä jutuissa, ja tosi herkästi sanomassa jos joku tulee liian iholle (nähtävästi myös nartuille!), vaikka kuitenkin tykkää leikkiä. Hetken juostuaan Enne onnistui kompuroimaan ja kaatui, jatkoi kuitenkin matkaa tullen hakemaan namia. Siinä syödessään vinkaisi pari kertaa ja kevensi toista takajalkaansa. En ehtinyt tehdä mitään, kun koira oli jo kolmijalkainen ja huusi kuin syötävä. Siitä mitä tapahtui, ei ole mitään tietoa. Itse olin paniikissa varma, että kyy oli ehtinyt tikata Epeä jalkaan -  viime kesänä kun samassa kohdassa meinasin sellaisen päälle astua. Pistojälki jalasta löytyikin, mutta ei kahta selkeää reikää. Lisäksi koko jalka tärisi koskiessani siihen. Hetki siinä puljattiin (onni on paimen, joka oikeasti pysyy käskyllä maassa vaikka veli huutaisi ja kaikki taivaan merkit kertoisivat, että meneillään on Tilanne), ja lopulta Enne lähti liikkeelle. Ehti se muutaman laukkaringinkin tehdä sen huiman muutaman kymmenen metrin matkan aikana, joka autolle siirrettiin. Autolla tutkittiin vielä paremmin jalka, ei vuotanut verta (vaikka selvä jälki olikin), ei turvonnut, ei aristanut. Tiedä sitten, olisiko siinä kaatuessaan onnistunut saamaan tuon reiän ja olisiko reisilihas vaan krampannut sen seurauksena. Hengissä koira kuitenkin edelleen on, tänään kevensi melko huomaamattomasti aamulenkillä kävellessään, söi ja joi normaalisti ja leikittäisi Lystiä jos saisi luvan. Ehkä siis selvittiin säikähdyksellä, toivottavasti ainakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti