Sivut

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Tokolomalle mars!

Kyllä. Eilen saavutettiin Ensimmäinen Tavoite, ja jaloissani makaa tällä hetkellä yhdeksällä kokeella kolme koularia totellut Lysti. Eilen saatiin viimeinen VOI1 ja sitä myöten TK3-titteli.

Paikkis 10 - ihana mielentila kehään mennessä, ehkä paras ikinä!

Seuraaminen 9 - tuntui pahalta, videolla näyttääkin ihan hyvältä. Yksi haukahdus, olin epäselvä täyskäännöksessä.

Istuminen seuraamisen yhteydessä 10

Luoksetulo 10 - nähtävästi stoppitreenit on auttaneet, pysähdys oli taas jämäkämpi. Vauhti mun makuun vähän kateissa, mutta laukalla kuitenkin.

Ruutu 6 - aivan hasardi. Bongasi luoksarin merkit ja siitä se sitten lähti... Video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta päästiinhän sinne ruutuunkin asti lopulta. Mietin tosi pitkään, oltaisiko ansaittu tästä pisteitä yhtään, mutta koska ykkönen olisi tullut ruutunollallakin, en jaksa pohtia asiaa sen pidemmälle.

Hyppynouto 10

Metsku 10 - vähän hidas palautus mun makuun, kuten yleensäkin... Mutta hei, eipä tarvi tätä enää miettiä - oli viimeinen metallinouto meille! (Ellen ole lukenut uusia sääntöjä väärin :D)

Tunnari 9 - arvon ohjaaja voisi oppia luottamaan koiraansa! Liikkuri laittoi meille oman eri kohtaan kuin aiemmille näkemilleni koirakoille, ja olin ihan varma, että kyseessä on väärä kapula. No, vaan kun eipäs ollutkaan... Huoh. Onneksi koiran itsevarmuus riitti, vaikka oma ilme oli varmaan kaikkea muuta kuin kannustava! Taas oppii uutta, ja tämä tulee muistaa jatkossa! Rauhoittui hyvin kosketuksesta.

Kaukot 7,5 - hajuahdistus kiitos peurojen. Hitaimmat kaukot ikinä, m-s -vaihtoa ei tehnyt ollenkaan. Muut yhdellä käskyllä, mutta käsittämättömän hitaasti. Selvästi lisää treeniä vaikeissa hajuissa!

Kokonaisvaikutus 8

Kautta linjan täytyy kiinnittää huomiota perusasentoihin, ne oli vähän vajaita.


Yhteensä 284 pistettä, sij. 2/8 ja TK3. Taitava muru!

2 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköistä menoa! Mun mielestä toi luoksarin vauhti näytti sellaiselta harkitusti opetetulta, hillityltä laukalta, josta koiralla on mahdollista pysähtyä terävästi. :D Sillä oli kuitenkin sama nopeus joka välissä. Onnea vielä täälläkin koularista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, vauhtia ei ole harkitusti opetettu, vaan se on ihan itse on alkanut himmailla. Todellisuudessa toi vika väli on kaikista nopein, mutta seurattuani muiden ongelmia aiheen kanssa, en valita hetkeäkään ;)

      Poista