Sivut

torstai 29. maaliskuuta 2012

Holtitonta aksailua, yllättävän pätevää tokoilua

Juu, eivät tiistain treenit menneet "ihan" putkeen... :D

Hra Enne oli TÄYNNNNÄ virtaa, eikä pysynyt lapasessa sekunnin vertaa treenien alussa. Tai siis pysyi, ja juuri kun aloin luottaa siihen pysymiseen, lähti rallikierros käyntiin. Eikä muuten tosiaan toimineet mitkään käskyt tällä kertaa. En oikein ymmärrä, miten tuo välillä pysyy ihan aloillaan ja välillä on ihan holtiton, vaikka lenkkeilyn määrä ym. ennen treenejä olisi sama. Täytynee koittaa seuraavalla kerralla, toimisiko viime kesänä hyväksi havaittu tennispallojuoksutus vielä. Muutaman kerran kun viskoo palloa ja antaa ipanan remuta, purkautuu ne pahimmat, ylitse vuotavat energiat...

Mutta itse treeneihin: eipä tuosta juuri pahaa sanottavaa ole. Ipana toimii, kun ohjaaja toimii ;) toisin sanoen, kaipa se tekee ihan mitä sattuu, kun ohjaan sitä tekemään mitä sattuu. Hyviäkin pätkiä saatiin, erityisesti putkien haku, rengas (kyllä, nyt se sitten osaa renkaan maksikorkeudessakin!) ja kepit olivat plussan puolella reippaasti. Kropan käyttö kepeillä vahvistuu koko ajan, enkä hetkeäkään epäile etteikö tuon kepittely olisi vielä joskus komeaa katsottavaa :) Pussi on jostain syystä nousemassa suosikkilistalle heti A-esteen jälkeen.

Muutenkin saatiin pyörittyä jonkinlaisia estekokonaisuuksia (radoiksi niitä ei kyllä kehtaa sanoa), eli loppujen lopuksi hyvät treenit. Nuo alun juoksukohellukset tietysti harmittavat, mutta täytyy nyt vaan alkaa taas tosissaan kiinnittämään huomiota niihin. On tällaisen juoksemaan tehdyn koiran omistamisessa ne huonotkin puolensa, vaikka koira muuten olisikin kuin luotu agiradoille;)

Tällä kertaa päätin tyynesti jättää tokoilut treenien loppuun. Vaatimustason nostin melko korkealle: seuraaminen, liikkeestä maahanmeno ja liikkeestä seisominen, joista palkka. Seuraavaksi seuraaminen, jäävät ja luoksetulo, joista palkka. Vähän keskittyminen herpaantui, mutta hyvin Enne kasasi itsensä ja jatkoi tekemistä. Teknisestä ei mitään nättiä tekemistä, mutta tavoitteena olikin muistuttaa suorituksen kestosta. Loppuun vielä pari hyppyä, pysähtyminen nätisti esteen taakse, joskin tosi lähelle estettä. Pääasiassa tässä kohtaa kuitenkin on se, ettei tuo enää hiippaile esteen viereen.

Kaikenkaikkiaan tekemisen puolesta hyvät treenit, vielä kun ne ylimääräiset hillumiset ja häiriöherkkyydet saisi pudotettua pois...

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Koiranelämääkö?

En varmasti ole ensimmäinen, joka törmää vähintäänkin shokeeraavaan uutiseen Crufts-voittajan elämästä. Mikäli juttu ei ole vielä tullut vastaan, sen voi lukea täältä.

Itselleni ei herää kuin kysymys MIKSI koira? Miksi ei voi harrastaa jotakin, jossa todella hyödynnetään välineitä ja esineitä? Miksi pitää muuttaa elävä olento sellaiseksi? En voi uskoa, että yksikään koira olisi onnellinen noissa oloissa, vaikka omistajat varmasti tarkoittavat vain ja ainoastaan hyvää. En edes kykene sanoin kuvailemaan tätä tunnetta ja sitä, mitä asiasta ajattelen...

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kotia kohti

Olemme Enteen kanssa eläneet "välitilassa" jo useamman kuukauden. Nyt vihdoin alkaa muutto omaan kotiin lähestyä. Toivottavasti pääsemme omiin oloihimme pääsiäisenä - onhan tätä jo odotettukin!

Enne ei ole mikään helppo koira, jonka voisi noin vaan viedä uuteen paikkaan ja jättää sinne. Sen sijaan Eps vaatii totuttelua uuteen paikkaan ja oloihin. Niinpä olemmekin nyt käyneet tulevassa kodissamme "tutustumiskäynneillä". Perjantaina siivosimme siskoni kanssa asuntoa, ja Enne oli mukana. Ipana malttoi jopa rauhoittua nukkumaan omiin oloihinsa, vaikkakin oli toki kärppänä pystyssä heti, jos jotakin erikoista näytti tapahtuvan. Tänään kävimme viemässä ensimmäisiä tavaroita uuteen kotiin, ja Enne sai leikkiä iiiihanalla possupehmolla (eikä tainnut edes huomata olevansa uudessa paikassa, kun lelu otettiin esiin) ja syödä iltaruuaksi kanansiipiä. Suurimpia ihmettelyn kohteita ovat lähinnä uudet äänet, varsinkin kun tyhjässä asunnossa kaikuu kaikki muutenkin tavallista enemmän. Ongelmakohtanahan on yksinjääminen, joka taatusti aiheuttaa päänvaivaa alkumetreillä. Vaan hyvinhän tuo on aiemminkin sopeutunut, joten miksi ei nytkin :) Pääsiäiseksi koitetaan päästä uuteen kotiin, jotta on sitten muutama päivä aikaa katsella, kuulostella ja jättää ipanaa alkuun lyhemmiksi pätkiksi yksinään.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Vaatimalla voittoon!

Tällä viikolla käytiin kahteen otteeseen treenailemassa Pekolassa. Ensin tiistaina tokoiltiin ja vähän aksattiin, eilen panostettiin lähinnä agiin.

Tiistai meni ihan harakoille. Juttelin koko matkan töistä kotiin koiran kouluttamisesta ja siitä, miten koiralta täytyy vaatia asioita. Muistaakseni useampi fraasini alkoi sanoilla "Enne osaa...", "Ennekkin on tajunnut..." ja "Näin opetin Enteelle...". No, olisi voinut ihan vaan olla hiljaa, koska illan treeneissä käsissä oli koira, joka ei todellakaan osannut, tajunnut tai ollut edes kiinnostunut koko treenaamisesta. Kevät ja uroskoira, se ihana yhdistelmä!

Seuraaminen oli kamalaa, jotain hyvääkin pätkää välissä, mutta pääsääntöisesti ihan mitä sattuu.

Liikkeestä maahanmeno ja seisominen ok, mutta se seuraaminen edelleen kamalaa.

Hyppyä treenattiin niin, että laitoin ensin pari kertaa namikipon odottamaan esteen toiselle puolelle, jotta Enne jää riittävän kauas odottamaan. Toimi, ja vika kerta olikin hyvä jo ilman houkutusnamia.

Pariin kertaan Enne huitelehti omille teilleen (ne hajut... ja vielä huonot namit! Mistä lähtien MAHA ei ole ollutkaan huippuhyvää?!), eli kokonaisuutena treenit menivät melkolailla metsään.

Eilen päätin sitten unohtaa koko tokoilun ja panostaa agiin. Ja voi, miten oikea päätös! Treenattiin ensin keppejä kokonaisuutena, ja selvästi pujottelun ydin alkaa löytyä kropankäytöllisesti. Treenattiin kepeille lähetystä (lähetys ekaan väliin, ekan kepin kierto ja palkka), tämä yllättävänkin hyvä! Täytyy muistaa jatkossa jatkaa tätä. Loppuun pari kertaa lähetys ja kaksi keppiä, hyvähyvä.

Emme ole kamalasti treenanneet A-estettä, koska sen kontaktit on kaikista vaikeimmat opettaa tällä meidän makuutekniikalla. Jostain syystä käsissä alkaa silti olla A-hullu koira. Tämä taitaa vielä kostautua...! :D Puomin Enne suorittaa rauhallisesti, ilmeisesti tuo korkealla kävely on luonnotonta sille. Mutta toisaalta, noi vauhdikkaalla koiralla parempi näin päin, kyllä se vauhti sieltä vielä löytyy ;)

Keinu ei enää ole niin kamala kuin aiemmin. Edelleen Enne jännittää keinun liikettä, mutta mikäli itse seison keinun vieressä ja muistutan liikkeestä, Enne osaa jo itse seistä kyydissä keinun liikkuessa vapaasti. Tässä odottelen sitä takapakkia - joku kertahan tuo taatusti vetää täysillä kunnon lentokeinun, ja siinä sitä sitten ollaan...

Pussi oli Enteestä toooosi jees, vaikka ei olla aikoihin treenattu. Putken osaa jo pikkuhiljaa hakea käskystä, loistavaa!

Rengas nyt jostain syystä on vallan kamala, etenemistä tämän suhteen täytyy miettiä.

Tehtiin myös pientä "rataa", hypyttelin siis muutamalla hyppyesteellä edestakaisin, siksakkia ja vaikka sun mitä. Hyvin tuo kuuntelee ohjausta ja reagoi, vielä kun itse oppisi ohjaamaan ihan oikeasti! Hyviä vinkkejä saatiin myös, ja jatkossa täytyykin muistaa panostaa tuohon palkkaukseen entistä enemmän - varsinkin, kun puolet ongelmista ja väärin suoritetuista esteistä johtuvat ihan omista sähellyksistäni. Mutta kokonaisuutena loistavat treenit, Enne pysyi näpeissäkin hyvin, vaikka olikin vapaana käytännössä koko ajan. Tiedä sitten, mikä tuo tiistain pelleilysähellys oli olevinaan...

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Uusi ulkoasu, vanhat kujeet

Kyllästyin vanhaan ulkoasuun, joten näppärästi säädin blogin uuteen uskoon. Ihan putkeehan tämä ei mennyt, taustavärin oli tarkoitus olla "kevyesti siniseen taittava valkoinen" eikä tuollainen... no, tuollainen. Koittanen säätää väriä uudelleen, sitten tässä joskus ;)

Viime päivät ovat menneet melko haipakkaa työkiireiden takia. Lähinnä meidän tekeminen on jäänyt temppuiluun ja kapulatreeneihin.

Tempuista sivuttain kävely on tosi jees, samoin heiluttaminen. Lelun laitto koriin onnistuu edelleen satunnaisesti, joten takuuta tempun syvemmästä ymmärtämisestä ei edelleenkään ole. Mutta ainakin Enne on aina innoissaan tekemässä :) Muutoni temputkin ovat siis hyvin pitkälti vanhaa kauraa, pitäisi näitäkin kai miettiä uusia... Tai vaihtoehtoisesti treenata nämä vanhat oikeasti kuntoon.

Kapulatreenit on Enteestä maailman kurjimpia. Kapulan nosto ja pito seisten sujuu hyvin, kannatteleekin kapulaa edessäni jo jonkun aikaa hyvin. Mutta sama istuen - ei mitään toivoa. Nyt olen alkanut kehua jo kapulan koskemisesta (takapakkia mennään siis), ja tänään otti jo ihan nanosekunniksi kapulan suuhun. Olisi kyllä tasan pudottanut, ellen olisi napannut vauhdista kiinni ja antanut irrotuskäskyä. Mikähän tuossa on se ongelma, että istuminen tavara suussa on niin kamalaa? Pitäisi kai tehdä jotain kevyempiä tikunpätkiä tai vastaavia ja testata, onko niiden kanssa samaa ongelmaa.

Temppujen ja kapuloinnin lisäksi Enne on aktivoitunut akvitointikuution sekä namipullon kanssa. Myös namien etsintää ollaan harrastettu. Kiva, että on jotain tällaista pientä, mistä koira tykkää ja mikä on helppo toteuttaa, vaikka itsellä ei olisikaan intoa ja voimia varsinaiseen treenaamiseen.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Treeniromaani vailla kuvan kuvaa

Käytiin eilen Lahdessa hallitreenailemassa aika extemporetyylillä. Ensin tokoiltiin, sitten otettiin vähän aksaa. Käydäänpä siis läpi ensin ne tokoilut:

Seuraaminen oli melko jees :) Ipanahan toimii! Kontakti on palautunut, mutta paikka on kyllä ihan missä sattuu. Mutta Eps on niin soma, kun se oikein hyppää takaisin oikealle paikalle, kun asiasta huomauttaa. Treenattiin käännöksiä, vasemmalle on vaikea, koska Enne edistää vallan mahdottomasti, mutta hyvin se siinäkin pomppi pois alta. Täyskäännös ja oikea hyvät.

Liikkeestä maahanmeno hyvä, joskin kerran jäi seisomaan, kun oltiin pari kertaa otettu seisominen välissä. Käsky oli liian epäselvä, tajusin sen itsekin heti koiran pysähdyttyä...

Liikkeestä seisomiset jo parempia! Vapautus palkalle tai palkka kädestä. Tasaa tassut kyllä, mutta ei kuitenkaan hiivi metrejä eteenpäin.

Luoksetulossa olin kamalan näppärä, ja ajatuksissani jätin koiran niin, että palkkapurkki oli meidän välissä. No, vauhti vähän kärsi ja katse kävi purkissa, mutta muuten oikein hyvä.

Hyppy oli "hieman" unohtunut... Enne kyllä hyppää vallan mainiosti, mutta pysähtyminen onkin asia erikseen. Taino, kyllähän se pysähtyy, mutta siirtyy esteen viereen, hyvä ettei etupuolelle saakka. Kenties kaivataan vähän lisätreeniä..? :D

Paikkamakuuta Enne teki kaksi kertaa kootessani agilityesteitä, hyvin pysyi. Pitää alkaa treenata tuota kyllä nyt myös niin, että ympärillä ei tapahdu - nythän Enne makaa häiriössä ok, mutta annas kun on hiljaista ja tylsää...



Aksailussa treenattiin kontakteja aalla. Eka kertaa tehtiin koko estettä sitten kontaktisuunnitelman muutoksen, ihan ok sujui. Alastulossa Enteellä oli pieniä vaikeuksia makaamisen suhteen, mutta muutoin varsin näppärää. Tosin ekalla kerrallahan ipana otti ja ryykäsi esteen huipulle vailla tietoakaan kontakteista...

Kepit alkaa näyttää valtavan hyvältä. Edelleenkään Enne ei osaa hakea niitä tasan yhtään eikä pujotella ilman namikäden apua, mutta alkaa tulla jo aika nättiäkin jälkeä, kun Eps pääsee vauhtiin :)

Lisäksi tehtiin pientä radanpoikasta. Kolme hyppyä ja putki, joiden ympärille sitten pyörittiin. Melkoisen pätevä ipana alkaa olla, kunhan vaan itse katsoa, mihin sitä ohjaan enkä vain säädä menemään. Katsotaan, miten käy siinä vaiheessa, kun pitäisi saada kunnon ratoja tehtyä ja vauhtia kasvatettua hallitusti...

Päivän ekstraplussa Enteelle siitä, että vaikka sen luo karkasi koirakaveri, joka lähti juoksuleikkiin, ENNE PALASI KÄSKYSTÄ! Jesjesjes!! Yhden hepuliringin se kyllä veti vähän holtittomasti, mutta palasi silloinkin yhden kierroksen jälkeen.


Tänään treenailtiin taas Pekolassa. Pakka oli vähän sekaisin ja muut koirat kiinnostivat turhankin paljon. Jännä kyllä huomata, miten tuo oma asenne asiaa kohtaan muuttuu: jos Eps olisi toiminut näin kuukausi sitten, olisin varmaan ollut tyytyväinen. Ja olihan niitä hyviä hetkiä nytkin, siitä ei pääse mihinkään!

Seuraaminen on ihan kamalaa edistämistä, mutta nyt alkaa pilkahdella se osaaminenkin ihan toden teolla läpi. Kunhan paikka pysyy oikeana, tekeminen on tosi kivan näköistä. Käännökset ok, vasemmalle taas ne ylisöpöt hypyt :)

Liikkeestä maahanmenossa tuppasi jäämään vinoon, koska palkka oli takana. Jotenkin nyt unohdin taas ne kaikki aiemmat pohdinnat, joissa totesin edessä olevan palkan toimivan paremmin jäävissä. No, ensi kerralla sitten... ;) Kerran ei mennyt makuulle, silloin ei palkkaa vaan liike uusiksi. Pitäisi ehkä ylipäätäänkin alkaa harrastaa enemmän tuota, että väärästä toiminnasta ei tule uutta käskyä vaan koko liike tehdään uusiksi. Liekö tuo sitten toimiva tapa, kommentteja?

Liikkeestä seisominen ok, ei oikein malttanut pysyä aloillaan. Pysähtyminen oli hyvä (Enteen mittapuulla), mutta palatessani Eps alkoi liikehtiä malttamattomasti. Tässä täytyy varmasti vahvistaa tuota seisomista, eli vaikka sitten tuplapalkka käyttöön (käsi + purkki).

Luoksetulo ok, vähän tuli päin. Palkkapurkki oli Enteen takana, mutta se ei vaikuttanut suoritukseen.

Hyppy on nyt vähän... epäselvä :D Enne tietää mitä tehdä ja hyppää epäröimättä, mutta se pysähtyminen on ihan mitä sattuu. Edelleen tulee esteen vierelle (no ylläri, jos eilenkin niin teki!). Muutama namitoisto (nami esteen toisella puolella keskellä, jolloin Eps kääntyy keskellä eikä sivussa), jotka sujuivat hyvin - tosin tämän seurauksena Enne hiipparoi TODELLA lähelle estettä, mikä tulee kyllä jatkossa aiheuttamaan ongelmia. Täytynee muistella itsekin, muten tuon silloin aiemmin sai kuosiin ja jatkaa sitten vaikka samalla linjalla.

Paikkamakuu 2 min muiden tokoillessa. Huima häiriö, Eps oli tosi tarkkana mutta pysyi hyvin. Vaan edelleen alkaa olla enemmän tarvetta sille häiriöttömälle, tylsälle makuulle...


Aksailtiinkin pikkuisen, tosin tänään ilman minkäänmoisia juoksuosuuksia. Treenin kohteena siis kontaktit (puomi + keinu) sekä rengas.

Kontakteilla Enne tarjoaa ylösnousulla hyvin makuuta, mutta alastulon makuu on ällöttävä. Käskystä tekee kyllä, mutta samanlaisesta tarjoamisesta ei ole tietoakaan. Jostain syystä nuo Pekolan esteet ovat Enteestä jotenkin epämiellyttäviä (?) eikä se oikein tykkää suorittaa varsinkaan puomia. Pakkasilla nuo jäätyvät tosi liukkaiksi, liekö samaa ongelmaa edelleen?

Keinu oli päivän yllätys. Eps menee rohkeasti, edelleen pidän pannasta kiinni ja aluksi hidastin keinun liikettä. Häntä heiluu ja homma toimii, tämä on hyvä lähtökohta. Vika kerta saatiin jo otettua niin, että pysäytin koiran keinun keskivaiheille, ettei pääse ryykäisemään loppuun saakka ja tuhoamaan tähän asti kuntoon saatua osuutta, mutta itse keinusta en enää pitänyt kiinni. Nou hätä tässäkään, jee! Varsinainen haastehan toki tulee vastaan siinä, kun vauhtia tulee ja Enne sen kerran ryöstää keinulle ja lentää sieltä *koputtaa puuta*...

Rengas on jostain syystä aivan kamala. Matalana menee ilman mitään ongelmia, mutta korkemmasta Enne ei yksinkertaisesti hyppää läpi. Nostaa tassut renkaalle, toteaa sen heiluvan ja päättää, että antaa koko touhun olla... Hieno homma. No, kaipa sekin tästä... Vaan kyllä tuo normaali kerta viikkoon treenailu on auttamatta liian vähän, jos tällaisia asioita pitäisi harjoitella.

Kerran Enne pääsi täälläkin juoksuringilleen (mikä ihme siinä on, että ensin on aivan nätisti eikä edes yritä, ja sillä sekunnilla kun ipanaan luottaa, se lähtee näpeistä), mutta palasi jälleen ekan kierroksen jälkeen käskystä. Kiva treenata kisoja varten, kun koiraa ei voi päästää hallitusti vapaaksi... (ja kyllä, tähän ei toki auta muu kuin lisätreeni - samaahan se on ollut aiemminkin, ja tämä treenitauko tietysti kostautuu pahojen tapojen paluuna)

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Uutta treeniseuraa

Sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja aloitin kasaamaan treeniporukkaa tänne Hämeenlinnan suunnallekin. Kiinnostuneita onkin ollut mukavasti, vaikka toki mukaan mahtuu enemmänkin porukkaa :) Tänään pidettiin ensimmäiset treenit, joskin osanottajamäärä jäi vähäiseksi: meidän lisäksemme paikalle pääsi vain yksi koirakko. Vaan mitäpä tuosta, hyvät treenit oli silti! Pidettiin sellaiset organisoimattomat treenit, ts. tehtiin omiamme, juteltiin välissä ja tehtiin taas. Eps oli vallan pätevä, vaikka mukana oli toinen uros. Vaikka toinen haukkui ja pojat vähän tuijottelivat toisiaan, hyvin Enne käänsi katseensa ja keskittyi tekemiseen käskystä. Jes!

Seuraaminen oli vallan mainiota. Kamalaa edistämistä paikoitellen, mutta kontakti pitkästä aikaa hyvä! Palkka lensi suusta, joten se todennäköisesti oli syynä tähän ;) Unohdin palkkapurkin kotiin, joten kaukopalkkailu jäi tällä kertaa. Vaan ehkä se on toisaalta hyväkin, että palkkaus vaihtelee ja siten pysyy mielenkiinto yllä. Tänään oli namien lisäksi käytössä patukka, jonka kanssa tulikin muutamat mukavat juoksuhepulit ;)

Liikkeestä maahanmeno ok, kaksi kertaa taisi vähän askeltaa ja meni vasta toisesta käskystä. Maa tosin oli melko ällö, joten liekö se syynä, tiedä häntä...

Liikkeestä seisominen alkuun ihan kamalaa, parani loppua kohden. Mitenhän tämän saisi varmaksi niin, että aina jo ensimmäinen yritys onnistuisi?! Lisää toistoja se kai vain vaatii...

Sivulletulot tosi näppäriä ja nopeita. Konktakti hieno, keskittyi vaikka edessä oli toinen koira.

Ja jes, vihdoin muistin ottaa sitä paikkamakuutakin! Kaksi toistoa, etäisyys pari metriä, aika ehkä minuutin luokkaa (en katsonut kellosta). Hyvin pysyi, joskin makasi lonkalla. Mutta ihan sama, kunhan pysyy!

Kaukokäskyjä oli tarkoitus treenata myös, mutta kun ensimmäinen maahanmeno ja siitä istuminen olivat maailman hienoimmat, ei jauhettu niitä enempää :)


Lisäksi ollaan treenattu kotonakin. Kaukokäskyjä, jotka ovat ok, joskin herkästi istumisessa takapuoli nousee. Täytyy tarkkailla, pysyvätkö etujalat kuitenkin aloillaan... Mutta toisaalta, tänään tuo nouseminen oli mahti, joten harjoituksen puutetta varmasti tämäkin.

Kapulan pitoa ollaan otettu niin, että Enne istuu sivulla, annan kapulan ja otan sen pois. En ole päästänyt itse irti kapulasta ollenkaan, koska Enne pudottaa sen todella herkästi. Kunhan saadaan ensin iskostettua päähän, että istuenkin voi kannatella tavaroita, lisätään haastetta.

Temppuiltukin ollaan. Sivuttain kävely on hakusessa, mutta ipana tykkää yrittää ;) Jalkojen väliin tulo sujuu kuin vanhalta tekijältä, hyvähyvä! Lelukorin päälle nousu toimii myös, mutta aiheuttaa herkästi hepulin... Onhan se hulvattoman hauskaa nostaa etujalat korin päälle ja nousta korrrkealle.
Lelujen laitto koriin on vähän hakusessa, toisinaan sujuu kuin vettä vaan, toisinaan tuntuu, ettei Enne tajua koko homman juonta lainkaan. Lisää toistoja siis tähänkin.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Me harrastetaan taas!

Jeejeejee, me ollaan taas harrastusmoodilla ja vire on kova!

Lauantaina tokoiltiin pihalla aika heikolla menestyksellä. Halusin NÄIN kovasti treenata kaukopalkalla, eikä muutakaan sopivaa paikkaa ollut (kiitos, puolimetrinen lumihanki!). No, eipä tuo pihakaan oikein toiminut, mutta tehtiin sentään jotain. Todellisuudessa en edes muista, miten treenit menivät - ainoastaan sen, että koska pihalla oli kapea "polku", Enne koki seuraamisen käytännössä mahdottomaksi ja tekeminen olikin vähän sinne päin. Kapulointi siirrettiin myös ulkoilmoihin, ja saantiin kai pari onnistunutta sivulla pitoa. Yksi meni ihan metsään, Eps ei ottanut kapulaa ollenkaan, meni maahan ja sähelsi. Saatiin vikaksi ihan ok suoritus kuitenkin. Muuten meni kai kohtalaisesti.

Tänään oltiin ensin puistoilemassa Anskun ja Nemin kanssa, sitten parin tunnin lepotauko kotona ja vihdoinkin ne ihan oikeat toko-/agilitytreenit.

Aloitettiin toko-osiolla, palkkaus kaukona (uunissa paistettua lihaisaa rasvaa) ja tavoitteena tehdä alokkaan liikkeet. Aloittiin sivulletuloista, muutama paikanvaihto ja palkka. Meitä ei tällä kertaa ollut kuin kaksi ihmistä (toisella tosin neljä koiraa), joten häiriö ei ollut mahdottoman suurta. Himppasen Enne piippasi alkuun, mutta TOSI nopeasti asettui ja alkoi tehdä.

Seuraamisissa kontakti oli päivän ongelma. Taas. Palkkaus hyvistä pätkistä, ja kontaktista kehuja. Kai se siitä...? En kyllä tajua, miten tämä sama ongelma tulee esiin aina tasaisin väliajoin. Teenkö jotain väärin, eikö Enne todellisuudessa osaa koko liikettä, eikö sitä kiinnosta, mitä ihmettä?! No, jatketaan harjoituksia ja katsotaan, mikä on lopputulos...

Liikkeestä maahanmeno jees, minimaalisesti käveli eteenpäin (palkka edessä), laskeutui hyvin. Toisella kerralla meinasi pirulainen ryöstää palkalle (nousi jo istumaan, mutta laskeutui käskystä hyvin).

Liikkeestä seisominen olikin mysteeri. Eka hyvä, toisessa ei meinannut pysähtyä millään, kolmas hyvä. Selvästikään ei ole vielä lähelläkään varmaa tämä liike, koska tuo keskimmäinen ei voinut olla mikään hetkellinen ajatuskatkos. Lisää varmuutta siis...

Luoksetulo aivan mahtava, tuli laukalla, ei ryysinyt päin, istui nopeasti sivulle. Loistava.

Hypyn ja paikkamakuun unohdin tehdä :D


Sitten osioon agility. Oijoi, mikä näppärä otus tässä onkaan näpeissä!

Puomin kontakteilla Enne tarjosi alkuun hyvin maahanmenoa. Taisin kuitenkin olla vähän liian leväperäinen, koska lopulta se ei tehnyt elettäkään mennäkseen maahan, asetti vain tassut samoille kohdille kuin yleensä :D Sinänsähän se riittäisi, mutta tuosta on aivan liian lyhyt matka kontaktien yli hyppimiseen. Joten vaatikaamme edelleen sitä makuuta kuitenkin.

Keinulle Enne ryykäisi niin nopeasti, etten ihan ehtinyt pelastaa tilannetta. Ihme kyllä, tuo pysyi kyydissä ja tuli alaskin vallan hyvin, mutta sen jälkeen saikin sitten säätää, että homma alkoi taas toimia. Onneksi ehdin sentään hidastaa keinun vauhtia tuolla ekalla kerralla! Otettiin sitten kaksi kertaa alusta loppuun niin, että pidin toisella kädellä pannasta ja toisella lasken keinua. Kyllä se tästä, nyt Eps heilutti jo häntää ihan intona keinun laskeutuessa :)

Pujottelua oli huimaa! Jostain syystä Enne innostui kamalasti tajutessaan, että mennään kepeille (vai tajusikohan sittenkään?), ja meni kyllä näppärästi. Muutaman kerran välipalkkojen kanssa, vika kerta loppupalkalla. Tästä tulee vielä hieno!

Rengas oli päivän agilitymysteeri. Ekalla hyppäsi läpi, mutta löi selkänsä. Ilmeisesti hahmotus ei siis ollut ihan päivän sana, ja sen seurauksena Enne ei enää halunnutkaan rengasta suorittaa. Aikamme tahkottua laskin renkaan minitasolle, ja sehän auttoi. Näppärästi toimi tuo korkeus.

Loppuun vielä pikkupätkiä radanpoikaista (nimim. polvivamma, joka ei voinut juosta, vaan ohjauksen piti onnistua keskeltä): rengas - pituus - putki - muuri ja muista vastaavia. (Siis uskomatonta, tultiin kotiin alle puoli tuntia sitten, enkä enää muista esteitä saati niiden paikkoja! Koita tässä nyt jotain järkevää selostaa... Ensi kerralla voisin vaikka piirtää itselle ylös mitä tehtiin ja miten.)

Kokonaisuutena vallan mainiot treenit, Enne pysyi upeasti näpeissä eikä lopussa ehtinyt tulla sitä tavallista kyllästymisefektiä - ehkä alan siis itsekin oppia jotain! Ensi kerralla aloitan koko touhun (alkuvirittelyn jälkeen) sillä pirullisella paikkamakuulla, sehän se tässä suurin ongelma on kisoja ajatellen!

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Puistoilua

Tänään käytiin puistoilemassa Anskun ja Nemin kanssa. (Oli pakko aloittaa teksti näin aneemisesti, koska tajusin aloittavan lähes kaikki postaukset aina "tänään teimme sitä", "eilen teimme tätä" tai vaihtoehtoisesti "tänään pitkästä aikaa..." ja aloin tyynesti nauraa ääneen tajuttuani asian. Kyllä halvat, on huvit...)

Mutta siis, tällä kertaa nappasin kameran mukaan, joten kuvat kertokoot meiningistä enemmän: