Sivut

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kujajuoksua

Tämän koirakon ohjaajaosapuoli on melkoisen kujalla. Ja sen seurauksena koirakin. Aksakentällä erityisesti. Koira menee ja tekee, mutta ohjaaja ei kykene mihinkään. No, oppia ikä kaikki, vai miten se meni ;)

Ollaan yritetty kovasti tokoilla (kolme viikkoa avoimen kokeeseen - apuaa...!), joskin menestys on ollut aikalailla vaihtelevaa. Hellekelit nappaavat tekemisestä terävimmän kärjen saman tien, ja osa liikkeistä tuntuu olevan täyttä hepreaa - varmaan meille molemmille...

Seuraamiseen on valitettavasti näillä lämmöillä herkästi jäänyt tuo kokeen jätättämisongelma. Onneksi se ei ole mitenkään kovin massiivinen, ja viileämmällä ilmalla sitä tuskin olisi lainkaan. Paha vaan, että kokeessa lienee turha selittää, miten "se kyllä osaa, kun on vähän vähemmän kuuma". Jäävät on tositosi nättejä, seisomisessa taakse meno hämmensi parilla kertaa, mutta viimeksi sekin oli jo tosi hyvä.

Luoksetulon stoppi on... no, aika vaihteleva näemmä. Lisää treeniä vaan, viimeksi puhkesi pari kertaa jo kivasti kukkaan tuo homma! Jos sen vaikka sitten kerran ennen koetta saisi otettua liikkeenä... :D

Kaukoissa ja hypyssä on - yllättävää kyllä - sama ongelma: istuminen. En treeneissä osaa sanoa käskyä edes oikeaan päin olevalla äänensävyllä, minkä seurauksena Epe-eläin on aivan kujalla siitä, mitä haluan sen tekevän. Tänään saatiin onneksi kivat kaukot aikaiseksi (joskin kyllä vain päivän olohuonetreeneissä), joten ehkä nekin pikkuhiljaa...
Hypyn suhteen Entsulle on juurtunut vahvasti päähän alokasluokan malli (onko ihme, kun sitä jankattiin pieni ikuisuus!). Tällä hetkellä sen on tosi vaikea ymmärtää, että esteen taakse todella kuuluu istua, ja että esteen yli voi hypätä takaisinkin päin. Treenataan koko hyppyä osissa niin, että eka osa päättyy esteen taakse istumiseen, ja takaisin hyppy otetaan sitten ihan erikseen. Eilisissä treeneissä päästiin jo istumiseen ekalla käskyllä, vaikka vähän hidasta olikin ;) Nyt vaan vahvistetaan tuo takaisin hyppyä...

Nouto näin kuumalla on näemmä ihan mahdoton ajatus, toivottavasti koepäivänä on kohtuullisempi keli. Vaan tuskinpa... Vaikka toisaalta, olen silloin kesälomalla, joten eiköhän ne viileät silloin iske!

Paikkamakuuta ollaan treenattu joskus kauan sitten. Silloin sujui hyvin, toivottavasti vieläkin ;)


Meinasin jo päättää koko tekstin tähän, mutta ollaanhan me tosiaan aksattukin! Keskiviikon treeneissä puomin kontaktit oli huippuja, samoin kepeille haut (heti kun arvon nti ohjaaja jätti taas epätoivoiset "otan koiran haltuun oho se juoksikin tonne ja nyt otetaan uusiks koko juttu" ja antoi koiran tehdä töitä!). Suurin ongelma on se, että olen itse aivan ulapalla, en osaa lukea rataa ja koiraa yhtä aikaa ja joko hukkaan koiran (check!), hukkaan esteet (check!) tai teen turhankin läheistä tuttavuutta esteiden kanssa (check! - kuka siirsi putken suoraa mun juoksulinjalle niin, että törmäsin siihen peruuttaessani?!). Enne kuitenkin tekee ja toimii kivasti, ja teema treeneissä tuntuukin olevan, että herkkuja satelee, teki koira mitä vaan - oma vikani se kuitenkin aina on, jos joku juttu menee pieleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti