sunnuntai, 13. marraskuuta 2011

Vetoviikonloppu

Tämä viikonloppu on vietetty vetoharrastuksen parissa: eilen käväistiin piiiitkästä aikaa Erjan ja Micken luona treenimielessä. Enne pääsi juoksemaan noin 13 km lenkin 10 koiran valjakossa, pyöräparissa. Alkumatkalla tunteet kuumeni yli käsiteltävissä olevan rajan, ja sehän ilmeni rähjäämisenä. Onneksi tämä oli ennakoitu ja pariksi valittu koira, jota ei pienet asiat hetkauta. Muutaman sadan metrin jälkeen homma alkoikin näyttää siltä, miltä kuuluu, ja turhuudet jäivät käytöksestä pois. Näppärästi Enne pinkoi koko matkan, joskin ilman taukoja olisi voinut tehdä tiukkaa - iso valjakko kuitenkin juoksee ihan mukavaa tahtia, eivätkä meidän treenilenkitkään ole noin pitkiä vielä olleet. Vaan eipä ollut ongelmaa (kuten ajattelinkin), vaan mukavasti sujui tuo lenkki.

Tänään käytiin pyöräilemässä rauhallisella tahdilla palautumislenkki, ehkä n. 7 km. Vauhti oli rauhallista ravia maustettuna muutamilla laukkapätkillä, mutta kyllä eilinen vaati veronsa (varsinkin, kun kupissa oli eilen hyi-yäk-ällö-maksaa, jota Enne nyppi vain sen, mitä tarvitsi pahimman nälän tyydyttämiseksi. Jotenkin tuntuu, että ennen niin rautamahaisen Enteen vatsa ei näin treenikaudella kestä ollenkaan samanlailla erilaisia ruokia kuin esimerkiksi kesällä kesti. Tiedä sitten, johtuuko juuri rasituksesta vai jostain muusta...

Tällä hetkellähän Enne syö Belcandon kuivaruokaa höystettynä erilaisilla lihoilla ja vastaavilla tuotteilla. Pääasiassa ostan lihat ja muut Kennelrehulta, kalat saan isältäni. Sopivat luut ovat tällä hetkellä vähän hakusessa, mutta toistaiseksi pärjätään lähinnä siipien voimin (nekin siis hampaiden hyvinvointia ajatellen, ei niinkään ravintona). Harmittaa, että hirven kylkiluita on niin kamalan vaikea saada, ne kun maistuivat hyvin Entsulle... Ajatuksena kuitenkin on, että löytyisi sopiva ruokamäärä ja ylipäänsä ruuat, jotka maistuvat - ei sitten tulisi tällaisia energiakadon hetkiä kesken treenikauden. Tällä hetkellä nauta-sikajauheliha, naudan maha ja lihaisa rasva maistuvat mukavasti, samoin kuin paistettu kuha. Näillä mentänee siis eteenpäin ainakin jonkun aikaa. Vaikka raakaruokinta toimi Enteellä hyvin, en juuri nyt jaksa stressata vitamiinien ja muiden saannista, siksi pääasiallisena ruokana on kuivaruoka. Lisäksi nuo vitamiinit, joita ruokaan jossain vaiheessa lisäilin, heikensivät ruuan maistuvuutta merkittävästi (jos siis joku kaipailee vitamiineja ja mineraaleja, mulla olisi täällä pari kiloa ylimääräistä ;D). Helpompi näin, ja kun kerran ruoka maistuu, niin tällä mennään :)

1 kommenttia:

  1. Mulla on sama homma Samaanin kanssa, eli helpompaa on, kun ruoka maistuu. Herralle maistuu tällä hetkellä vain Hubertin lihahyytelö ja jahtivahdin naksut(tietenki raaka poronliha on herkkua). Muut ruuat se jättää kuppiin ja on pari päivää syömättä, jos ruoka ei ole hänen mielestään hyvää . Samaani on jo 14,5v joten saa syödäkin loppuelämänsä mitä vain haluaa ja mikä maistuu. Tuossa iässä ei ole terveellistä paastota...ainakin luulen niin. Muut koirat eivät Hubertin herkkuja saa.

    VastaaPoista