Sivut

maanantai 21. lokakuuta 2013

Kierroseläimet


 Ihana syysaurinko!

Huoh, taas päivitykset laahaa niin jäljessä, etten muista puoliakaan tehdyistä jutuista. Moneen otteeseen on ollut mielessä päivittäminen, mutta "kun ei mulla oo niitä kuvia nyt tässä", "en millään jaksais enää avata konetta", "kun nyt just alkaa Criminal Minds"... (Teko)syitähän löytyy!

 
Muinainen video Lystin ja Riemu-veljen leikkihetkestä

Aloitetaan viimeisimmistä: käytiin eilen poitsujen kanssa tokoilemassa. Tarkoitus oli myös treenata pikkujuttuja agilitystä, mutta Lysti kävi niin kuumana etten halunnut nostaa sen kierroksia. Enne oli hieno ja sai vähän treenata aksailua tokoilujen jälkeen.

Enne aloitti ja teki kaukopalkalla seuraamisen. Hieno, joskin kierrokset oli pilvissä ja Eps edisti, vähän poikitti ja jutteli. Se oli kuitenkin niin söpö, etten voinut kiukutella - pidettiin siis vaan kivaa :) Kaukopalkalla myös jäävät, maahanmeno näppärä, seisomisessa kääntyi väkisin perään. En tiedä häiritsikö tuo kaukopalkka, ne kierrokset vai joku muu, mutta vaikeaa oli. Lopulta onnistuminen, kun palatessani koiran taakse pudotin namin parin metrin päähän koirasta - hyvin pysyi tuijottamassa sitä ;) Luoksetulo ja hyppy olivatkin päivän yllätysliikkeet. Luoksetulossa edelleen se kaukopalkka. Olin tietty autuaasti unohtanut, mihin oltiin treeneissä jääty ja miten oli tarkoitus jatkaa, joten reteästi otettiin ihan vaan suorilla liike pysähdykseen asti. Ja sehän pysähtyi!! Mahtavasti, ilman käsimerkkiä, tosi napakasti. Jee! Vapautus palkalle (mulla oli palkka kädessäkin, mutta sen unohdin innoissani...) ja bileeet. Epes on niin taitava. Lopuksi hyppy, 50cm. Hyppäsi hyvin, istui hyvin, palasi hyvin. Mun muruseni ♡ Kameran akku harmillisesti loppui juuri säädettyäni sen kuvaamaan videolle Entsun tokoilua, joten kuvamateriaalia ei ole... Pöh.


Välissä korkeavire-Lysti sai tulla tokoilemaan.  Hyvältä ei nyt näytä homma, samantien kun kierrokset nousee, alkaa myös ääntely. Piippauksesta haukahduksiin, "jee". Tällä hetkellä näyttää siltä, että ääni tulee, koska napero ei osaa käsitellä nousseita kierroksiaan, mutta tulevaisuutta ajatellen ei hyvältä näytä - oli syy tuo ajattelemani tai joku vallan muu. Täytyy alkaa panostaa tämän kitkemiseen... Lysti joka tapauksessa treenasi kaukopalkkaa, nami alustalle, helppo liike, vapautus palkalle. Yllättävän hyvin tajusi homman juonen, mutta vahvistaahan tätä toki täytyy. Lisäksi Lykä nosti metallikapulaa (oli muuten haastavaa, kun olisi pitänyt ennemmin juosta ja huutaa!), teki perusasento ja muutaman askeleen seuraamista, liikkeestä maahanmenoja ja liikkeestä seisomisia. Liikkeestä maahanmenot edelleen vahvalla käsiavulla, kierrosten noustessa ei enää kykene käsittämään käskyä tai keskittymään niin, että malttaisi tehdä. Seisomisia peruuttaen ja lelua heitellen, huippuja! Stoppasi tosi kivasti käskystä jo ennen lelun heittoa. Kerran palkkasin lelulla kädestä. Näitä "kunnon" tokotreenejä pitäisi selvästi tehdä enemmän ja eri paikoissa - selvästi tuonkin treenipaikan Lysti mieltää agilitypaikaksi, ja sehän ne kierrokset nostaa... Lopputulos kuitenkin ihan jees treenit, ja aksailua katsotaan sitten toisen kerran.

Enne teki vielä muutamia keppikulmia ja puomia. Keppikulmissa vaikeuksia (no daa, onko ihme jos en ole niitä kunnolla opettanut?!), puomit sen sijaan loistavia. Eiköhän me vielä tämän vuoden puolella päästä kisoihin koittamaan, miten ne alastulokontaktit siellä toimivat.


Ja niitä menneitä juttuja:

Tiistain agilitytreeneissä Enne oli loistava. Ohjaaja oli aivan kujalla ja ulapalla, mutta koiraa teki tosi hienosti. Teemana oli välistävedot, ja Enne (taas kerran) luki hienosti kroppaani, vaikka ohjaus menikin vähän sinne päin. Ja miten vaikeaa voi olla juosta siellä radalla?!

Lysti treenasi eteenlähetystä kolmella hypyllä, lelupalkka. Hienosti sujui, tietty. Video treenistä löytyy täältä. (Jostain syystä suora linkitys tähän ei onnistu.)

Esineruudussakin Lysti on käynyt, kolmion mallinen, syvä ruutu, viisi esinettä. Ruutuun päästettäessä Lysti juoksi miljoonaa takarajalla, tutki, kiersi ruudun ja palasi toista laitaa takaisin. Tosi kivasti hahmottaa siis ruudun rajat eikä irtoaminenkaan näytä olevan ongelma. Esineistä kaksi oli vaikeita (sellainen kukkaropussukka ja kännykkäpussi), näitä Lysti ei millään meinannut tajuta esineiksi. Löysi hyvin, muttei edes yrittänyt nostaa, vaan jatkoi etsimistä... Liekö liian vähän hajustuneet, kun eivät olleet olleet aikoihin käytössä. Kunhan nämä lumet sulavat, katsotaan uudemman kerran, miten käy.

Enne on juossut pyörän edessä vaihtelevalla menestyksellä - välillä hyvällä, välillä heikommalla motivaatiolla. Perille ollaan kuitenkin aina päästy ja ihan jees fiilis on lenkeistä jäänyt - etten taas vaan vaatisi liikaa koiralta ;)


Lisäksi pojat ovat saaneet juosta muutaman kerran yhdessä vapaana. Ovatpa ne vähän intoutuneet hippaleikkeihinkin :) Pääasia tässä kuitenkin on se, että Enne on pysynyt kivasti hollilla, ja parin kerran muutaman kymmenen metrin "karkureissun" jälkeen palannut hienosti takaisin itsenäisesti. Irtipitovarmahan tuo ei todellakaan ole (eikä varmaan koskaan tulekaan olemaan), mutta kiva edes hetkellisesti antaa senkin purkaa paineita vähän enemmän.

Lysti ja ensilumi - hepulin paikkahan se yllättäen oli ;)

Varmaan ollaan muutakin puuhasteltu, mutta tähän hätään en tokikaan kaikkea muista. Kotikoneella on tähän postaukseen kuviakin, ne lisäilen sitten myöhemmin. Nyt haluan vaan vihdoin saada tekstiä julki... - Ja kuvat lisätty 22.10.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti