Sivut

maanantai 14. toukokuuta 2012

Varoivainen toive: oliko tässä ratkaisu ongelmiin?

Tänään aksailtiin ekaa kertaa ohjatusti. Tai no, ohjatusti ja ohjatusti... Kamalasti vinkkejä tai ohjeita ei saatu, mutta pääasia että päästiin tekemään ja treenaamaan.

Näin ekalla kerralla ohjelmassa oli tosi simppeleitä juttuja. Alkuun vähän harmittelin asiaa, mutta taisipa olla ihan hyvä juttu vaan... Ne ah-niin-ihanat juoksuhepulit kun palasivat kuvioihin, joten ehkäpä tuollaiset helpot radantyngät olivat näin alkuun meille juuri oikea tapa aloittaa: ehdin keskittyä koiraan ja sen hanskaamiseen monimutkaisten ohjauskuvioiden sijaan.

Esteinä tänään hyppyjä, pujottelu, putki ja puomi.

Puomin kontakteilla Enteellä ei näyttänyt olevan mitään havaintoa maahanmenosta. Huoh. Ryösti miljoonaa puomille joka kerta, ja jouduin palauttamaan. Varsinkin oikealta puolelta ohjatessa oli ulapalla - eipä tosin koskaan ollakaan treenattu niin päin :D Ylipäänsäkin toi ohjaaminen väärältä puolelta on näemmä ihan mahdoton tehtävä mun aivoille, ja Enne kuvittelee mun leikkivän sen kanssa, jos yritän ohjata väärin päin. Vähän kaivataan lisää harjoitusta siis :D

Pujottelu oli yllättävän hyvä, kun pari kertaa oltiin tehty. Kerran yritin väärältä puolelta, mutta varsinaisesti ei toiminut mitenkään päin... Jos vaikka oppisi ensin hallitsemaan omat kätensä ennen kuin yrittää yhdistää niitä koiran hallitsemiseen. Mutta pikkuhiljaa alkaa löytyä rytmi ja joku tolkku tekemiseen, jee!

Putki ja hypyt hyviä, irtoamista täytyy treenata vielä oikein olan takaa, mutta kyllä sekin saadaan kuntoon vielä :)

Ja ne hepulit: saatiin siis kai yksi rata tehtyä niin, että E ei lähtenyt heittämään omaa kierrostaan. MUTTA joka kerta se palasi hyvin pian vinkulelun äänen kuultuaan. Vielä ei saa juhlia, mutta voisiko tämä tosiaan toimia? Ratojen jälkeen Eps kulki nätisti lähellä ja odotti lähinnä seuraavaa käskyä.  Kyllä tästä vielä jotain tulee!

(Pahoittelen sekavaa ja epämääräistä tekstiä, työt verottavat tällä hetkellä tarpeellista enemmän, eikä ajatus oikein kulje näin kotonakaan...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti