Sivut

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Ohitustreenit ennen Ohkolaa

Kävimme tänään treenailemssa Hauholla Erjan ja Micken luona. Normaalista poiketen Enne ei päässytkään valjakkoon, vaan lähdimme lenkille kokoonpanolla minä+Enne+kickbike ja Micke+Bea+Darling+pawtrekker. Lähdin Enteen kanssa edelle, ja jonkin matkaa ajettuamme Micke ja tytöt ohittivat meidät. Enne ei huomannut takana tulevia ennen ohitusta, jolloin se pysähtyi, päästi ohi ja lähti raivolla perään. Totaalisen uusi ja ihmeellinen tapa, mutta eipä siinä aikaakaan menetetty, kun kiihdytys perään oli niin nopea. Risteyksessä irrotin Enteen hyvästä peesistä vasemmalle (kääntöympyrä, jonka takaa matka jatkuu seuraavaan ympyrään, ts. sekä vasemmalta että oikealta pääsee jatkamaan matkaa, ja tässä tapauksessa Micke meni siis oikean kautta), nätisti kääntyi ja pian päästiinkin takaisin peesiin (pointtina tässä oli siis se, että haluan Enteen oppivan kuuntelemaan käskyjä, vaikka edellä menisi norsulauma). Toisesta kääntöympyrästä paluumatkalle, ja pian ohitimme Micken ja tytöt. Itse ohitus sujui hyvin, mutta irtoaminen on vaikeaa, niin vaikeaa... Jonkin matkaa ajeltiin näin päin, ja sitten Micke ja tytöt siirtyivät taas edelle. Ohitustilanteessa Enne toimi samanlailla kuin ensimmäisellä kertaa. Lopuksi saatiin vielä kunnon kilpakiri tiellä, Enne pani parastaan ja saavutettiinkin edellämenijät hyvin - vaikka omistaja vähän laiskottelikin, ja antoi koiran hoitaa homman kotiin :)

Loistava, onnistunut treeni näin kisan alla - tuhannet kiitokset Mickelle!!
Ja kyllä taas huomasi, että Enne on luonteeltaan kisakoira, siitä ei pääse mihinkään...

tiistai 28. syyskuuta 2010

Kickbikeilua, tokoilua ja hermoromahduksia...

Eilen teimme ehkä nelisen kilometriä pitkän kickbikelenkin. Osittain lenkki meni mainiosti, osittain taas E oli aivan toisessa maailmassa. Edelleenkään en tiedä, mikä sen huomion toisinaan kiinnitti, mutta selvästi jokin juoksemista mielenkiintoisempi. Muutenkin sunnuntain väsymys näkyi melko selvästi, mutta juuri siksi halusinkin treenilenkin tehdä - periaatteessa Enne oli aivan normaali energinen oma itsensä, joten halusin nähdä sen toiminnan valjaissa. Kohtuullisen hyvä lenkki kyseessä kuitenkin oli.

Treenailimme eilen myös tokoa, joka sujui hyvin. Tarkemmin en kyllä enää muista liikkeitä, mutta perus maahanmenoja ja seisomisia otettiin ainakin. Hyvin tuo nykyään osaa, enempää en nyt osaa sanoa :D

Tänään Enteellä on ilmeisesti ollut kunnon murkkuilupäivä. Päivän aikana se oli murtautunut ulos aitauksestaan (tätä se ei ole edes yrittänyt aikoihin). Mitään merkittäviä tuhoja en kuitenkaan ole vielä paikantanut, eli en sitten tiedä mitä se on täällä päivän aikana puuhastellut. Muutenkin meininki on ollut melkoisen levotonta... Näemmä Enne ei enää pysy housuissaan normaalilenkin avulla, vaan lisäksi on pakkopakkopakko päästä juoksemaan täysillä. Saa nyt nähdä, miten elämä jatkuu ensi viikolla, kun edessä on paluu Lahteen ja kerrostaloympäristöön. Lähinnä omat hermot tässä alkaa olla koetuksella - tahdon oman pihan, kiitos!

maanantai 27. syyskuuta 2010

Pekolan Pakolliset 26.9.2010

Eilen oli siis ensimmäinen starttimme sulanmaan kisoissa (joskin epävirallisissa sellaisissa). Kisasimme luokassa DS1-2 kickbikella. Samassa luokassa starttasivat siis sekä yhden että kahden koiran kanssa kilpailevat pyörä- ja kärryluokkien osallistujat. Matkana oli 2,2 km rata ihanalla pururadalla. Radan pohja oli mukavan pehmeä koiran tassuja ajatellen, eikä kuitenkaan liian pehmeä ajamisen kannalta.

Koska luokassamme oli 20 osallistujaa ja radan alku ja loppu olivat sama tie, oli joukkio jaettua useisiin pienempiin ryhmiin. Me Enteen kanssa strattasimme viimeisen viiden hengen ryhmän kolmansina. Muut kanssamme startanneet olivat kahden koiran kanssa liikkeellä, joten uskoin ohituksia tulevan vähintään yksi ellei kaksikin (ja siis nimenomaan niin päin, että meidät ohitetaan).

Oma käsittämättömän suuri jännityspaniikkini alkoi jo lauantai-iltana ja jatkui enemmän tai vähemmän massiivisena aina starttiin saakka. Onneksi tunnetila ei heijastunut koiraan, vaan se lähti matkaan oikein mukavasti. Rata oli kiva ajaa, eikä se ennakkovaroitteluista huolimatta ollut mielestäni erityisen vaativa. Tokihan se kiemurteli puiden välistä ja sisälsi nousuja ja laskuja, mutta juuri nehän auttavat pitämään koiran mielenkiintoa yllä ;) suurimmat ongelmat aiheutti puiden välistä paistanut aurinko, joka paikoitellen heikensi näkyvyyttä liiankin tehokkaasti. Onneksi pahemmilta haavereilta vältyttiin, vaikka muutaman kerran osuinkin sopivasti kickbiken renkaan reunalla kiven reunaan - näitä kun ei paisteessa nähnyt yhtään.

Enne meni koko matkan paremmin kuin uskalsin odottaa. Piti hyvin vauhtia yllä, kuunteli hyvin suuntakäskyt eikä pysähdellyt turhia. Eikä tullut kakkosetkaan ohitse! Lopputuloksissa olimme kuudensia 20:stä osallistujasta - ei lainkaan huonosti ensikertalaisiksi! Kaikenkaikkiaan olin oikein tyytyväinen.

Kisan jälkeen Enne lepäili jonkun aikaa, kunnes Suvi otti sen vielä juoksemaan kisalenkin uudelleen omaan valjakkoonsa - kisan ulkopuolella siis. Enne pääsi kokeilemaan johtajan taitojaan isommassa porukassa, mutta oli jäänyt pelleilyvaihde päälle... Suvin sanojen mukaan Enne oli paikoitellen juossut mukavasti, mutta välillä lähinnä vilkuillut takanaan tulevia koiria eikä keskittynyt juoksemiseen toivotulla tavalla. Ärsyttävä piirre, johon täytyy nyt ihan tosissaan alkaa kiinnittää huomiota! Eipä siihen varmasti auta kuin treeni...


Innostuksissani ilmottautuduin eilen mukaan Ohkolan kisoihin, DS1-luokkaan (yhden koiran kärryluokka). Saapa nähdä miten kisoissa käy: reitti on 4 km, emmekä ole juuri niin pitkää ehtineet treenaamaan. Varmasti Enne jaksaa juosta matkan, mutta vauhti alkaa varmasti hiipua jossain vaiheessa. Nyt vaan kunnon kuntokuuri omistajalle, jotta jaksan parhaani mukaan auttaa potkimalla!

(Kuvia kisastamme koitan saada mukaan myöhemmin.)

lauantai 25. syyskuuta 2010

Tokoilua hyvillä mielin

Pidettiin treenihetki tokon parissa - ja kyllä tuli hyvä mieli!

Liikkeestä maahanmeno toimii. Enne seurasi vapaasti sivulla (ts. kulkee ilman käskyä vasemmalla puolellani, ei kuitenkaan seuraa sanan varsinaisessa merkityksessä) ja käskystä laskeutui heti maahan. Ei hidastuksia, pysähdyksiä, käsimerkkejä, mitään! Upeaa! Vielä vähän kun treenaillaan tuota vapaamuotoisesta kulkemisesta laskeutumista, voidaan siirtyä jo kunnon seuraamiseen.

Liikkeestä seisominen oli päivän yllätys: päätin riskillä testata seisomista samalla tekniikalla kuin maahanmenoa - ja kas! Enne jää seisomaan, ei edes yritä liikkua eteenpäin! Runsaasti lisätreeniä varmistumiseksi, ja siitä se lähtee! Seisomista tosin aion treenailla edelleen myös peruuttamalla koiran edessä, jotta liikkeestä tulee mahdollisimman varma.

Luoksetulo oli sähläystä. Tällä kertaa vauhtia piisasi, mutta Enne tarjosi kyllä jos sun mitä liikkeitä :D Juoksi täysillä eteen istumaan (?!), meni eteeni makaamaan, istui taakseni jne. Mutta tämän halusinkin nähdä. Yleensä siis annan apukäskyn vielä siinä vaiheessa, kun Enne alkaa suunnata sivulleni. Tällä kertaa huusin sen luo käskyllä "sivulle" (kuten yleensäkin), mutta sen jälkeen annoin sen itse miettiä, mitä haluan sen tekevän. Toisella toistolla meni jo paremmin, joskin sivulletulo oli vino. Palkka kuitenkin tästä, oikeaa paikkaa ehditään treenata jatkossa.

Seuraamisesta harjoiteltiin lähinnä loppuistumisia. Tähän E kaipaa edelleen vahvistusta, mutta istuu kyllä lopulta. Lisätreeniä vaan... Muuten seuraaminen oli ok.

Lisäksi otettiin muutamia maahanmenoja vauhdista, hyvin toimi hepulissakin. Jee!

perjantai 24. syyskuuta 2010

Taistelu mahatautia vastaan - ja voitto kotiin!

Kuten viime postauksessa mainitsinkin, Enteelle iski jonkin asteinen mahatauti. Tautia tuntuu olevan tällä hetkellä liikkeellä varsin paljon - monet ovat joutuneet viemään koiransa lääkäriin veriripulin ja jatkuvan juomattimuuden vuoksi. Onneksi meillä ei jouduttu näin pitkälle, vaan selvittii muutaman päivän paastolla.
Ilmeisesti tauto tarttui mukaamme viikonlopun erkkarista. Eikä taidettu olla ainoita... Vaikka eihän sille mitään voi, mahatauteja on tähän aikaan liikkeellä aina ja paljon, eikä kukaan varmasti tahallaan muiden koiria tartuttanut. Toivottavasti muut sairastavat selvisivät yhtä vähällä eikä nelijalkoja tarvinut kiikuttaa eläinlääkärille asti!

Maanantaina käytiin siis treenailemassa, Enne meni hyvin ollen kuitenkin hieman löysän oloinen. Illalla söi hyvin läskiä.

Tiistaina vetolenkillä E ei saanut itsestään oikein mitään irti, vaikka yritystä olikin. Ruuaksi tarjottu luukaan ei illalla oikein maistunut. Lisäksi E oli selvästi ripulilla.

Keskiviikkona maha oli "normaali" (Huom! luut kovettavat aina Enteen mahan, tällä kertaa niin ei käynyt. Oma tulkintani siis on, että ripulilla olisi ollut edelleen, mutta luu kovetti sen verran, että vaikutti ns. normaalilta). Ruoka ei maistunut, kävelylenkki tehtiin normaalisti, mutta muuten oli normaalia rauhallisempi.

Torstaina nukkuin edelleen runsaasti, illalla kuitenkin ruoka maistui jo hieman. Maha oli syömättömyyden vuoksi niin tyhjä, että sen löysyydestä en osaa sanoa mitään.

Tänään tauti olikin sitten päihitetty. Heti aamusta Enne oli täynnä virtaa, eikä malttanut pysyä hetkeäkään paikallaan. Tehtiin parin kilometrin vetolenkki, sujui hyvin. Pidemmälle en halunnut lähteä, kun ruoka on uponnut niin huonosti. Lenkin jälkeinen snacksi meni alas sekunnissa, oletettavasti myös varsinainen ruoka uppoaa kitaan pikkuhetkessä. Lenkillä ihmisten ja autojen ohitukset sujuivat hyvin, ja Suuri Johtaja oli elementissään. Hyvähyvä! Nyt vaan matkoja pidentämään, alkavat tuntua todella lyhyiltä nämä pyrähdykset...

Näillä näkymin päästään kuin päästäänkin kisaamaan sunnuntaina Pekolassa, kunhan vain säät suosivat ja keli pysyy riittävän viileänä.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Treenejä, treenejä...

Maanantaina poikkesimme Enteen kanssa Erjan ja Micken luona treenimielessä. Ajoimme reilun kolmen kilometrin lenkin vitosen valjakolla: Enne pääsi neljän tytön kaveriksi juoksemaan. Lisäksi saatiin hyvää treeniä kisoja varten, kun Micke ajeli kahden koiran kanssa kickbikella perässämme. Enne meni alkumatkan todella hyvin, puolenvälin jälkeen se alkoi hieman vilkuilla taakse (selvästi alkuinnon jälkeen edelleen häiriintyy takana tulevista koirista). Veti se kuitenkin hyvin, sen puolesta ei ole moittimista. Tuota edessämenoa pitäisi kuitenkin saada treenattua ihan jo ohitusten ja irtoamistenkin takia, nyt E häirintyy aivan liikaa...

Tiistaina kävimme kickbikeilemassa sadesäässä. Enne oli hieman veltto ja pakoitellen tuntui, että vaikka E kiskoi täysillä, ei silti päästy oikein mihinkään. Nelisen kilometriä oli matka, ja tokihan siihen mahtui myös oikein hienoja hetkiä. Saattaa kuitenkin olla, että rankka viikonloppu vaati veronsa, ja siksi koira oli niin löysä. Lisäksi Enteen maha on näemmä hieman sekaisin, mikä sekin varmasti osaltaan vaikuttaa asiaan. Nyt pidetään muutama lepopäivä vetotreeneistä ja katsotaan, miltä tilanne sen jälkeen näyttää.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Erkkarikuulumiset

Erikoisnäyttely on jälleen ohi. Iltojen rauhallisuudesta päätellen oli melkoisen rankka kokemus niin koiralle kuin omistajallekin, vaikkei mitään kovin ihmeellistä tehtykään...

Enne oli kehässä lauantaina, nuorten luokassa. Tuomarina toimi Gunilla Sandberg Ruotsista (joskin osan luokista tuomaroi Anna Törnlov niin ikään Ruotsista). Nuorten luokkaan oli ilmoitettu 16 koiraa, joista paikalla oli muistaakseni 14. Näistä ainoastaan kaksi sai ERI:n. Enne sai tällä kertaa H:n kera hyvän arvostelun. Erikseen vielä tulivat sanomaan, että tuomari tykkäsi koirasta, mutta keskeneräisyyden vuoksi arvosanana oli vain H. Itse olen kuitenkin tyytyväinen - arvosanaa tärkeämpänä pidän koiran saamaa arvostelua, ja se tosiaan oli Enteellä hyvä:

"ung hane av mkt trevlig model. bra huvud. korrekt bett. ännu övervecklad i kroppen. rör sig därför ostabilt fram och bakifrån. tillräckliga vinklar runt om. rör sig trevligt från sidan. inte i helt bästa pälskondition. behöver utvecklas mer för att få bättre pris."

Ennehän on vielä totaalisen kesken kehityksessään, ja ero muihin saman ikäisiin oli selvästi huomattavissa. Ja kun kyseessä on muutenkin kevyt koira, ei karvan puuttuminen ainakaan saa sitä näyttämään yhtään kehittyneemmältä :D

Enteen veljet pärjäsivät oikein mukavasti, sekä Putte (Bolar-Butte) että Hohto (Batu-Buskajussi) saivat EH:n ja Hohto sijoittui vielä nuorten luokan neljänneksi. Hienoa!


Nyt keskitymme Enteen kanssa vetopuuhiin, joista ensimmäisenä koitoksena on sunnuntain Pekolan Pakolliset. Muutoin syksyn kisasuunnitelmat ovat vielä auki, treenejä toki jatketaan normaaliin tahtiin.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Tästä se lähtee!

Jälleen päästiin treenailemaan valoisalla, ehkä se syksy todella saapuu tännekin!

Matkana oli nelisen kilometrin lenkki pururadalla. Stressasin jo etukäteen mahdollisia vastaantulevia irtokoiria ja lenkin lopussa olevaa j-y-r-k-k-ä-ä alamäkeä. Irtokoiria (tai koiria muutenkaan) ei kuitenkaan näkynyt, ja mäkikin päästiin alas kunnialla - kun vaan käskin Enteen edetä rauhallisesti. Välillä tuntuu, että olen 70 v. noiden mäkiongelmieni ja -uskalluksen kanssa!

Lenkki kokonaisuudessaan meni kohtuullisen hyvin. Muutama merkkauspysähdys kyllä tuli, näistä olen edelleen vähän hämilläni. Pääsääntöisesti Enne kuitenkin meni mukavasti, käskyt toimi ja muutenkin mieliala oli hyvä. Kun vaan olisi pidempiä reittejä, treenimatkaa olisi jo korkea aika nostaa!

Eilen Enne oli mukanani koulussa. Ohjelmassa oli retkipäivä Aurinkovuorella, joten Enne sai mukavasti liikuntaa - teillä ja poluilla kulkemisen lisäksi rämmimme metsässä. Ruokatauolla Enne viihdytti kanssavaeltajia kaivautumalla sammaleeseen, repimällä puuntaimia ja - kuinkas muutenkaan - saamalla juoksuhepuleita, joiden aikana painettiin miljoonaa mihin tahansa suuntaan. Kyllä E kuitenkin osasi nätistikin olla, vaikkei se käytös aina kauaa kestänytkään...

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Pyörätreeniä

Tänään pääsimme kerrankin treenaamaan ns. ihmisten aikoihin, vaikkakin ilma oli hieman turhan lämmin treenailuun. Alle kymmenen asteen kelejä odotellessa!

Lenkki oli tällä kertaa neljä kilometriä ja sujui kokonaisuutena mallikkaasti. Alkuun ajoimme tutun edestakaisen pätkän tietä. Menomatka meni loistavasti, mutta paluumatkalla Enne kulutti aikaa pelleilemällä (miksi sitä muka pitäisi samaa tietä takaisin juosta?). Lopuksi käännyttiin vielä uudelle reittipätkällä - ja kas, kun vauhtia yhtäkkiä taas piisasi! Loppuun saatiin muutama ohitustkin: ensimmäisen kohdalla Enne suuntasi päättäväisesti kohti koiraa, mutta käskystä vaihtoi suuntaa ja jatkoi ohi. Toinen meni jo mallikkaammin, Enne ei edes yrittänyt koiran luo. Irtoaminen saisi olla huomattavasti parempaa, ja sen treenaamiseen täytyisi alkaa panostaa enemmän... Mutta kuten sanottu, kokonaisuutena hieno suoritus, tyytyväinen sai taas olla.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Aamutreenit

Vihdoin lämpötila laski sen verran alas, että pääsimme jälleen kickbikeilemaan! Nytkin tosin jouduin joustamaan asteluvun suhteen - normaalisti pidän rajana +12°c, mutta tällä kertaa odotin lämpötilan laskevan alle +15°c. Koska mittari näytti reilut +14°c, päätin tehdä hieman lyhemmän lenkin.

Miksikö tällainen vainoharhaisuus? Tiedän monien huskyharrastajien pitävän tuota +15°C rajana vetopuuhille. Omasta mielestäni se on kuitenkin turhan paljon, varsinkin kun koiran juottaminen on käytännössä mahdotonta puuhaa. Enteen pitäisi saada juoma pari tuntia ennen lenkkiä, mutta kun starttaamme klo 5.30 matkaan, ei koiraa eikä omistajaa kumpaakaan kiinnosta herätä muutamaa tuntia aiemmin juomaan. Jahka ilmat viilenevät siedettäviin lukemiin päiväsaikaankin, saa Enne toki juomansa ennen lenkkiä.

Mutta itse lenkkiin:

Eipä tuo matka loppujen lopuksi paljon aiemmin ajettua lyhempi ollut, ehkä hitusen alle 3 km. Enne meni oikein hyvin ja oli täynnä intoa. Heti alkumatkasta näki jotakin kiinnostavaa, mutta juoksi niin kovaa eteenpäin, ettei ehtinyt tarkemmin jäädä katsomaan. Tämä kuitenkin johti siihen, että Enne tarkkaili tiiviisti ympäristöään juostessa, mutta nätisti juoksi silti vauhdilla eteenpäin. Suunnat otti hienosti, vaikka joutuikin kääntymään eri suuntaan kuin yleensä (tämähän on siis lähtökohta, että ne suunnat on otettava käskyn mukaan, mutta ei olla juuri päästy harjoittelemaan tämän syksyn aikana). Loppukiri saatiin mukavasti junan rinnalla. Kokonaisuutena oikein kiva lenkki, josta ei sen kummempaa kerrottavaa ole...

Tänään jatkamme vielä yhdessä Enteen kanssa Evon kautta Lahteen. Evolla hoidan muutaman pienen harjoitteluasiani, ja Enne saa tulla mukaan tutkimaan uusia maastoja.
Torstaina on koulussa retkipäivä, jonne Enne pääsee myös mukaan. Ja viikonloppuna onkin jo erkkari!

perjantai 10. syyskuuta 2010

Pitäähän elämässä olla extremeä...

Tänään sitä saatiinkin sitten oikein aimo annos. Lähdimme ennen kuutta kickbikeilemaan Enteen kanssa. Alku meni hyvin, E veti huumassa niin kovaa kuin jaloista lähti reilun puolet matkasta, sitten malttoi laskea raville. Olimme jo loppusuoralla, kun edessä odotti yllätys. Kutakuinkin näin se meni: edessä 90° mutka, nään jonkun juoksevan tien yli poikittain, huomaan makaavani maassa. Kettuhan se siinä, keskellä kaupunkia ja keskellä ajoreittiämme. Huomattuaan meidät kettu lähti karkuun, ja Enne tietysti sen enempiä miettimättä liikkuvan eläimen perään. Mutkassa kun oltiin, Enne tietysti näki ketun ennen minua, ja koska kettu juoksi sisäkurvin puolelle, vinossa ollut kickbike kaatui. Mysteeriksi jää, miten ihmeessä kickbiken etutanko kääntyi kierroksen ympäri. Kymmenisen minuuttia sen kanssa taistelin, sitten vehje oli taas ajokunnossa. Vaan koko tämän ajan E seisoi nätisti ja odotti, vaikka kettu kovasti olisikin kiinnostanut. Malttoi kuitenkin kuunnella!

Kaksi ohitustakin lenkillä tuli, kohtuullisesti menivät, vaikka Enne painostaakin ohitettavaa kohti rankasti. Ohi meni kuitenkin, ja matkakin jatkui pienistä vilkuiluista huolimatta.

Iltapäivästä treenasimme vähän tokoa, ja Enne oli taas oikein pätevä. Seuraaminen palautui taas mieleen, liikkeestä maahanmenot toimivat pääsääntöisesti oikein hyvin, liikkeestä seisominen oli hieno, luoksetulot toimivat. Tarkennettuna vielä:
- seuraamisessa paikka oli välillä hakusessa, mutta Enne korjasi hienosti oikeaan paikkaan
- liikkeestä maahanmenoa treenattiin sekä sivulla kulkien (vapaana) ja siten, että itse olin edessä. Molemmat sujuivat hienosti, vaikka liiallisessa tohinassa yksi käsky jäikin kuulematta...
- liikkeestä seisomista otettiin vain siten, että kuljin itse edessä takaperin. Enne on tajunnut idean oikein hyvin, pysähtyi nätisti eikä yrittänytkään siirtyä eteenpäin
- luoksetuloja (suoraa sivulle istumista siis) harjoiteltiin sekä käskyn alla istuen että vapaasta liikkeestä. Ilmeisesti Enteen päässä piuhat ovat hieman pitkät, sillä käskyn noudattamiseen meni aina hetki - selvästi E oikein odotti käskyä, mutta silti lähteminen kesti :D asento hieman haki, mutta senkin E korjasi nätisti pelkällä liikevihjeellä.

Lisäksi treenasimme istu-maahan -litaniaa, koska eräänä päivänä huomasin, ettei Enne osaa nousta makuulta istumaan siirtämättä takapuoltaan. Yhden onnistuneeksi saadun toiston jälkeen tämäkin toimi pariin kertaan, saa sitten nähdä muistuuko mieleen vielä ensi kerralla ;)

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Treeniä ja tokoilua

Pikapäivitys kiireessä:

Tiistaiaamu alkoi jälleen vetolenkillä, normaali n. 3 km. Rauhallista oli ja sujuikin oikein kivasti. Valitettavasti säät lämpenivät niin, että taitaa olla treenitauko edessä...

Maanantaina ja tiistaina treenailimme pitkästä aikaa tokoa. Enne teki innoissaan, liikkeestä maahanmeno ja seisominen alkavat näyttää hyviltä. Seisomista otan siis edelleen peruuttaen itse koiran edessä, maahanmeno otetaan jo "vapaasta" kävelystä. Kunhan Enne malttaa, sujuu maahanmenokin nätisti. Tiistaina treenaattiin paikkamakuuta, joka sekin toimi hyvin! Ensin 2,5 minuuttia (tarkoitus oli ottaa kolme, mutta liian innokas kehuminen sai E:n nousemaan ennen aikojaan) ja sitten minuutti, sujui hyvin. Seuraaminen oli turhankin lennokasta, eikä oikea paikka oikein ollut hanskassa - kun oli niiiin kivaa :) namitkin heitin ilmaan, jotta Enne sai koppailla (ja saada hepuleita sen johdosta).

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Kickbikeilua ja muuta mukavaa

Viime päivien kuulumiset:

Torstaina Enne oli jälleen yksin valtoimenaan. Tuhoja oli kertynyt kahden muovinenän iroittamisen verran (E oli löytänyt ihanat pehmosukkani, joissa on karhunpäät. Päissä on pehmolelumaiset muoviset nenät, jotka E päätti irrottaa tylsyyksissään - jostain syystä Enne haluaa aina irroittaa juuri nenät pehmoleluiltakin!), mutta sen sijaan esiin putkahti aivan uusi ongelma. Kotiin tullessani löysin nimittäin koiran SÄNGYSTÄ! Enne ei todellakaan saa tulla sänkyyn, eikä koskaan ole sinne yrittänytkään. Vaan kyllähän sen tietää, että kun kerran on noinkin mukavan paikan löytänyt, ei sieltä hevillä pysy poissa... Täytyy nyt miettiä, miten toimia asian suhteen.
Torstai-illan vietimme Karon ja Soran kanssa, ja Enne pääsi leikkimään Soran kanssa pidemmän kaavan mukaan. Kivaa näytti olevan, ja kerrankin Enne malttoi jopa nukkua illalla ;) - vaikka varmasti olisi lähtenyt lenkille samantien, jos olisin erehtynyt hihnakaapin suuntaan.

Perjantaina kävimme kickbikeilemassa. Matkana reilut kolme kilometriä maustettuna yhdellä koiran ohituksella. Meni nätisti, vähän kurkki taakse, mutta matka jatkui laukalla koko ajan. Tyytyväinen sai taas olla ipanaan.

Lauantaina oli myös treenipäivä, matka kolme kilometriä ja matkan varrella aivan liian monta ohitusongelmaa :(
Heti alkumatkasta tuli ensimmäinen ongelma, kun kadulla kuljeskeli irtokoira (jonka omakohtaisesta kokemuksesta tiedän olevan vihainen muille koirille). Jouduin pysähtymään ja odottamaan, että ko. koira suvaitsi palata pihalle aidan taakse.
Seuraavana ohitusvuorossa oli villakoira vanhemman naishenkilön kanssa. Nainen ei ollut erityisen tarkkaavainen ympäristön suhteen, ja tajusi meidät huudoistani huolimatta vasta, kun olin joutunut hidastamaan vauhdin kävelyvauhtiin. Ko. henkilö kelasi koiransa luokseen, mutta tässä vaiheessa Enne oli tietysti vakuuttunut, että koirassa TÄYTYY olla jotain outoa. Meni kyllä ohi, mutta kyttäsi ja koitti päästä luokse, minkä seurauksena ihminen päättää lähteä juoksemaan päinvastaiseen suuntaan. Se siitä ohituksesta sitten, viimeistään tuo älynväläys pilasi kaiken.
Eikä tietysti kahta ilman kolmatta... Juuri, kun olimme päässeet hyvään vauhtiin, on mutkan takana beagle. Tällä kertaa soitin kelloa jo kaukaa tavoitteena onnistunut ohitus, vaan... Mitä vielä! Beaglehan oli flexissä, ja JÄLLEEN hidastimme kävelyvauhtiin omistajan juostessa koiran perässä yrittäen saada sitä lyhyeen hihnaan. Lopputulos sama kuin villakoiran kanssa, tällä kertaa sain tosin karjaista, että Enne jatkoi matkaa - kuono oli vain muutaman kymmenen sentin päässä koirasta. Kyllä ketutti.

Olen kuitenkin melko varma, että nämä ohitukset eivät olisi olleet läheskään näin suurta showta, jos emme olisi joutuneet hidastamaan tahtia. Enne on erittäin kilpailuviettinen, eikä todellakaan käsittänyt, miksi käsken sen hidastaa tahtia, kun edellä menee toinen koira. Eihän se kenenkään vika varsinaisesti ole, mutta itseä kyllä harmittaa, kun näin kisakauden alla olisi tärkeää saada niitä onnistuneita ohituksia...

Lenkin jälkeen samainen beagle sai meidät kiinni jäähdyttelyn aikana, ja otin ohituksen ihan vaan kävellen. Ei ongelmaa, Enne ei edes vilkaise koiraa kohti. Sama juttu kävellessämme kotiin - ohituskäskyn kuultuaan Enne kääntää katseensa pois koirasta ja kiihdyttää tahtia! Käsittämätöntä, miten vaikeaa tämä upea käytös on siirtää valjaaseen!

Kokonaisuutena lenkki meni hyvin, kun ohitustilanteita ei oteta huomioon. Treenilenkkien väli ei ollut kovin pitkä (perjantai-ilta ja lauantaiaamu), mutta olen tyytyväinen Enteen työskentelyyn. Ja toki sen täytyy heti alkukaudesta tottua, että valjaat saattaa ilmestyä päällä vaikka useamman kerran saman päivän aikana - toki matkojen ollessa suhteutettuja sen kuntoon.

Tänään Enne oli taas metsäretkellä vanhempieni kanssa, kun itse paiskin töitä. Nyt jaloissa makaa tyytyväinen koira, joka ainakin näyttelee väsynyttä ;)

Ja lopuksi yleisesti: tiedän ja ymmärrän, ettei pyörällä/kickbikella kulkeva koirakko ole välttämättä ensimmäisenä mielessä kohdattavia kulkijoita mietittäessä. Mutta todella, miten koiran saaminen hanskaan VOI olla niin hankalaa? Tiedän, että itselläkin Enne kulkee usein flexin mitan päässä ja palloilee kävelytien reunasta toiseen, mutta käskystä se kyllä hyppää vaikka pusikkoon pois tieltä! Lisäksi se pysyy reunassa kun niin käsken, mikä sinänsä ei ole kovin haasteellinen käsky opetettavaksi.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Pätevä Enne!

Historian lehtien havinaa:
Minulle tullessaan Enne oli noin 7 kuukautta ja muuttanut takaisin kasvattajalleen (=hyvälle ystävälleni) pitovaikeuksien vuoksi. Ongelmaksi olivat käsittääkseni muodostuneet muun muassa ruuan varasteleminen, tuhoaminen, sisäsiisteysongelmat ja muut vastaavat seikat. Tiedostin asian Ennettä ottaessani ja tiesin, että tehdessäni päätöksen Enteen muutosta saatoin saada joko maailman ihanimman koiran, käsittämättömän mahdottoman hirviön tai mitä tahansa näiden väliltä.

Ennen Enteen tuloa rakensin sille aitauksen kompostiverkosta estääkseni tuhoamisen. Muutaman kerran Enne onnistui karkaamaan aitauksestaan tehden tuhoja sen, minkä ehti. Aitausta korjattiin ja lopulta siitä saatiin Enteenkestävä. Koko tämän reilun vuoden Enne on yksin ollessaan asunut vastaavassa karsinassa (reilun kokoinen, E mahtuu liikkumaan, makaamaan ketarat ojossa ja halutessaan vaikka seisomaan takajaloillaan siellä) pieniä hetkiä lukuunottamatta. Toisinaan olen uskaltanut jättää sen yksin esimerkiksi roskien viennin tai muun vastaavan ajaksi.

Kunnes tänään koitti SE päivä. Jostain syystä taloyhtiömme on ilmeisesti päättänyt, että ulkoilmat ovat viilenneet vähintään -30°C, ja patterit tulee säätää täysille erityisesti makuuhuoneessa. Valiettavasti vain emme itse pysty pienentämään lämpötilaa, ja aamulla kouluun lähtiessämme makuuhuone oli tuskaisen kuuma (ehkä lievää liioittelua, mutta koiralle lämpötila oli selvästi liian korkea). Koska Entsun karsina on makkarissa, en tietenkään voinut sitä sinne jättää. Niinpä ennen lähtöäni siirsin kaiken vaarallisen/arvokkaan olohuoneeseen, telkesin sen oven ja jätin koiran valtoimenaan makuuhuone-keittiö-eteinen -akselille.

Ja mitä olikaan vastassa, kun palasin koulusta? Enne, joka heräsi. Yksi sukkapari, jonka Enne oli kaivanut laukustani (jätin tarkoituksella yhden avoimen kassin lattialle siinä toivossa, että tuhoamisvimmainen koira kulttaisi energiansa ennemmin kassissa oleviin tavaroihin kuin esimerkiksi ovenkarmeihin tai sängynjalkoihin). Ja siinä ne. Ei tuhoja, ei tavaroita väärissä paikoissa, ei kadonneita ruokia. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä iloa, joka vyöryi lävitseni - pikkutuholainen ei enää ole tuholainen!

Nyt täytyy toivoa, että tilanne pysyy samana myös jatkossa (hehkutuksen jälkeen kun asioilla on tapana muuttua juuri siihen pahempaan suuntaan)...!

Osaahan se ohittaa!

Sekä eilen että tänään aloitimme päivämme treenilenkillä. Molempien päivien matkana oli se samainen kolmisen kilometriä, joskin reitit olivat erilaiset. Eilen ajelimme edestakaisin tietä. Puoleen väliin meni mitä mainioimmin, autokin pääsi ohi vaivatta (Enteellä on aiemmin ollut paha tapa kääntyä katsomaan takaa tulevaa autoa, ja samalla se on tietysti huomaamattaan siirtynyt keskellä tietä - auton eteen siis). Vaan käännöksen jälkeen motivaatio laski. Enne ei selvästikään tykkää juosta samaa tietä takaisin - vastahan me tultiin sinne päin, mikä pointti muka on mennä samaa reittiä takaisin? Valjakossa tämä ei aiheuta ongelmia, mutta yksin juostessaan motivaatio ei ole niin hyvä kuin voisi olla. Hetken jolkottelun jälkeen veto kuitenkin alkoi taas sujua totuttuun malliin, ja perille päästiin mukavasti.

Tänään alkumatka meni loistavasti. Heti muutaman sadan metrin jälkeen edessämme oli ohitustilanne. Kaksi bokseria lenkillä omistajansa kanssa, urana kapea pururatapohja. En luota Enteeseen ohituksissa, se pyrkii usein kiilaamaan aivan vieraan koiran vierestä ja tällöin pysähtyminen on varteenotettava riski. Jälleen Enne tähtäsi läheltä (bokserit istuivat reunassa), käskystä siirtyi kuitenkin lähemmäs omaa reunaansa, ja MENI OHI! Ei vilkaissutkaan koiria kohti, niskakarvat nousivat hieman, mutta ohi meni! E ei myöskään jäänyt vilkuilemaan taakse, mikä on ollut aiemmin ongelmana. Kerran vilkaisi, mutta jatkoi sitten nätisti matkaa. Hienoa! Täytyy siis vaan luottaa enemmän tuohon otukseen, selvästi se kuitenkin tietää, mitä on tarkoitus tehdä :)

Eilen iltalenkillä kohtasimme erään vastoinkäymisen, jota ampiaiseksikin kutsutaan. Itse en koko ötökkää huomannut, ennen kuin Enne alkoi kaapia päätään hullun lailla, vinkaisi kerran ja jatkoi kaapimista. Rauhoittelun jälkeen näin ampiaisen, joka oli oikein porautunut E:n silmän yläpuolelle. Saatiin ötökkä irti ja matka jatkui - kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan! Illan aikana silmäkulma turposi minimaalisesti, mutta suuremmilta ongelmita vältyttiin. Enteen energiatasoon kyseinen tapahtuma ei vaikuttanut millään tavalla, eli säikähdyksellä selvittiin...