Sivut

tiistai 25. elokuuta 2009

Ihana Enne!

Kävimme tänään metsälenkillä Entsun kanssa. Lähdin matkaan tarkoituksenani antaa mukulan juosta vapaana - ensimmäistä kertaa yksin. Aiemmin olen antanut Enteen juosta irti vain Suvin ja hänen koiriensa seurassa, sillä Enne tarkkailee muuta koiralaumaa tarkasti eikä ole osoittanut minkäänlaista halua jäättää laumaa. Koska yhteislenkkien sopiminen ei aina ole helppoa ja toisaalta halusin nähdä, miten Enne toimii ollessaan kahdestaan minun kanssani irti.

Lenkiksi valitsin meille melko tavallisen metsälenkin, jossa ei juurikaan kulje muita ihmisiä. Alkumatkan (metsäautotietä) kuljetin Ennettä hihnassa, sillä viereisellä golf-kentällä oli pelaajia, enkä halunnut Enteen ainakaan sinne säntäävän. Polulla päästin sitten poitsun irti, ja tokihan se nautiskeli vapauden hurmasta - mutta tarkkaili hienosti koko ajan, missä minä menen ja palasi tarkistamaan, että olen mukana.

Sama jatkui koko matkan, muutaman kerran Enne lähti selvästi kauemmas, mutta palasi kuitenkin kohtuu pian takaisin. Kerran se lähti turhan pitkälle, ja pelästyneenä yksinäisyydestään juoksi ohitseni (odotin metsän puolella), sain todella käyttää ääntä että koira tajusi, missä olin. Sen jälkeen tarkkaili vielä tarkemmin, että menemme yhtä matkaa. Vastaan tuli myös joukko armeijalaisia, jotka Enne näki huomattavasti ennen minua. Sattuivat tulemaan juuri sopivasti vastaan ylämäen ja mutkan jälkeen, joten en nähnyt eteen lainkaan. Päästyäni näköetäisyydelle Enne kuitenkin odotti nätisti usean kymmenen metrin päässä ihmisistä ja odotti ohjeita toimintaan. Kutsuin luokse, Enne tuli hienosti, ja hihnassa menimme ohi (lähinnä siksi, ettei vahinkoja pääse sattumaan - Enne kyllä osaa ohittaa ihmiset ilman ongelmia). Hetken aikaa pidin Ennettä kiinni muiden vastaantulijoiden mahdollisuuden vuoksi, mutta lopulta annoin sen taas juosta vapaana.

Varsin turha blogiteksti, mutta olen niin kovin ylpeä pienestä, toivottavasti jatko menee yhtä mallikkaasti! Tässä vielä muutama kuva lenkiltä:











Ja kuvissa päällä heijastinliivi, jonka laitoin varmuuden vuoksi, jos kaikki ei olisikaan mennyt ihan putkeen...

maanantai 17. elokuuta 2009

Leiriviikonloppu ja peltoleikkiä

Viikonloppuna oli VUL:n nuorten leiri, jossa olin itse järjestäjänä ja ohjaana. Enne tietysti lähti mukaan testaamaan leirielämää ensimmäistä kertaa. Koska viikonloppu oli tapahtumarikas, palaan tässä tekstissä vain Enteen kannalta merkittävimpiin seikkoihin.

- ketju: Koska leirimökkiimme ei saa tuoda koiria, ovat koirat ketjuissa ulkona. Ennekin joutuin ensimmäistä kertaa kytketyksi vaijeriin. Suvin kanssa pohdimme parasta kiinnitystapaa mukulalle ja tulimme siihen tulokseen, että yksittäinen vaijeri Suvin lauman lähellä on paras vaihtoehto. Aika ketjussa meni vaihtelevasti, Enne osasi olla rauhallisesti ja nätisti, mutta toisaalta oma kulkemiseni ketjupaikan lähistöllä aiheutti välittömästi huutokonsertin.

- autossa nukkuminen: Öitä en halunnut pitää Ennettä ketjussa, vaan siirsin sen näyttelyhäkkiin autoon. Myös Suvin veteraanit nukkuivat kopeissa autossa, joten yksin Enne ei joutunut nukkumaan. Yöt sujuivat nätisti, häkissä olleet peitot olivat ehjiä (eli tuhoja ei tullut) ja Enne oppi nopeasti, että häkissä on tarkoitus nukkua.

- stressi: Alkuun Enne stressasi leiripaikkaa ja sen monia koiria kovasti. Pikkuhiljaa stressi kuitenkin laantui ja Enne alkoi olla normaali oma itsensä. Stressi ilmeni lähinnä älyttömänä sähläämisenä, kontaktivaikeuksina ja päättömänä säntäilynä.

- Kickbike: Testasimme ensimmäistä kertaa Enteen kanssa Kickbiken. Käytössä olivat samat valjaat, joita käytämme juostessa, eli en odottanut jatkuvaa vetoa vaan lähinnä halusin purkaa Enteen energiaa ennen yötä. Pieni kuitenkin oivalsi heti, että tarkoitus on mennä kovaa! Niinpä menimme koko (lyhyen) matkan laukalla ja liina kireällä. Omistaja oli ylpeä, taas kerran :)

- huskyvaljaat: Upeasti menneen Kickbike-reissun jälkeen päätin ottaa riskin ja testata juoksua Enteen janssa huskyvaljaissa. Mukulahan ei ole ennen ollut huskyvaljaissa, joten en tiennyt miten vetäminen luonnistuisi oikeasti. Ensin lähetimme matkaan kaksi valjakkoa, sen jälkeen lähdin matkaan perässäni toinen husky Kickbikella. Koska valjakot olivat jo ehtineet sen verran kauas, ettemme enää nähneet niitä, epäilin Enteen vilkuilevan takana tulevaa koirakkoa. Vaan toisin kävi - Enne kohdisti kaiken tarmonsa vetämiseen (joka tosin ensin suuntautui enemmänkin ylös- kuin eteenpäin, mutta nopeasti tuo tajusi oikean tekniikankin). Lopetimme parhaalla hetkellä, Enteen vielä vetäessä innolla. Seuraavan kerran huskyvaljaat testataankin valjakossa...

- koulutus ja uudet asiat: Muutaman kerran harjoitin Enteellä ihan perusasioita (sivulle tuloa, maahanmenoa, "täällä"-käskyä), koska näiden tekeminen muiden koirien läsnäollessa on ollut ongelmallista. Ylipäänsä Enne ei malta ottaa kontaktia, vaan säntäilee joka suuntaan. Nyt se ilmeisesti ehti tottua leiriympäristöön, sillä - Suvin sanoja mukaillen - se oli kuin labradori toteuttamassa käskyjäni häntä heiluen. Pääsimme testaamaan myös verijälkeä sekä treenaamaan näyttelyihin. Verijäljellä Enne oli turhan kärsimätön eikä malttanut alkuun millään keskittyä tekemiseen kunnolla. Loppujälki meni kuitenkin nätisti ja pääsimme loppupisteeseen syömään makkaranpalat. Näyttelykoulutuksessa Enne vihdoin ymmärsi, mitä "seiso" tarkoittaa. Edelleen täytyy treenata ja paljon, hampaiden katsominen on aivan hakusessa, samoin juokseminen on melko mielenkiintoista aika-ajoin...


Tänään kävimme Suvin kanssa parin tunnin lenkillä, johon sisältyi myös pelto-osuus. Olin päättänyt jo etukäteen, että autiolla pellolla päästän Enteen juoksemaan vapaaksi. Normaalioloissa en ole uskaltanut koittaa vapaanaoloa, mutta koiralauman ollessa mukana halusin koittaa, miltä vapaus maistuu. Mieluustihan tuo juoksi, osan aikaa yksin ja osan aikaa Kuisman kanssa. Nätisti tarkkaili meidän muiden liikkeitä ja kävi välillä kädellä asti tarkistamassa, että kaikki on kunnossa. Hienoa!

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Juoksulenkki ja ampiainen

Tänään oli vihdoin hieman viileämpi ilma, joten päätin lähteä juoksulenkille Enteen kanssa. Kotoa lähtiessämme pieni tihkusade viilensi ilmaa mukavasti, mutta juoksupaikalle päästyämme alkoi aurinko paistaa! Enne kuitenkin oli täynnä virtaa, joten lyhensin lenkkiä ja lähdimme matkaan lämmöstä huolimatta. Hyvin mukula meni, vain lopussa alkoi vauhti hyytyä. Ainoaksi ongelmaksi muodostuivat linnut, joita Enne mieluusti olisi jahdannut enemmänkin. Muutaman kerran jälkeen alkoi kuitenkin uskoa sanallista kieltoa - ja mitä loistavinta treeniä tuo oli. Hevosesta huolimatta selvisimme kunnialla takaisin oikeaan paikkaan.

Kotona annoin Enteen oleskella pihalla ja syödä muutaman palan läskiä. Hetkeksi käänsin katseeni, ja johan alkoi tapahtua: seuraavaksi näen maassa ampiaisen ja Enteen, joka tuijottaa turhan kiinteästi kyseistä otusta - kolmella jalalla seisten. Kutsusta tuli luokse neljällä jalalla, joten ajattelin kyseessä olleen väärä hälytys. Sisällä tarkempi tutkimus kuitenkin paljasti turvonneen "patin" etujalassa, toisin sanoen ampiainen olikin ehtinyt pistää Ennettä. Ilta sitten tarkkailtiin poikaa, mutta eipä tuo vaikuttanut mitenkään normaalista poikkeavalta. Kävin kävelemässä vielä pienen lenkin Enteen kanssa, eikä tuolloinkaan ilmennyt mitään ongelmia. Hieman tavallista löysemmin koira mielestäni käveli, jotenkin tehottoman näköisesti, mutta se johtunee juoksulenkistä ja sen tuomasta rasituksesta. Tietysti vielä yön yli seurailen Enteen vointia, ettei muutoksia tapahdu (pistosta tosin on jo useampi tunti, joten eiköhän oireet olisi tulleet jo).

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Koiranomistajan onnen hetkiä

Sain aamulla kutsun lähteä Tommin ja parin hänen kaverinsa kanssa mökkeilemään päiväksi. Koska myös Enne kutsuttiin mukaan, ei asiaa tarvinut kovin kauaa miettiä - matkaan lähdettiin puolenpäivän aikaan suuntana Torvoila. Ohjelmassa oli kalastusta (omalla kohdallani vastineena lenkkeilyä Enteen kanssa), grillausta, saunomista, uimista ja oleskelua. Tässä hyvin epäjohdonmukainen ja mutkikas kertomus reissusta:

Ennen lähtöä olin vähän huolissani, sillä Enne ei kovin helposti rauhoitu vieraaseen paikkaan, vaan riekkuu yliväsyneenäkin niin pitkään kuin energiaa suinkin riittää. Useamman tunnin mittaisilla reissuilla tämä on melko rasittava piirre, vaikkei Enne varsinaisesti ketään häiritsekään. Kuitenkin leikkiessään ja tutkiessaan ympäristöä sitä täytyy pitää silmällä - käytännössä siis oma rentoutuminen on hyvin vähäistä.

Mökille päästyämme lähdimme lähes saman tien lenkille muiden suunnatessa kalaan. Kuljimme alkuun tietä pitkin, mutta koska tiesin, että kyseisessä paikassa ei ole mahdollista kulkea ympyrää (ts. takaisin täytyy siis tulla samaa reittiä), jätimme tien melko pian ja siirryimme metsän puolelle. Ajattelin, että metsässä kulkiessa Enne saa haistella ja tutkia ympäristöä eri tavalla kuin tiellä ja samalla väsyy huomattavasti tehokkaammin. Kuljimme metsässä jonkun matkaa melko haastavassa maastossa, sen jälkeen jatkoimme matkaa tietä pitkin. Pian siirryimme takaisin metsään, tällä kertaa pääsimme alkumatkan metsäautotietä, sen jälkeen jatkoimme vanhoissa traktorin jäljissä ja lopulta rämmimme umpimetsässä. Maasto oli vaihtelevee, metsästä niittyjen kautta kivikkoisiin hakkuuaukeisiin. Pidin vauhdin kohtuullisen rauhallisena, ettei Enne juostessaan satuta jalkojaan. Pieni suoriutui hienosti vaikeistakin kohdista ja kuunteli upeasti, olisi ollut kiva nähdä sen toimintaa myös vapaana. Kaikenkaikkiaan melko rankka lenkki, vaikka Enne kevensikin tunnelmaa metsästämällä sammakoita ja muita öttiäisiä häntä heiluen.

Ilma oli melkoisen lämmin, joten palattuamme mökille valtasimme uimarannan ja kahlailimme yhdessä vedessä. Enne huvitti itseään nostelemalla kiviä järven pohjasta. Ilmeisesti kivet eivät kuitenkaan olleet kovin mukavia suussa, sillä pian aktiviteetti vaihtui uuteen: painetaan kuono pinnan alle, puhalletaan, palataan pintaan ja pyydystetään syntyneitä kuplia. Silmät eivät saaneet kastua, muuten kuonoa saattoi pitää pinnan alla yllättävän pitkiäkin aikoja! Tämäkään huvi ei innostanut kauaa, joten seuraavana vuorossa oli aaltojen jahtaus: juostaan pitkin rantavettä suu auki ja koitetaan ehtiä saada aalto suuhun ennen sen iskemistä rantaan. Lopuksi kiskotaan kaisloja rantavesistä, kaivetaan hiekkaan kuoppa ja vihoviimeiseksi mennään kuoppaan nukkumaan. Kyllä oli onnellinen koira sen jälkeen!

Metsälenkin ja kalaretken jälkeen alkoi nälkä vaivata ihmisväkeä. Enne lepäili rauhassa grillauksen ajan, aloittaessamme syömisen annoin sille luun. Nätisti poika pysyi luunsa kanssa eikä tullut tapojensa mukaan kerjäämään. Grillailun jälkeen Enne malttoi jopa nukkua hetken, hienoa edistystä! Lopulta pääsin jopa käväisemään saunassa muiden vahtiessa pientä, eikä mökki ollut vaurioitunut palattuani ;)

Saunan jälkeen kävin järvessä uimassa - Enteen otin tietysti mukaan. Rohkeasti poika kahlasi kaulaan saakka, mutta ei oikein osannut lähteä uimaan pidemmälle. Kannoin sen muutaman askeleen päähän ja laskin veteen. Ensin Enne oli hämillään ja kiipesi takaisin syliin, mutta lopulta ui rantaa kohti. Kun jalat osuivat pohjaan, se kahlasi takaisin niin syvälle kun pystyi. Tämän jälkeen se kääntyi ympäri niin, että ui muutaman vedon. Kaksi kertaa sama toistui, ja kyllä oli iloinen ja hepuloiva koira hihnassa sen jälkeen! Mökin kuistillakin veti vähän rallia, hetken kuluttua rauhoittui kuitenkin makaamaan ja lepäämään.

Automatkan kotiin Enne nukkui. Oli kyllä rauhallinen koira kotona illalla...

Kaikenkaikkiaan loistava päivä. Olen todella ylpeä Enteestä, tuo vieraassa paikassa rauhoittuminen muuttui kerta heitolla täydellisesti. Nyt vaan lisää treeniä...

maanantai 3. elokuuta 2009

Citylenkki ja agilitya

Nyt tullaan päivä myöhässä, tässä siis eilisen tapahtumia.

Koska suunnitelmissamme on lähteä syyskuussa pidettävään SHS:n erikoisnäyttelyyn, harjoittelu on hyvä aloittaa riittävän ajoissa. Tällä hetkellä kun käyttäytyminen näyttelyhihnassa on yhtä rodeohyppelyä, korahtelua ja kiljahtelua. Tästä johtuen päätimme Suvin kanssa pitää yhteisharjoitukset, jotta saamme heti alkuunsa tuntua oikeasta kehätoiminnasta (juupajuu). Puolenpäivän aikaan Suvi sitten saapuikin mukanaan Pimu. Neljän koplana lähdimme ensin kävelemään keskustaan, jotta koirat pääsisivät kulkemaan vilkkaammilla reiteillä ja näkemään ihmisiä. Enne kulki ilman ongelmia, sen kanssa tosin ollaankin kuljettu vaikka ja missä, eikä ongelmia ole ennenkään ollut. Piipahdimme myös koirapuistossa, mutta koska koirat eivät innostuneet leikkimään, lähdimme kävelemään takaisin päin.

Lenkki väsytti koirat sopivasti - mikäs sen oivallisempaa ennen näyttelyharjoituksia. Kerrankin jopa Enne jaksoi juosta nätisti (ainakin nätimmin kuin yleensä) eikä pomppinut kuin päätön jänis. Pientä teatteria se kyllä jaksoi pitää yllä - kuristuspannan kiristyessä se kiljui kuin syötävä, selvästi panta yritti kuristaa sen täysin. Myös seisominen alkoi vähitellen onnistua, tässä vaiheessa en vielä tuijottanut jalkojen paikkoja tms. vaan keskityin siihen, että Enne seisoi neljällä jalalla (istuminen on huomattavasti tehokkaampi keino saada herkkuja). Olimme Suvin kanssa tyytyväisiä lopputulokseen, vaikka treenattavaa vielä jäikin.

Illalla oli vuorossa agilityhetki kahden kaatosateen välissä. Tällä kertaa harjoituksen kohteina olivat putki, A, kepit, muuri, hyppy, keinu ja rengas. Näistä muurin otimme vain kerran, joten sitä ei voi edes sanoa varsinaiseksi harjoitukseksi. Rengasta harjoittelimme samalla tavalla kuin viimeksi, hyvin sujui. A ei myöskään tuottanut mitään ongelmia, nyt pitäisi vaan pikaisesti päättää kontaktien opetustapa, ennen kuin vauhti alkaa kiihtyä liikaa ja opetus on myöhäistä...

Keppejä harjoittelimme ensimmäistä kertaa. Ilmeisesti niiden tarkoitus ei täysin valjennut Enteelle, kovasti se heilutti häntää ja yritti saada namia kädestä, mutta itse pujottelu jäi vähemmälle huomiolle. Ajan kanssa varmasti aukeaa sekin.

Keinua otimme jälleen Annin avustuksella. Ensimmäisellä kerralla otimma rauhallisen laskun samalla, kun syötän herkkuja. Tuntui kuitenkin, ettei Enne edes huomannut keinun liikettä nameilta, joten toisella kerralla annoin herkun kontaktilla, sitten johdatin Enteen keinun puoliväliin ja siitä hitaasti muutaman askeleen eteenpäin. Anni hidasti laskua. Palkkaus jälleen alakontaktilla. Edelleen jäi kuitenkin tunne, ettei Enne ihan tainnut ymmärtää, mistä oikeastaan oli kyse. Täytyy tätäkin miettiä seuraavaa kertaa varten.

Hyppytreeni menikin sitten kunnon säätämiseksi. Syystä x Enne päätti alittaa rimat, ja siinä kaiken säädön keskellä se ilmeisesti kalautti tassunsa esteeseen. Hetkellisesti hyppäsi sydän kurkkuun, kun koira kannattelee toista etujalkaansa eikä laske painoa lainkaan sen varaan. Kauhukuvat kiisivät silmissäni, mutta jollain ihmeen keinolla järki vei voiton. Tutkin tassun: ei arista, ei turvotusta, ei mitään. Istutin koiran ja palkkasin. Ja kas, yhtäkkiä sillä onkin taas neljä jalkaa! Ei ontumista tai muutakaan outoa - ja mikä parasta, ei pelkoa estettä kohtaan! Otimme vielä yhden hypyn, tällä kertaa to-del-la matalan (25 cm muistaakseni), jonka hyppäsi hienosti. Hyppytreeni loppui tähän onnistuneeseen suoritukseen.

Putki oli todella positiivinen yllätys! Viimeksi Enne meni sen pelottomasti, mutta tällä kertaa meni sisään ohjauksesta ja juoksi vauhdilla läpi. Ensimmäisen kerran jälkeen otettiin niin, etten itse juossut putken päähän saakka, vaan koiran tullessa ulos kutsuin sen sivulle. Vauhdin ja innon ylläpitämiseksi juoksin karkuun, Enne seurasi hienosti. Muutama toisto eri tavoilla, joka kerta meni hienosti vauhdilla. Tästä olen ylpeä!

Lopuksi päästettiin Enne ja Huuru vielä juoksemaan keskenään. Enne nautti, kun joku oikeasti juoksi sen kanssa. Tämä lysti tosin loppui lyhyeen, ukkosella kun ei kovin mielellään seiso avoimella kentällä, jonka keskellä menee sähkölinja ;)

lauantai 1. elokuuta 2009

Kotitreenejä

Pitkästä aikaa päätin treenailla näyttelykäyttäytymistä Enteen kanssa. Tuo kun ei yhtään tykkää näyttelyhihnasta ja sen mukanaan tuomasta sivistyneestä käytöksestä - tai lähinnä siitä, että vaadin ko. käytöstä. Ipana kuitenkin osoitti jälleen kerran, ettei ole aivan toivoton tapaus, muutama ihan nätti seisonta saatiin aikaan, ja lopulta juokseminenkin sujui lyhyen matkaa hyvin. Treeniä vaan, kyllä siitä vielä esiintyjä tulee!

Lisäksi otimme muutamia sivulletuloja ja paikallamakuita pihalla. "Sivulle" alkaa vihdoin käskynä valjeta, oikea paikka on edelleen hakusessa, mutta nyt Enne tietää jo, että vasemmalle puolelle pitäisi tulla istumaan. Valmiiseen asentoon joudun edelleen ohjaamaan, mutta eipä tuota olla harjoiteltukaan kuin muutamia yksittäisiä kertoja. Paikallamakuu oli sitten ihan uusi juttu, jonka toimimisesta ei ollut mitään takeita. Enne kuitenkin malttoi kuunnella ja toimia käskyjen mukaan - tuloksena kolme hienoa makuuta! Ensimmäisessä peräännyin muutaman askeleen katsoen koko ajan koiraan. Kun Enne ei edes yrittänyt karata ylös tai sählännyt muuten, otin kaksi makuuta kävelemällä normaalisti koirasta pois päin, kääntymällä ja pysymällä paikallani hetken. Hienosti odotti! Matka ja ajat tietysti olivat lyhyitä, mutta tältä pohjalta niitä on hyvä lähteä pidentämään.

Lopuksi testasin vielä uutta palkkausta. Tähän asti palkkana on aina ollut herkku, mutta koska Enne rrrrakastaa hampaiden käyttöä, ajattelin patukan repimisen toimivan mahdollisesti senkin. Ensin riehutin Ennettä muutaman kerran patukan kanssa - syttyi todella! Sen jälkeen otimme muutaman simppelin liikkeen, maahanmenoa ja istumista, palkkana repimisleikki. Vaikutti toimivan. Sivulletulossa taas keskittyminen meni harakoille, kun ei koko ajan nähnyt patukkaa, jonka tiesi olevan kädessäni. Ohjauksella sekin onnistui. Seuraavalla kerralla täytyy koittaa saada patukka jotenkin salamyhkäisesti mukaan, ettei tuo koko ajan vahtaa käsiä ja odota lelua. Voisi koittaa vaikka sekaisin palkkausta patukalla ja herkuilla, josko sitten näkisi selvemmin kumpi toimii.