Sivut

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Muikea mukula ja muita agilitytarinoita

Meillä oli ihan huikeat aksatreenit tänään! Tai no, treenit olivat varsin tavalliset, mutta olosuhteet aiemmasta poikkeavat (lue: erittäin haastavat meille). Tänään startattiin siis talvikausi ja ulkokentän sijaan nyt treenataan maneesissa. Ihana, pehmeä hiekka ja huima tila vetää rallia saavat pienen huskyn pään herkästi sekaisin, joten odotin vähintäänkin pienimuotoista katastrofia tämän päivän treeneistä. Enne ruokki tätä ajatusta vetämällä rallia hihnan mitan päässä niin kauan, kunnes sen veti hihnasta niin lyhyelle, ettei se enää pystynyt liikkumaan. Hyvä alku siis.

Otettiin ensin muutama hyppy hihnassa, ja ihme kyllä ipana pysyi valla näpeissä. Eräs treeniryhmästämme odotti radan laidalla purkki kädessä, mikäli Enne näyttää, miten kunnon aksakoiran kuuluu irrota (maneesissa treenaa siis kaksi ryhmää yhtä aikaa, joten ylimääräiset hepuloinnit ovat entistä enemmän kielletyllä listalla). Kerran Eps intoutui vähän lähtemään, mutta hepuli oli hyvin pienimuotoinen ja se loppui lyhyeen. Hyvä jee :)

Kokonaisuudessaan tekeminen oli vallan mainiota! Ohjaaja oli puolet ajasta totaalisen ulkona kartalta, mikä saattoi tekemisessäkin näkyä, mutta koira toimi kuten toivottavaa olikin. Rata oli aikas helppo, mutta siitäkin löytyi haastetta. Nyt otetaan tehotreenin alle kepit väärältä puolelta (tätähän ei olla treenattu... yhtään?) ja takaakierrot. Tai no, takaakiertojen ohjaus. Koira kiertäisi ihan moitteetta, jos ohjaaja roiskisi käsillään edes teoriassa oikeaan suuntaan...

Hyvä mieli jäi, tästä jatketaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti