Sivut

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Ekoja kertoja

Huuh, mikä päivityskatkos! Koiranpentupäivityksiä uupuu siis vaikka millä mitalla... Koska olen näin jälkijunassa, kirjoitan uudet jutut päiväkohtaisesti - niiltä osin kuin muistan, mitä, milloin ja missä ollaan tehty... Sain itse flunssan keskiviikkona, ja sitä parantelen edelleen. Kaiken liikenevän vapaa-ajan olenkin viettänyt The Big Bang Theorya katsellen tai muuten vaan koomaillen...

Tehtävä: ota kuva leikkivästä koiranpennusta

Keskiviikkona oli aksatreenit. Lysti teki pitkää putkea Beea-siskon kanssa (Beea ei ihan uskaltanut mennä putkeen, joten Lyslys juoksi edellä), kivaa oli ja lelupalkka kelpasi. Beean karvapatukka oli kuitenkin paljon kivempi kuin oma ;) Vähän Lykkis tarvi (=avustajan pitämään) tukea putkeen menoon, mutta muuten ei ongelmaa.

Lysti edustaa aina!
 
Entsun kanssa otettiin vähän erilainen lähestymistapa rataan. Koska lauantaina oli kisat, tärkeintä oli saada ja pitää koira hanskassa. Niinpä treenit eteni rytmillä este-nami-este-nami-este-este-nami-este-nami. Ja sehän toimi! Vauhti putosi (luonnollisesti), mutta Eps alkoi keskittyä tekemiseen ja kuuntelemiseen. Näitä täytyy tehdä jatkossakin, eikä vain roiskia menemään miten sattuu!


Torstaina pidettiin poikien kanssa retkipäivä. Käytiin treffaamassa Rane-pohjispentunen omistajansa kanssa Vääksyssä ja jatkettiin vierailulle kaverini luo Vesivehmaalle. Entsulla oli vähän rauhoittusmivaikeuksia (kuten tavallista), mutta hyvin malttoi sekin käydä nukkumaan. Lysti kitki rikkaruohoja, leikki patukalla ja veteli sikeitä. Lys pääsi myös tapaamaan elämänsä ensimmäisen (?) ponin. Eipä ollut napero millänsäkään, ensin haukahti pari kertaa häntä kaarella, sen jälkeen homma oli niin nähty ja pentunen heitti makaamaan aidan viereen.

Perjantaina aksailtiin taas. Jatkettiin samalla namituslinjalla, ja Enne pysyi hyvin käsissä. Kerran lähti hepuloimaan ja suuntasi Aalle, olin välissä ja nappasin kiinni - tämän seurauksena Enne väisti, hyppäsi Aalle, putosi maahan ja alkoi ontua. Hieno juttu... No, ilmeisesti vähän tärähti vaan, pian ipana oli jo täydessä vauhdissa taas. Kokonaisuudessaan kivat treenit, paketti pysyi tosi hyvin kasassa ja Enne tajusi namiautomaatin olevan radalla mukana ;)



LysLys muisteli taas putkea, ja sehän meni kuin vanhalta tekijältä. Lopuksi meni vallan vaivattomasti lähettämällä (=ilman avustajaa siis) pitkän suoran putken, hieno Lykkis :) Palkkana oli juuri ennen treenejä Mustista ja Mirristä haettu uusi patukka, jossa oli vähän karvaakin. Kelpasi paremmin kuin hyvin - tai ainakin paremmin kuin namit!

Liian kauas on liian kauas - ja silloinhan ei lelua haeta yksin!
 
Lauantaina suuntasimme Janakkalaan, jossa Enne starttasi kahdelle agilityradalle ja Lysti tapasi sisaruksiaan. Ennen ratoja käytiin lämppäesteillä ja muistuttelin, mikä olikaan homman nimi. Namitus toimi, kerran Eps otti etäisyyttä hepulimielellä, mutta palasi tosi hyvin - HauHaun kanafileet saa ihmeitä aikaan! ;) Ensimmäinen rata sujui kivasti, kunnes itse hävitin pasmat ja ohjasin koiran väärin. Tai, en oikeastaan niinkään, vaan en ohjannut laisinkaan. Näppärä ajatuskatkos, jonka seurauksena HYL. Plussaa radalta ehdottomasti kepit, joille meni hillitöntä vauhtia, mutta haki loistavasti ja pujotteli hyvällä sykkeellä! Muuten en oikeastaan muistakaan mitään koko radasta...



Toisella radalla edessä oli pientä lisäeksotiikkaa: PÖYTÄ. Kiva juttu sinänsä, mehän ei olla tuota treenattu... koskaan? :D Rata meni kuitenkin ihan loistavasti, Enne kuunteli ja ohjautui mahtavasti ja homma todella toimi. Tuloksena kymppi, juoksi puomista ohi (puhtaasti oma, varsin paha ohjausvirhe, Enne ei ikinä ohita kontaktiesteitä!) ja pöydällä annoin pysähtymiskäskyn inasen liian aikaisin, eikä Eps hypännyt pöydällä ensimmäisestä käskystä. Pöydän jälkeen alkoi loppusuora, jolle Enne irtosi loistavasti. Mahtava, mahtava rata!


Lystillä oli onnenpäivä, kun katsojajoukosta löytyi sisarusten lisäksi kasvattajat. Meinasi pieni aussie mennä vallan kahteen osaan, kun takapuoli heilui ilosta ja onnesta niin lujaa :) Harmillisesti kellään ei ollut kameraa hollilla, joten kuvamateriaalia leikkihetkistä ei ole.

Sunnuntaina yhdistelmä helle ja flunssa veivät mehut, ja yksinolon jälkeen päädyimme poikien kanssa hengailemaan vanhempieni pihalle. Muutama tunti vietettiin siellä, ja kotimatkalla piipahdettiin pienellä metsälenkillä. Kuuma oli itse kullakin säädyllä, mutta kyllä pojat omistajaansa paremmin jaksoivat...

Uljas vahtikoira - "Jos mä laitan nää istumaan vierekkäin, ota sä yhteiskuva!"
 
Eilen Lystillä oli ensimmäisten asioiden päivä, kun lähdimme ensimmäistä kertaa pikavisiitille mökille. Lykkiksen ensimmäinen venematka sujui kivasti, kovin veneen laidan toisella puolella ollut vesi ja liikkuvat airot kiinnostivat, mutta hyvin malttoi olla rauhallisesti sylissä (ja paluumatkalla jo vieressä penkillä). Perillä mökillä pojat pääsivät uimaan. Enne oli varsinainen vesipeto, uiskenteli lelun perässä innoissaan ja ehtipä kerran lähteä uimaan ennen koko lelun heittoakin :D Mahtavaa, että vettä aristelevasta koirasta on saanut tuollaisen vesihirmun, helpottaa huomattavasti lämpimiä päiviä. Entsun kohdalla lisähaastetta tuo kuitenkin uimisen jälkeen tulevat hepulirallit, jotka eivät aina ole ihan hillittyjä ja hallittuja... Oma saari olisi kiva, eipä tarvisi miettiä karkumatkoja tai naapureita!


Lystikin halusi kovasti mukaan uintileikkeihin, mutta oman vuoron koittaessa alkoi jänskättää. Kyllähän tuo hyvin ui, kun veteen laski, mutta koska rantapenger oli sen verran korkea ja rantavesi sen verran korkealla, ei asteittainen veteen tutustuminen oikein onnistunut. Kovat hepulirallit kuuluivat myös Lystin uinnin jälkeisiin rituaaleihin.


Kotiin päästyämme pojat jäivät keskenään kotiin, ja varsinainen päivänä kohokohta tapahtuikin tällä välin:

Ei merkittäviä ääniä!! Tuntihan tuo vain oli, eli petrattavaa kyllä riittää, mutta josko nyt oltaisi löydetty se perimmäinen ajatus yksinoloon.

Lystin päikkäriaika
 
Menneinä päivinä Lysti on treenannut perusasentoa ja maahanmenoa. Peruasentokin alkaa pikkuhiljaa luonnistua, kun kropan hallinta paranee. Ehkäpä seuraavaksi aletaan opetella laatikossa seisomista Pulma-siskon tapaan ;) Istua ja odottaahan tuo osaa vallan loistavasti, ruokakipolle kun saa mennä vasta luvan kanssa ja kontaktin otettuaan :)




Tänään poikien oli tarkoitus jäädä heti aamusta keskenään, vaan suunnitelmat muuttuivat - yöllä ei nukuttu juuri lainkaan, sillä Lystin maha oli taas sekaisin, ja kävimmekin ulkona useampaan otteeseen. Aamupala kuitenkin maistui erittäin hyvällä halulla ja vettä menee tasaisesti, joten kaipa tuo on taas ehtinyt napata jotakin sopimatonta ja siksi oireilee. Toivottavasti ei ainakaan puske takaisin se jo selätetty ripuli!

Vajaan kaksi tuntia uskalsin kuitenkin Lystiä pitää "yksin" ja katselin itse elokuvaa olohuoneessa. Ja taas, varsin vähän meteliä. Jeejee, ehkä tämä tästä! Kivana shokkihoitona vaan tulee tuo huominen työpäivä, näitä pidempiä yksinoloja kun ei taas ole ollut... Onneksi voin ottaa vähän kevyemmän päivän toimistolla ja jatkaa töitä kotoa käsin, niin ei tarvi ihan koko työpäivää olla vielä yksin.


Illan kunniaksi käytiin vielä kimppalenkillä Suvin kanssa. Lystiä alkuun vähän jännitti viisi vierasta huskya, mutta nopeasti toipui ja loppulenkistä kulki jo Suvin lauman keskellä kuin paraskin laumanjäsen :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti