Sivut

torstai 16. joulukuuta 2010

Vetotreenit piiitkästä aikaa

Johan on aika kulunut taas siivillä! Viimeksi käytiin vetolenkillä lauantaina, sen jälkeen ei eri ihmisten kiireistä johtuen ole ollut aikaa ja mahdollisuutta treenata. Tänään asia onneksi korjaantui, kun kävin ajamassa 8 km lenkin kolmosella. Pikku-Eps oli johdossa, ja pääsääntöisesti toimikin siellä oikein hyvin. Muutama näppiminen tuli taas alkuun, mutta touhu loppui nopeasti ja E keskittyi olennaiseen. Suunnat sujuivat hyvin, joskin Enteellä ei ole varmuutta kääntää vanhempaa koiraa oikeaan suuntaan. Muutaman kerran saatiinkin hetki tahkota sitä oikeaa kääntymissuuntaa, mutta päästiinpähän lopulta aina oikealle reitille ;) Koirien ohituksia täytyy selvästi treenailla enemmän, irtoaminen on näemmä edelleen Enteelle ongelmallista - erityisesti johtajana ollessaan. Lisätreeniä siis...

Nyt olemme jälleen Erjan ja Micken talonvahteina ja eläintenhoitajina joulupäivään saakka, joten Enne saakin nauttia oikein urakalla koiramaisesta seurasta ja raikkaasta ulkoilmasta. Tänään Enne 2v. ja Outa lähemmäs 14v. leikkivät parin tunnin ajan kovin innoissaan - harmi, ettei ollut kameraa käsillä (...ja että hämärtyvä ilta olisi pilannut kuvat, vaikka kamera olisikin ollut...)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti