Sivut

torstai 19. maaliskuuta 2015

Sairastupa

Enne kastroitiin eilen. Kivesten lisäksi Entsu menetti kivespussit ja sen anaalit huuhdeltiin. Vein Epen lääkäriin heti kahdeksalta aamulla, odotin rauhoittumisen ajan ja jätin sen hoitohenkilökunnan hoteisiin puoli yhdeksän aikaan. Kävin itse töissä, ja hain Entsun kotiin puoli kahden aikaan. 

Ennen rauhoitusta ja piikin jälkeen

Leikkaus oli sujunut hyvin. Anaalierite oli normaalia, mutta anaalit itsessään kovin suuret. Ennehän oli viisivuotiaaksi asti ilman mitään anaaliongelmia, ja yhtäkkiä ongelmia alkoi tulla säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt anaalit huuhdottiin, jotta nähdään nollaisiko se tilanteen. Mikäli ongelmat jatkuvat, oli eläinlääkärin suositus poistaa rauhaset kokonaan. Katsotaan, miten tilanne kehittyy...

Kerrankin muistin käskeä koiran makaamaan - tuohan toikkaroi muuten jaloillaan kunnes putoaa

Jo eläinlääkärillä Enne kitisi hyvin tehokkaasti. Ulos päästessä sillä oli kova pissahätä, joskin suihku oli todella vaimea. Se oli saanut nestettä suoneen, ja sen kyllä näki - pissa oli aivan kirkasta, ja hätä olikin varmasti ollut jo kova! (Päätellen siitä, että koira kävi kolme kertaa nostamassa jalkaa ennen autoon menoa...) Kotimatkalla kitinä jatkui, samoin kuin kotona koko illan... Vähän meinasi jo oma pinna palaa, kun koira oli hiljaa maksimissaan 10 minuuttia putkeen (myös yöllä...!).

Automatka sujui etupenkin jalkatilassa, koska häkkiin ei kaulurin kanssa mahdu...

Tänään aamulla nappasin haavalapun pois haavan päältä, kovin on turvoksissa haava. Tarkkailen tätä, ettei vain olisi tarvetta antibiooteille kuitenkin. Enne myös joi eilen illalla ja tänään aamulla aika tavalla, kuivumisen varalta on tarkkailu käynnissä myös. Nyt, haavalapun poiston ja kipulääkkeen (upposi tonnikalan mukana ilman mitään ongelmia!) jälkeen Enne on ollut rauhassa ja jopa hiljaakin, joten ehkäpä tämä tästä. Juoksuhepuleita se mielestään voisi jo ottaa, joten mielenkiintoiset ajat tulossa - tikkien poistoon on kuitenkin 9-11 päivää, ja siihen asti pitäisi olla levossa! Puuh :D

 Kotiinpaluun krapulatilaa. Ja kitinää. Jatkuvaa kitinää. 

Ei liene ihmekään, jos kitisyttää - onhan noin turvonneen haavan oltava kipeä! Toivottavasti paranee hyvin ja nopeasti!

Nyt siis vaan koitetaan ottaa rauhallisesti ja parannella haavaa. Pojat onneksi ovat sulassa sovussa, mitä nyt jo eilen Lysti vähän omi molempien ruokakuppeja... Kunhan nyt sen reilun viikon pysyisi rauha maassa, sen jälkeen voivat selvittää välinsä, jos siihen pisteeseen päädytään. Ei kuitenkaan vielä toisen ollessa tikattu, kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti