Sivut

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Saariselkä 2012: UKK-puisto ja Hammastunturin erämaa-alue







 

Ensimmäinen kahdesta kesälomaviikostani kului mukavissa merkeissä tyttöporukan (Enne toki edusti miehistä sukupuolta, mutta eihän sitä lasketa) vaellusretkellä Saariselällä. Tässäpä eriteltynä muutamia reissuun liittyviä ja mieleentulleita asioita kuvituksen kera.

Puolet ajatelluista asioista on varmasti pudonnut matkan varrelle eikä sanoilla ylipäätään ole mahdollista kuvailla koko reissun antia. Suurin fakta lienee se, että vaelluskuume jäi kytemään ja uusi reissu on jo mietinnässä :)




Retken suunnittelu = mitä me niinkun aiotaan tehdä

Retken suunnittelu alkoi viime syksyllä kaverini heitosta "olispa kiva lähteä johonkin vähän vaeltamaan sillai rennosti".  Tätä heittoa lähdettiin kehittämään eteenpäin ja heitosta alkoi muodostua oikea retkisuunnitelma. Suunta retkelle oli helppo valita - Saariselällä oli tarjolla majoitusratkaisu kaverin suhteilla, ja koska heittoon sisältyi lause "mutta teltassa en kyllä sitten tasan nuku", oli ajatus päiväretkistä paikallaan (myös omien ah-niin-ihanien polvieni kannalta).
Varsinainen retken suunnittelu jäi todella vähälle - näemmä myös itse kykenin kaikesta suunnittelupaasauksestani huolimatta lähtemään matkaan ilman sen kummempia tavoitteita tai suoritusajatuksia. Osaltaan tähän suunnittelemattomuuteen vaikutti monet mutkat, joiden takia retki meinasi peruuntua useampaankin otteeseen. Vaan matkaan päästiin kolmen neitokaisen ja koiran voimin!




Reitit ja "reitit" = missä kuljettiin ja mihin päädyttiin

 Ensimmäisenä päivänä valloitimme Saariselän maastoja kolmen hengen ja kahdeksan jalan voimin. Aloitimme kiipeämällä Kaunispään huipulle ja jatkoimme sieltä mielivaltaisesti reittiä "johonkin". Reitti itsessään oli melkoinen pettymys: kuljimme käytännössä autotienlevyistä hiihtolatupohjaa, joka oli kyllä kaukana kaipaamistamme Lapin maisemista. Noin 13 km lenkki saatiin kuitenkin tehtyä.


Toisena päivänä retkikuntamme oli kokonainen ja lähdimme innolla kohti uusia haasteita. Matkana oli 22 km kierros Saariselältä Rumakurulle, sieltä Laanilaan ja Prospektorin kaivoksen kautta takaisin Saariselälle. Valitettavasti nuo "autobaanat" olivat jälleen vallanneet reitistön, vaikka paikoitellen pääsimme kulkemaan varsin mukaviakin pätkiä. Pahaksi onneksemme juuri viimeinen pätkä reitistä oli tuota tylsää puurtamista, joten viimeiset kilometrit tuntuivat entistäkin pidemmiltä...


Kolmantena päivänä päätimme ottaa ohjat omiin käsiimme ja suuntasimme autolla Kiilopään juurelle. Aloitimme retken kipuamalla tunturille ja jatkoimme sen yli kompassisuunnalla, tavoitteena naapuritunturin takaa löytyvä kuru. Maasto oli melko haastavaa kivisine nousuineen ja laskuineen, vaan pääsimmepä vihdoin niihin kaivattuihin maisemiin! Kokonaisuudessaan reissusta kertyi noin 15 km, jotka saimme kulkea takit päällä (aiemmat päivät olivat olleet todella lämpimiä).


 Neljäs ja viimeinen vaelluspäivä innoitti meidät jatkamaan edellisen päivän kompassisuunnistusta, tällä kertaa ajatuksena kiertää noin 15 km lenkki Saariselältä Harripäiden Kulmakurulle ja talvista hiihtoreittiä takaisin. Suunnitelma oli hyvä, toteutus hyvin kaukana suunnitellusta :D
Koska koko tämän retken avaaminen vaatisi aikaa ja kirjoitustilaa runsaasti, voinen tiivistää päivän kulkemiset seuraaviin sanoihin: eksyminen, nouseva sumu, porot, vesisade, jäätävän joen ylitys kertaa kaksi, porojen valtakuntaan astuminen, eksyminen, katoavat reitit, huono kartta, vähäinen ruoka ja porot. Kyllä, useampaan kertaan mainitut tapahtuivat useampaan kertaan. Vaan hengissä selvittiin (vaikkakin jälkikäteen saimme kuulla, että lämpökamerat ja VPK:n naiset olivat jo valmiina lähtökäskyä odottamassa...) - ja onneksi ilman loukkaantumisiakin! Viimeisen päivän vaellus jäi varmasti mieliin pidemmäksi aikaa. Kokonaismatkaksi kertyi lopulta 15 km:n sijaan 30 km taival.



  

Ruoka ja ravinto = mikä auttoi jaksamaan

Koska teimme päiväretkiä, pääsimme ruuan suhteen kohtuullisen helpolla: trangia ja pussipasta ja vaeltajan kaveri ;) Lisäksi kun mukaan nappaa suklaata (levy/päivä) ja tarpeen vaatiessa proteiinipatukoita, pysyy tyytyväisenä.


Enteen ruokavalio retken aikana koostui kuivaruuasta (sekoitus onnetonta testiruokaa ja erittäin energiapitoista uutta suosikkiamme, Greenheartin Sportline Extremeä) sekä Mustista & Mirristä ostetusta purkkiruuasta, jonka sanotaan sisältävän 60% lihaa. Purkkiruoka oli mukana lähinnä sen takia, että kuivaruokaan sai lisämakua. Ruokaa Enne sai käytännössä niin paljon kuin se halusi syödä. Kolmen ensimmäisen päivän annokset olivat vain hieman tavallista suurempia, viimeisenä päivänä ruokaa sen sijaan upposi varmaan tuplasti tavallinen määrä. Eikä mikään ihmekään, kyllähän tuo 30 km (josta vallan iso osa ilman polkuja) alkaa Enteellekin olla jo ihan hyvä lenkki ;)






Välineet ja tarvikkeet = miten pysyttiin hengissä maastossa

Jos voin jotakin välinettä reissun jälkeen kiitellä, menee kauniit sanat kenkäosastolle. Uskomatonta kyllä, selvisin reissusta ilman rakkoja tai muitakaan vaivoja.  Kenkävalinnat osuivat siis ainakin pääasiassa nappiin - mukana olivat Salomonin Speedcross 3 -maastojuoksulenkkarit (suhteeni näihin kenkiin on puhdasta rakkautta) sekä Hanwagin vaelluskengät (kerran ennen reissua käytetyt, sisäänajo kunniaan!). Muutoin päällä oli melkolailla peruslenkkeilyvarusteet, lähinnä Icepeakia ja Haglöfsiä. Uudet vaellushousut lähtevät kyllä hakuun ennen seuraavaa reissua - nuo vetoketjutaskulliset ja vetovyö eivät vaan pelitä yhteen.



Enteellä oli päällä normaalit talutusvaljaat (gmn:n lyhytvaljaat) ja kaulassa panta, jossa puhelinnumeroni. Talutuksessa käytössä oli Manmatin kilpavyö, joka tosin menetti hieman arvoaan silmissäni - toivottavasti joku kehittäisi toimivan, mutta yhtä käyttäjäystävällisen vyön kuin tuo on! Tossuja oli matkassa varmuuden vuoksi, mutta niille ei onneksi ollut tarvetta.


Rento retkikaveri = miten Enne selvisi koetuksesta


Enne ylitti odotukseni oikeastaan joka suhteessa. Se oli vallan pätevä retkikoira, joka ei turhista valittanut ja osasi suhtautua retkeilyyn sen vaatimalla tavalla. Sen riistavietin voimakkuus ylitty myös kaikki odotukseni - tokikin negatiivisesti... Näemmä Lapissa poro tuoksuvat jatkuvasti niin vahvasti, että pieni husky ei moista voi ymmärtää ja purkaa ennemmin tämän mielenkiinnon kaikkeen liikkuvaan tai liikkuvaksi saatavaan. Jos tätä valitettavaa tosiasiaa ei huomioida, Enne oli mainio retkikaveri. Se ylitti vesistöt kyselemättä kahlaten, kulki maastossa kuin maastossa ja malttoi toisinaan jopa rauhoittua taukojen aikana. Illat Enne pääasiassa nukkui, mikä osaltaan yllätti todella positiivisesti (normaalistihan Enne saattaa vieraassa paikassa olla hyvinkin rauhaton eikä malta rauhoittua sitten millään). Automatkustaminen sujui tuttuun tapaan Enteen osalta torkkuen. Jatkossakin Enteen kanssa on siis ilo lähteä retkeilemään, joskin poronhoitoalueelle lähtöä täytynee miettiä kahteen kertaan...


 Kokonaisuudessaan retki oli todella mukava kokemus, ja tyttöjen kanssa päätettiinkin ottaa tästä vuotuinen tapa. Ensi kesälle ajatuksena heitettiin jo reissu Norjaan, saapi nähdä miten käy... ;)

 ps. Kohta lähtee muuten meidän blogin paikka kyllä vaihtoon! Jos saa tunnin tapella kuvia paikoilleen, eivätkä silti ole toivotulla tavalla, lienee pohjassa jotain pahasti vialla!

5 kommenttia:

  1. Hienon kuuloinen reissu, teillä on varmasti ollut kivaa! Ja kuvat ovat upeita!

    Viimeinen päivänne kuulostaa melko raskaalta, mutta nuo ovat niitä päiviä, joita tulee eniten muisteltua jälkikäteen. Ja joille nauretaan eniten!

    Poroihin on pakko kommentoida, että ne ovat riistan perän olevan koiran kanssa retkeilevän pahin vihollinen. Tiedän sen nyt, kun karhunkierroksella kohdattiin neljä kertaa poro niin, että se tuli noin kymmenen metrin päähän. Sain käyttää kaikki voimani Tuiskun pitelyyn ja kun siltä oli hajonnut repuista vetolenkki (luojan kiitos ei revennyt kokonaan irti, eli koira ei päässyt karkuun), totesin että ainoa oikea tapa on ottaa koiran rinnan ympäriltä kunnon halausote - tosi helppoa, kun on itsellä painava rinkka selässä. Voi taivas, en ole ikinä kokenut mitään yhtä hirveää kuin nuo poro! Toivottavasti ei ikinä enää samanlaisia tilanteita. Mutta hienoimmat maisemat ovat poronhoitoalueella ja sitten on vain tuurista kiinni näkyykö poroja vai ei...

    Koiran lepäämiseen tauoilla: Tuiskulla meni ensimmäisellä vaelluksella kaksi päivää ennenkuin se tajusi, että tauolla ei kannata hyppiäpomppiarepiäkeppiä. :) Viimeisimmällä reissullamme se torkkui jo ensimmäisen päivän lounastauolla, eli kantapään kautta pitää sekin oppia. Kyllä Ennekin varmasti hoksaa homman jujun, kun teette pari tuollaista pidempää reissua.

    VastaaPoista
  2. Arvostan edelleen niitä joen ylityksiä;)Kiitos ihanasta reissusta muru! Terveisin "Kauppi"

    VastaaPoista
  3. Lotta: (miten niin myöhään tulee oma vastakommentti?!) Meillä ei mitkään halausotteet olisi toimineet, kun niitä poroja sikisi joka kivenkolosta. Saapi nähdä, lähteekö Enne enää pohjoisen reissuihin mukaan - harmi sinänsä, muuten kun oli tosi mukava ja toimiva retkikaveri!

    Kauppi: MITÄ, googletitko sä mut vai miten päädyit tänne?! :D Olis huippureissu, ens kesän Norjaa odotellessa <3 ;)

    VastaaPoista
  4. Norjan reissua odotellessa!:)

    Terveisin, Pai

    VastaaPoista
  5. Pai: SÄKIN täällä :D <3
    Kyllä, Norjaa odotellessa (viime puheiden perusteella Kauppi ei ollu niin kovin innoissaan ;P). Mites, pitäsikös ottaa joku koereissu tähän väliin vielä..? Mua vähän polttelis, ihan tällanen eteläisen alueen kotimaanreissu siis.

    VastaaPoista