Sivut

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Sairastupa 2 - kun kaikki ei menekään putkeen

Kuten aiemmin kerroin, Enne kastroitiin viime viikon keskiviikkona. Jo alkuvaiheessa haava oli kovin turvonnut ja punainen. Lauantaiaamuun mennessä tilanne ei ollut muuttunut, ja sain eläinlääkäriltä ohjeen huuhtoa ja puhdistaa haavaa ahkerasti. Päivystysaikana ei kuitenkaan ollut kiire lähteä lääkäriin. Haava alkoikin parantua kivasti, mutta sunnuntai-iltana Enne oli kipeän oloinen ja maanantaiaamun aivan tuskissaan. Soitin lääkäriin tarvitsevai antibioottireseptin tulehtuneeseen haavaan, antibiootin jälkeen haava lähtikin paranemaan. Seuraavassa toipumista vaihe vaiheelta kuvin kerrottuna. Osa kuvista on huonolaatuisia ja useampi aika karun näköinen, herkimpien ei ehkä siis kannata näitä katsoa. Leikkaus siis oli 18.3. ja siinä poistettiin kivesten lisäksi kivespussit ja huuhdeltiin anaalirauhaset.

19.3. torstai


Haava oli kipeä ja koira halusi pysyä koko ajan mahdollisimman lähellä. Haavan hoito ja putsaus oli aikamoista taistelua, mutta Enne kuitenkin rauhoittui hyvin hoitotoimenpiteiden jälkeen. Lämpö 37,9.

20.3.  perjantai



Haava punoitti runsaasti, leikkauksen jälkeiset mustelmat massiiviset. Haava-alue oli selvästi arka ja haavasta tihkui eritettä - tilanne oli kuitenkin sama kuin heti leikkauksen jälkeen eikä siksi saamieni ohjeiden mukaan huolestuttava.Lämpö 38,3.

21.3. lauantai







Haava edelleen punainen ja märkivä. Ohjeistus runsaaseen huuhteluun. Puhdistus yhtä tappelua, mielessäni kiittelin moneen otteeseen, että Entsun kanssa ei tarvi pelätä sen iskevän hampailla kiinni minuun hoitojen aikana. Sen sijaan reidet ja käsivarret olivat aivan mustelmilla ja toinen korvantaus auki, kun Enne yritti kynsin paeta puhdistuksen alta. Suihku selvästi rauhoitti haavaa, mutta kuivaaminen oli taas kivuliasta. Kuivasin tuputtamalla suurimmat pois ja annoin haavan lopulta jäädä kosteaksi. Tällöin koira oli huomattavasti rauhallisempi suihkun jälkeen.

22.3. sunnuntai



Haava märki selvästi jotakin mädän tyyppistä, alkoi pahasti illalla. Illalla myös koira levoton. Lämpö 38,1. Kauluri takaisin käyttöön myös kotona ollessani, koska olisi hoitanut (=repinyt auki) haavaa taukoamatta. Ruoka ei maistunut, aamulla edes tonnikala (jossa kipulääke) ei meinannut upota.

23.3. maanantai


Tiputuksessa suoneen 400ml nestettä, kipulääke sekä kaksi eri antibioottia




Aamulenkki aivan kamala, Enne ei kyennyt keskittymään kävelyyn käytännössä lainkaan, vaan mielessä oli vain haavan hoito. Puolet lenkistä talutin sitä pannasta - onneksi meidän aamulenkit ovat tosi lyhyitä ja onneksi paimen näin hätätapauksessa voi leikkeillä vapaana. Kaksi koiraa hihnoissa olisi ollut mahdoton tehtävä tuona aamuna.

Heti eläinlääkäriaseman auettua soitin tarvitsevani antibiootit, ne laitettin valmiiksi odottamaan hakua. Kävin Entsun kanssa hakemassa lääkkeet, mutta hoito-ohjeita saadessani sanoessani koiran kieltäytyvän syömisestä, päätyi Enne tunniksi tippaan. Tämän jälkeen käsissä oli (taas) aivan ulapalla oleva ja lääkeväsynyt koira. Haavasta otettiin näyte. Ruoka ei maistunut, antibiootit annoin lihapullien voimalla (suosituksena oli, että mahdollisen sivuvaikutuspahoinvoinnin vuoksi lääkkeitä ei anneta tyhjään vatsaan) ja kipulääkkeen suoraa kurkkuun.

24.3. tiistai






  

Haava selvästi huonoimmassa kunnossa, mätäisää eritettä tuli runsaasti. Enne kuitenkin oli jo selvästi pirteämpi - pääsimme lenkilleä, jossa askellus oli pääasiassa oikein vetävää eikä haava kovin suuresti kiinnostanut. Varmuuden vuoksi käytössä oli kuitenkin kuonopanta, jotta pää olisi tarvittaessa helpommin hallittavissa. Illalla maistui jo ruokakin, vaikka naudanmahan loputtua kupista täytyikin kauluri laittaa takaisin kaulaan ;) Antibiootit edelleen lihapullien kanssa, kipulääkettä jatkettiin suoraa suuhun.

 25.3. keskiviikko, viikko leikkauksesta



Haava edelleen märkivä, mutta kuitenkin huomattavasti rauhallisempi. Kipulääkettä ei annetta enää aamulla eikä sille ollut tarvetta päivälläkään. Enne selvästi pirteämpi, lenkillä yritti aloittaa juoksuhepulileikit Lystin kanssa. Ensimmäistä kertaa putsatessa haavaan pystyi koskemaan niin, että sain nypittyä siihen kiinni jääneitä karvoja pois.

26.3. torstai




Haava rauhoittunut huomattavasti. Ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen nukuimme Entsun kanssa molemmat enemmän kuin pari tuntia! Nimim. aika viimeisiä vietiin jaksamisen suhteen omalla kohdalla... (Tästä kertonee mm. se, etten muistanut puhuneeni puhelimessa yhden kaverini kanssa, en muistanut mitään sovittuja menoja, työasioista puolet unohtui...) Valvonnan alla ollut taas ilman kauluria, ei ongelmia.

27.3. perjantai


Autossa matkustettiin jo ongelmitta ilman kauluria - etupenkin jalkatilassa tiukassa valvonnassa toki. Päivän haavakuvan ottaminen unohtui. Torstai-perjantai yö oli ensimmäinen, jonka Enne nukkui tavalliseen tapaan muualla kuin makuuhuoneessani. Illalla ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen Enne jäi kotiin lähtiessäni itse muualle. Tikkien poisto siirrettiin maanantaille, tulehtunutta haavaa en halunnut antaa ronkittavaksi.

28.3. lauantai



Haava rauhoittunut huomattavasti, ensimmäinen kerta, kun aamulla haavassa ei ollut yöllä tihkuneita nesteitä. Haava-alue siisti. Enne on rauhallinen, ollut ilman kauluria torstaista eikö ongelmia ole ollut. Ajellut kohdat vähän kutisevat uuden karvan kasvaessa.

 
Olin sopinut esimieheni kanssa tekeväni leikkauksen jälkeiset torstain ja perjantain töitä kotoa käsin, viikonlopun menojeni ajan Enne oli hoidossa. Sunnuntaina kirkastui, ettei ole toivoakaan voida jäättää potilasta kotiin työpäiväni ajaksi - sen ainoa elämäntehtävä oli saada kauluri pois päästä ja repiä haava auki. Onneksi vanhempani sattuivat olemaan viikon kotona, ja sain vietyä Entsun aamuisin hoitoon ja haettua töiden jälkeen.

Kokonaisuudessaan leikkauksen jälkeinen aika on ollut stressaavaa, raskasta ja huolen täyttämää. Uskomattoman huono tuuri ja mielessä monta kysymystä - miksi näin kävi juuri Entsulle? Miksi antibioottia ei määrätty varmuuden vuoksi heti? Olisiko hoito pitänyt aloittaa heti leikkauksen jälkeen, sillä muutokset haavassa tapahtuivat vasta tilanteen ollessa jo todella paha? Vaikuttaako viime kesän ja syksyn epämäärinen oirehdinta, aneemisuus ym. tulehdukseen, oliko vastustuskyky vain liian heikko? Miksi tässä tapauksessa ei antibioottia aloitettu varmuuden vuoksi?

Pääasia kuitenkin on tietysti se, että nyt ollaan menossa parempaan suuntaan, koira on iloinen ja kivuton ja arki alkaa rullata tavalliseen tapaan. Tietysti vielä jännittää, tuoko tikkien poisto mukanaan lisäongelmia (alkaako haava vuotaa, palaako tulehdus, kipeytyykö haava-alue ronkinnasta jne.) - toivottavasti kuitenkaan ei.

Jos joku kastraatiota harkitseva tämän lukee, haluan muistuttaa vielä: meillä ihan oikeasti oli todella, todella huono tuuri. Siihen, että rutiinileikkaus, josta koira yleensä toipuu parissa päivässä, toi mukanaan komplikaatioita tässä mittakaavassa, ei ehkä koskaan löydy syytä - ja todennäköisesti syy on useamman eri tekijän summa. En ole tähän mennessä löytänyt yhtäkään toista koiraihmistä, jolla kastraatiosta olisi seurannut näin suuria ongelmia. Kaikki on mahdollista, totta kai, mutta pääasiassa kastraatio on edelleen rutiinitoimenpide, josta koirat yleensä toipuvat nopeasti. Kyllä, voin samantien myöntää, että tämän jälkeen menee hetki ennenkuin vapaaehtoisesti annan koirani veitsen alle, mutta vain tämän tarinan vuoksi ei leikkausta kannata jättää tekemättä.

Nyt meillä alkaa elämä palautua omiin uomiinsa, öisin saa jo nukuttua, ja ehkäpä ensi viikolla alkavalla lomalla saan univelatkin kuitattua :) Kiitos tuhannesti niille kaikille, jotka ovat myötäeläneet tämän puolentoista viikon aikana kanssamme, teistä on ollut huima apu ja tuki! Kyyneliä on vuodatettu, mutta josko nyt vihdoin alkaisi aika, jolloin itkut jäisivät vähemmälle ja päivät täyttyisivät ilosta ja naurusta. Kiitos, kiitos, kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti