Sivut

torstai 20. tammikuuta 2011

Aivojumppaa ja inhottava ilta

Viime päivinä Enne on päässyt useampaan otteeseen jumppaamaan aivojaan. Pyramidi on ollut ahkerassa käytössä ja täytyy sanoa, että Enteen keskittymiskyky on jo nyt kasvanut huimasti siitä, mitä se oli lelun hankinnan aikaan! Nyt ipana jaksaa vääntää ja kääntää lelun kanssa jo mukavan mittaisia hetkiä, ja näyttää tykkäävän siitä koko ajan enemmän ja enemmän.

Lisäksi treenailimme tokoa pitkästä aikaa. Sivulletulot hyviä, seuraaminen sujui paremmin kuin aikoihin ja liikkeestä maahanmenot ja seisomiset olivat hyviä. Sivulletuloissa Enne muutamaan kertaan tarjosi makuuta edessä (?!), kun ei malttanut kuunnella käskyjä ja koitti vaan toimia mahdollisimman nopeasti. Hyvin korjasi suoraa oikeaan paikkaan. Seuraamisessa kontakti oli todella hyvä ja paikka oikea. Käännökset hyvät. Maahanmenoa ja seisomista treenattiin lähinnä edestä käskyttäen, maahanmenoa myös pari kertaa sivulta. Sivulla olessa liikkeessä hakemista, mutta edestä maahanmeno sujuva. Sekä seisoen että maaten pysyin hyvin vapautukseen asti.

Kun nyt kerrankin innostuin kunnolla koulutuspuolesta, ajattelin samalla treenata myös temppuja. Ongelmaksi kuitenkin muodostui lähes kaikkien temppujen "tokomaisuus". Enhän toki hyvien treenien jälkeen halua muistuttaa koiraa esimerkiksi siitä, että maassa olessa voi myös alkaa ryömiä, kieriä tai heittäytyä selälleen? Niinpä treenasimme vain kasin pujottelua jalkojen ympäri. Ja Ennehän oli tohkeissaan! Alkuun koko temppu oli ihan hakusessa, mutta lopulta pystyin jo sanomaan "kiireesti, kiireesti" ja Enteen tahti kiihtyi... Ja mitään "kiireesti"-käskyähän se ei tunne ;D Hauskaa oli molemmilla, näitä hetkiä pitäisi olla useamminkin!

Eilisilta oli Enteen kannalta kamalaakin kamalampi.



Edessä oli nimittäin Voittaja-näyttelystä ostetun shampoon ja hoitoaineen testaus käytännössä. Kyseessä on siis Isle of Dogs Coaturen shampoo nro 12 ja hoitoaine nro 50. Erityisesti hoitoaine oli jännittävä kokemus, koskaan ennen en ole sellaista koiralle käyttänyt. Ohjeista poiketen en antanut kummankaan aineen vaikuttaa kovin kauaa (Enne pyrkii pestessä nuolemaan itsensä kuivaksi, ts. lipoo myös aineet turkista suuhunsa), vaan huuhtelin ne melko rivakasti pois. Mitään sen syvällisempää kommenttia en tuotteista osaa antaa, itse tykkäsin kyllä. Enne haisee taas normaalille (ei-koiralle) ja viime aikoina päätään nostanut kutinakin näyttää vähentyneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti